Lue keskustelun säännöt.
Miten rumuus on vaikuttanut elämääsi?
18.07.2024 |
Itse jouduin nuorena pahasti kiusatuksi, minkä seurauksena sairastuin masennukseen ja sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Aikuisiälläkin olen saanut kuulla rumuudestani erilaisia tölväisyjä, ja tapailemani miehet ovat haukkuneet rumaksi riitatilanteissa. Minulle on tehty selväksi, etten ole naisena minkään arvoinen.
Ulkonäköhäpeä estää minua elämästä spontaanisti. En voi mennä mihinkään ilman kevyttä meikkiä, en voi esiintyä valokuvissa, en voi tutustua uusiin ihmisiin. En halua kenenkään tietävän minusta mitään. Haluan olla näkymätön.
Kommentit (134)
"ystäviä",
Ajatteletko, että ystävyys syntyy ja kestää ULKONÄÖN perusteella? Miksi ihmeessä?
Lainaus ei toimi, sori siitä. Siis tarkoitan sitä että aika vaikea on oikeasti tutustua keneenkään sen syvällisemmin kun oma ulkoinen olemus kaikesta sisäisestä hyvästä huolimatta (kuten positiivinen luonne, ulospäin suuntautuneisuus) on luotaantyöntävää. Siis nimenomaan kasvokkain tutustumistilanteessa, kun on vain ennakko-oletuksia, ensivaikutelmaan todellakin vaikuttaa se miltä toinen näyttää. Kauniiseen yhdistetään positiivisia mielleyhtymiä, rumaan ei-niin-positiivisia. Joten kyllä se ulkonäkö valitettavasti vaikuttaa ihmisten tutustumisintoon vaikka moni ei myönnäkkään tai edes ajattele asiaa, sillä suurin osa on kuitenkin "perusmiellyttävän" näköisiä. Minulla on muutamia kivoja sukulaisia joiden kanssa olen tekemisissä, ja puolianonyymejä nettituttuja, se riittää mulle :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"ystäviä",
Ajatteletko, että ystävyys syntyy ja kestää ULKONÄÖN perusteella? Miksi ihmeessä?
Lainaus ei toimi, sori siitä. Siis tarkoitan sitä että aika vaikea on oikeasti tutustua keneenkään sen syvällisemmin kun oma ulkoinen olemus kaikesta sisäisestä hyvästä huolimatta (kuten positiivinen luonne, ulospäin suuntautuneisuus) on luotaantyöntävää. Siis nimenomaan kasvokkain tutustumistilanteessa, kun on vain ennakko-oletuksia, ensivaikutelmaan todellakin vaikuttaa se miltä toinen näyttää. Kauniiseen yhdistetään positiivisia mielleyhtymiä, rumaan ei-niin-positiivisia. Joten kyllä se ulkonäkö valitettavasti vaikuttaa ihmisten tutustumisintoon vaikka moni ei myönnäkkään tai edes ajattele asiaa, sillä suurin osa on kuitenkin "perusmiellyttävän" näköisiä. Minulla on muutamia kivoja sukulaisia joiden kanssa olen tekemisissä, ja puolianonyymejä nettituttuja, se riittää mulle :)
En ole koskaan arvottanut ystäviä ulkonäön mukaan. Vaikka kuinka kelaan. Eikä tutustuessa riipu mielikuvista lainkaan vaan fiiliksestä, millainen kontakti yleensä syntyy. Itse olen hidas tutustuja.
