Lue keskustelun säännöt.
Symbioottinen parisuhde, jossa kahdesta tulee ikäänkuin yksi ja mitään ei tehdä yksin ja kaikki mitä tehdään, tehdään yhdessä
Tiedättekö tällaisia pareja?
Mikä tähän ajaa?
Esim. yksin ei voi seurata mitään sarjaa, vaan sarja valitaan siten, että se miellyttää molempia ja sitä katsotaan aina yhtä aikaa.
Oman unirytmin mukaan ei toimita, vaan etsitään kompromissi, jonka mukaan mennään yhtä aikaa sänkyyn, aletaan nukkumaan samaan aikaan käsi kädessä ja herätään samaan aikaan. Syödään samaa ruokaa aina.
Nämä ihmiset eivät ikäänkuin ole itsenäisiä ja omia itsejään, vaan muokkaavat itsensä täydelliseen symbioosiin toisen kanssa. Miksi?
Kommentit (856)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hellurei. Vääntö on hurjaa.
Tottahan se on, että ihmiset on yleisesti ottaen aika innokkaita analysoimaan toistensa suhteita, mikä helposti lipsahtaa arvostelemisen puolelle. Tässäkin tulee jollain lailla tarve puolustella, ehkä ilman syytä.
On kanssa esitetty yleistyksiä ja oletuksia. Laitettu erilaisia suhteita laatikkoon, tyyliin tämmösiä hän nämä on.
Voitaisiin koittaa ymmärtää.
Tämä. Omalta osaltani voin hyvällä omatunnolla sanoa, etten ole analysoinut sanallakaan toisten suhteita. Olen vastannut erilaisiin kysymyksiin, koskien omaa suhdettani. Ja korostanut että jokainen suhde, jokainen ihminen on erilainen ja se nimenomaan tulee ymmärtää ja hyväksyä.
On aika tympeää vastailla avoimesti kysymyksiin, kun sitten vastakommentti on puuta heinää, että "niin eli teillä on sittenkin näin". No ei ole 😂 Se on t
Jatkan vielä, etten tiedä miksi edes pitäisi miettiä kenenkään muun suhdetta, tai että miksi joku muu tekee näin. Tai haluaa näin. Ei sellaista edes kannata miettiä. Riittää kun tietää mitä itse haluaa 😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän henkilön joka oli tuollaisen suhteen toinen osapuoli. Toki pienenä erona se, että hänellä ei yhtäkään kaveria, mutta hänen kumppanillaan muutama kaveri joita näki joskus harvoin. No, sattuipa jostain kumman syystä niin, että kumppani rakastui työkaveriinsa ja jätti. Henkilö tippui täysin tyhjän päälle, sillä hänellä ei ole ketään. Yksin jääminen oli musertavaa, koska he olivat koko ajan yhdessä, tekivät kaiken yhdessä kotona ja vapaa-ajalla. Ja tulevaisuuden oli tarkoitus kulkea tuolla tutulla ja turvallisella kaavalla loppuun asti.
Ei kannata perustaa elämäänsä pelkän kumppanin varaan. Vaikka moni uskoo, että mikään eikä kukaan voi tulla suhteen väliin, niin toisin voi käydä.
Onhan se mahdollista, että pitkässä parisuhteessa tulee tilanne, jossa toinen lähtee suhteesta, mutta en usko, että se tulee yllätyksenä. Merkit siitä ovat varmasti näkyvissä ehkä pitkäänkin, jos haluaa tai uskaltaa ne nähdä ja tunnustaa. Jos kuitenkin haluaa parisuhteessa elää, niin riski on uskallettava ottaa, koska kaikki on mahdollista. Jos pelkää koko ajan tulevansa jätetyksi, niin silloin on parasta elää yksin, niin välttyy tältä.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se mahdollista, että pitkässä parisuhteessa tulee tilanne, jossa toinen lähtee suhteesta, mutta en usko, että se tulee yllätyksenä. Merkit siitä ovat varmasti näkyvissä ehkä pitkäänkin, jos haluaa tai uskaltaa ne nähdä ja tunnustaa. Jos kuitenkin haluaa parisuhteessa elää, niin riski on uskallettava ottaa, koska kaikki on mahdollista. Jos pelkää koko ajan tulevansa jätetyksi, niin silloin on parasta elää yksin, niin välttyy tältä.
