Rydman lähetti kielteisen päätöksen saaneille yliopistoille (tutkimushanke) saman kirjeen ja kaikissa tietysti sama perustelu …
Kylläpä meillä on fiksu ministeri.
Jyväskylän yliopisto sai kolme kielteistä päätöstä.
Onkohan se Toope edes lukenut niitä hakemuksia. Epäilen suuresti.
Kommentit (83)
Hienoa, että verorahojen tuhlaamista vähennetään ja erilaisille turhakehankkeille myönnettiin rahoitusta 0 euroa.
YLE.fi
Jyväskylän yliopistolla oli kolme hanketta, jotka olisivat saaneet rahoitusta vertaisarvioinnin perusteella. Rydman hylkäsi ne kaikki.
Yliopisto sai ministeriöltä kolme Rydmanin allekirjoittamaa kirjettä, joissa perusteltiin noin yhden A4-sivun verran kunkin hankkeen hylkäämistä. Kaksi perusteluista on täysin identtisiä. Kolmannesta perustelutekstistä on poistettu kaksi sanaa.
Muidenkin yliopistojen saamat hylkäyskirjeet ovat käytännössä identtiset Jyväskylän yliopiston saamien kirjeiden kanssa.
Jyväskylän yliopisto katsoo oikaisuvaatimuksissaan, että sen saamat perustelut eivät ole hallintolain mukaisia. Hallintolain mukaan ”perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun sekä mainittava sovelletut säännökset”.
Vierailija kirjoitti:
Hienoa, että verorahojen tuhlaamista vähennetään ja erilaisille turhakehankkeille myönnettiin rahoitusta 0 euroa.
Ainoa turhake on Rydman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa, että verorahojen tuhlaamista vähennetään ja erilaisille turhakehankkeille myönnettiin rahoitusta 0 euroa.
Ainoa turhake on Rydman.
Jos näin, niin miksi te vaivaudutte tekemään näitä itkuvirsiketjujanne siitä, että yhyy Wille kiusii meitä komuakkoja?
Näin professorina tiedän että yliopistoissa tehdään paljon täysin turhaa huuhaa tutkimusta.
Oliko yksikin tutkimus sellainen, että siinä olisi tutkittu monen kymmenen tuhannen euron edestä, miten tietynlaisella viestinällä voidaan auttaa huostaanottotilanteissa.
Niillä ihmisillä on OIKEA hätä. Ei millään viestinnän värien tutkimisella saada aikaan yhtään mitään, mikä oikeasti auttaisi.
Niitä turhiakin tutkimushankkeita on todella olemassa.
Miksei hylättyjä hankkeita kerrota? Olisi hauska tietää mitä näissä hankkeissa olisi tutkittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa, että verorahojen tuhlaamista vähennetään ja erilaisille turhakehankkeille myönnettiin rahoitusta 0 euroa.
Ainoa turhake on Rydman.
Jos näin, niin miksi te vaivaudutte tekemään näitä itkuvirsiketjujanne siitä, että yhyy Wille kiusii meitä komuakkoja?
Eikö mielestäsi päättäjiä saisi kritisoida? Tässä on kritiikille ihan perusteetkin.
Vierailija kirjoitti:
Miksei hylättyjä hankkeita kerrota? Olisi hauska tietää mitä näissä hankkeissa olisi tutkittu.
YLEltä ihan etusivulta löytyy juttu aiheesta ja siinä lista arvioitavana olleista hankkeista, korostettuna Rydmanin hylkäämät.
Ihan hyvä vaan, että kyseenalaistetaan nollatutkimusten rahoitus. Jos veronmaksaja maksaa, niin tutkimuksen tulee hyödyttää veronmaksajaa. Siis tuottaa uutta tietoa ja ideaa siihen, miten yhteiskuntaa saadaan paremmaksi meille kaikille.
Näitä kynsistudion vuorovaikutustilanteen kokemuksellista syvyyttä tutkivia tyyppejä on ihan liikaa. On olemassa myös oikeita ongelmia, jotka eivät jostain syystä tutkijoita kiinnosta. Ehkä tämä on näpäytys siihen suuntaan, että tutkija nyt sitten tutkii sellaista asiaa, joka olisi maksajalle tarpeellista tietoa.
Näistä tutkimushankkeista Rydman karsi puolet
Rydmanin hylkäämät hakemukset on lihavoitu.
Tiedonsaannin, osallisuuden ja oikeuksiin pääsyn edistäminen sosiaalihuollossa: Kiireellinen sijoitus visuaalisen viestinnän koekenttänä – miten visuaaliset viestintävälineet voivat parantaa lasten, nuorten ja vanhempien tiedonsaantia ymmärrystä ja osallisuutta kiireellisissä sijoituksissa.
Tampereen yliopisto.
Gerontologinen sosiaalityö, terveys ja sairaus – ikääntyneiden asiakkaiden sairauksien huomioiminen gerontologisessa sosiaalityössä.
Helsingin yliopisto.
Yhteisösosiaalityön lähtökohdat ja paikka sosiaalityössä.
Turun yliopisto.