"Lainaus ei toimi, sori siitä. Siis tarkoitan sitä että aika vaikea on oikeasti tutustua keneenkään sen syvällisemmin kun oma ulkoinen olemus kaikesta sisäisestä hyvästä huolimatta (kuten positiivinen luonne, ulospäin suuntautuneisuus) on luotaantyöntävää. Siis nimenomaan kasvokkain tutustumistilanteessa, kun on vain ennakko-oletuksia, ensivaikutelmaan todellakin vaikuttaa se miltä toinen näyttää"
Sivusta tähän. Minä toisaalta kärsin vielä siitäkin ettei minulla ole sitä ns sisäistä hyvääkään. Olen toisaalta mukava muille, mutta en ulospäinsuuntautunut. Samalla olen jännittynyt ja arka. Epävarman oloinen. Sitten vielä ulkonäkö on mitä on. Ei ole helppo yhdistelmä. Joten todellakin tämä kaikki vaikuttaa minulla jo ystävienkin saamiseen. Ei ole ystäviä. Toki muutkin asiat vaikuttavat.
Itse lähdin kerran kovassa kännissä baarista ruman naisen matkaan loppuillasta. Nainen oli varattu, mutta mies oli toisella paikkakunnalla. Yritin pökkiä sitä naisen kämpillä, mutta ei siitä tahtonut tulla kännissä mitään. Aamulla sitten ajattelin, että tuuttaanpa kassit tyhjäksi tässä ennen lähtöä kun siinä vieressä nyt pillu on ja oli krapulapanetus päällä. Ei siinä edes sanoja tarvittu, mie senku könysin selkään :D
Hyvännäköisen naisen kanssa yritin samaa, vähän hieroa puolijäykkää munaa pyllyä vasten, niin nainen sanoi, että hän menee kohta tuohon sohvalle nukkumaan eikä päästänyt pukille.
Vierailija kirjoitti:
"Lainaus ei toimi, sori siitä. Siis tarkoitan sitä että aika vaikea on oikeasti tutustua keneenkään sen syvällisemmin kun oma ulkoinen olemus kaikesta sisäisestä hyvästä huolimatta (kuten positiivinen luonne, ulospäin suuntautuneisuus) on luotaantyöntävää. Siis nimenomaan kasvokkain tutustumistilanteessa, kun on vain ennakko-oletuksia, ensivaikutelmaan todellakin vaikuttaa se miltä toinen näyttää"
Sivusta tähän. Minä toisaalta kärsin vielä siitäkin ettei minulla ole sitä ns sisäistä hyvääkään. Olen toisaalta mukava muille, mutta en ulospäinsuuntautunut. Samalla olen jännittynyt ja arka. Epävarman oloinen. Sitten vielä ulkonäkö on mitä on. Ei ole helppo yhdistelmä. Joten todellakin tämä kaikki vaikuttaa minulla jo ystävienkin saamiseen. Ei ole ystäviä. Toki muutkin asiat vaikuttavat.
Voiko olla, ettet viestitä toisille halua tutustua, kiinnostusta (ystävämielessä)? Vai viestitätkö?
Enkä kiellä ulkonäön merkitystä, kun kyse on romanttisesta jännitteestä. Mutta ei se ole tietty vain kuori vaan kaikki, mitä välittyy siinäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lopulta kun hyväksyin sen, koko elämäni pohja romahti, koska perfektionismi ei ollut enää mahdollista. Sen jälkeen elämäni on ollut sitä mitä siitä tulee, kun ajattelee, ettei missään ole pointtia. Keskeytin pitkällä olleet loistavasti sujuneet opinnot jne.
Vierailija kirjoitti:
Kaljuuntuminen miehellä on pahempi ja reilusti yleisempää kuin rumuus naisella. Miehen pitää olla todella maskuliininen geeneiltään jotta kalju voisi hänelle sopia.
Kaljuuntuminen on naisilla yhtä yleistä kuin miehillä. Ja pitää naisenkin olla todella kaunis, jotta on kaljunakin viehättävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lopulta kun hyväksyin sen, koko elämäni pohja romahti, koska perfektionismi ei ollut enää mahdollista. Sen jälkeen elämäni on ollut sitä mitä siitä tulee, kun ajattelee, ettei missään ole pointtia. Keskeytin pitkällä olleet loistavasti sujuneet opinnot jne.
Minkä kaikkiaan hyväksyit?