Näin juuri. Elämästä olisi hyvä koittaa tehdä paras mahdollinen tässä hetkessä, rakennellen parasta mahdollista tulevaa. Vahvasti tähän liittyy rohkeus katsoa todellisuutta ympärillään ja unelmoida. Ei siis rakennella hattaran päälle mitään pilvilinnoja tai elätellä muuten valhekuvia.
Liikaa on turhaa pelätä, mitä kaikkea voikaan sattua. Se ei helpota yhtään sitten, kun sattuu. Sitten vain eletään siitä eteenpäin.
Vastoinkäymisiin varautuminen on hieman eri asia ja on järkevää.
Jotenkin aika nuorena opin elämästä näin. Siitä en tiedä onko paras, mutta on vaikuttanut melkeinpä kaikkeen. Myös ajatuksiin liittyen parisuhteeseen. Löysin ihmisen kenen kanssa sompailla kaiken kanssa ja seikkailla yhdessä. Olen siitä onnellinen.
Jokainen tavallaan rakentaa oman elämänsä. Tämä meni nyt ehkä hieman aiheen sivusta.
Kai se vaan on niin ihanaa olla sen toisen kanssa. Voi kun itselläkin olis edes joskus joku.
Naapurissa asuu noin 50vee pari, menny muutama vuosi sitten naimisiin, ei lapsia. AINA kaksin, en näe heitä yksin ikinä, aina liikkuvat ja tekevät kaiken kaksin. Jotenkin söpöä, mut sit taas toisaalta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kai se vaan on niin ihanaa olla sen toisen kanssa. Voi kun itselläkin olis edes joskus joku.
Naapurissa asuu noin 50vee pari, menny muutama vuosi sitten naimisiin, ei lapsia. AINA kaksin, en näe heitä yksin ikinä, aina liikkuvat ja tekevät kaiken kaksin. Jotenkin söpöä, mut sit taas toisaalta...
Jos mitään elämää ei ollut ennen suhdetta niin mikäs siinä. Jos kuitenkin oli, niin kuulostaa että omat jutut ja ihmiset on saaneet väistyä tieltä. Joskus sanottiin, ettei makeaa mahan täydeltä. Siihen oli varmaan syynsä.
Olen nähnyt suhteita, joissa kyse on enemmän riippuvuudesta ja osapuolet muuttuvat avuttomiksi eivätkä osaa käydä yksin missään.
Olen nähnyt myös sellaisia suhteita, joissa ospauolet seurustelevat vuosia mutta eivät Esim. muuta yhteen, mene kihloihin tms. Ja vähintään yksi heistä kärsii että ollaan liian etäisiä.
Näiden lisäksi olen nähnyt suhteita joissa osapuolet ovat olleet kuin siamilaiset kaksoset, mutta silti onnellisia.
Ja suhteita, joissa ollaan seurusteltu yli 10v ilman että on yritettykään asua yhdessä. Tätini oli 20v avioliitossa mutta he asuivat eri osoitteessa koko tämän ajan. Ja olivat onnellisia, rakastivat toisiaan, lapset kasvoivat rakastavassa perheessä.
Tl;dr: ihmisiä on erilaisia. Suhteita on erilaisia. Se mikä voi näyttää omaan silmään "epänormaalilta" voi suhteen osapuolille olla juuri sitä mitä he haluavat. Ja aikuiset ihmiset ovat onnellisia keskenään, niin case closed.
Toki sitä voi arvostella ja ihmetellä toisten suhteita ja tehdä "diagnooseja" siitä kuinka terve/hyvä/huono suhde on. Samoin voi arvostella toisten koteja. Jollain on liikaa rojua ja sotkuista; "elämänhallinta hukassa". Toisella koti on ääriminimalistinen ja siivous sekä muut siisteystoimenpiteet vievät yli puolet vapaa-ajasta; *pakko-oireinen häiriö, kontrollifriikki".
