Ateistit, mitä mieltä olette Suvivirsi-kohusta?
Olen itse ateisti ja mm. nykymuotoista uskonnonopetusta ja uskonnollisia aamunavauksia vastaan, mutta en pysty käsittämään mikä siinä Suvivirressä on niin kamalaa. Se on vain laulu, osa suomalaista kulttuuria ja tärkeä perinne kevätjuhlissa, eikä se juhlan ainoana uskonnollisena elementtinä ole millään lailla uskonnon harjoittamista. Tästä on myös selkeä linjaus mitä on noudatettu ongelmitta sekä joulu- että kevätjuhlissa.
Lisäksi kun otetaan huomioon se, että yhteiskunnassa pidetään nykyään aivan normaalina asiana järjestää kouluihin tai työpaikoille oma tila uskonnolliseen hiljentymiseen (työnantajan kustannuksella tietysti), metelin nostaminen yhdestä ainoasta virrestä on naurettavaa.
Kommentit (230)
Instituutiot, joita on pakko käydä esim. koulut voisi rauhoittaa näiltä aavikkosaduilta ja pilvenpäällä pyörivästä ukosta. Toki uskonnoista saa ja pitääkin, niin paljon kun aiheuttaa maailmassa sotaa ja kuolemaa, puhua teknisesti, että osataan ainakin varoa. Jokainen yksilönä voi sitten palvoa vaikka aku ankkaa tai mustanaamiota tai istua kirkossa kaiken liikenevän vapaa aikansa.
Vierailija kirjoitti:
Mene töihin, ota Ukko Ylijumala sydämeesi. Muuta neuvoa ei tule.
Ateisti kieltää myös Ukko ylijumalan.
Suvivirsi kuuluu kevätjuhliin. Se on jopa vähän odotettukin kesän alkamisen veisu. En pahoita mieltäni. Olen uskonnoton. Kyseisen kohun aiheutti hieman mielisairas mies, joka on kytännyt tilaisuuttaan 10 vuotta. Ateisteja ei tässä voi nyt yleisesti syyttää.
Vierailija kirjoitti:
Uskonnottomuus ei ole todellakaan tunnustuksellista. Omituinen ideakin. Jotkut ateistit voivat olla niin kuin tämä kohun aloittanut henkilö.
Itselläni ei ole mitään Suvivirttä vastaan, mutta jos vielä jauhatte tuota tunnustuksellisuus asiaa menee kohta hermo ja alan vastustaa näitä ihan ärsytyksestä.
Se, että sanoo itseään ateistiksi tai uskonnottomaksi on tunnustus.
Voisihan sitä sanoa, että "enpä usko" tai että "epäilenpä", silloin se ei olisi niin tunnustuksellista.
Vierailija kirjoitti:
Suvivirsi kuuluu kevätjuhliin. Se on jopa vähän odotettukin kesän alkamisen veisu. En pahoita mieltäni. Olen uskonnoton. Kyseisen kohun aiheutti hieman mielisairas mies, joka on kytännyt tilaisuuttaan 10 vuotta. Ateisteja ei tässä voi nyt yleisesti syyttää.
Se on kyllä jäänä juttu, miten kuka vaan voi esiintyä kokonaisen ryhmän edustajana ilman mandaattia ja hänen pillin mukaansa sitten lähdetään maksamaan korvauksia ja tekemään muutoksia ikään kuin suurempikin joukko näitä haluaisi.
Lähtökohtaisesti itsekkäät ihmiset pyrkivät painostamaan toisia toimimaan heidän haluamallaan tavalla käyttäen kulttuurin tapaisia olkinukkeja perusteena. Jokainen voi harjotitaa kulttuuria omissa porukoissaan, jotka haluavat sitä.
Vierailija kirjoitti:
Suvivirsi kuuluu kevätjuhliin. Se on jopa vähän odotettukin kesän alkamisen veisu. En pahoita mieltäni. Olen uskonnoton. Kyseisen kohun aiheutti hieman mielisairas mies, joka on kytännyt tilaisuuttaan 10 vuotta. Ateisteja ei tässä voi nyt yleisesti syyttää.
8,3 miljardia ihmistä miinus 5 miljoonaa on selvinnyt elämästä vallan mainiosti, vaikkeivät ole koskaan kuullutkaan suvivirrestä. Amazing but true.
mietin edelleen ymmärtääkö kukaan suvivirren puolustaja tilanteen hulluutta että turvallisuutta normaalisti antavassa tilanteessa veisataan hullutuksia ja viedään pois se turva. Eli tyypillistä uhrin syyllistämistä.
Se neutraali suvilaulu tilalle. Ja jokainen koulu voi nytkin päättää onko se ohjelmalistalla vai ei.