Pihi ja höveli rahankäyttäjä parisuhteessa?

Parisuhteessa olevat: miten te hoidatte lahjojen ostot kun menette yhdessä esim. syntymäpäiväjuhlille? Maksatteko lahjan ains puoliksi, vai onko teillä joku sopimus että ostatte lahjat vuorotellen? Meillä oli ensimmäinen yhteinen lahjan hankinta edessä, kun miehen sisarukset lapsella oli syntymäpäiväjuhla. Sovimme että minä ostan lapselle jonkun vaatteen, mies jonkun lelun. Minä ostin vaatteen, ja kun lähdimme juhliin, mies sanoi ettei ole ostanut lelua, ja että vaatehan voi olla meiltä molemmilta... itse mietin, että pieni lapsi ei varmaan pelkästä vaatteesta kovin ilahdu, mutta lisäksi mies olisi voinut kysyä, paljonko vaate maksoi, ja tarjota puolikasta summaa minulle? Olen aika varma, että jos mentäisiin minun sukulaisen juhliin, mies odottaisi että ostan ja kustannan lahjan silloinkin. 

Emme asu yhdessä, seurusteltu ollaan noin vuoden verran. 

Ostetaan vuorotellen.

Sivusta olen seurannut muutamaa todella itaraa miestä. Kodit kylmiä koska ei raaski lämmittää ja vahtii ettei vaimokaan lämmitä kotia mukavaksi. Kaikessa mahdollisessa pitää rahoistaan kiinni, viis mukavuudesta.

Autonkin eräs tilasi niin että siitä piti karsia kaikki ylimääräinen tekniikka pois, tuli vähän halvemmaksi.

Nuohosi itse talonsa kun ammattimiehelle olisi pitänyt asennuttaa turvallinen kulku katolle.

Miten vaan elämän saa ankeammaksi vaikka rahaa on hyväpalkkaisella miehellä.

Onneksi me mieluummin maksamme mukavuudesta emmekä säästä turhaan.

Ei ole mitenkään harvinaista, että kun olen matkalla miesystävän luokse, hän soittaa ja kysyy, voitko käydä kaupassa tullessasi... Ja sitten tulee listaa, tuo leipää, nakkeja, sitä tätä. Ikinä hän ei ole kysynyt, että paljonko tuotteet maksoivat, ja tarjonnut rahaa niistä. Kuitenkin minä tarjoan aina ruuat kun ollaan minun luona, ja kun menen miehen luokse, minulla on lähes aina mukana jo muutenkin esim. alku-ja jälkiruoka (ja aina niin paljon että riittää myös miehen lapsille).

Koen että mies hyväksikäyttää anteliaisuuttani. Laskin juuri että olen käyttänyt yli 300 euroa pelkästään miehen kodin hankintoihin, olen ostanut sinne verhoja, naulakoita ym. pientä. 

Onko mies pyytänyt sinulta verhoja tai naulakoita? Luultavasti ei!  Tyhmä olet kun olet ostanut ja päsmäröinyt. 

Noin 40000 euron säästöt saatuaan kasaan alkoi vähän hölläämään.

Kai siinä sitten alkoi olla luottamusta elämään ja kotikin oli jo velaton.

Jos olis yksikään poikkipuolinen sana tullut mun rahankäytöstä, niin se olisi ollut aikalailla välitön ero.

Me vaan ollaan erilaisia, se piti hyväksyä monessa muussakin asiassa. Silti meillä on ihan mukavaa yhdessä.

Kun opiskelijana seurustelin, esim kun lähdimme reissuun, hän meni Finnairilla, minä ryanairilla. 

Hotellissa mies maksoi yhden hengen huoneen verran ja minä sitten erotuksen. Muuten olisi. Mennyt hostelliin,

Jos miehesi haluaa ostaa nuutuneita kukkia, anna ostaa, mutta älä mene siihen mukaan. Kun kävimme miesystävän vanhempien luona, esim jouluna, tein lahjaksi villasukat kaikille ja esim vein mukana kahvikakun.

Ystäväni täytti 50 ja hän rakastaa kukkia. Tein hänelle luonnonkukista seppeleen, oli pohja hommattu ja kosteutus. Laittoi sen päähän ja illan jälkeen vielä kuivatti sen. 
On edelleenkin sellaisessa irtokehyksessä, jossa on myös hänestä kuva juhlissa

Vierailija kirjoitti:

Minulla on pihi miesystävä. Emme asu yhdessä. Viisi vuotta olen katsellut. Olen todella rakastunut ja hänkin vaikuttaa siltä.