Työttömyys palvelujärjestelmän rajapinnoilla: sosiaalityö työelämäosallisuuden välittäjänä.
Lapin yliopisto.
Vaativat rajat ylittävät lastensuojelutilanteet - tutkimuksesta toimintamalleihin.
Itä-Suomen yliopisto.
Suunnitelmallinen aikuissosiaalityö kannattelevan työotteen näkökulmasta.
Helsingin yliopisto.
Sijoitettujen lasten tilanteen seurannan ja arvioinnin mittarit ja menetelmät – vertailtavuutta ja vaikuttavuutta lastensuojelun sijaishuoltoon.
Helsingin yliopisto.
Sosiaalihuolto vaikuttajana – Rakenteellinen sosiaalityö hyvinvointialueilla: muodot, mahdollisuudet ja kokeileva kehittäminen.
Jyväskylän yliopisto.
Digikuilujen kohtaaminen aikuissosiaalityössä: neuvonantoa ja rajatyötä.
Tampereen korkeakoulusäätiö.
Toimivan monialaisen tuen rakenteet kouluakäymättömyyteen puuttumisessa.
Itä-Suomen yliopisto.
Rikoserityinen lastensuojelu nuorten osallisuuden tukijana ja rikoskäyttäytymisen katkaisijana.
Laurea-ammattikorkeakoulu.
Kuntoutusta ja kontrollia – lastensuojelulaitosten tehtävä, käsitykset ja käytännöt.
Tampereen korkeakoulusäätiö.
Vaikeassa työmarkkinatilanteessa olevien työikäisten toimintakyvyn ja osallisuuden tukeminen.
Jyväskylän yliopisto.
Palautetietoinen työskentelyote lastensuojelun avohuollossa: vaikuttavuus- ja kustannusvaikuttavuustutkimus.
Itä-Suomen yliopisto.
Priorisoinnin periaatteet, kriteerit ja eettinen jännite sosiaalihuollossa.
Jyväskylän yliopisto.
Tekoälyn käytön merkitys ja seuraukset sosiaalialan asiakastyössä, case lastensuojelun jälkihuolto.
Tampereen yliopisto.
Turvallisuuden rakentuminen ja lapsiperheiden palvelusiirtymät turvakodissa ja sosiaalityössä.
Itä-Suomen yliopisto.
Tutkimusperustainen kehittäminen ja työkulttuuri – käytäntökytkökset sosiaalityön VTR-tutkimushankkeissa.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue.
Vierailija kirjoitti:
Miksei hylättyjä hankkeita kerrota? Olisi hauska tietää mitä näissä hankkeissa olisi tutkittu.
Onhan ne listattu uutisen avattavassa laatikossa. Mitään tärkeää tai hyödyllistä ei varmasti menetetty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa, että verorahojen tuhlaamista vähennetään ja erilaisille turhakehankkeille myönnettiin rahoitusta 0 euroa.
Ainoa turhake on Rydman.
Jos näin, niin miksi te vaivaudutte tekemään näitä itkuvirsiketjujanne siitä, että yhyy Wille kiusii meitä komuakkoja?
Eikö mielestäsi päättäjiä saisi kritisoida? Tässä on kritiikille ihan perusteetkin.
Ei, katsos kun persupäättäjiä EI SAA kritisoida. Ne on kosher, kysy vaikka keneltä persustajalta.
Vierailija kirjoitti:
Oliko yksikin tutkimus sellainen, että siinä olisi tutkittu monen kymmenen tuhannen euron edestä, miten tietynlaisella viestinällä voidaan auttaa huostaanottotilanteissa.
Niillä ihmisillä on OIKEA hätä. Ei millään viestinnän värien tutkimisella saada aikaan yhtään mitään, mikä oikeasti auttaisi.
Niitä turhiakin tutkimushankkeita on todella olemassa.
Viestintä on mennyt muutenkin överiksi. Moneenkaan paikkaan ei saa enää työntekijöiden tietoja tai edes puhelinnumeroa, johon soittaa. Vastassa on robotti tai ystävälisesti ja kannustavasti valitut valmiit sähköpostivastaukset. Asiakkaat on tosiasiassa suljettu digimuurin taakse. Tyytymättömyyttä paikataan sitten onnistuneella viestinnällä, joka tarkoittaa kohteliaita lauseita - eikä asialle oikeasti tehdä yhtään mitään. Lopulta ihmiset väsyvät tappelemaan uutteran robotin kanssa ja luovuttavat.
Rydman ei ole kelpoinen mihinkään valtion tai yhteiskunnan tehtävään, täysin pihalla kaikesta ja hänellä on äärioikeistolaisia ja pikkulapsisia taipumuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa, että verorahojen tuhlaamista vähennetään ja erilaisille turhakehankkeille myönnettiin rahoitusta 0 euroa.
Ainoa turhake on Rydman.
Jos näin, niin miksi te vaivaudutte tekemään näitä itkuvirsiketjujanne siitä, että yhyy Wille kiusii meitä komuakkoja?
Eikö mielestäsi päättäjiä saisi kritisoida? Tässä on kritiikille ihan perusteetkin.