On näitäkin että 23v nainen käyttää "telttoja", ei meikkaa, pitää "tylsää" kampausta. "epävarma itsestään", "häpeää naiseuttaan", "ei ymmärrä olevansa nuori ja kaunis".
Ja 46v naisella on shokkiväriset hiukset, lävistyksiä, esim. goottityylisiä vaatteita, räväkkä meikki. "vanha akka yrittää näyttää nuorelta", "keski-iän kriisi potenssiin sata", "keski-iän ylittänyt nainen ei ymmärrä pukeutua ja näyttää ikäiseltään ja tekee itsestään pellen leikkimällä teiniä."
Joo, aiheita riittää. Niitä voi keskustella loputtomiin. Mutta tuollainen keskustelu ei a) auta ketään b) johda mihinkään c) kehitä kognitiivisia taitoja.
Siksi suosittelen keskustelunaiheita joissa keskityttäisiin johonkin muuhun kuin toisten suhteisiin, ulkonäköön tai tapaan elää ja olla (ellei se ketään satuta). Ja uskokaa tai älkää, maailmassa on satoja mielenkiintoisia aiheita joita pohtia, ja ne saattavat johtaa oikeasti järkeviin tuloksiin, jos parantaa omaa elämänlaatua.
Ps. Lisäksi ainakin itselläni on sen verran omia ongelmia elämässä, että toisten suhteiden arvostelu on asia joka ei edes tule spontaanisti mieleen (ellei kyse tyyliin parisuhdeväkivallasta).
Työpaikalla käydään keskustelua joka näyttää lähinnä vapaamuurareiden salauselta kokoontumiselta. ollaan jonkin äärimmäisen salaisen tiedon äärellä jota ei tavan tallaajat edes pysty käsittämään.
Keskustelun aiheena se, että eräs esimies seurustelee ja asuu yhdessä samaa sukupuolta olevan ULKOMAALAISTAUSTAISEN ihmisen kanssa. Eikä tässä vielä kaikki, vaan heillä on lapsi!
Keskustelijoista kolme tunnen hyvin. Yksi on paininut ikänsä alkoholiongelman kanssa ja on Antabuskuurilla parhaillaan. Toinen ei tule millään toimeen lastensa isän. Lapsia voi nähdä vain harvoin ja valvotusti. Kolmannen teini-ikäinen lapsi sai muutama kk sitten diagnoosin vakavasta, parantumattomasta sairaudesta.
Silti nämä ihmiset jaksavat taivastella että kuinka sitä voi olla jotain sateenkaarisuhteita, vieläpä esimiehellä. Ja toinen osapuoli on puoliksi ulkkis, eikä siinä vielä kaikki vaan lapsikin heillä on. Mistä ihmeestä, miten, ajatella, kuvitella.
Ihmiset...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan se mahdollista, että pitkässä parisuhteessa tulee tilanne, jossa toinen lähtee suhteesta, mutta en usko, että se tulee yllätyksenä. Merkit siitä ovat varmasti näkyvissä ehkä pitkäänkin, jos haluaa tai uskaltaa ne nähdä ja tunnustaa. Jos kuitenkin haluaa parisuhteessa elää, niin riski on uskallettava ottaa, koska kaikki on mahdollista. Jos pelkää koko ajan tulevansa jätetyksi, niin silloin on parasta elää yksin, niin välttyy tältä.
Ne merkit usein tulevat esiin lääkärintarkastuksessa, yleensä vasta kypsällä iällä. Toinen lähtee sekä suhteesta että tästä maailmasta täysin lopullisesti.
No toisaalta, tämä on keskustelupalsta, ja täällä on tarkoitus keskustella. Kuten itsekin totesit, symbioottiset ihmissuhteet kertovat joskus psykologisista häiriöistä, kuten täällä moni on lapsen näkökulmasta kertonutkin. Sekään ei tarkoita, että vain kauhistellaan muiden asioita. Ihmiset ovat sellaisia hassuja olioita, että prosessoivat asioita keskustelemalla. Joku ehkä tämän keskustelun pohjalta ymmärsi itsestään tai läheisistään jotain, jos ei muuta niin millaisen elämän ja parisuhteen haluaa ja millaisen ei.
