Vetoomus itsemurhaa harkitseville: älä tee sitä, se ei ratkaise mitään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meinasin tehdä itsemurhan viime torstaina. Järjestin jo asiat niin, että lapsi on pidempään hoidossa. Olisin ilmoittanut miehelle, että teen itsemurhan, jotta löytää minut varmasti ja tulee töistä suoraan kotiin. Sitten tajusin, että jos soittaa ambulanssin niin voin jäädä henkiin, joutua vegetatiiviseen tilaan tai vähintäänkin joutua suljetulle selviytymisen jälkeen. En siis ottanut yliannostusta lääkkeitä, mutta seuraavaa ajankohtaa jo mietin. Mulla on rakas lapsi, mutta välillä senkään olemassa olo ei kanna. P. S olen mielestäni hyvä äiti.

Miksi sinulla on tuollaisia ajatuksia? Kun sinulla on lapsikin, joka tarvitsee äitiään?

Kärsin lähes jatkuvasti ahdistuksesta, yleisestä ahdistuksesta ja jatkuvasta asioiden aiheuttamista ahdistuksista. Minulla on lääkkeet, mutta ne eivät poista ahdistusta varsinkaan eri asioiden suhteen.

Lapsi lievittää ahdistusta ja hänen kanssaan se ei näy. Ihmisten kanssa oleminen helpottaa hieman, mutta ahdistus on aina jossain taka-alalla.olen luvannut itselleni pysyä hengissä lapsen aikuisuuteen saakka, mutta siitä on välillä vaikea pitää kiinni. Ihan näin lähellä itsemurhaa en ole silti aikaisemmin käynyt.

Ehkä tästä nyt taas ajatukset hieman selviää. En halua vammautua vaan onnistua. Ehkä tämä pelko estää minua jatkossakin vaikka uusi ajankohta onkin "päätetty".

Minulla on ihanaa lapseni kanssa, mutta tämä ahdistus on kärsimys.

Minulla on samanlaisia ajatuksia kuin sinulla ja myös pieni lapsi. Lapsi onkin pelastukseni ja syy jatkaa. Ilman lasta en enää jaksaisi sillä olen jatkuvasti todella ahdistunut mitä erinäisemmistä asioista jotka ovat pääni ulkopuolisille täyttä hepreaa. Aika raskasta.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen jo päättänyt sen tehdä lähikaikoina ja siihen eivät kuolemaa pelkäävien anelut vaikuta. Luultavasti kesälomilla kun silloin läheiset lomailee ulkomailla, eivätkä vahingossakaan sitten onnistu estämään sitä tai tulemaan auttamaan ennnen kuin henki on lähtenyt. Se ratkaisee kyllä krooniset sairaudet ja rahaongelmat. Elämä on ollut pelkkää kituuttamista jo vuosia, joten nyt on aika pistää tälle rämpimiselle loppu. Minä päätän lähdöstäni koska en saanut päättää syntymästäni. Usko myös sielun jatkumiseen kuoleman jälkeen joten oikeastaan odotan, että pääsen takaisin oikeaan kotiini. Maapallo on vankiplaneetta.

Maapallo on todella pahan vallassa, siinä olet oikeassa.. itse olen myös ollut itsetuhoinen ja ainut syy miksi elän, on Jeesus. Vaikka välillä tulee edelleen synkkiä hetkiä, en lähde täältä koska maailmassa on paljon kärsimystä ja ihmisiä, joita haluan ja voin auttaa. Joten käytän elämäni siihen, että muilla olisi parempi olla ja toivoa.