Ei, katsos kun persupäättäjiä EI SAA kritisoida. Ne on kosher, kysy vaikka keneltä persustajalta.
Juu, se on niin, että kuka tahansa random maallikko tietää enemmän kuin oikeat asiantuntijat, joilla on peräti jotain muutakin koulutusta kuin sitä perinteistä elämämkoulua ja korkeintaan välttävästi suoritetut peruskoulun oppimäärä.
Olwn itsekin ollut mukana monessa ihan turhassa tutkimushankkeessa, joista tietää jo heti alussa ettei siitä tule koskaan olemaan kenellekään mitään hyötyä.
Mutta näin yliopistoissa toimitaan.
Vierailija kirjoitti:
Näistä tutkimushankkeista Rydman karsi puolet
Rydmanin hylkäämät hakemukset on lihavoitu.
Tiedonsaannin, osallisuuden ja oikeuksiin pääsyn edistäminen sosiaalihuollossa: Kiireellinen sijoitus visuaalisen viestinnän koekenttänä – miten visuaaliset viestintävälineet voivat parantaa lasten, nuorten ja vanhempien tiedonsaantia ymmärrystä ja osallisuutta kiireellisissä sijoituksissa.
Tampereen yliopisto.Gerontologinen sosiaalityö, terveys ja sairaus – ikääntyneiden asiakkaiden sairauksien huomioiminen gerontologisessa sosiaalityössä.
Helsingin yliopisto.Yhteisösosiaalityön lähtökohdat ja paikka sosiaalityössä.
Turun yliopisto.Työttömyys palvelujärjestelmän rajapinnoilla: sosiaalityö työelämäosallisuuden välittäjänä.
Lapin yliopisto.Vaativat rajat ylittävät lastensuojelutilanteet - tutkimuksesta toimintamalleihin.
Itä-Suomen yliopisto.Suunnitelmallinen aikuissosiaalityö kannattelevan työotteen näkökulmasta.
Helsingin yliopisto.Sijoitettujen lasten tilanteen seurannan ja arvioinnin mittarit ja menetelmät – vertailtavuutta ja vaikuttavuutta lastensuojelun sijaishuoltoon.
Helsingin yliopisto.Sosiaalihuolto vaikuttajana – Rakenteellinen sosiaalityö hyvinvointialueilla: muodot, mahdollisuudet ja kokeileva kehittäminen.
Jyväskylän yliopisto.Digikuilujen kohtaaminen aikuissosiaalityössä: neuvonantoa ja rajatyötä.
Tampereen korkeakoulusäätiö.Toimivan monialaisen tuen rakenteet kouluakäymättömyyteen puuttumisessa.
Itä-Suomen yliopisto.Rikoserityinen lastensuojelu nuorten osallisuuden tukijana ja rikoskäyttäytymisen katkaisijana.
Laurea-ammattikorkeakoulu.Kuntoutusta ja kontrollia – lastensuojelulaitosten tehtävä, käsitykset ja käytännöt.
Tampereen korkeakoulusäätiö.Vaikeassa työmarkkinatilanteessa olevien työikäisten toimintakyvyn ja osallisuuden tukeminen.
Jyväskylän yliopisto.Palautetietoinen työskentelyote lastensuojelun avohuollossa: vaikuttavuus- ja kustannusvaikuttavuustutkimus.
Itä-Suomen yliopisto.Priorisoinnin periaatteet, kriteerit ja eettinen jännite sosiaalihuollossa.
Jyväskylän yliopisto.Tekoälyn käytön merkitys ja seuraukset sosiaalialan asiakastyössä, case lastensuojelun jälkihuolto.
Tampereen yliopisto.Turvallisuuden rakentuminen ja lapsiperheiden palvelusiirtymät turvakodissa ja sosiaalityössä.
Itä-Suomen yliopisto.Tutkimusperustainen kehittäminen ja työkulttuuri – käytäntökytkökset sosiaalityön VTR-tutkimushankkeissa.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue.
En yhtään ihmettele, että rahoitusta ei myönnetty. Kamala ajatella, mutta olen Rydmanin kanssa samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvä vaan, että kyseenalaistetaan nollatutkimusten rahoitus. Jos veronmaksaja maksaa, niin tutkimuksen tulee hyödyttää veronmaksajaa. Siis tuottaa uutta tietoa ja ideaa siihen, miten yhteiskuntaa saadaan paremmaksi meille kaikille.
Näitä kynsistudion vuorovaikutustilanteen kokemuksellista syvyyttä tutkivia tyyppejä on ihan liikaa. On olemassa myös oikeita ongelmia, jotka eivät jostain syystä tutkijoita kiinnosta. Ehkä tämä on näpäytys siihen suuntaan, että tutkija nyt sitten tutkii sellaista asiaa, joka olisi maksajalle tarpeellista tietoa.
Sulla on kuule jäänyt aika pahasti levy päälle: tuota samaa aivotonta jankutusta on kuultu jo liian kauan. Eikö sinua hävetä tai edes väsytä mölistä täysin joutavia?
Ei perusteluja vaan sama kirje kaikille joilta evättiin tutkimushanke.