Käsi sydämellä: pidätkö äidistäsi?

Minulla on ihana äiti, maailman paras äiti. 
Ja rakastan häntä kovasti.
(Nainen, 45 vuotta)

Pidän ja rakastankin. En koskaan syytä äitiäni mistään, vaikka ei hän tietenkään virheetön ihminen ole. Nyt vanhempana välit vielä paremmat kuin aikaisemmin eikä kaikki kahnaus ollut yksin äidin syytä, minä olin siinä se toinen osapuoli. En minäkään ole virheetön. 

Meillä on nyt mukavaa keskenämme, mutta hänessä alkaa näkyä vanhuus ja pelkään huomaavani jotain dementian ensimerkkejä. Hän on hyvä ihminen vaikka lapsena olinkin ihan isän tyttö. 

En. 

Hän on kohdellut minua koko elämäni vähätellen, tukematta, syyllisten, lytäten, ivaillen ja marttyyrin konstein. Hän on yrittänyt pakottaa minua toimimaan aina kuten hän haluaa. Siskoni kanssa hän onnistui vuosikymmenet, kunnes hänenkin silmänsä aukesivat.

Ymmärrän äidin taustan vaikuttaneen suuresti siihen, ja hyväksyn ettei asioita saa ikinä selvitettyä, mutta en hyväksy sitä.

Olen iloinen ja ylpeä, että olen onnistunut olemaan jatkamatta tätä meininkiä omien lasteni kanssa.

No siis tunne on ehkä neutraali. En pitänyt hänestä nuorena, tunne oli silloin ihan jotain muuta.

 Vanhemmiten kun asuin kaukana ja näin 1 - max 2x vuoteen välit oli ok, kuitenkin melko näennäiset ilman tunteita. Monet yhä hyvin määräävät ym piirteet ja tavat ärsyttää mutta se on hänen koti ja hänen elämä, en voi sinne mennä neuvomaan ja määräilemään. 

Tapaan velvollisuudentunteesta ja käyn kylässä kun ei ole muuta tekemistä.

 Nykyisin kun muistisairaus ja toiminnan heikkeneminen näkyy jo, on paljon sairauksia ja kipuja tunnen lähinnä sääliä siitä miksi hänellä pitää olla niin paljon kipuja ja kolotuksia, ehkä suruakin ja huolestuneisuutta siitä miten he tulevat toimeen siellä korvessa kun hän menee siihen kuntoon että ei selviä yksin ja alkaa enemmän sekoilla. Isästä tuskin on hoitamaan häntä ja kotihoito on mitä on nykypäivänä ja sitä on vaikea saada kun aduu oikeesti maaseudulla kaukana kaikesta. 

Pidin ja rakastin. Kovasti kaipaan. Ei ollut täydellinen, en ole minäkään. Aikuisuuteen kuuluu ymmärtää, etteivät vanhemmatkaan ole täydellisiä. Yleensä tämän ymmärtää viimeistään, kun itsellä on lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävä kyllä se on vaan mennyt niin että eipä ole ollut lähes mitään yhteyttä moniin vuosiin.

Onnellinen.

Niin oletko sitten onnellinen tämän johdosta?