Huonoissa suhteissa pitkään olleet: mitä hälytysmerkkejä et huomioinut jo alkuvaiheissa?

Vierailija kirjoitti:

Suhteen alussa en oikeastaan sen syvällisemmin miettinyt sitä, kun mies halusi viettää kaiken liikenevän vapaa-ajan kanssani. Kyllähän sitä ihastuksen huumassa vaan järjestää aikaa toiselle mahdollisimman paljon ja ollaan niin kiinni siinä toisessa.

Mutta myöhemmin kävi ilmi, että hänellä ei yksinkertaisesti ollut muuta elämää. Ei harrastuksia, ei juurikaan sosiaalisia kuvioita (näki sukulaisiaan suunnilleen kerran vuodessa) yms. 

Syyllisti ja naukui siitä jos minä olin sopinut itselleni jotakin muuta menoa, kuten vanhempieni luona vierailua, ystävien kanssa kahvittelua tai harrastusta. "Mitä mä nyt sit teen sillä aikaa" "Kuinka kauan sä nyt sitten olet siellä" "Milloin me sitten nähdään" "Voinko tulla mukaan". 

On todella kuluttavaa olla jonkun elämän ainoa sisältö. En lähtisi siihen enää ikinä. Jatkossa kiinnitän erityistä huomiota siihen, että miehellä on oma elämä.

Juu, ei yksinäisten kanssa kannata ryhtyä seurustelemaan.

Miksi muuten et ottanut miestä mukaan kavereitasi tai sukuasi tapaamaan?

Kun on 26v ollut yhdessä teinistä saakka, niin hälytys merkit nuorella on ihan eri kuin aikuisella, mutta...

Jos jotain olisi pitänyt jo silloin tajuta, niin perheidemme erilaiset arvotaustat ja valitettavasti myös varallisuus. Kun toisen perhessä on ihan ok vetää pää täyteen aina kun voi, miehen tehtävä on vaihtaa auton renkaat ja kölliä sohvalla ja pappa betalar kaiken pelaamisen ja niihin liittyvät velat niin jossain kohti se sitten kosahtaa kunnolla.

Näin jälkikäteen sanoisin myös nuorelle itselleni, että jos se herran äiti on passannut ihan kaiken valmiiksi ja huolehtii vielä aikuisen miehen läksyistä, niin älä vaivaudu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suhteen alussa en oikeastaan sen syvällisemmin miettinyt sitä, kun mies halusi viettää kaiken liikenevän vapaa-ajan kanssani. Kyllähän sitä ihastuksen huumassa vaan järjestää aikaa toiselle mahdollisimman paljon ja ollaan niin kiinni siinä toisessa.

Mutta myöhemmin kävi ilmi, että hänellä ei yksinkertaisesti ollut muuta elämää. Ei harrastuksia, ei juurikaan sosiaalisia kuvioita (näki sukulaisiaan suunnilleen kerran vuodessa) yms. 

Syyllisti ja naukui siitä jos minä olin sopinut itselleni jotakin muuta menoa, kuten vanhempieni luona vierailua, ystävien kanssa kahvittelua tai harrastusta. "Mitä mä nyt sit teen sillä aikaa" "Kuinka kauan sä nyt sitten olet siellä" "Milloin me sitten nähdään" "Voinko tulla mukaan". 

On todella kuluttavaa olla jonkun elämän ainoa sisältö. En lähtisi siihen enää ikinä. Jatkossa kiinnitän erityistä huomiota siihen, että mie

Ei yksinäisyys tarkoita samaa kuin se, ettei ole omaa elämää. Yksinäiset ihmiset voivat viihtyä yksin ja silloin heitä ei haittaa jos kumppanilla sattuu joskus olemaan jotakin muuta tekemistä. Yksinäisillä ihmisillä voi myös olla omia harrastuksia. 

Mies tapasi kyllä sukulaisiani ja ystäviäni, mutta enhän minä häntä mihinkään tyttöjen iltaan tai ihan kahdenkeskisiin kahvitteluihin ystävieni kanssa halunnut raahata mukaan. Sukulaisiani hän ei itse halunnut/uskaltanut tulla tapaamaan, vaikka pariin otteeseen pyysinkin.

