Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

" ...oikeuttaa toimintansa sillä, että kun tekee järjettömästi duunia ja elättää perheensä niin tarvitsee sitä adrenaliinipiikkiä jota vieras nainen tuo." 

Ei ole pitkäikäinen tuollaisella tyylillä. Ennemmin tarviis vastapainoksi jotain harrasta/meditaatioo. Sellainen äijä. Tommoselle kannattaa ottaa iso henkivakuutus.

Hukassa.

Miehesi on ihan tietoisesti toiminut vastoin sovittua ja ryhtynyt ihan oikeaan suhteeseen tuon toisen naisen kanssa. Hän valehteli menoistaan, eikä pysynyt teidän sovituissa avoimen suhteen rajoissa. Mitä ihmeen puhetta se on, että tämä suhde ajallaan hiipuisikin kaverisuhteeksi?!? Miksi miehen ja tämän naisen pitäisi olla kavereita tai ylipäätään missään tekemisissä keskenään? Varsinkin, kun molemmin puolista rakastumista/ihastumista on ollut ja tämä nainen haluaisi enemmänkin. Miksi mies siis hetkenkään kuvittelee, että heidän minkäänlainen kanssakäyminen olisi enää ok?!

Sinun rajojesi yli ja päällä hypitään oikein huolella ja mies edelleenkin luulee että teillä on vielä yhteinen tulevaisuus. Selkeästi siis vaikka itse olisitkin rajasi löytänyt, niin mies ei niitä edelleenkään tunnusta tai kunnioita pätkän vertaa. Sitten sinä vielä ymmärrät, että miehellä on vaikeaa ja mielestäni toiminnallasi annat myös miehellekin signaalin, että tämä on tilanteen uhri, eikä nyt vaan voinut sille mitään. Kyllä miehesi pitäisi tunnustaa sekä itselleen, että sinulle, että hän on ollut tilanteessa ihan aktiivinen toimija, subjekti, ja hakeutunut suhteeseen ihan tietoisesti, eikä vaan sattumalta joutunut näiden tapahtumien kohteeksi, objektiksi.

Kyllä miehenkin olisi syytä ottaa vastuuta omista teoistaan ja kantaa niiden seuraukset. Ja minä kyllä todellakin näyttäisin myös ihan siellä arjessa tunteeni. Kyllä niille lapsillekin voi sanoa, että vanhemmilla on nyt erimielisyys ja riitaa, vaikka ei syytä kertoisikaan.

 

Kyllä miehenkin olisi syytä ottaa vastuuta omista teoistaan ja kantaa niiden seuraukset. Ja minä kyllä todellakin näyttäisin myös ihan siellä arjessa tunteeni. Kyllä niille lapsillekin voi sanoa, että vanhemmilla on nyt erimielisyys ja riitaa, vaikka ei syytä kertoisikaan.

Olen tuon edellisen kappaleen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että miehen pitäisi ottaa vastuuta teoistaan tai hänet pitäisi vahvasti ohjata ottamaan vastuu teoistaan. Olisi varmasti eheyttävää, jos mies ihan aidosti tunnustaisi sekä itselleen että vaimolleen toimineensa väärin, pyytäisi aidosti anteeksi niitä vääriä tekojaan ja lopettaisi kaiken yhteydenpidon tuohon kakkosnaiseen.



Selittely, kiertely ja kaartelu pitäisi lopettaa, vaikka se nyt jo liian myöhäistä avioliiton jatkon kannalta olisikin. Jatkamalla toimintaansa mies tahallaan ja tietoisesti satuttaa Hukassaa edelleen. Jos hän aidosti rakastaisi, hän ei tuottaisi noin suurta mielipahaa tietoisesti rakkaalleen

Mun mielestä nimim. Hukassan ja miehensä pitäisi nyt myöntää yhdessä, että tehtiin silleen tymästi, että avattiin meidän avioliitto. Ja sitten vaan jatkokeskustelut, että mitä nyt tehdään.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä nimim. Hukassan ja miehensä pitäisi nyt myöntää yhdessä, että tehtiin silleen tymästi, että avattiin meidän avioliitto. Ja sitten vaan jatkokeskustelut, että mitä nyt tehdään.

No kun miehen mielestä ei tehty tyhmästi vaan kaikki oli fantsua.

Täällä on ollut hyvää keskustelua. Otan lyhyesti kantaa katkeruudesta käytyyn keskusteluun.

Minusta ensinnäkin negatiiviset tunteet kuten suuttumus, viha, suru, mustasukkaisuus ovat täysin normaaleja tunteita tilanteissa, joissa tulee kohdelluksi väärin tai jossa tunteita tai rajoja loukataan. Varsinkin tahallaan ja jatkuvasti. Näen enemmän ongelmia siinä, että tuollaisessa tilanteissa negatiiviset tunteet tukahdutetaan. Ei ole normaalia leikkiä päivänpaistetta jos joku lyö sinua vasaralla - kärjistetysti.

Sen sijaan katkeruuden näen jonain pitkäaikaisena tunteena, jonka vangitsi jää vaikka itse tapahtuma olisi ollut ohi jo kauan sitten. Silloin katkeruus voi halvaannuttaa omaa elämää ja estää eteenpäin menemistä. Se on kuin kaksinkertainen rangaistus. Ensin on joutunut toisen ihmisen kaltoin kohtelemaksi. Ja sitten vielä antaa katkeruuden pilata elämänsä sen jälkeen. Ikään kuin olisi edelleen kaltoinkohtelijan vankina ja antaisi hänen vaikuttaa negatiivisesti elämäänsä.

