Lapsuuden harrastuksesi, nykytilanne?

Lapsena kokeilin eri lajeja, mutta baletti, tanssi, pianonsoitto, partio ja kuvataidekoulu olivat pitkäikäisimmät. Nykyään soitan pianoa, ja käyn säännöllisesti kuntosalilla, siinäpä se. En oikeastaan kaipaa tai halua mitään tanssiharrastusta saati partiota. Välillä maalaan (kerran vuoteen tms), siitä tulee vieläkin hyvä olo. Niin kuin olisin oma itseni.

Se harrastus on nykyään mun työ.

Vierailija kirjoitti:

Lintuharrastus.Ensimmäisen lintukirjani ostin 60-luvulla alle 10-vuotiaana.70-luvulla polkupyörällä tuli tehtyä jopa 100km päiväretkiä.Mukana lintukirja,kiikarit,kamera,eväät ja usein luokkakaveri.Olin rakentanut polkupyörääni musiikkilaitteet.Ohjaustankoon tein kaiutintelineet,josta johdot takatelineellä  laukussa olevaan patteritoimiseen kasettinauhuriin.Kyllä useinkin ihmiset ja maatilan eläimet jäivät katsomaan suu auki kun mentiin pyörillä ohi ja "stereoista" raikasi rokki. Usein lähdettiin matkaan ennen auringonnousua.Talvella käytiin yöllä kuuntelemassa pöllöjä.Kaikki lintuhavainnot merkittiin vihkoon.Osallistuttiin myös Suomen linnuston laskentaan.Siitä julkaistiin myöhemmin kirja Suomen lintuatlas.

Kuulostaa ihanalta, siitä huolimatta etten itse ole linnuista lainkaan kiinnostunut.

Vierailija kirjoitti:

Lapsena oli kaksi pitkäaikaista harrastusta. Pianon soitto ja ratsastus. Pianoa voisin edelleen opiskella ja soittaa, jos olisi aikaa. Sen sijaan ratsastamaan en enää lähtisi kahdesta syystä. Ensinnäkin tuntuu, että hevoset ovat kasvaneet lapsuudestani, eli satulan selässä olisin todella korkealla. Vai onko aikuisena tullut vain korkean paikan kammo? Lisäksi hinnat ovat karanneet pilviin. Lapsena ratsastustunnit maksoivat 10 markkaa tunti. Nykyisin taitaa olla 60 euroa tunti, jos sekään riittää? 

 

Kaikkea muuta tulee nykyisin harrastettua. Niin kauan, kun olen vielä työelämässä ja on paljon  ylitöitä, en voi sitoutua sellaiseen harrastukseen, jossa pitää sitoutua kerran viikossa tiettynä päivänä. Esim.kielten opiskelu. Harrastan sellaisia asioita, joihin voi mennä paikan päälle ilman ennakkovarauksia. Kuten kuntosali tai juoksu.

Millon ja missä oli kymmenen markkaa tunnilta? Minä maksoni 90-luvulla viiskymppiä tunnilta, ja se ei ollut edes ratsastuskoulu, jossa oli vielä kalliimpaa. Toisaalta, käytettiinköhän tallilla tuolloin maksutonta lapsityövoimaa? Nykyään ei taitaisi onnistua, vaan jos sellaista tehtäviin, olisi ratsastuskouluilla kuitenkin joku palkattu katsomassa kyseisten lasten perään.

Harrastin lapsena landella kalastusta alkuun ihan mato-ongella. Siinä toisella kymmenellä alettiin pitämään naapurin poikien kanssa pitkääsiimaa ja joskus tuli kassillinen haukea,ahventa ja kuhaa. Meni aikaa ja sain itse poimituilla mustikoilla irti umpikela-virpan.  Sitä intoa riitti jonkun vuoden, kunnes opiskelut ja intti hukutti kalastusharrastuksen vuosikymmeneksi.
 

 - Broidit olivat alkaneet käydä raudunpyynnissä Norjan ylätunturissa ja hurahdin itse samaan Ainakin vuosikymmen ja enemmän meni niin, että vuoden kalastukset hoidettiin urakalla reilu 1-viikon aikana tunturijärvillä yötä päivää ja sillä välin ennen seuraavaa kesää  virppaan ei koskettu

 - Se jäi aikanaan ja jäin itse töistä eläkkeelle. Kävin koittamassa sintinpyytämisenä pitämääni pilkkimistä. Kun se antoi kahdeksan noin varttikiloista pannuahventa, hurahdin eläkeukkona pilkkimiseen oikein kunnolla. Sitä riitti useamman vuoden, kunnes kerran jää petti ja ja kun pintapelastajat eivät onnistuneet saamaan 100kg meikkua rantaan, pääsin helikopteriajelulle 30C oikein kunnolla hypotermiaisena.  Siihen loppui pilkkimiset!

 - Vasta tulin venettä rassaamasta. Varmaan viikonloppuna ekaa kertaa veneellä yrittämään.

Pitää sanoa, että tulokulma kalastamiseen on ihan toinen kuin kakruna. Silloin se oli kuin seikkailun etsimistä. Nyt fokus ja yritys on saada asialliset ruokakalat matkaan ja isot mötkäleet suotastaan harmittavat aikaa haaskaamassa siiman päässä. Yli 2kg haukea en esimerkiksi ota.