Eniten toivottomuuteen auttaa usein se, että lähtee auttamaan muita. Tiedän, se kuulostaa melko paradoksiselta. En tarkoita että auttaa niitä, jotka hyötyvät sinusta vaan niitä, jotka eivät näe toivoa. Auta niitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meinasin tehdä itsemurhan viime torstaina. Järjestin jo asiat niin, että lapsi on pidempään hoidossa. Olisin ilmoittanut miehelle, että teen itsemurhan, jotta löytää minut varmasti ja tulee töistä suoraan kotiin. Sitten tajusin, että jos soittaa ambulanssin niin voin jäädä henkiin, joutua vegetatiiviseen tilaan tai vähintäänkin joutua suljetulle selviytymisen jälkeen. En siis ottanut yliannostusta lääkkeitä, mutta seuraavaa ajankohtaa jo mietin. Mulla on rakas lapsi, mutta välillä senkään olemassa olo ei kanna. P. S olen mielestäni hyvä äiti.

Miksi sinulla on tuollaisia ajatuksia? Kun sinulla on lapsikin, joka tarvitsee äitiään?

Kärsin lähes jatkuvasti ahdistuksesta, yleisestä ahdistuksesta ja jatkuvasta asioiden aiheuttamista ahdistuksista. Minulla on lääkkeet, mutta ne eivät poista ahdistusta varsinkaan eri asioiden suhteen.

Lapsi lievittää ahdistusta ja hänen kanssaan se ei näy. Ihmisten kanssa oleminen helpottaa hieman, mutta ahdistus on aina jossain taka-alalla.olen luvannut itselleni pysyä hengissä lapsen aikuisuuteen saakka, mutta siitä on välillä vaikea pitää kiinni. Ihan näin lähellä itsemurhaa en ole silti aikaisemmin käynyt.

Ehkä tästä nyt taas ajatukset hieman selviää. En halua vammautua vaan onnistua. Ehkä tämä pelko estää minua jatkossakin vaikka uusi ajankohta onkin "päätetty".

Minulla on ihanaa lapseni kanssa, mutta tämä ahdistus on kärsimys.

Se järjetön ahdistus on kamalaa. Itselläkin oli se pitkään kun lapsi oli pieni. Iskee vielä nykyäänkin välillä ja sellainen toivottomuus kun on todella vaikeita asioita. Mutta olen sinnitellyt tähän saakka ja on tapahtunut hyviäkin asioita. Mua on lohduttanut ajatus siitä, että voin lopettaa kaiken, jos haluan. Sitten olen päättänyt että katson haluanko tehdä sen vaikka tasan puolen vuoden päästä. Katsonut sen päivän oikein kalenterista. Että jos sitten on edelleen yhtä kauhea olo niin silloin voin tehdä sen, että se ei ole sitten hetken mielijohteesta. Pelkkä tämä ajatus on lievittänyt stressiä ja ahdistusta, kun tavallaan on ratkaissut asian, mutta määräpäivä on vähän myöhemmin. Aina on sit löytynyt jotain helpotusta niin etten ole vielä tehnyt sitä. En tiedä voiko tätä nyt varsinaisesti suositella, mutta jos joka tapauksessa aikoo tappaa itsensä, niin voihan tätä vielä puoli vuotta katsella, kun pääsee sitten pois. Voimia kovasti, en osaa muuta sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen jo päättänyt sen tehdä lähikaikoina ja siihen eivät kuolemaa pelkäävien anelut vaikuta. Luultavasti kesälomilla kun silloin läheiset lomailee ulkomailla, eivätkä vahingossakaan sitten onnistu estämään sitä tai tulemaan auttamaan ennnen kuin henki on lähtenyt. Se ratkaisee kyllä krooniset sairaudet ja rahaongelmat. Elämä on ollut pelkkää kituuttamista jo vuosia, joten nyt on aika pistää tälle rämpimiselle loppu. Minä päätän lähdöstäni koska en saanut päättää syntymästäni. Usko myös sielun jatkumiseen kuoleman jälkeen joten oikeastaan odotan, että pääsen takaisin oikeaan kotiini. Maapallo on vankiplaneetta.

Maapallo on todella pahan vallassa, siinä olet oikeassa.. itse olen myös ollut itsetuhoinen ja ainut syy miksi elän, on Jeesus. Vaikka välillä tulee edelleen synkkiä hetkiä, en lähde täältä koska maailmassa on paljon kärsimystä ja ihmisiä, joita haluan ja voin auttaa. Joten käytän elämäni siihen, että muilla olisi parempi olla ja toivoa.