En missään tapauksessa kannata sitä, että kaikki mahdolliset teot on anteeksi annettava. Kannatan sitä, että omia rajoja puolustetaan silloin kun on tarve. Kannatan sitä, että jos joutuu kaltoinkohdelluksi, yrittää löytää keinon päästä elämässä eteenpäin silti eikä anna kaltoinkohtelijalle valtaa määrittää elämänsä kulkua.

Toivottavasti tulin ymmärretyksi. Tiedän kyllä, että elämässä kaikki ei mene aina näin, mutta toivoisin silti että ihmiset pyrkisivät eteenpäin. Oman itsensä takia.

Kuurankukka

Vierailija kirjoitti:

Jatkamalla toimintaansa mies tahallaan ja tietoisesti satuttaa Hukassaa edelleen. Jos hän aidosti rakastaisi, hän ei tuottaisi noin suurta mielipahaa tietoisesti rakkaalleen

Mun mielestä jo se, että mies on ryhtynyt kunnon suhteeseen toisen naisen kanssa, tarkoittaa sitä, ettei aidosti rakasta. Jos aidosti rakastaisi, ei kiinnostaisi edes etsiä naista, ottaa naista, ylläpitää suhdetta, viedä sitä pidemmälle, se suhde on hei fyysinen ja henkinen. Ja se, että mies vain jatkaa molempien naisten pitämistä on vain naula arkkuun. Siis pahempi teko on se, että mies tietoisesti hommasi kunnon suhteen avioliiton lisäksi. Se, ettei mies halua päästää irti sivusuhteesta on vain pikkujuttu enää tässä sopassa. Vaikka mies jättäisikin kunnolla ja ei mitään kontaktia tuohon sivusuhteeseen, niin se paska on niin sanotusti jo osunut tuulettimeen. Toisen naisen jättämisellä ei korjata enää yhtään mitään, joten itse asiassa se on ihan se ja sama, pitääkö mies toista naista vai eikö se pidä, sillä hänen alkuperäinen aviolitto on jo täysin murskattu tuhannen päreiksi.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä nimim. Hukassan ja miehensä pitäisi nyt myöntää yhdessä, että tehtiin silleen tymästi, että avattiin meidän avioliitto. Ja sitten vaan jatkokeskustelut, että mitä nyt tehdään.

Youtubessa on terapeutti (jenkkiläinen), yli kuusikymppinen nainen ja hän aina sanoo, että hän ei ole ikinä koko uransa aikana nähnyt, että liiton avaamisesta koituisi yhtään mitään hyvää. Se johtaa vain sekasortoon, suruun, vihaan, raivoon, katkeruuteen ja avioliiton kuolemaan. 

Vaikka avointa liittoa rummutetaan yhtenä vaihtoehtona, se johtaa aina tuhoon. Aina. Ja pienenä kuriositeettina voisi mainita, että 99.5 % avioliitossa tai avoliitossa olevista ei todellakaan halua avointa suhdetta. Avoimia suhteita on vain 0,5% ja ne kaikki karahtavat kiville omaan mahdottomuuteensa. Ihminen on oikeasti luonnostaan yksiavioinen, vaikka jotkut pettäjät yrittävät muuta väittää. Pettämiseen taipuvaiset ovat myös niitä, jotka haluavat avata suhteen, sillä he haluavat päästä panemaan muita ihan luvan kanssa. Ihminen haluaa lähtökohtaisesti olla tärkein sille puolisolleen, siihen ei haluta muita, joille pitää antaa aikaa, huomiota ja energiaa. Jos siihen joku kolmas pyörä tunkee, kaikki menee lopulta aina aivan päin helvettiä.

Olen kuluneen vuoden aikana ajautunut konfliktiin useammankin toimintahäiriöisen perheen mieslapsen kanssa. Yhteistä tilanteille on ollut, että heidän toimintansa on ollut selkeästi hyväksyttävän toisella puolen, ja vastuunotto siitä puhdas ja pyöreä nolla. Sen sijaan on selitelty mustaa valkoiseksi (Penan Tinderiin meno selkäni takana oli ihan ok, koska ei hänellä ole siellä kuitenkaan flaksia). Syytetty minua riidanhaluisuudesta, vaikka virhe on ollut aivan selvästi toisessa päässä. Ja oma suosikkini, moitittu minua syyllistämisestä, kun ensin on aiheutettu minulle tuhansien eurojen vahinko ja loppuelämän arpi keskelle kasvoja. Ja sen jälkeen leikitty, että mitään pahaa ei  tapahtunut.

Tunnistan kyllä oman tarpeeni osoitella toisen virheitä ja olla kyvytön katsomaan sormien läpi, jos toinen ei kerta kaikkiaan vain pysty kohtaamaan omaa häpeäänsä. Saatan olla välillä kohtuuton, ja nähdä asiat vain omasta kulmastani. Ja tiedättekös, se tuntuu elämänmittaisen yliymmärtämisen ja päänsilittelyn jälkeen aivan todella hyvältä. Minä en ole yhdenkään aikuisen miehen mutsi, jonka tehtävänä on kärsivällisesti opastaa kohti kestäviä ihmissuhdetaitoja ehdottomasti rakastaen.

Olen päättänyt, että arpi kasvoissani saa olla muistutus siitä, että minun pitää luottaa ensisijaisesti itseeni ja omiin tunteisiini, ja aivan kaikista vähiten kaikenlaisten kyvyttömien vatipäiden selityksiin. En ole koskaan ollut pitkävihainen, mutta enää koskaan en aio päästää elämääni ihmisiä, jotka eivät osaa sanaa 'anteeksi' ja ottaa vastuuta omista mokistaan. Kuten Viivin biisissä lauletaan, lauseet ovat vain lauseita. Teot ratkaisevat. Jospa sitä viimeinkin oikeasti oppisi sen...

-Liekki