Onko sinulle tyypillistä ääripäät: perfektionismi tai pohja pois kun missään ei ole pointtia? Onhan keskialuekin.
Olen ollut ruma koko elämäni. Koulussa pojat kulkivat perässäni ja hokivat, että MIKÄÄN EI OLE NIIN RUMA KUIN RUMA NAINEN.
Yllättäen tunnen itseni rumaksi edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka kuvailette itseänne todella oikeasti rumaksi niin voisitteko kuvailla ulkonäköänne? Mikä tekee teidät rumaksi? Minun on jotenkin vaikea uskoa ja kuvitella koska ei rumia ihmisiä juurikaan näe.
Sillä ei ole väliä, mitä sinä näet tai ketä pidät rumana. Näen omalla kohdallani sen peilistä ja jos jotenkin pääsen unohtamaan, aina tämän tästä joku siitä muistuttaa. Haluat tietysti lohduttaa ja olla ystävällinen. Kaunis ajatus ja kiitos siitä, mutta todellisuudessa tuo lähinnä v'tuttaa. On varmasti ihmisiä, jotka eivät osaa pitää toisia rumana, mutta aivan hyvin riittää, kun valtava enemmistö osaa ja kohtelee sen mukaan. Juuri muutama päivä sitten oli lehdessä artikkeli ihmisestä, joka muutti tyyliänsä tyylikkääksi ja ihmetteli, kuinka paljon se on vaikuttanut saatuun kohteluun. Rumana sekään ei auta ja erot kohtelussa on todella, siis todella todella h
Niinpä. Olisin paljon mieluummin esim kaunis diabeetikko tai epileptikko tai että eläisin vain 50 vuotta mutta kauniina, kuin tämä nykytila.
No voin sanoa että ei se elämä mahtavaa ole näin kauniina (kuulen tota aina ja pidän itekin näkemästäni ja noh, kohtelu) epileptikkona sekä pahasti mielisairaana (psykoottinen 2-suuntainen) sanon että ei se elämä näinkään hymyile. Vaikea nauttia kauneudestaan vaikka siis laittaudun myös ja pidän ulkonäöstä huoltakin hyvin mut kun on noin miljoona muuta asiaa päässä joista pitäs selvitä nii se ei lohduta kuin hetkeksi. Ja epilepsiaa en toivois kellekään, ainakaan tätä mun muotoo jossa on useimmiten niitä grand mal kohtauksia. Tosin sen sanon että ymmärrän kyllä osittain, itse oon oikeestaan "saanu" kokee molemmat. Olin nuorempana ruma ja mua kiusattiinkin siitä noin 9 vuotta, piirteet vaan hukkui sen pallonaaman alle (eikä ollu tyyliätajua, kroppa myös oli välillä lössähtänyt pahasti) ja muutenkin mulla kesti noin parikymppiseks että aloin tulla oikeesti kauniiksi ja se tapahtukin melko humahduksella, ja yllätyin siitä miten kohtelu muuttui ja on jatkunu tähän päivään asti. Toki nyt saa kuulla veeteiltä kuinka vanhus sitä on (täytän 27 loppuvuonna)...koskaan ei oo hyvä. Musta sellanen itsevarma asenne kannattaa, vaikka ees feikillä aluks. Et vaan välitä. Mun yhen exän äiti oli kuin pubiruusu suoraan sanottua ja kirjaimellisestikin sekä puolet hiuksista lähteny mutta niin sekin ilosena porskutti ja oli kivan miehen kanssa. Enkä sanois kauniiksi mutta en halua haukkua ketään. Ei se ulkonäkö aina vaikka tiedän kyllä mitä se aiheuttaa ja miten vaikuttaa kohteluun
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka kuvailette itseänne todella oikeasti rumaksi niin voisitteko kuvailla ulkonäköänne? Mikä tekee teidät rumaksi? Minun on jotenkin vaikea uskoa ja kuvitella koska ei rumia ihmisiä juurikaan näe.
