Vetoomus itsemurhaa harkitseville: älä tee sitä, se ei ratkaise mitään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomi on maailman onnellisin maa ja sen kyllä huomaa tästäkin ketjusta.

Eikös joku meemi kerro että "Koska kaikki onnettomat ovat tappaneet itsensä"

Ja loput onnettomat syövät mielialalääkkeitä ja ne ketkä ei lääkäriin ole apua mennyt hakemaan syrjäytyvät eli heitä ei juurikaan katukuvassa näy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meinasin tehdä itsemurhan viime torstaina. Järjestin jo asiat niin, että lapsi on pidempään hoidossa. Olisin ilmoittanut miehelle, että teen itsemurhan, jotta löytää minut varmasti ja tulee töistä suoraan kotiin. Sitten tajusin, että jos soittaa ambulanssin niin voin jäädä henkiin, joutua vegetatiiviseen tilaan tai vähintäänkin joutua suljetulle selviytymisen jälkeen. En siis ottanut yliannostusta lääkkeitä, mutta seuraavaa ajankohtaa jo mietin. Mulla on rakas lapsi, mutta välillä senkään olemassa olo ei kanna. P. S olen mielestäni hyvä äiti.

Miksi sinulla on tuollaisia ajatuksia? Kun sinulla on lapsikin, joka tarvitsee äitiään?

Kärsin lähes jatkuvasti ahdistuksesta, yleisestä ahdistuksesta ja jatkuvasta asioiden aiheuttamista ahdistuksista. Minulla on lääkkeet, mutta ne eivät poista ahdistusta varsinkaan eri asioiden suhteen.

Lapsi lievittää ahdistusta ja hänen kanssaan se ei näy. Ihmisten kanssa oleminen helpottaa hieman, mutta ahdistus on aina jossain taka-alalla.olen luvannut itselleni pysyä hengissä lapsen aikuisuuteen saakka, mutta siitä on välillä vaikea pitää kiinni. Ihan näin lähellä itsemurhaa en ole silti aikaisemmin käynyt.

Ehkä tästä nyt taas ajatukset hieman selviää. En halua vammautua vaan onnistua. Ehkä tämä pelko estää minua jatkossakin vaikka uusi ajankohta onkin "päätetty".

Minulla on ihanaa lapseni kanssa, mutta tämä ahdistus on kärsimys.

Minulla on samanlaisia ajatuksia kuin sinulla ja myös pieni lapsi. Lapsi onkin pelastukseni ja syy jatkaa. Ilman lasta en enää jaksaisi sillä olen jatkuvasti todella ahdistunut mitä erinäisemmistä asioista jotka ovat pääni ulkopuolisille täyttä hepreaa. Aika raskasta.

Minulla on sama. Tiedostakaa se, että teissä ei ole mitään vikaa. Vika on ympärillä olevassa sairaassa maailmassa, kaikessa tässä hulluudessa, mikä ajaa ihmisen syvään ahdistukseen ja pelkoon.

Mitä voimakkaammin tähän hulluuteen reagoi, mielestäni sen terveempi pää on.

Minä niin suren varsinkin nuoria, millaiset paineet heille on tänä päivänä luotu, ei osaa varmaan edes kuvitella miltä heistä voi tuntua.

"Serkkuni teki itsemurhan. Syytin itseäni tapahtuneesta pitkään. Miksen voinut auttaa? Miksen soittanut useammin? "

Masentuneita on muutenkin tosi vaikeaa auttaa. Mikään mitä tavallinen ihminen voi sanoa tai tehdä ei auta. Siltä tuntuu. Ihmisen pitää lopulta löytää itse itsestään ne voimavarat ja halu selvitä. Jos joku haluaa päättää elämänsä niin en voi sille mitään, se on oma ratkaisu.

Sosiaalisesta mediasta ei todellakaan tarvitse ottaa paineita. Siellä haukutaan kaikkia vaikka olisi täydellinen. Ihmiset haukkuvat myös ihan kateuttaankin. Laittakaa kiinni ne, niin jaksatte paljon paremmin.