Eniten toivottomuuteen auttaa usein se, että lähtee auttamaan muita. Tiedän, se kuulostaa melko paradoksiselta. En tarkoita että auttaa niitä, jotka hyötyvät sinusta vaan niitä, jotka eivät näe toivoa. Auta niitä.

Totta tän maailman ruhtinas on paholainen,siks tääl o paha olla. Mut Jeesus on suurempi. Ihanaa et Jeesuksen rakkaus,armo,rauha hyvyys on sinutkin löytänyt

Vierailija kirjoitti:

Jos ei jaksa kaikkea loputonta paskaa, pitää vaan jaksaa muiden takia ja kärsiä?

Just tää on se ongelma: usein masentunut on joutunut kantamaan muiden (hänelle kuulumattomia) ongelmia: kiusaajien pahaa oloa, vanhempien vaatimuksia ja kritiikkiä, lapsuuden traumoja, yhteiskunnan vaatimuksia, muiden kyläläisten paheksuntaa.. ja ainut mitä näillä ihmisillä on tarjota näille, on syyllistäminen: ajattele meitä ja meidän tunteita, elä toisten vuoksi, kunhan et aiheuta muille traumoja, jne.... siis ajavat ihmistä vain syvemmälle. Just toi asenne on se syy, miksi joku masentuu eikä hae apua eikä pääse masennuksestaan.

Oikeasti masentunut tarvitsee rohkaisua, joka on realistinen: katso huomiseen tai voohan elämä yllättää hyvälläkin tavalla jos pahassakin, jne.

Itse olen ainakin huomannut että masennuksesta ja ahdistuksesta huolimatta elämä kantaa. Vastoinkäymisiä ja raskasta on, itsemu*ha ajatuksia on,ahdistavia päiviä on, saattomia päiviä on, väsyttääkin joinakin päivinä normaalia enemmän, mutta elämä voi muuttua yhtä hyvin hyvään suuntaan.

Olen itse nähnyt että pimeydenkin keskellä voi löytyä valo ja ihan uusi toivo, vaikkei sitä osaakaan kuvitella. Elämä on ihmeellisempää kuin luulemme. Ei elämä ole tässä tai iltapäivälehdissä. Ihmeitä tapahtuu jatkuvasti. Kerron täällä myöhemmin lisää kun loputkin ihmeet ovat toteutuneet. :)

* saamattomia päiviä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei jaksa kaikkea loputonta paskaa, pitää vaan jaksaa muiden takia ja kärsiä?

Just tää on se ongelma: usein masentunut on joutunut kantamaan muiden (hänelle kuulumattomia) ongelmia: kiusaajien pahaa oloa, vanhempien vaatimuksia ja kritiikkiä, lapsuuden traumoja, yhteiskunnan vaatimuksia, muiden kyläläisten paheksuntaa.. ja ainut mitä näillä ihmisillä on tarjota näille, on syyllistäminen: ajattele meitä ja meidän tunteita, elä toisten vuoksi, kunhan et aiheuta muille traumoja, jne.... siis ajavat ihmistä vain syvemmälle. Just toi asenne on se syy, miksi joku masentuu eikä hae apua eikä pääse masennuksestaan.

Oikeasti masentunut tarvitsee rohkaisua, joka on realistinen: katso huomiseen tai voohan elämä yllättää hyvälläkin tavalla jos pahassakin, jne.

Itse olen ainakin huomannut että masennuksesta ja ahdistuksesta huolimatta elämä kantaa. Vastoinkäymisiä ja raskasta on, itsemu*ha ajatuksia on,ahdistavia päiviä on, saattomia päiviä on, väsyttääkin joinakin päivinä normaalia enemmän, mutta elämä voi muuttua yhtä hyvin hyvään suuntaan.