Sillä ei ole väliä, mitä sinä näet tai ketä pidät rumana. Näen omalla kohdallani sen peilistä ja jos jotenkin pääsen unohtamaan, aina tämän tästä joku siitä muistuttaa. Haluat tietysti lohduttaa ja olla ystävällinen. Kaunis ajatus ja kiitos siitä, mutta todellisuudessa tuo lähinnä v'tuttaa. On varmasti ihmisiä, jotka eivät osaa pitää toisia rumana, mutta aivan hyvin riittää, kun valtava enemmistö osaa ja kohtelee sen mukaan. Juuri muutama päivä sitten oli lehdessä artikkeli ihmisestä, joka muutti tyyliänsä tyylikkääksi ja ihmetteli, kuinka paljon se on vaikuttanut saatuun kohteluun. Rumana sekään ei auta ja erot kohtelussa on todella, siis todella todella h
Niinpä. Olisin paljon mieluummin esim kaunis diabeetikko tai epileptikko tai että eläisin vain 50 vuotta mutta kauniina, kuin tämä nykytila.
No voin sanoa että ei se elämä mahtavaa ole näin kauniina (kuulen tota aina ja pidän itekin näkemästäni ja noh, kohtelu) epileptikkona sekä pahasti mielisairaana (psykoottinen 2-suuntainen) sanon että ei se elämä näinkään hymyile. Vaikea nauttia kauneudestaan vaikka siis laittaudun myös ja pidän ulkonäöstä huoltakin hyvin mut kun on noin miljoona muuta asiaa päässä joista pitäs selvitä nii se ei lohduta kuin hetkeksi. Ja epilepsiaa en toivois kellekään, ainakaan tätä mun muotoo jossa on useimmiten niitä grand mal kohtauksia. Tosin sen sanon että ymmärrän kyllä osittain, itse oon oikeestaan "saanu" kokee molemmat. Olin nuorempana ruma ja mua kiusattiinkin siitä noin 9 vuotta, piirteet vaan hukkui sen pallonaaman alle (eikä ollu tyyliätajua, kroppa myös oli välillä lössähtänyt pahasti) ja muutenkin mulla kesti noin parikymppiseks että aloin tulla oikeesti kauniiksi ja se tapahtukin melko humahduksella, ja yllätyin siitä miten kohtelu muuttui ja on jatkunu tähän päivään asti. Toki nyt saa kuulla veeteiltä kuinka vanhus sitä on (täytän 27 loppuvuonna)...koskaan ei oo hyvä. Musta sellanen itsevarma asenne kannattaa, vaikka ees feikillä aluks. Et vaan välitä. Mun yhen exän äiti oli kuin pubiruusu suoraan sanottua ja kirjaimellisestikin sekä puolet hiuksista lähteny mutta niin sekin ilosena porskutti ja oli kivan miehen kanssa. Enkä sanois kauniiksi mutta en halua haukkua ketään. Ei se ulkonäkö aina vaikka tiedän kyllä mitä se aiheuttaa ja miten vaikuttaa kohteluun
Oho, pointti unohtu tätä litaniaa kirjoittaessa, tarkotin tosiaan et ite saanut kokee molemmat puolet, nuorena terve mutta ruma ja nyt kaunis mutta sairas. Kumpikaan ei oikeesti oo loppupeleissä toistaan parempi juttu
Lapsena sain rumat silmälasit, jotka tekivät minusta tosi rumannäköisen. Siksi meni nuoruus seurustelematta. Vasta opiskeluni loppuvaiheessa hankin itselleni istuvat lasit ja ns. flaxi muuttui kuin taikaiskusta. Saatoin heti valita kaunottareista tyttöystäviä ja huippukauniin vaimon.
Millainen näiden haukkujien oma tilanne sitten on? Oletteko tehneet listaa? Säälittävä?
Ja, lapsena koin itsekin nujuamista ja ulkonäköhaukkuja. Mutta aikuiset?