Emme tule menemään naimisiin, koska se on kuulemma täysin turhaa ja kallista ja vaikuttaisi hänen rahoihin ja omistuksiin.

Avioehto kävisi minulle mutta toisaalta olen hyväksynyt että näin on helpompaa, että ei asuta yhdessä eikä mennä avioon. Rahasta tulisi riita usein.

Minä olen jo perusluonteeltani antelias ja huomaavainen. Raha on vain väline, en ripustaudu siihen.

Hänkin on kyllä mutta toisella tavalla. Hyväluonteinen, avulias, antaa aikaansa. Mutta pihi kuin mikä. 

Ja toisissa asioissa taas ei ole rahastakaan pihi. Ne ovat sitten niitä mitkä hänelle itselleen tärkeitä. Todella kalliita harrastusjuttuja ostaa itselleen. Harkiten kyllä mutta kuitenkin. 

Minulle ei osta koskaan mitään. Ihan vuoden kiertoon kuuluvia lahjojakaan ei osta. Ja välillä kuittailee minulle omien rahojeni käytöstä. Se on tässä ikävintä, ehkä.

Ja ei vie minnekään matkoille, ravintolaan, konserttiin leffaan jne. Jos kinuan kovasti, voidaan mennä lähinnä syömään mutta ei ikinä tarjoa minulle. Minä tarjoan välillä. 

Miehessä on paljon hyvää ja niin kauan kuin häntä rakastan niin siinähän tämä huonokin puoli menee. Mutta kyllä se huono puoli on enkä voi tätä miksikään muuttaa. 

Se vain että jokaisessa on huonoja puolia. Jotakin pitää sietää. Tämä mies on yhtä aikaa sekä aika itsekäs että epäitsekäs.

Ja kyllä tulee ja on kroonisesti olo että olenko edes tärkeä hänelle. Kyllä hänelle raha on tärkeämpi, ei sille ajatukselle mitään voi. Varsinkin jouluisin.

 

Kaikissa on omat vikansa. Ja siinä se pointti onkin kumppaninvalinnassa, onko viat sellaisia, että niiden kanssa pystyy ja haluaa elää. 

Itse olen myös perusluonteeltani avulias ja huomaavainen. En jaksaisi kovin pitkään seurustella tämäntyyppisen ihmisen kanssa. Säästäväisyys ei ole huono asia, mutta tuo kuulostaa ja hiukan sairaalloiselta. Eikä varmastikaan parane aikaa myöten. 

Tuosta on lisäksi kovin lyhyt matka siihen, että noin omiin rahoihinsa rakastunut ihminen liukuu hyväksikäyttäjäksi. Itse tapailin hetken todella kovapalkkaista miestä, joka ei myöskään ikinä käyttänyt rahaa mihinkään. Hänen valintansa, enkä ollut hänen kanssaan perhettä perustamassa, joten alkuun annoin olla. Mutta itse tarjosin välillä, ja se alkoi liian hyvin kelvata. Mies alkoi kysellä koska taas mennään syömään. Ikinä ei tarjonnut mitään, koska ulkona ei voinut syödä, ennen minun tuloa kuvioihin. Alkoi sitten kertoilla, miten on suunnitellut sellaista ja sellaista sisustusjuttua asuntoonsa. Ehdotin hyvin varovaisesti mielestäni kivaa yksityiskohtaa ja hän innostui, että siitä sitten vain hankkimaan niin paljon kuin lompakko kestää. Ilmeisesti koko ääneen suunnittelun oli tarkoitus johtaa hetkeen, jolloin voisi esittää, että minä hankkisin tavarat. Muun ajan mietti, mihin se oma iso varallisuus oikein päätyy hänen kuolemansa jälkeen, kun ei ole perillisiä. Oli ilmeisesti koe, että sanonko, että anna minulle. En sanonut, en hankkinut tavaroita enkä enää tarjonnut. Enkä jatkanut tuttavuuttakaan.

Vierailija kirjoitti:

Mainitsin miehelle eräästä keikasta kaupungissa, että sinne olisi kiva mennä. Tähän hän:"Joo, mennään vaan, ostatko meille heti liput?". Tuumin että pitääpä miettiä vielä ja katsoa kalenteri. Ärsyttää. Jos ostan liput, hän ei varmana tarjoa oman lippunsa hintaa minulle, ja tämä ei haittaisi, jos hän joskus tarjoaisi itse jotain minulle. Taidan lähteä keikalle jonkun ystävän kanssa. Ystävän kanssa kun lähtee, ei tarvitse maksaa kuin oma lippu. 

Sun pitää pyytää mieheltä oma osuutensa. Mies nyt luulee sun olevan pohatta kun maksat aina kaiken.