Vietinkö teitä lapsena tapaturmien takia lääkäriin vai käskettiinkö vaan lopettaa itkeminen? Etenkin 70 ja 80 luvuillla syntyneet

Vierailija kirjoitti:

Sain nelivuotiaana kallovamman. Ei viety lääkäriin, kun kuitenkin heräsin siitä. Se oli niitä vanhoja "hyviä" aikoja.

Mä putosin 10 vuotiaana (vuonna 1991)  paikallaan olevan traktorin katolta suorilta jaloilta pää edellä teräksiseen takalanaan. Onneksi oli vanhempi kaveri mukana joka jaksoi raahata mut kotipihalle, josta äitini ja sukulainen joka oli sairaanhoitaja, veivät minut päivystykseen. Oli jännä tunne, kun kerrankin jotain asioita tehtiin ihan pelkästään minun vuokseni ja hetken sain olla huomion kohteena.

Ei ollut tapaturma, mutta muistan kun sain allergisen reaktion, ei suostuttu viemään lääkäriin kuin vasta seuraavana päivänä ja pyörryin matkalla sairaalan pihaan

Ei viety. Istuin isän kyydissä pyörän tarakalla kun jalkani meni pinnojen väliin ja jalka vääntyi ikävästi nilkasta.

Ei viety lääkäriin vaan kotiin. Vietin muutaman päivän kesähelteellä sängyssä maaten. Eihän se jalka sillä parantunut.

Koulun lääkärintarkastuksissa tuosta aina mainittiin ja kehottiin pitämään tukevia kenkiä. Siis mitä?

Vasta aikuisena huomasin millaiset ne tukevat kengät on ja jalka ei enää vaivannut.

Jos vaikka jalka venähti pistettiin siihen joku lyijyvesikääre ja odotettiin pari päivää eikä lähdetty heti päivystykseen niin kuin nykyisin tehdään.

Kyllähän siihen aikaan vielä vanhemmuus hoidettiin suhteellisen vastuullisesti varsinkin terveysasioiden suhteen toisin kuin nykyään, kun peukutukset ja muut hörhöilyt on vieneet pitkälti pohjan pois normaalilta elämältä.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy ihmetellä, miten ihmiset pärjäsivät joskus 60-70 -luvuilla maaseudulla. Haavoja tuli ja meni, mutta vain kerran veljeni polvihaava vaati lääkärissäkäynnn. Pojat tekivät majaa ja toinen oli heittänyt kirveen toiselle, kun ei viitsinyt kävellen sitä viedä. Haava ei parantunutkaan, vaan alkoi tuottaa mätää. Nykyään jo sepsiksen pelosta otetaan antibiootit joka vaivaan. 

 

No eihän ne kaikki pärjännytkään. Ihan jo tässäkin keskustelussa on listattu pitkäaikaisia haittoja ihmisillä, joiden hoidon vanhemmat laiminlöi lapsena. Kuolleisuus oli myös aivan eri tasolla kuin nykyään.

Kuritusväkivalta kiellettiin lailla vuonna 1984. Itse olen syntynyt 1989 ja silti koko lapsuutta varjostaa isän silmitön naisvihaan perustuva väkivalta. Lääkäriin olisi viety, jos olisin ollut poika, mutta tyttönä sain kärsiä murtuneet luut, tulehdussairaudet, ruhjeet ja verenvuodot ilman mitään apuja. Pyytää jos kehtasin - edes Buranaa - tuli huutoa, hiuksista repimistä ja lyöntejä.

Nyt olen 35 ja jatkuvasti tupsahtelee uusia löydöksiä lääkäreiden tutkimuksissa. Nyt syyskuussa löytyi leukavamma, joka hyvin todennäköisesti on kuritusväkivallan aiheuttama. Sen seurauksena vihdoin hammasremontti, fysioterapiaa ja lääkitys. Viime vuosina diagnosoitu myös työkyvyttömyyseläkkeelle johtaneita mielensairauksia, mm. PTSD, psykoosisairaus ja keskivaikea masennus.

Sanomattakin lienee selvää, että isän olen tipauttanut matkasta jo ajat sitten. Siinä oli mies, jonka ei ikinä olisi pitänyt lisääntyä.

Vierailija kirjoitti:

Kuritusväkivalta kiellettiin lailla vuonna 1984. Itse olen syntynyt 1989 ja silti koko lapsuutta varjostaa isän silmitön naisvihaan perustuva väkivalta. Lääkäriin olisi viety, jos olisin ollut poika, mutta tyttönä sain kärsiä murtuneet luut, tulehdussairaudet, ruhjeet ja verenvuodot ilman mitään apuja. Pyytää jos kehtasin - edes Buranaa - tuli huutoa, hiuksista repimistä ja lyöntejä.

