Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Sinä joka et nauti työstäsi, mikä on syysi olla vaihtamatta työpaikkaa tai alaa?
09.07.2026 |
Tämä kysymys nousi tuosta Helena Petäistön kuolemauutisketjusta. Joku kommentoi, että Helena sai sentään tehdä työtä mistä nautti, ja se on paljon. Kyllä joo, mutta ei Helena ilmaiseksi asemaansa päässyt. Hänellä oli korkea työmoraali, jäätävä yleissivistys ja tietysti loistava ranskan kielen taito.
Eli sinä, joka et viihdy työssäsi, mikä estää sinua muuttamasta tilannetta? Opiskelitko väärää alaa, ja nyt uskot olevasi liian vanha koulun penkille uudelleen? Onko taloudellisia esteitä? Uskalluksen puutetta vai kenties pelko siitä, että vaihtamalla ei parane tai et löydä uutta työtä? Kerro!
Kommentit (113)
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin päädyn aina hoitoalalle vaikka olen kokeillut muutakin. Nyt vain uuvuttaa niin että kuvittelen minkä tahansa muun olevan kevyempää kuin dementikoiden kanssa työskentelyn. Olenko väärässä?
Et. Jatkuvaa emotionaalista kannttelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raha.
Töitä ei ole niin paljon että voisi valkata.
Siinäpä ne tärkeimmät
Tykkään kyllä sinänsä työstäni ja mulla on ihanat työkaverit. Mutta hajottaa fyysisesti ja psyykkisesti se että kokoajan pitäisi pystyä ja ehtiä enemmän kuin ennen, pienemmällä porukalla, heikommat työkaverit ei enää selviä joten sieltäkin kaatuu hommaa niskaan. Työpaikan vaihtoa pitäisi suunnitella ainakin fyysisesti kevyempään sitten kun ikää tulee mutta ei niitä töitä ole tarjolla joka oksalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuka muka nauttii?
Helena Petäistö.
Palkka on ihan hyvä ja työ ei ole niin sietämätöntä, etteikö sitä jaksaisi. Mutta merkityksellisyys siitä kyllä puuttuu. Saan tehdä töitä pääasiassa etänä ja se on yksi syy sille, miksi valitsin nykyisen työn, vaikka ei se mikään unelma-ammatti olekaan. Lisäksi säännölliset työmatkat tuovat elämään mukavaa vaihtelua.
Olen kyllä työpaikan vaihtoa miettinyt, nyt kun yksi kollega alkoi hankalaksi tuossa alkuvuodesta. Onneksi ollaan kuitenkin melko harvoin tekemisissä, koska etähommat. Eikä tän ollut tarkoitus missään vaiheessa ollakaan mikään loppuelämän juttu.
Kun muut kiireet elämästä helpottavat ja on aikaa työnhakuun, niin aion kyllä siihen ryhtyä. Toivottavasti työllisyystilannekin lähtee tästä nousuun ja hakijaryntäykset helpottavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoastaan se, että en ole saanut muita töitä. Olen käynyt kolmessa haastattelussa kuukauden sisällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei oo vaihtoehtoja.
En oo niin fiksu että voisin vain opiskella jonkun paremman alan ja 40v menisi muutenkin aikaa hukkaan ellei varmasti työllistyisi heti vakituiseen tai ainakin pitkäaikaisella sopparilla johonkin vähintään 2000 tarjoavaan ja siitä eteenpäin.
Oon myös yli 20 vuoden vuokrafirmahelvetin jälkeen vihdoin saanut vakituisen työpaikan, joka maksaa sen verran että jää jotain käteen, työilmapiiri ja työporukka on siedettävää, eikä mitään vuokrafirman perusmuIkkuja niin eipä kokemuksen perusteella ole parempaakaan paikkaa mihin voisi vaihtaa.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin päädyn aina hoitoalalle vaikka olen kokeillut muutakin. Nyt vain uuvuttaa niin että kuvittelen minkä tahansa muun olevan kevyempää kuin dementikoiden kanssa työskentelyn. Olenko väärässä?
No jaa. Itse olen työskennellyt sekä dementiaosastolla, että lastensuojelussa, ja koin lastensuojelun ja psykiatrisen hoitolaitoksen rajapinnalla olevan laitoksen vielä rankemmaksi. Niin nuoria lapsia ja nuoria, niin todella sairaana. Yksi lapsi rikkoi lasikannun raivotessaan, toinen otti äkkiä lasinpalan ja veti ranteet auki, jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rohkeuden puute ja sosiaalisten tilanteiden pelko.
Mikä on pahinta mitä voisi alaa vaihtamalla käydä, jos nyt kerran olet tyytymätön?
Että ei saisi uutta työpaikkaa tai saisi vain sellaisen työn, johon ei ole koulutusta ja joka ei taaskaan sovi.
Tiedän tapauksia, jotka vaihtoivat alaa ja kouluttautuivat uudelleen mutta eivät kokeneet lopulta mitään työtä sopivaksi.
Olin pitkään samassa työpaikassa. Pääsin sinne juuri ennen 90-luvun alun lamaa. Hyvämaineinen iso työnantaja. Työ ei vastannut koulutustani, joten jouduin opiskelemaan alaa työn ohessa. Vakituinen työpaikka.
Välillä viihdyin, välillä en. En uskaltanut koskaan lähteä opiskelemaan muuta alaa, koska olin satsannut tuohon niin paljon aikaa ja vaivaa. Tunsin osaavani sen paremmin kuin mitään muuta.
