Hildur-kirjojen suosio ihmetyttää

Itse tykkään tosi paljon. Pidän siitä, että useita mysteereitä kuljetetaan samaan aikaan ja nämä kietoutuvat toisiinsa. Puolisokin tykkää.

Sarja alkoi kyllä niin rauhallisesti että lopahti mielenkiinto. En jaksanut katsoa edes ensimmäistä osaa loppuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On olemassa ihmisiä, jotka lukevat vähän ja senkin kevyttä hömppää. Heille Rämön romaanit ovat juuri sopivia.

Kuultavasti he eivät ole koskaan lukeneet mitään "raskaampaa", jos sellaiseksi lasketaan dekkareista vaikkapa Wallander, Koskinen, Hole. Viimeksi mainittua en tosin lue enää minäkään, on minusta liian raakaa.

 

 

En itse ainakaan erota Holen, ja koskisen kohdalla juuri eroa viihteellisyydessä. Verrattuna Rämöön. Tai Wallanderiinkaan. Ehkä ovat vähän henkilöä kuvailevampia. Ja tosiaan Hole tuppaa pelaamaan mielikuvituksellisella raakuudella joka viehättää taas suurta lukijaryhmää. Mutta makunsa kullakin. En sanoisi kirjoja huonoksi viihteellisyyden takia. 

 

M 44

 

 

Makunsa kullakin, ja kyllä minäkin laitan ruokaa ja kudin villapaitoja. Silti lukisin dekkarin rekkarina ja käsityö- ja ruokakirjat erikseen.  Lopetan dekkarin lukemisen siinä vaiheessa, kun kerrotaan, millaiset unikkoverhot on ikkunassa, koska ei se yleensä koskaan liity aiheeseen vaan on pelkkää sivujen täytettä.

 

Tai ehkä kyse on vain harkitusta suomikuvan tuomisesta maailmalle/ vaikka vähän päälle liimatulla tavalla. Tai kuvailusta joka auttaa lukijaa luomaan kuvan tarinan ympäristöstä. Mutta ei se omaan makuuni ole häiritsevää.

 

M44

Rämön kirjat ei munkaan mielestäni ole viihdekirjojen parhaimmistoa, mutta eivät ne toisaalta kategoriansa huonoimpiinkaan kuulu. Ensimmäisen kieli ja juonenkehittely oli varsinkin alkupuolella niin kömpelöä, että olin jättää lukemisen kesken. Sinnittelin kuitenkin periaatteesta loppuun asti, sillä onhan kirjassa paljon hyvää ja kiinnostavaakin (Islanti miljöönä, useat henkilöhahmot, jotka Remekseen verrattuna ovat jopa syväluotaavasti rakennettuja, ja toki itse tarinakin). Sitä paitsi Rämö on kehittynyt kirjoittajana, ja sarja paranee osa osalta.

En siis ihmettele Hildureiden suosiota ollenkaan. Dekkarit jo genrenä vetoaa suuriin massoihin, ja nämä ovat helppolukuisia. Epäuskottavia juonenkäänteitä on monella muulla dekkaristilla jopa enemmän; se kuuluu lajiin. Pelkästään hieno asia on se, että suomalainen kirjailija menestyy myös maailmalla.

Olisi ihme, jollei hän tuolla markkinoinnilla saisi kirjojaan myytyä. Niin paljon on somessa ja muualla kirjoja mainostettu.

No ei se Rämön menestys ihan pelkkään markkinointiin perustu. Yhden kirjan ehkä vielä saa kaupattua, kun riittävästi mainostaa, mutta ei kukaan enää toista osta, jos se ensimmäinen on osoittautunut sudeksi ja sekundaksi. Ei niillä Hildureilla ikinä Nobelia saa, mutta täytyy niissä joku juju olla, kun myyntilukuja katsoo.

On kyllä pikkusen aikaansaava kirjoittaja ihan noiden kirjojen ulkopuolellakin https://kirjanetti.com/satu-ramo-kirjat/

Minusta ne ovat ihan ok dekkareita. Kaksi osaa luin ja omalta osaltani se on siinä. Maailmassa on niin paljon saman tason tai parempia dekkareita, ettei aika riitä. Sanoisin, että kyse on markkinoinnista ja ylipäänsä siitä, että aina tulee joku ilmiö, johon kaikki haluavat mukaan ja selvästi kokea jotain yhteistä muiden kanssa kunnes tulee taas uusi ilmiö. 

Dekkareista kiinnostuneet vilkaiskaapa vaikka kirjastossa dekkariseuran Ruumiin kulttuuri -lehden kirja-arvosteluosiota. Siitä saa esimakua siitä kuinka laaja on dekkareiden kenttä ja mihin kaikkeen voi tutustua. Luulen, että moni on markkinoinnin myötä tarttunut Rämön kirjoihin ja hämmästynyt, että dekkari ei tarkoita aina yletöntä veren roisketta tai sitten kartanomiljööhön sijoittuvaa harmaiden aivosolujen käyttöä. Ainakin sellaisia leppeitä cosy mystery -dekkareita on viime vuosina ilmestynyt paljon. Ennen oli aina tapaus, jos sellainen tuli myyntiin. Jos Rämön kirjat toimivat sisäänheittotuotteena lukuharrastukseen, hieno juttu.