Olen itse nähnyt että pimeydenkin keskellä voi löytyä valo ja ihan uusi toivo, vaikkei sitä osaakaan kuvitella. Elämä on ihmeellisempää kuin luulemme. Ei elämä ole tässä tai iltapäivälehdissä. Ihmeitä tapahtuu jatkuvasti. Kerron täällä myöhemmin lisää kun loputkin ihmeet ovat toteutuneet. :) <3

Ja tällä ei ole tarkoitus syyllistää ketään, jonka läheinen on tehnyt itsem*rhan. Tarkoitus on vain muistuttaa, että usein elämä on ollut tavalla tai toisella niin rankkaa että on vaikea löytää toivoa. Liian moni ei näe asenteissaan vikaa tai sitä, että kaikki kamppailut eivät näy välttämättä päällepäin. Itsekin olen tosi iloinen ihminen ja jos reagoin ahdiatuneesti, sitä ei usein uskota. Ei tajuta, että vaikken puhu ahdistuksesta päivittäin, olen kärsinyt siitä päivittäin enemmän tai vähemmän.

Tänne on helppo kirjoittaa anonyymisti joten.

Olen yksinäinen, toki töissä käyn mutta olen todella surullinen,alakuloinen ja en tykkää itsestäni. Olen usein miettinyt että päätän päiväni mutta en halua koska vanhempani elää vielä. Sitten ku heistä aika jättää niin josko sitten?

Kyllä se tuntuu helpotukselta, voi vaan päästää kaikesta irti eikä tarvi enää olla osana tätä surkeaa yhteiskuntaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen jo päättänyt sen tehdä lähikaikoina ja siihen eivät kuolemaa pelkäävien anelut vaikuta. Luultavasti kesälomilla kun silloin läheiset lomailee ulkomailla, eivätkä vahingossakaan sitten onnistu estämään sitä tai tulemaan auttamaan ennnen kuin henki on lähtenyt. Se ratkaisee kyllä krooniset sairaudet ja rahaongelmat. Elämä on ollut pelkkää kituuttamista jo vuosia, joten nyt on aika pistää tälle rämpimiselle loppu. Minä päätän lähdöstäni koska en saanut päättää syntymästäni. Usko myös sielun jatkumiseen kuoleman jälkeen joten oikeastaan odotan, että pääsen takaisin oikeaan kotiini. Maapallo on vankiplaneetta.

Ootko täysin varma siitä, että kuoleman jälkeen asiat on automaattisesti paremmin ku nyt? Mitä jos totuus onki päinvastanen?

Kerroit, että uskot "sielun jatkumiseen" kuoleman jälkeen. Niin minäkin. Mutta en usko, että kaikki päätyy harpunsoittajiksi pilvenreunalle. Uskon sen sijaan siihen, että elämän aikana tehdyt valinnat vaikuttaa siihen, missä sinä tai minä vietetään meidän ikuisuus.

Varmasti valtaosa ihmisistä, jotka uskoo elämän jatkumiseen kuoleman jälkeen, uskoo myös siihen ettei itsemurhan tehneille käy välttämättä hyvin. Suosittelen tutustumaan esim. eri uskontokuntien edustajien näkemyksiin asiasta.

Surullista luettavaa ja se on ikävä tosiasia että suomessa on valtavasti ihmisiä jotka voi pahoin. Miksi näin on?

Kylläse aika paljonkin ratkaisee, mutta olisi sitä toki muitakin ratkaisuja. Ehkä se masentunut ihminen ei näe niitä muita vaihtoehtoja

Vierailija kirjoitti:

Surullista luettavaa ja se on ikävä tosiasia että suomessa on valtavasti ihmisiä jotka voi pahoin. Miksi näin on?

Koska ihmisten annetaan jättäytyä kotiin rypemään onnettomuudessaa, sitten ne erakoituvat ja kokevat, täydestä syystä, itsensä tarpeettomiksi ja kelvottomiksi,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surullista luettavaa ja se on ikävä tosiasia että suomessa on valtavasti ihmisiä jotka voi pahoin. Miksi näin on?