Lopulta aika ajoi ohitseni. Tuli vaikeuksia muistamisessa, hahmottamisessa ja uuden oppimisessa, ja koko ajan olisi pitänyt opiskella pysyäkseen mukana vauhdissa. Minusta tuli hidas. Vasta silloin luovutin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko kyse siitä, ettei nuorena ole tiennyt intohimoaan (toisin kuin Helena), on vain ajelehtinut jonnekin ja nyt aikuisena tuntuu, että muualle siirtyminen on liian iso vaiva ja taloudellinen riski?
Aika harvalla on todellista intohimoa millekään alalle.
Moni erittäin hyvä työntekijä on vain tunnollinen, ilman intohimoa ja työn iloa.
Toki joka alalla varmaan on heitäkin, jotka nauttivat työstään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskelen parhaillaan kolmatta tutkintoani. Eka ei elättänyt, toisen työt on viemässä tekoäly ja palkat poljettu alas. Saa nähdä miten nyt käy. Olen 57-vuotias ja on vielä halu oppia uutta ja työllistyä uuteen ammattiin.
Mistä taikurin hatusta sinä vedät uusia aloja joita haluat opiskella ja tehdä työksesi?? Ja vieläpä pääset niitä opiskelemaankin. Ja on varaa siihen.
Ihmettelen.
Miten ihmeessä sinulla on vain yksi tai kaksi kiinnostuksen alaa maailmassa? Minä voisin opiskella vaikka mitä, jos aika riittäisi.
eri
Vaihdan heti kun joku muu firma palkkaa minut. Toistaiseksi ei ole työnhaku tuottanut tulosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin päädyn aina hoitoalalle vaikka olen kokeillut muutakin. Nyt vain uuvuttaa niin että kuvittelen minkä tahansa muun olevan kevyempää kuin dementikoiden kanssa työskentelyn. Olenko väärässä?
No jaa. Itse olen työskennellyt sekä dementiaosastolla, että lastensuojelussa, ja koin lastensuojelun ja psykiatrisen hoitolaitoksen rajapinnalla olevan laitoksen vielä rankemmaksi. Niin nuoria lapsia ja nuoria, niin todella sairaana. Yksi lapsi rikkoi lasikannun raivotessaan, toinen otti äkkiä lasinpalan ja veti ranteet auki, jne.
No okei, jos puhutaan mistä tahansa muusta ALASTA kuin hoitoalasta?
Kaikki hoitoalalla tuntuu henkisesti liian rankalta nyt.
Verrattuna esim. myyntityöhön?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin päädyn aina hoitoalalle vaikka olen kokeillut muutakin. Nyt vain uuvuttaa niin että kuvittelen minkä tahansa muun olevan kevyempää kuin dementikoiden kanssa työskentelyn. Olenko väärässä?
No jaa. Itse olen työskennellyt sekä dementiaosastolla, että lastensuojelussa, ja koin lastensuojelun ja psykiatrisen hoitolaitoksen rajapinnalla olevan laitoksen vielä rankemmaksi. Niin nuoria lapsia ja nuoria, niin todella sairaana. Yksi lapsi rikkoi lasikannun raivotessaan, toinen otti äkkiä lasinpalan ja veti ranteet auki, jne.
No okei, jos puhutaan mistä tahansa muusta ALASTA kuin hoitoalasta?
Kaikki hoitoalalla tuntuu henkisesti liian rankalta nyt.
Verrattuna esim. myyntityöhön?
Hoito- ja sosiaalialan kun rajaa pois niin onhan se erilaista työtä. Itse väsyin siihen, että työnäni on kuunnella ja ratkaista ihmisten aivan valtavan suuria ongelmia ja murheita. Tragedioita, väkivaltaa, hylkäämisiä, riippuvuuksia. Ja vaikka kuinka teet parhaasi, ei mikään välttämättä muutu paremmaksi. Jossain kohtaa tuli tunne, etten halua kuulla yhdenkään ihmisen ongelmista enää MITÄÄN.
Edelleen teen ihmisten parissa työtä, mutta ns perusjuttuja. Jos asiakkaalla on ongelmia, ohjaan hänet eteenpäin ja voin unohtaa koko asian.
Monella alallahan paineet on kovat deadlinen, tulosten ym suhteen. Paineettomat työt lienee vähissä. Mutta tunnen kyllä ihmisiä jotka ovat vaihtaneet vaativan työn esimerkiksi liukuhihnatyöhön, ja nauttivat. Kuuntelevat äänikirjaa töitä tehdessään, jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi huomenna työhaastattelu eri alalle mutta pelkään soittaa pomolleni ja saikuttaa (vapaata olisi pitänyt anoa monta viikkoa etukäteen ja kutsu tuli vasta tällä viikolla).
Kyllä minä saikuttaisin. Kerran se vain kirpaisee ja voi muuttaa elämäsi.
Saikutin! Sain kutsun seuraavalle kierrokselle tiistaille. Jatkanko saikkua?
Jos pystyt niin sama saikku on vähemmän epäilyttävää kuin monta yhden päivän saikkua.
Täällä mä saikutan eikä ole edes huono omatunto.
Alue: Aihe vapaa
Tuli virastouudistus ja sen jälkeen mietityttänyt, pitäisikö katsella muita töitä. Byrokratia lisääntyi monella tapaa, tehtävänkuva kaventui, työmäärä jakautuu epätasaisesti, järjestelmät eivät toimi, hyvä työyhteisö pilkottiin atomeiksi jne. Teen siis ruohonjuuritason juristin töitä. Meidän osastoltamme on jo lähtenyt paljon porukkaa pois. Säästöt ovat syöneet meitä jo vuosia ja sama meno jatkuu, ellei jopa pahene. Voin myöntää, että itsekin katselen avoimin mielin ympärilleni. Jos muualle tulee jotain mielenkiintoista ja sopivaa eteen, aion kyllä hakea.