Miten oppia paremmaksi sosiaalisissa taidoissa, jotta saisi pysyviä ystäviä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuunteleminen ainakin on hyvä taito. Et kai tarkoita lohduttamisella neuvomista? 

Ja etäiseksi jääminen voi johtua siitä, jos keksityt liikaa toiseen. Avaudutko itse omista tunteistasi?

Lohduttamisella tarkoitan mm. sitä, että kuuntelen toista, yritän olla positiivinen ja kannustaa. Jos ihminen vaikka valittaa kotinsa olevan sotkuinen, niin olen mennyt seuraavalla kerralla siivoustarvikkeet mukanani siivoamaan. Tästä henkilö ei selvästi pitänyt, vaikka kiittikin siivouksesta. En mielestäni neuvo, toki kysyn oletko ajatellut tai kokeillut tilanteessasi asioita x tai y?

Avaudun omista tuntemuksistani, mutta yleensä asiani eivät kiinnosta toisia niin paljon. He ovat kiinnostuneempia puhumaan itsestään. Toisinaan tunteeni tulevat myös vähätellyiksi tyyliin "ei yhden lapsen kanssa niin rankkaa ole kuin kahden lapsen kanssa".

Ap

Oon kans joutunut ihan opettelemalla opettelemaan suhtautumaan tällä väliä asenteella. Jos jollain on ongelma niin mähän toimin enkä mieti ja lähden auttamaan (vaikka sitä ei edes kysytä). Jos on suruja niin valvon vietellä, jos toinen ei ole syönyt niin alan laittamaan syötävää, jos sillä on ongelma niin alan miettimään ratkaisua.

Kahdesti olen esim lähtenyt kaverille toiselle puolelle Suomea tunnin varoajalla kun on tullut vinkkiä että saattais tarvita apua. Olen paniikki- ja ahdistuneisuushäiriöinen ja julkiset on tosi vaikeita mulle, ei sillä väliä jos toinen tarvii apua.

 

Tosi paljon on ollut opettelemista ihmisissä ja hämmentävää ollut huomata, että ei normaalit ihmiset tosiaan niin kyseenalaistamatta ja läheisesti kohtele mua, ei mua kukaan auta niin.

 

Oon kohta 40 ja vasta nyt havahtunut tähän. Ja tuntuu joskus hyväksikäytetyltä ja epäreilulta.

Edelleen meinaa tulla automaattisesti "tarvitsetko apua" melkein kenelle vaan mutta siinä kohdin olen onneksi oppinut pitämään turpani kiinni, kyllä se kysyy jos sitä haluaa.

Jos pidän ihmisestä niin olen kai liian intensiivinen joka on monelle kiusallista ja outoa. 

Kaipaan itsekin naispuoleisia ystäviä, en vaan osaa jotain. Tulen parhaiten toimeen vanhempien naisihmisten kanssa, kai ne mussa vaistoaa sen empaattisuuden ja herätän jotain hoivaviettiä sen takia.

 

Koitan itse olla ylpeä siitä tietystä tomeruudesta ja kyseenalaistamattomasta empatiakyvystä, ja kuulema sen pitäisi ollakin vaan mahtava piirre mutta ei se siltä tunnu.

Kiitos. Tässä oli paljon tuttua asiaa ja tunnistan myös itseäni kuvauksestasi.

Ap

AP, mun tekis mieli pyytää sua ystäväksi kun en halua että sulla on tuommoinen ongelma

Vierailija kirjoitti:

AP, mun tekis mieli pyytää sua ystäväksi kun en halua että sulla on tuommoinen ongelma

Älä ainakaan sääli minua. Ei tämä ole mikään uusi ongelma. Olen aina kokenut itseni ulkopuoliseksi ja joutunut sivuun porukoista/ystävien elämästä. Haluaisin itse oppia käyttäytymään niin, ettei näin enää kävisi.

Ap

Otat muiden kertomat asiat vakavasti. Sen luulisi olevan todella arvostettavaa ja vastavuoroisuuteen johtavaa ja ystävyyttä syventävää. Kuten tässä ap itse ja moni on todennut, se ei silti mene niin. Ihmiset jatkavat entistä elämäänsä, kun kriisit tms. ovat ohi. Ap:n kannattaisi ottaa kevyemmin suhteessa ihmisiin. Ihmissuhteita saisi olla enemmän, niin yhteen ei kohdistuisi liikaa odotuksia. Sieltä monen joukosta saattaa vuosien mittaan kyllä kiteytyä myös tosiystävyyksiä. 

Vierailija kirjoitti:

Otat muiden kertomat asiat vakavasti. Sen luulisi olevan todella arvostettavaa ja vastavuoroisuuteen johtavaa ja ystävyyttä syventävää. Kuten tässä ap itse ja moni on todennut, se ei silti mene niin. Ihmiset jatkavat entistä elämäänsä, kun kriisit tms. ovat ohi. Ap:n kannattaisi ottaa kevyemmin suhteessa ihmisiin. Ihmissuhteita saisi olla enemmän, niin yhteen ei kohdistuisi liikaa odotuksia. Sieltä monen joukosta saattaa vuosien mittaan kyllä kiteytyä myös tosiystävyyksiä. 

Minulla on ollut useita ystävyyssuhteita, mutta silti ne päättyvät toisten halutessa etäisyyttä. Tosiystävyys on myös osoittautunut usein yksipuoliseksi: minulla on ollut siihen halua, toisella ei. Valitettavan usein olen hoksannut tämän liian myöhään, siinä vaiheessa kun minusta ollaan jo erkaantumassa.