Kannattaa muistaa, että siitä lapsuudenkodin parisuhteesta tulee usein ihmisille malli siitä, miltä parisuhteen tulee näyttää. Vaikkei se olisi yhtään sellainen, mitä se ihminen oikeasti itse valitsisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No toisaalta, tämä on keskustelupalsta, ja täällä on tarkoitus keskustella. Kuten itsekin totesit, symbioottiset ihmissuhteet kertovat joskus psykologisista häiriöistä, kuten täällä moni on lapsen näkökulmasta kertonutkin. Sekään ei tarkoita, että vain kauhistellaan muiden asioita. Ihmiset ovat sellaisia hassuja olioita, että prosessoivat asioita keskustelemalla. Joku ehkä tämän keskustelun pohjalta ymmärsi itsestään tai läheisistään jotain, jos ei muuta niin millaisen elämän ja parisuhteen haluaa ja millaisen ei.
Kannattaa muistaa, että siitä lapsuudenkodin parisuhteesta tulee usein ihmisille malli siitä, miltä parisuhteen tulee näyttää. Vaikkei se olisi yhtään sellainen, mitä se ihminen oikeasti itse valitsisi.
Kyllä, keskustelupalstalla on tarkoitus keskustella. Keskustelua on se mistä minäkin pitäisin, eli A kysyy jotain mikä kiinnostaa erilaisessa parisuhteessa. B vastaa oman kokemuksensa. A toteaa että okei, onpa mielenkiintoista, en olekaan ajatellut sitä noin. Jne.
Se taas EI ole mitään keskustelua että A kysyy miksi kaikkien lempiväri on musta, B ja C vastaavat että eihän kaikkien lempiväri ole musta, vaan minä tykkään punaisesta ja minä sinisestä, johon A huutaa että kyllä teidän lempiväri on musta, ja on aivan sairasta pitää mustasta väristä, ei ole ihmisen päässä kaikki ehjää jos siitä pitää...
Keskustelu vaatii myös toisen kuuntelemista ja asioiden sisäistämistä. Vain silloin siinä on jotain järkeä.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tuollaisen pariskunnan. Heillä ei ole mitään omia harrastuksia tai ystäviä, vaan kaikki tehdään yhdessä. Miehen pitää käydä välillä työmatkoilla, ja nainen ei tee sinä aikana mitään kodin ulkopuolella. Käy töissä ja kaupassa, ja on loppupäivän sisällä. Ei käy edes kävelyllä yksin.
Siis sinä "tiedät" hänestä jotain tällaista? Kauheaa. Miksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen nähnyt suhteita, joissa kyse on enemmän riippuvuudesta ja osapuolet muuttuvat avuttomiksi eivätkä osaa käydä yksin missään.
Olen nähnyt myös sellaisia suhteita, joissa ospauolet seurustelevat vuosia mutta eivät Esim. muuta yhteen, mene kihloihin tms. Ja vähintään yksi heistä kärsii että ollaan liian etäisiä.
Näiden lisäksi olen nähnyt suhteita joissa osapuolet ovat olleet kuin siamilaiset kaksoset, mutta silti onnellisia.
Ja suhteita, joissa ollaan seurusteltu yli 10v ilman että on yritettykään asua yhdessä. Tätini oli 20v avioliitossa mutta he asuivat eri osoitteessa koko tämän ajan. Ja olivat onnellisia, rakastivat toisiaan, lapset kasvoivat rakastavassa perheessä.
Tl;dr: ihmisiä on erilaisia. Suhteita on erilaisia. Se mikä voi näyttää omaan silmään "epänormaalilta" voi suhteen osapuolille olla juuri sitä mitä he haluavat. Ja aikuiset ih
Juuri näin. Pääasia että ihminen itse olisi onnellinen. Ja että hän viettäisi aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa haluaa sitä viettää.
