Hildur-kirjojen suosio ihmetyttää
Satu Rämön trilogia Hildur - Rosa ja Björk - Jakob on supersuosittu. En oikein ymmärrä syytä tähän. Tapahtumapaikka on Islanti, mikä on viehättävää ja ehkä eksoottistakin. Mutta kirjojen sisältö on kevyttä hömppää, kielivirheitä, jää viimeistelemätön tunnelma, loppu on sekainen, hätäisen oloinen kudelma. Mitä muut ajattelette?
Kommentit (26)
Sarja alkoi kyllä niin rauhallisesti että lopahti mielenkiinto. En jaksanut katsoa edes ensimmäistä osaa loppuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On olemassa ihmisiä, jotka lukevat vähän ja senkin kevyttä hömppää. Heille Rämön romaanit ovat juuri sopivia.
Kuultavasti he eivät ole koskaan lukeneet mitään "raskaampaa", jos sellaiseksi lasketaan dekkareista vaikkapa Wallander, Koskinen, Hole. Viimeksi mainittua en tosin lue enää minäkään, on minusta liian raakaa.
En itse ainakaan erota Holen, ja koskisen kohdalla juuri eroa viihteellisyydessä. Verrattuna Rämöön. Tai Wallanderiinkaan. Ehkä ovat vähän henkilöä kuvailevampia. Ja tosiaan Hole tuppaa pelaamaan mielikuvituksellisella raakuudella joka viehättää taas suurta lukijaryhmää. Mutta makunsa kullakin. En sanoisi kirjoja huonoksi viihteellisyyden takia.
M 44
Makunsa kullakin, ja kyllä minäkin laitan ruokaa ja kudin villapaitoja. Silti lukisin dekkarin rekkarina ja käsityö- ja ruokakirjat erikseen. Lopetan dekkarin lukemisen siinä vaiheessa, kun kerrotaan, millaiset unikkoverhot on ikkunassa, koska ei se yleensä koskaan liity aiheeseen vaan on pelkkää sivujen täytettä.
Tai ehkä kyse on vain harkitusta suomikuvan tuomisesta maailmalle/ vaikka vähän päälle liimatulla tavalla. Tai kuvailusta joka auttaa lukijaa luomaan kuvan tarinan ympäristöstä. Mutta ei se omaan makuuni ole häiritsevää.
M44
Rämön kirjat ei munkaan mielestäni ole viihdekirjojen parhaimmistoa, mutta eivät ne toisaalta kategoriansa huonoimpiinkaan kuulu. Ensimmäisen kieli ja juonenkehittely oli varsinkin alkupuolella niin kömpelöä, että olin jättää lukemisen kesken. Sinnittelin kuitenkin periaatteesta loppuun asti, sillä onhan kirjassa paljon hyvää ja kiinnostavaakin (Islanti miljöönä, useat henkilöhahmot, jotka Remekseen verrattuna ovat jopa syväluotaavasti rakennettuja, ja toki itse tarinakin). Sitä paitsi Rämö on kehittynyt kirjoittajana, ja sarja paranee osa osalta.
En siis ihmettele Hildureiden suosiota ollenkaan. Dekkarit jo genrenä vetoaa suuriin massoihin, ja nämä ovat helppolukuisia. Epäuskottavia juonenkäänteitä on monella muulla dekkaristilla jopa enemmän; se kuuluu lajiin. Pelkästään hieno asia on se, että suomalainen kirjailija menestyy myös maailmalla.
Olisi ihme, jollei hän tuolla markkinoinnilla saisi kirjojaan myytyä. Niin paljon on somessa ja muualla kirjoja mainostettu.
No ei se Rämön menestys ihan pelkkään markkinointiin perustu. Yhden kirjan ehkä vielä saa kaupattua, kun riittävästi mainostaa, mutta ei kukaan enää toista osta, jos se ensimmäinen on osoittautunut sudeksi ja sekundaksi. Ei niillä Hildureilla ikinä Nobelia saa, mutta täytyy niissä joku juju olla, kun myyntilukuja katsoo.
Itse tykkään tosi paljon. Pidän siitä, että useita mysteereitä kuljetetaan samaan aikaan ja nämä kietoutuvat toisiinsa. Puolisokin tykkää.