"Koululaisen kanssa on paljon rankempaa kuin päiväkoti-ikäisen kanssa" - onko todella näin?

Teini-ikäisen kanssa on rankempaa. 13-17 vuotias on liian nuori päättämään 100% omista asioistaan, mutta tarpeeksi vanha tekemään joitakin päätöksiä, johon vanhemmalla ei ole sanavaltaa. Nuoren persoonallisuudesta riipuen voi olla hyvinkin helppo teini-ikä, tai sitten se voi olla hyvinkin haastava.

Ja kaiken keskiössä vanhempi leimataan syylliseksi. Teit noin tai teit näin, se on aina muiden mielestä automaattisesti väärin. Vanhempi katsotaan syylliseksi, jos teini aiheuttaa tuhoa muun kaltaistensa yllyttämänä.

Päivökotivuodet oli superrankkoja pakkopäikkäreiden takia.  Lapsia ei kertakaikkiaan saanut nukahtamaan ennen puolta yötä,ei millään konstilla, ja olin ihan loppu koko ajan. Eskarissa aukeni taivas, kun ei ollut enää pakkopäikkäreitä ja arki oli tosi helppoa. Alakoulu oli rankkaa sekopäisen opettajan vuoksi, yläaste tosi helppoa. Nyt jo molemmat lapset aikuisia. Murkkuikäisenä oli kiukuttelua, mutta ei mitään varsinaisia ongelmia. Hyvin ovat elämässään pärjänneet.

Vierailija kirjoitti:

Ihan perus täysin turhaa ootappa vaan puhetta. Osalla on rankempaa, osalla helpompaa. Riippuu lapsesta ja ihan arjen kokonaisuudesta. Pääsääntöisesti lasten kanssa elämä helpottaa koko ajan, toki poikkeuksia on.

taitaa riippua enempi vanhemmasta toisille kaikki on vaikeeta 

Käytännössä alakouluikä on helppoa ja mukavaa aikaa, kun ei ole mitään erityistä, joka vaikeuttaa elämää. Kun lapsi on hyvävointinen, terve ja ikätasoinen, on elämä vaivatonta.

Vaikeuksia tekevät arkeen erilaiset haastavat tilanteet, kuten kiusaaminen, erilaiset traumat ja turvattomuus tai mielenterveyden ongelmat tai yleinen rajattomuus, joka saa lapsen haastamaan vanhempaansa. Ja ikävä kyllä nykyään niin yleiset nepsy-ongelmat myös. Jos lapsella on jokin neuropsykiatrinen oireyhtymä, niin monessa asiassa on kuin olisi paljon nuoremman lapsen kanssa tekemisissä, mutta raivarin iskiessä siinä on iso lapsi, joka saa aikaan paljon isompaa vahinkoa niin fyysisten vammojen kuin omaisuudenkin kannalta.

Ikätasoisesti kehittyvän lapsen kanssa alakouluikä on helpompaa kuin pikkulapsivaihe niin kuin moni jo totesikin. Perusta tälle luodaan kuitenkin niiden varhaisten vuosien aikana, jolloin lasta kasvatetaan pienestä pitäen eikä luisteta ja jäädä lapsen kaveriksi. 

Koululaisen kanssa on helpompaa. Meille ainakin näin. Lapsi hoitaa omat aamu- ja iltahommat, kulkee itsenäisesti kouluun ja kavereille. Hoitaa oman sosiaalisen elämänsä ei tarvitse järjestää mitään leikkipuistotreffejä, ei myöskään tarvitse mennä sinne leikkipuistoon hiekkakakkuja tekemään. Ei vaadi jatkuvaa huomiota, koululaisen kanssa voi keskustella asioista järkevästi, myös ristiriidoista. Koululainen pukee itse, ei saa toista tuntia kestäviä itkupotkuraivareita, kun leipä tarjoillaan väärältä lautaselta tms. draamaa.

Harrastusrumba on iltapäivisin, vaatii säätöä ja joustamista mutta mielummin sitä kuin sitä hiekkalaatikolla istumista.  Itsekin koen että iltapäivät ovat kuin toinen työpäivä, minulla jopa vaativampi joskus. Töissä on sentään se kuuluisa vessarauha ja ihan mihin tahansa ei vaadita repeämään. 

Olen myös eri mieltä että päiväkoti-ikäisen kanssa tulisi vain arkisin kökkiä kotona rauhoittumassa. En edes tiedä mitä se kotona rauhoittuminen tarkoittaa. Meillä lapsilla on riittänyt virtaa päiväkodin jälkeenkin. Ei tarvitse haaveilla mistään rauhallisuudesta. Ihan hyvin ehtii leikkimään kavereille, tai harrastuksiin tms päiväkotipäivän jälkeenkin. Helpompaa itselle kun lapsella on mielekästä tekemistä, muuten hyppii seinille kotona.