Pakotettiin soittamaan pianoa. Muut kaverit sai soittaa kivoja orkesterisoittimia. En saanut vaihtaa soitinta, koska "kallis piano oli ostettu". Sen jälkeen, kun 15 vuotiaana keräsin rohkeutta ja lopetin, en ole koskenut pianoon. En voi sietää pianomusiikkia. Trauma.

Ihan paras harrastus ikinä, oli pienet lemmikkijyrsijät, ja niiden yhdistystoiminta, ja näyttelyt. Ei stressaavaa ahdistavaa suorittamista, vaan mukavaa tekemistä samanhenkisten nuorten kanssa. Hienoja palkintojakin tuli näyttelyistä, ja niillä koristeltiin oman huoneen seinät :)

Lapsena ei ollut varaa harrastaa maksullisia lajeja. Kävin käsityö kerhossa, jossa oli kaikkea pientä kivaa näpräämistä ja hinta vanhempien mielestä hyvin huokea. 

Lapsen jalkkis harrastuksen myötä olin penkki urheilijana katsomossa. Kuulemma se ei ole vanhempien harrastus, mutta on se koska vanhemmat maksaa, kuskaa ja toimii taustalla turnauksissa ja peleissä. Sen ulkona palelemisen jälkeen (silti hyvät muistot)  harrastan lähinnä sellaista mitä voi tehdä omaan tahtiin, kun jaksaa.

Luen kirjoja, aloitin ompelemisen (aina joku kiva projekti menossa), kirjastoissa käyminen ja muu taiteilu maalaaminen ja askartelu.

Tanssi, teatteri ja valokuvaus kuuluivat harrastuksiin lapsena ja kaikkiin olen palannut aikuisena. Piirtäminen ja maalaaminen on jäänyt vähemmälle. 

Ratsastus, piirtäminen/maalaaminen, lukeminen (sarjakuvat+kirjat), videopelit, uinti ja telinevoimistelu.

Nyt työt ja lapset vie kaiken ajan, se pieni muru mitä on menee noihin vähiten aikaa ja rahaa vieviin.

Jos hevosia vielä joskus harrastan, haluan harrastaa kunnolla enkä mitään kerran viikossa ohjatusti.

Olin lapsena todella liikunnallinen. Kaikki vapaa-aika meni pelatessa joukkuepelejä. Pelasin seurassa korista ja pesistä. Jalkista yms naapuruston höntsäporukoissa. Pelasin useampaa lajia koulun joukkueessa. Muistan elävästi, miten ihmettelin ihmisiä, jotka pystyvät olemaan paikoillaan liikkumatta :D.

Olen nyt keski-ikäinen sohvaperuna, ja todellakin haluaisin pelata taas ainakin korista ja pesistä. 

Ratsastin myös jossain vaiheessa lapsuudessa, mutta sitä en enää pystyisi tekemään. Se ei ole minusta oikeaa eläimen kohtelemista. Pidän suunnilleen rääkkäyksenä.

Hevoset oli lapsena ja teininä koko elämä, minulla oli kaksi omaakin. Olin tallilla joka ikinen päivä, koulun jälkeen koko illan ja viikonloppuisin ja lomilla aamusta iltaan. Paitsi kesälomilla hevoset menivät maalle mummolaan laitumelle, silloin en kovin usein käynyt kaupunkitallilla. Olin koko tallin ns. joka paikan höylä, minä tunsin kaikki ja kaikki tunsivat minut, auttelin tallin omistajaa ja työntekijöitä milloin missäkin, touhusin kavereiden kanssa, jne. Viikonloput olivat parhaita kun olimme parhaan kaverini kanssa aina vuorotellen jomman kumman luona yökylässä ja päivät kävimme tallilla. Välillä meitä oli jonkun luona yökylässä isokin joukko tyttöjä. Sitten aina aamulla jollain opilla raahauduimme tallille vaikka yö oli katsottu kauhuelokuvia ja roikuttu netissä:) 

Lopetin koska sain jonkin sortin burn outin ja totaalisen kyllästymisen, lisäksi toinen hevosista jouduttiin lopettamaan ja toinen kärsi jalkavaivasta joka esti tavoitteellisen harrastus- ja kisakäytön. Eli uuden hevosen etsintä olisi ollut edessä, ja tuntui että siinä kohtaa ratsastusura päättyi kuin luonnostaan. 

Välillä harmittaa että lopetin, mutta silloin se tuntui ainoalta oikealta päätökseltä. Välillä haaveilen paluusta satulaan, mutta kuten joku sanoi, hevoset tuntuvat nykyään aivan liian isoilta, lisäksi pelottaa niiden arvaamattomuus, pakoeläimiä kun ovat. Lisäksi tosiaan se sosiaalinen aspekti oli todella tärkeä osa koko hommaa. En usko että näin aikuisena pystyisin saavuttamaan samanlaista fiilistä mikä oli silloin lapsena ja solmimaan yhtä tiiviitä ystävyyssuhteita. 

Mutta ratsastus on kyllä huippuharrastus. En usko että olisin puoliksikaan näin päättäväinen, pitkäjänteinen ja pystyisin pitämään hermoni yhtä hyvin kurissa ellen olisi ratsastanut kymmentä vuotta. Lisäksi mikään ei tunnu enää kalliilta kun on tottunut hevosmaailman hintoihin:D