Miten oppia paremmaksi sosiaalisissa taidoissa, jotta saisi pysyviä ystäviä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuunteleminen ainakin on hyvä taito. Et kai tarkoita lohduttamisella neuvomista? 

Ja etäiseksi jääminen voi johtua siitä, jos keksityt liikaa toiseen. Avaudutko itse omista tunteistasi?

Lohduttamisella tarkoitan mm. sitä, että kuuntelen toista, yritän olla positiivinen ja kannustaa. Jos ihminen vaikka valittaa kotinsa olevan sotkuinen, niin olen mennyt seuraavalla kerralla siivoustarvikkeet mukanani siivoamaan. Tästä henkilö ei selvästi pitänyt, vaikka kiittikin siivouksesta. En mielestäni neuvo, toki kysyn oletko ajatellut tai kokeillut tilanteessasi asioita x tai y?

Avaudun omista tuntemuksistani, mutta yleensä asiani eivät kiinnosta toisia niin paljon. He ovat kiinnostuneempia puhumaan itsestään. Toisinaan tunteeni tulevat myös vähätellyiksi tyyliin "ei yhden lapsen kanssa niin rankkaa ole kuin kahden lapsen kanssa".

Ap

Jos tuppaudut etukäteen kysymättä siivoamaan toisen kotiin, se voidaan kokea toisen yksityisyyttä loukkaavaksi, vaikka ajatus olisikin hyvä. Kannattaisi mieluummin kysyä, että haluaisitko että tulisin avuksi siivoamaan. Joskus ihmiset haluavat vaan valittaa asioista / purkaa sydäntään ilman konkreettisia tekoja tai ratkaisuehdotuksia. Sama pätee neuvomiseen. Ymmärrän kyllä sinua, tämä on vaikea aihe ja itsekin helposti sorrun jossain määrin samaan. Voisit muuten hyvinkin olla autismin kirjolla ajatuksinesi.

 

T. Assinainen

Ei joskus, vaan ihan aina. En ole törmännyt vielä yhteenkään valittajaan, joka haluaisi ratkaisun ongelmiinsa. Ne ei valita, jotka itse ratkoo ongelmansa. 

"Apua voi tarjota toiselle sanomalla vaikka, että jos tarvitset jossakin apua, niin olen tässä." 

Tästä olen vähän eri mieltä. Tosi monella on kova kynnys pyytää, vaikka olisi sanottu näin. Olen itse ollut lähes toimintakyvytön erään vaikean kroonisen sairauden takia, mutta en uskaltanut pyytää useimmilta niiltä, jotka näin olivat sanoneet. Minäkin olen autisti eli taipuvainen ottamaan asiat totena, mutta olen kantapään kautta oppinut, että ei pidä sinisilmäisesti ajatella, että jos joku sanoo jotain kivaa, hän oikeasti tarkoittaisi sitä. 

Minä arvostin niitä, jotka esittivät konkreettisempia ehdotuksia. "Pitäisikö siellä siivota? Jaksatko, jos tulen lauantaina?" Mutta se on totta, että yllätysvierailu moppi kädessä olisi saattanut tuntua vähän ahdistavalta, jos en olisi saanut mitään ennakkovaroitusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos nyt suoraan sanon, niin minulle tulee rajattoman, tuomitsevan ja marttyyrimaisen henkilön vibat ap:n kommenteista. Ap ikään kuin itse mielessään päättää, että joku henkilö tarvitsee nyt hänen apuaan ja päättää myös, että minkälaista apua tuo henkilö tarvitsee. Sitten ap ryntää auttamaan päättämällään tavalla. Se ei ole empatiaa, vaikka niin ajattelet. Pidät itseäsi hyvänä ihmisenä, joka pyytettömästi auttaa vaan muita, mutta apu ei kelpaakaan ja tunnet, että sinua käytetään vaan hyväksi. Kannattaa pysähtyä miettimään mitkä ovat auttamisesi syvemmät tarkoitusperät? Haluatko esim. saada hyväksyntää ja kokea itsesi arvokkaammaksi tuolla toiminnalla? Tuntuuko olosi ehkä tyhjältä ilman auttamista tms.? Miten voisit olla ystävyyssuhteessa ilman tuota auttajan roolia?

 

Auttaminen on hienoa ja jaloa, mutta jos se lähtee vääristä tarkoitusperistä ja ei aidosti auta toista, sen kyllä huomaa ja se helposti koetaan rajattomana tunkeiluna ja päsmäröintinä. Sen lisäksi se pilaa ihmissuhteita ja väsyttää tekijäänsä.

Sivusta:

-Mikä merkitys auttamisen tarkoitusperällä oikeasti on, jos toista kuitenkin auttaa? Tai entä sitten, jos toinen kokee itsensä merkitykselliseksi sillä, että auttaa toisia? Onko se paha asia? Minulle elämän merkityksellisyys on sitä, että elän yhteydessä toisten ihmisten kanssa ja rakennan yhteisöä tekemällä asioita yhteisen edun eteen.

-Mikä on aitoa/oikeaa auttamista? Jos ihminen valittaa sotkuista kotia, mikä se apu sitten on, jos ei siivoaminen? Ehkä olen itse assi, mutten käsitä, mikä järki pelkässä valittamisessa on, jos ongelmalle ei sitten aio tehdä yhtään mitään? Ei se koti sillä siistiksi tule, että vain valittaa olevan sotkuista, mutta itse ei jaksa siivota ja toinenkaan ei saisi auttaa.

-Tässä auttajaa kuvaillaan mm. sanoilla rajaton, tuomitseva, marttyyrimainen, tunkeileva ja päsmäri. Miksi kaikkia auttajia ei kuvailla samalla tavalla? En vain saa yhtään kiinni tästä, että toisten kohdalla auttaminen on ystävällisyyttä ja toisten kohdalla sitä pidetään rajattomana ja tunkeilevana päsmäröintinä.

Kommentoin tilannetta, jossa auttaminen lähtee ensisijaisesti auttajan omista (emotionaalisista) tarpeista käsin eikä autettavan tarpeista käsin. Auttaja voi esim. haluta kovasti auttamisellaan hyväksyntää tai ns. balsamia omiin haavoihinsa, kuten arvottomuuden kokemukseen. Silloin voi käydäkin vahingossa niin, että auttaakin tavalla, joka ei auta autettavaa eikä ole siten toivottua. Auttaja ei tätä välttämättä yhtään tiedosta eikä tarkoita sillä mitään pahaa. Tämä on hyvin tyypillinen selviytymismekanismi etenkin meillä naisilla, auttajan rooli. Tällainen vääristä tarkoitusperistä lähtevä auttaminen usein tuntuukin autettavasta väärältä ja esim. tungettelevalta, ripustautuvalta ja auttaminen voi näin ollen mennä pieleen, joten siksi tällaisen kuvion mahdollisuutta on hyvä pohtia, kun kerran tällaisen ongelman kanssa painii. 

Se tyyli ja tarkoitus tosiaan määrittää sen miten apuun suhtaudutaan. Marttyyrimäisyys voi tulla esim. siitä, että sanotaan ettei taaskaan kelpaa, vaikka aina vaan autan ja uhraudun toisten puolesta. (Toisin sanoen ihmisen pitäisi vaan olla kiitollinen, mikä on syyllistävää.) Rajattomuus, tunkeilevuus on esim. sitä, että kysymättä tulee ja tekee miten itse haluaa. Jos oikeasti kuuntelee ja kysyy mitä toinen haluaa, niin silloinhan mahdollinen apu on aina toivottua ja ystävällistä.