Mikä on villein seksuaalinen teko jonka olet koskaan tehnyt?
Mikä on itselleni se 'villein seksualinen teko' jonka olet koskaan tehnyt..😘mietitäänpä hetki, joo.
Nuoruudessa tuli harrastettua kaikenlaista minkä voisi laittaa tämän, 'seksuaalisen teon' piikkiin mut sanon omalta kohdaltani, sen villeimmän osuneen siihen kun yli 40vuotiaana, sinkkumiehenä silloin olin kahden 21 ja 25vuotiaiden naisten kanssa, ja samana päivänä, mutta eri kaupungeissa, 'sillai' sen tavallisen ja oraaliseksin merkeissä. Se villeintä minulla, tai mikä 'muistui nyt mieleeni', kaikista..
Kommentit (49)
Päädyin kerran jatkoilla runkkaamaan showmaisesti saunan lauteilla kolmen naisen katsellessa ja yllyttäessä. Eskaloitui lopulta kimppailuksi kahden kanssa, kolmas ujosteli liikaa.
Olen mielestäni aika hetero mutta suostuin kerran runkkaamaan kaverin kun sen kädet oli paketissa. Olimme aiemmin katselleet pornoa yhdessä ja runkanneet toistemme nähden. Siksi kynnys oli matala.
Laitoin muovipussin ja vetäisin siltä kuivat. Seurustelin siihen aikaan mutta ajattelin että tämä on sellainen sairaanhoitoasia. En ole muuten homostellu vaan naiset kiinnostaa enemmän. Mutta aika jännähän se oli, todella kova ja suonikas ja paksu, tuli melkein heti kun vain muutaman kerran vetelin.
Vierailija kirjoitti:
Kimppaseksi kolmen 40+ ikäisen miehen kanssa ja olin vasta 16. Valehtelin heille ikäni. Yksi miehistä pani mulle ekan orkun yhdynnässä. Olihan se aika rajua. N23
Arvatenkin näillä miehillä oli suojaväritys?
Vierailija kirjoitti:
Hain työpaikkaa.
Jouduitko olemaan alasti haastattelussa?
Vierailija kirjoitti:
Nussin aikoinaan exän parasta kaveria eron jälkeen, sellanen puolen vuoden känninen salasuhde. Kerran oltiin kaljoilla kahdestaan ja tottakai siitä sitte. Mun autolla jonnekkin metsä tielle panemaan tms. Otin oonan auton ulkopuolella, nussin kunnolla joka asennossa. Lopulta päädyttiin takapenkille jossa nussin Oonaa kun hän oli päälläni, tunsin kuinka alan saaman orgasmin ja riuhtaisin oonan päältäni imemään kulliani. Oona kulli suussaan painoin häntä väkivalloin syvemmälle, nussin kunnolla häntä suuhun niin että itse istuin takapenkillä ja oona kontillaan kulli suussaan. Aloin hokea että mä tuun mä tuun mä tuun ja jatkoin nussimista suuhun kun oona päästeli pieniä kiljahteluja, ajattelin että ihan sama, hän ei kuitenkaan pääse tästä kenellekkän valittamaan kun ollaan salasuhteessa. Laukesin suuhun ja oona pyyhki suun pieliä ja nieli suuhun jäöneet spermat.
Olit kaljoilla auton kanssa? Kannattaa vähän uskottavammin kertoilla näitä satuja.
Nussin neljän eri miehen kanssa vuorokauden aikana. Kukaan ei tiennyt toisistaan mitään. Mulla oli aika saanut ja hellä olo seuraavana päivänä.. silloin teininä oli halut vähän suuremmat...
Villeintä oli, kun unissani ajelin polkupyörällä.
Saman päivän aikana ensin aamulla kävin naapurin yh n luona kahvilla ja vedin sitä joka reikään ja laukesi anukseen korahdellen.sitten illalla naisystävä tuli kylään ja sama setti ja laukesi kakkoseen ja voin kertoa että anuksissakin on eroja