Ap

Jos nyt suoraan sanon, niin minulle tulee rajattoman, tuomitsevan ja marttyyrimaisen henkilön vibat ap:n kommenteista. Ap ikään kuin itse mielessään päättää, että joku henkilö tarvitsee nyt hänen apuaan ja päättää myös, että minkälaista apua tuo henkilö tarvitsee. Sitten ap ryntää auttamaan päättämällään tavalla. Se ei ole empatiaa, vaikka niin ajattelet. Pidät itseäsi hyvänä ihmisenä, joka pyytettömästi auttaa vaan muita, mutta apu ei kelpaakaan ja tunnet, että sinua käytetään vaan hyväksi. Kannattaa pysähtyä miettimään mitkä ovat auttamisesi syvemmät tarkoitusperät? Haluatko esim. saada hyväksyntää ja kokea itsesi arvokkaammaksi tuolla toiminnalla? Tuntuuko olosi ehkä tyhjältä ilman auttamista tms.? Miten voisit olla ystävyyssuhteessa ilman tuota auttajan roolia?

Auttaminen on hienoa ja jaloa, mutta jos se lähtee vääristä tarkoitusperistä ja ei aidosti auta toista, sen kyllä huomaa ja se helposti koetaan rajattomana tunkeiluna ja päsmäröintinä. Sen lisäksi se pilaa ihmissuhteita ja väsyttää tekijäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Jos nyt suoraan sanon, niin minulle tulee rajattoman, tuomitsevan ja marttyyrimaisen henkilön vibat ap:n kommenteista. Ap ikään kuin itse mielessään päättää, että joku henkilö tarvitsee nyt hänen apuaan ja päättää myös, että minkälaista apua tuo henkilö tarvitsee. Sitten ap ryntää auttamaan päättämällään tavalla. Se ei ole empatiaa, vaikka niin ajattelet. Pidät itseäsi hyvänä ihmisenä, joka pyytettömästi auttaa vaan muita, mutta apu ei kelpaakaan ja tunnet, että sinua käytetään vaan hyväksi. Kannattaa pysähtyä miettimään mitkä ovat auttamisesi syvemmät tarkoitusperät? Haluatko esim. saada hyväksyntää ja kokea itsesi arvokkaammaksi tuolla toiminnalla? Tuntuuko olosi ehkä tyhjältä ilman auttamista tms.? Miten voisit olla ystävyyssuhteessa ilman tuota auttajan roolia?

 

Auttaminen on hienoa ja jaloa, mutta jos se lähtee vääristä tarkoitusperistä ja ei aidosti auta toista, sen kyllä huomaa ja se helposti koetaan rajattomana tunkeiluna ja päsmäröintinä. Sen lisäksi se pilaa ihmissuhteita ja väsyttää tekijäänsä.

Kiitos tästä viestistä. Herätteli pohtimaan. Jos auttamiseni koetaan näin, niin varmasti jätän auttamisen vähemmälle.

Ap

Kiinnostava ketju, seuraan.

Itsellä sama ongelma, että kaveruudet ei syvenny ainakaan toivomallani tavalla. Musta olisi kiva tavata ihan tavallisen tekemisen merkeissä, matalalla kynnyksellä ilman sosiaalista koodistoa. Jostain syystä en kuitenkaan ole se jonka kanssa haluttaisiin tehdä asioita. Mua kutsutaan (tai kutsuttiin? viime aikoina ei) kyllä jonkin verran juhliin ja viinilasillisille. Valitettavasti olen tosi vaivaantunut juhlissa ja viineillä, sellainen pöydän ääressä istuminen ja kaavan mukaan juttelu on mulle aika vaikeaa eikä viininjuontikaan tunnu luontevalta ja ärsyttää kun jotkut eivät hyväksy kieltäytymistä vaan monta kertaa varmistavat enkö nyt ota ja miksi en. Miten pääsisi muuksi kuin viinikaveriksi?

Epäilen, että yksi syy haastavaan tilanteeseesi on se, että kuvittelet olevasi jonkun ystävä. Sinun näkökulmastasi olette läheisiä. Toisen näkökulmasta olet kaveri, et ystävä. Petyt, kun toinen ei kohtele sinua kuin ystävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP, mun tekis mieli pyytää sua ystäväksi kun en halua että sulla on tuommoinen ongelma

Älä ainakaan sääli minua. Ei tämä ole mikään uusi ongelma. Olen aina kokenut itseni ulkopuoliseksi ja joutunut sivuun porukoista/ystävien elämästä. Haluaisin itse oppia käyttäytymään niin, ettei näin enää kävisi.

Ap

Psst.

Se yrittää auttaa sua ja ystävystyä. Niinkuin säkin teet muille. Ja säkin ajattelet heti ensimmäisenä että "ei"...

Vierailija kirjoitti:

Epäilen, että yksi syy haastavaan tilanteeseesi on se, että kuvittelet olevasi jonkun ystävä. Sinun näkökulmastasi olette läheisiä. Toisen näkökulmasta olet kaveri, et ystävä. Petyt, kun toinen ei kohtele sinua kuin ystävää.

Tässä voi olla perää. Itsekin yllätyin kerran, kun henkilö, jonka kanssa oltiin tutustuttu ja tavattu jo jonkin aikaa ja jaettu molemmat syvällisiä ajatuksia keskenämme, kertoikin pitävänsä minua ystävän sijaan tuttavana ja lopetti yhteydenpidon sanoihin, että koki keskustelumme raskaina. Luultavasti minulla on taipumusta hypätä luottavaisesti ystävyyssuhteeseen ns. takki auki. Pitäisi osata edetä hitaammin, mutta se on hyvin vaikeaa, jos toisen seurassa on mukavaa ja homma tuntuu luistavan.