Koska ihmisten annetaan jättäytyä kotiin rypemään onnettomuudessaa, sitten ne erakoituvat ja kokevat, täydestä syystä, itsensä tarpeettomiksi ja kelvottomiksi,

"Annetaan jättäytyä kotiin" eli mikä olisi sun ehdotus sille ettei ne jäisi kotiin?

Miksi niin monet ihmiset syrjäytyy tai on yksinäisiä?

Kaikki päättäjät vaan jatkuvasti lisää rahaa laittaa mielenterveyspalveluihin mutta kukaan ei ole tehny mitään konkreettisia toimia sille että ongelmia ei tulisi. Nyt ongelmat vaan lisääntyy ja ratkaisu tähän on se että rahaa lisää mielenterveyspalveluihin.

---lll--- kirjoitti:

Mailman onnelisin kansa kirjoitti:

AP mistä päättelet, että tiedät meidän kaikkien yksilölliset syyt pohtia jättää elämättä tämä uniikki mahdollisuus?

Ja mikä se apu meille kaikille olisi, puhut pehmeitä!

Jos aikoo aikeen toteutaa kannattaa ottaa Orpon tai Haaviston valokuva mukaan.

Tää oli kyllä paras hah haaa!!

Noin 800 itsemurhaa tehdään suomessa vuosittain päivittäin noin 2 suomalaista päättää päivänsä. Noin 500 000 suomalaista syö mielialalääkkeitä päivittäin ja siihen päälle vielä ne ketkä ei hakeudu hoitoon.

Hurjia lukuja nämä on ja tähän asiaan pitäisi oikeasti puuttua jollakin tapaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surullista luettavaa ja se on ikävä tosiasia että suomessa on valtavasti ihmisiä jotka voi pahoin. Miksi näin on?

Koska ihmisten annetaan jättäytyä kotiin rypemään onnettomuudessaa, sitten ne erakoituvat ja kokevat, täydestä syystä, itsensä tarpeettomiksi ja kelvottomiksi,

Ainoa syy, miksi enää jaksan, on se, että saan olla suurimman osan ajasta yksin. Pakkososiaalisuus on myrkkyä.

Vierailija kirjoitti:

m_51 kirjoitti:

Itse en halua läheisilleni itsemurhan aiheuttamaa syyllisyyttä.

Muuten kyllä toivon, että kuolen mahdollisimman pian.

Hienoa, että kykenet ajattelemaan läheisiäsi. Kyllä se kieltämättä on läheisille rankkaa, ja voi pilata loppuelämän esim. jälkeen jääviltä lapsilta tai pikkusisaruksilta, puolisolta, vanhemmilta toki myös.

99% tapauksista ne läheiset ei millään tavalla auta sitä sairastunutt sen eläessä mitenkään. Mutta sitten ne muka  niin kauhean surevia sen kuoltua?

Silloin kun joku ihminen erkaantuu läheisistä ihmisistä omiin oloihin ja hän katkaisee välit ystäviinsä niin se on usein merkki ettei kaikki ole hyvin. Hyvin usein masentuneet ihmiset erkaantuu muista ja silloin alkaa ne pahat ajatukset juoksemaan päässä.

Silloin asiat on jo mennyt huonoksi jos ihminen joka ennen on ollut sosiaalinen vetäytyy täysin omiin oloihinsa.

Vierailija kirjoitti:

Kylläse aika paljonkin ratkaisee, mutta olisi sitä toki muitakin ratkaisuja. Ehkä se masentunut ihminen ei näe niitä muita vaihtoehtoja

Harvoin on muita ratkaisuja. Kun Suomessa ei saa apua. Suomessa ei ole mielenterveydenpalveluja.

Jos kiusaajani olisi tehnyt itsemurhan niin se olisi ratkaissut monta ongelmaa pelkästään minulta. Osan jopa ennen kuin niitä ongelmia edes syntyikään.