Löytyykö täältä ihmisiä jotka eivät kaipaa omien lastensa pikkulapsiaikaa?

Vierailija kirjoitti:

Tuntui, että aloin nauttia lapsesta vasta silloin, kun hän oli melkein aikuinen. Aina olen rakastanut, mutta lapsiperhe-elämä ei vaan ollut juttuni. Minullekin sanottiin, että nauti nyt kun lapsesi on pieni. Miten voi nauttia ihmisestä, jonka kanssa esim. ei voi keskustella syvällisesti asioista ja elämä pyörii vaipanvaihdon ja pyykinpesun ympärillä. En myöskään ymmärrä, miten joku jaksaa olla vuosikausia kotona pikkulasten kanssa.

Hyvin todettu.

Vierailija kirjoitti:

En kaipaa yhtään sitä aikaa kun kotona ei ollut hetken rauhaa. Lapset oli ihan kiinni minussa vaikka miten yritin kannustaa tekemään edes joskus jotain itsekseen 15 minuuttia. Mutta ei, äiti oli vaan paras silloin. Kun lapset kasvoivat koululaisiksi ja heistä tuli omatoimisia, se aika perhe-elämästä oli todella mukavaa. Voitiin olla kotona yhdessä sopivasti, mutta kaikki saivat myös uppoutua omiin juttuihinsa. 

Tämä

Olen sanonut puolisolleni usein, että en ymmärrä miksi kaipaisin sitä, että lapsi riehui, hyppi sohvalla päällä ja raivosi alvariinsa. Ja en todellakaan ole niitä aikoja myöskään kaivannut. Päinvastoin toivon, että oma aika alkaisi mahdollisimman pian. Ehkä olen sitten huono vanhempi, mutta en vaan kaipaa sitä pikkulapsi aikaa lainkaan. Inhosin sitä aikaa kun lapsi oli 2-5v hirveintä paskaa ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Olen sanonut puolisolleni usein, että en ymmärrä miksi kaipaisin sitä, että lapsi riehui, hyppi sohvalla päällä ja raivosi alvariinsa. Ja en todellakaan ole niitä aikoja myöskään kaivannut. Päinvastoin toivon, että oma aika alkaisi mahdollisimman pian. Ehkä olen sitten huono vanhempi, mutta en vaan kaipaa sitä pikkulapsi aikaa lainkaan. Inhosin sitä aikaa kun lapsi oli 2-5v hirveintä paskaa ikinä.

Samaa mieltä!!!

Vierailija kirjoitti:

Vaikea käsittää mitä ihmiset kaipaavat siinä ajassa, kun toista täytyy vahtia herkeämättä ettei satu jotain tappavan typerää (esim. juokse auton alle, avaa kaukosäätimen paristoluukun ja pistää pariston suuhun, jne jne). Ihan järkyttävän raskasta ainakin omille aivoilleni se jatkuva skarppina oleminen. Kai toiset sitten nauttii siitä tunteesta kun saa olla niin tärkeässä roolissa toisen hengissä pysymisen turvatakseen.

Joo en kans ymmärrä yhtään