Nyt olen 35 ja jatkuvasti tupsahtelee uusia löydöksiä lääkäreiden tutkimuksissa. Nyt syyskuussa löytyi leukavamma, joka hyvin todennäköisesti on kuritusväkivallan aiheuttama. Sen seurauksena vihdoin hammasremontti, fysioterapiaa ja lääkitys. Viime vuosina diagnosoitu myös työkyvyttömyyseläkkeelle johtaneita mielensairauksia, mm. PTSD, psykoosisairaus ja keskivaikea masennus.

Sanomattakin lienee selvää, että isän olen tipauttanut matkasta jo ajat sitten. Siinä oli mies, jonka ei ikinä olisi pitänyt lisääntyä.

Huh, onko sulla veljeä? Meilläkin oli tuota naisvihaa mutta lievempänä. Isä suosi veljeäni mutta se näkyi ennen kaikkea rahassa. Isän kultalapsi, se poika, sai kaiken ja saa edelleen aikuisena. 

Joskus kesäkuumalla kaaduin pyörällä ja se haava alkoi myöhemmin mätiä ja minulle nousi kuumekin. Ei viety lääkäriin. 

"Huh, onko sulla veljeä? Meilläkin oli tuota naisvihaa mutta lievempänä. Isä suosi veljeäni mutta se näkyi ennen kaikkea rahassa. Isän kultalapsi, se poika, sai kaiken ja saa edelleen aikuisena."

Ei ole, olen ainut lapsi. Äidissä oli sen verran vastuuntuntoa, että jätti lapsiluvun yhteen nähtyään miten isä mua kohteli jo vauvasta alkaen. Siltikään ei saanut eroa aikaiseksi ennen kuin täytin 16, koska kuulemma odotti että "mies muuttuu". No, sitä odotellessa multa tuhoutui lapsuus ja terveys.

Ei koskaan. En ollut kuitenkaan tapaturma-altis eikä mitään pahempaa sattunut.

Olen syntynyt 80-luvun lopussa ja 80-luvun puolivälissä syntynyt siskoni oli vakavasti sairas. Meidät kaikki vietiin ihan jokaisesta pienestäkin naarmusta lääkäriin. Muistan miten lääkärit tähän suhtautuivat ja jäi siitä joku häpeä.

Äitini on edelleen ihan neuroottinen ja patistaa viemään lasta lääkäriin ihan kaikesta. Esim. muutama viikko sitten lapseni oli kaatunut treeneissä ja peukalo vääntynyt. Lapsi oli treeneissä loppuun saakka ja kertoi autossa, että vähän sattuu. Oltiin oltu äitini kanssa asioilla, joten hänkin oli mukana autossa. Jauhoi päiviä, että lapsi pitää viedä lääkäriin ja se on varmasti murtunut. Jos peukalon tyvi olisi murtunut, niin lapsi ei eläisi normaalisti valittamatta eikä esim käyttäisi puhelinta ilman kipuja. Jokaisesta pienestä venähdyksestä taas minusta ei terveydenhuoltoa pidä rasittaa.

Käsittämätöntä.

Vierailija kirjoitti:

OT: Ei mitään allergioita tai astmoja olisi suvaittu meillä, eihän silloin olisi voinut kehua suvulle, että meilläpä onkin terveet lapset.

Meillä tämä oli vähän ristiriitaisena. Toisaalta sairauksia vähäteltiin ja noin yleisesti ruokarajoitteita pidettiin "huomionhakuisuutena". Mutta sitten jos jokin sairaus todettiin, kertoili vanhemmat tästä jokaiselle, joka vain malttoi kuunnella. Eli haettiin sitten itse jotain huomiota kertoilemalla lapsen sairauksista jokaiselle hyvä päivän tutulle. 

Vietiin. 

Kyllä minut vietiin aina tarvittaessa lääkäriin. 

1980. Lievässä aivotärähdyksessä lapsena nukuin sängyssä. Herätessä olo parempi. Kasvukipujalkoja haudottiin lämpimässä vedessä, aina ei saanut kipulääkettä siihen. Säärystimet. Flunssat oltiin nukkumassa yksin kotona "isona lapsena", jos pärjäsi. Radio helpotti jos hallusinoi.

Mua ei viety koskaan. Mun veli oli vakavasti sairas ja sairaalareissut/lääkärissäkäynnit kuului hänelle. Mä vaan itkeä tihrustelin ihan syyttä. Olen syntynyt 70-luvun alussa ja veljeni oli pari vuotta nuorempi.

Vietiin. Sain kuokasta päähäni ja mentiin tikattavaksi (mummo ja täti vei, kun äiti ja isä oli töissä). Veli tippui keinusta ja mursi kätensä, vietiin ensiapuun (äiti ja isä vei), sai kipsin.

Meidän perheessä ei ollut psykopaatteja. Se, joka kumautti mua kuokalla päähän, ei edes tiennyt, että olin siellä selän takana, kun otti vauhtia ojankaivuuseen.

Kylkiluu murtui. Pyörryin kun tämä tapahtui. Hengittäminen koski, itkin joka kerta kun yritin laskeutua pitkälleen. Ei viety lääkäriin. Vm 86