Kaappaus keittiössä uusi kausi

Eniten näissä tämän tapaisissa ihmetyttää se, että miten on alettu tekemään lapsia jos ei edes perus asiat ole kunnossa kuten ruoan ja ravinnon saanti? Tyttökin oli jo sen ikäinen että useampia vuosia, jopa vuosi kymmen siinä on mennyt.

Neljännen jakson (katoin ruutu+) Pernillassa ei ollut mitään vikaa! Siis mä odotin oikein jännityksellä täällä luvattua myötähäpeän tunnetta, mut ei tullu. Jotkut ihmiset vaan on tuollaisia, puhetyyli ja tapa on vähän näytelmän kaltaista.  Pernilla ja Kape käyttäytyivät keskenään kuin isä ja tytär.

Haluaisin että Kape tulisi luokseni laittamaan upean aterian. Auttelisin vähäsen niin, että Kape opastaisi, vaikka selän takana seisoen auttaisi pilkkomaan aineksia salaattiin käsi pehmeästi kättäni ohjaten. Samalla kehuisi ja juttelisi mukavia. 

Sitten syötäisiin ja nautittaisiin viiniä kauniisti katetussa pöydässä. Ei laskettaisi suolahippusia eikä viinilasillisia. Naurettaisiin, iloisesti, pehmeästi ja välillä ryöpsähdellen juteltaisiin, Kape katsoisi lämpimästi silmiin kun kertoisin jostain murheestakin, sitten kannustaisi ja pitäisi hetken kädestä.

Jälkiruuan jälkeen Kape sanoisi: Nyt nukut kerrankin hyvät yöunet. Ainakin kahdeksan tuntia! Kävisin iltapesulla jonka jälkeen Kape peittelisi minut sänkyyn, silittäisi hiuksia ja suutelisi hellästi poskelle. Olisin jo melkein ihanassa unessa, vatsa täynnä ja mieli raukeana, kun Kape lähtiessään sammuttaisi valot ja sanoisi: Hyvää yötä. Turvallinen herrasmies kun on.