Miten niin en ratkaise? Jos joku ei halua elää eikä koe elämää elämisen arvoiseksi, niin kyllä se hyvinkin sen ratkaisee. Muiden takiako pitäisi väkisinelää koko loppuelämä?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ihmetyttää miten tämä elämä koetaan niin kauhean ylitsepääsemättömäksi, että kuolemaan pitää kadota? Siis eikö mitään ajatusta löydy, joka laittaisi suhteellisuudentajun kohdilleen? Sinun elämäsi ongelmat, häpeät, epäreiluudet, pettymykset, väärinteot, syyllisyydet ja muut eivät ole niin isoja. Elämä vaatii minusta isoa mielikuvitusta ja armotonta huumoria, raakoja tunteita ja selkeitä ajatuksia. En tuhlaisi kuolemiseen.

Koulukiusaamista, herkkä luonne. Jatkuvaa tunnetta ettei oo tarpeellinen eikä tule nähdyksi. Miestä ei löytynyt vaikka unelmani oli löytää rakkaus ja perustaa perhettä. Ihmisten ilkeys.

Deittailua on mulle se et pelataan tunteilla, oon mukamas niin huikee ja kaunis nainen mut silti ei kukaan halu seurustella vaan oon vaa se kiva muijakaveri.

Oon 32v ja otin loperitkin töistä ja lopetin koulut. En jaksa enää elää itteäni varten. Yksin aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meinasin tehdä itsemurhan viime torstaina. Järjestin jo asiat niin, että lapsi on pidempään hoidossa. Olisin ilmoittanut miehelle, että teen itsemurhan, jotta löytää minut varmasti ja tulee töistä suoraan kotiin. Sitten tajusin, että jos soittaa ambulanssin niin voin jäädä henkiin, joutua vegetatiiviseen tilaan tai vähintäänkin joutua suljetulle selviytymisen jälkeen. En siis ottanut yliannostusta lääkkeitä, mutta seuraavaa ajankohtaa jo mietin. Mulla on rakas lapsi, mutta välillä senkään olemassa olo ei kanna. P. S olen mielestäni hyvä äiti.

Miksi sinulla on tuollaisia ajatuksia? Kun sinulla on lapsikin, joka tarvitsee äitiään?

Kärsin lähes jatkuvasti ahdistuksesta, yleisestä ahdistuksesta ja jatkuvasta asioiden aiheuttamista ahdistuksista. Minulla on lääkkeet, mutta ne eivät poista ahdistusta varsinkaan eri asioiden suhteen.

Lapsi lievittää ahdistusta ja hänen kanssaan se ei näy. Ihmisten kanssa oleminen helpottaa hieman, mutta ahdistus on aina jossain taka-alalla.olen luvannut itselleni pysyä hengissä lapsen aikuisuuteen saakka, mutta siitä on välillä vaikea pitää kiinni. Ihan näin lähellä itsemurhaa en ole silti aikaisemmin käynyt.

Ehkä tästä nyt taas ajatukset hieman selviää. En halua vammautua vaan onnistua. Ehkä tämä pelko estää minua jatkossakin vaikka uusi ajankohta onkin "päätetty".

Minulla on ihanaa lapseni kanssa, mutta tämä ahdistus on kärsimys.

Luultavasti lapsesi kaiken kukkuraksi perii sinun heikon mielenterveytesi ja tulee kamppailemaan samojen ajatusten kanssa. 

Toivottavasti hän on tarpeeksi empaattinen katkaisemaan ketjun, eikä hanki lapsia. 

Valitettavasti en silloin lasta odotellessani tiennyt, että mielenterveydelleni tulee käymään näin.

Eipä se ikuinen yksinäisyyskään ratkaise mitään . Ei tässä ole mitää järkeä . Koko elämän etsinyt kumppania ja ei löydy . Ja yllätys olen mies.

bbbbbbbbbbbbb

Oon pettynyt ihmisiin, naisille pitäisi olla isot Munat että saisi naisystävä, mutta mulla on surkean pienet Munat, naiset ei halua olla minun kanssa. Naisille tärkeintä on sukuelimien koko ja paksu rahapussi. Mulla on nii vanhemmat ei antaneet etsiä kunnon työtä vaan pit jäädä kituuttamaan pikku tilalle, en saa enää töitä, ilkää on yli50v