Me ollaan mieheni kanssa elvytetty ihmistä. Pitkään, kaikilla mahdollisilla apuvälineillä, mutta tuloksetta. Hän menehtyi, kesken aamutoimien, juuri ennen töihin lähtöä. Yhtäkkiä kaikki oli ohi.
Ja ystäväni viestitteli puolisolleen, että nähdään pian, olen ihan kohta kotona. Kaikki oli hyvin. Ja kun ystävä pääsi kotiin, oli puolisonsa saanut sairauskohtauksen ja kuollut. Kaikki hetkessä ohi.
Eli käyttäkää aikanne juuri niiden ihmisten kanssa, jotka teille rakkaita ovat. Se ei ole sairasta, vaan tärkeää.
Tiedän yhden pariskunnan, lähinnä nainen on sairaalloinen ripustautuja. Katsovat miehen kanssa samoja sarjoja, kuuntelevat samaa musiikkia ja kuuntelevat jopa samoja kirjoja äänikirjana. Opiskeluaikana nainen ei voinut yhden harjoittelujakson aikana nukkua kolmea yötä (naispuolisen) opiskelukaverin kanssa vaan mies piti raahata harjoittelujaksollekin mukaan koska muuten on liian ikävä.
Kukin tyylillään mutta itselleni tällainen käyttäytyminen nostaa lähinnä huolen lipun ilmaan. Tuntuu että toisessa ei olla kiinni puhtaasta rakkaudesta vaan itsessä muhivan äärimmäisen ahdistuksen takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tuollaisen pariskunnan. Heillä ei ole mitään omia harrastuksia tai ystäviä, vaan kaikki tehdään yhdessä. Miehen pitää käydä välillä työmatkoilla, ja nainen ei tee sinä aikana mitään kodin ulkopuolella. Käy töissä ja kaupassa, ja on loppupäivän sisällä. Ei käy edes kävelyllä yksin.
Siis sinä "tiedät" hänestä jotain tällaista? Kauheaa. Miksi?
Jep. Meillä mies lähti eilen ja tulee takaisin 2 vuorokauden kuluttua. En käy edes töissä enkä kaupassa sinä aikana, kun teen etätöitä ja mies kävi kaupassa minua varten jo ennen lähtöään 😄 eri
"Tuntuu että toisessa ei olla kiinni puhtaasta rakkaudesta vaan itsessä muhivan äärimmäisen ahdistuksen takia."
Toisaalta jos se puolison läsnäolo helpottaa ihmisen omaa ahdistusta, ja se puolisollekin sopii, niin ei siinä mitään väärää ole. Monesti siitä pikkuhiljaa ihminen alkaa päästä irti ahdistuksesta myös terapian avulla, ja "pärjätä" hetki kerrallaan.
Ulkopuolisten huoleen on aihetta vasta jos puolison pitää olla paikalla sairaalloisen mustasukkaisuuden/väkivallan vuoksi.
Meinaan vaan tällä, että jos annan tilanteen jatkua, niin varmaan mäkin sit kymmenen vuoden päästä voisin sanoa, että ollaan ihan sovussa kympin symbioosissa. Mutta ei siis siksi, että tykkäisimme käsi kädessä katsoa samoja ohjelmia, vaan siihen vaan liuttaisiin.
Tässä on kyllä asiaa. Itse havaitsin samaa kun viimeisen lapsen muutto ja miehen eläkkeelle jäänti osui lyhyelle ajalle. Miehellä alkoi selvästi olla vähän tylsää kotona ja alkoi melkoiseksi riipaksi, en olisi töiden jälkeen saanut jäädä minnekään, hyvä kun kaupoille, sinnekin olisi pitänyt mennä kahdestaan, jne. Sanoin, että en ala tämmöiseen elämään, kun aina ollaan menty itsenäisestikin ja on omia kavereita ja tekemistä. Ei siis ollut mustasukkainen, mutta alkoi olla täysin seurasta riippuvainen.
Monet riidat asiasta käytiin. Nyt alkaa tasoittumaan, mutta kyllä mä jossain vaiheessa ajattelin, että tästäkö se ero nyt tulee, kun muuten on saatu lapset kasvatettua ja asiat on kunnossa.