Vierailija kirjoitti:

Se ainakin kun huomaa jo suhteen alussa että hei toi näköjään halveksii mua.

Kaikenlaisia jopa törkeitä huomautuksia saattaa tulla yllättäin, ulkonäöstä ja vaatteista ja töistä ja kodinhoidosta ym.

Vaikkei silläkään puolella edes olisi mitään erityistä korokkeelle nostamista, vaan ihan taviksena tallailevat elämää eteenpäin.

No tuosta esimerkkini suhteesta ei kyllä pitkää tullutkaan, kun päivittäin sai kuulla jotain ikävää henkilööni menevää. Ei siitä mitään olisi tullut kun oltiin jo 35+ eikä tuo mies ainakaan ollut valmis muuttumaan mitenkään.

Tätä joutui jossain vaiheessa miettimään paljon. Miten voikin olla niin, että toinen ihminen haluaa viettää kanssasi aikaa, mutta samaan aikaan tuntuu halveksivan noin 80% asioista mitä teet ja loppujen suhteen tuntuu olevan kateellinen. Mutta jättää ei saa. 

Vierailija kirjoitti:

Maalasi exästään heti ekoista treffeistä alkaen kammottavan kuvan, hän itse esiintyi tuossa tarinassa uhrina, jota oli kohdeltu kaltoin. En tajunnut että valehtelee kirkkain silmin. Kaikki mitä hän kertoi exästään oli sitä, mitä hän itse oli.

Tuo ei valitettavasti toimi yleisenä merkkinä. Itsellä oli julma, kontrolloiva ja väkivaltainen ex, ja olen siitä uudelle kumppanille kertonut. En ole jauhanut ja haukkunut loputtomiin, vaan maininnut, että tällaista on taustalla ja kaikki mitä olen kertonut on tietenkin totta. Asian kääntöpuoli on kuitenkin se, että tämä samainen ex kertoo minusta aivan hulluja ja paikkaansapitämättömiä juttuja, mitä välillä kuulen yhteisiltä tutuilta. On väittänyt esimerkiksi, että minulla olisi ollut useita sivusuhteita, epävakaata käytöstä ja itsetuhoisuutta, en todellakaan tiedä mistä on tälläistä keksinyt. Tämän tosin sain tietää vasta yli puoli vuotta eron jälkeen. Mutta mistä kukaan ulkopuolinen tietää kumpi puhuu totta, ex vaikuttaa kunnolliselta ihmiseltä muille kuin ihan lähimmille. Jotkut tutut siis tuolla luulevat minua aivan kaistapääksi, elleivät tajua exän valehtelevan. Yksi oleellinen ero on se, että itse en ole kertonut suhteen todellisesta tilasta muille kuin läheisimmille, en puolitutuille kuten ex, mutta sekin on varmaan luonnekysymys kuinka paljon avautuu (tai valehtelee).

järjetön mustasukkaisuus johon ei todellakaan ollut aihetta .... taisi itse touhuta kun muita epäili

kyvyttömyys anteeksi pyytämiseen

Vierailija kirjoitti:

Nämä seuraavat ovat sopineet niin seurustelu- kuin ystävyyssuhteisiin. Nykyään juoksen karkuun heti, jos yksikin näistä ilmenee mutta nuorena, itsetunnoltani heikkona ja hyväksynnänkipeänä katsoin näitä vain läpi sormien.

* Rakkauspommitus heti alussa: "Ihan kuin me oltaisiin tunnettu aina"/ "Me kuulutaan yhteen" / "Me ollaan niin samanhenkisiä ja samanlaisia" / "Mä rakastan sua". Emme ole vielä edes tutustuneet kunnolla ja toinen on jo varma siitä, että olen parasta, mitä hänelle on koskaan tapahtunut.

* Oudot reaktiot siihen, kun kerron jotain mielipiteitäni tai kun on alkanut valjeta, etten olekaan toisen luoman haavekuvan mukainen. Jos vaikkapa sanoisin, etten pidä sinisestä väristä, tämä toinen olisi alkanut heti ostaa minulle sinisiä vaatteita "lahjaksi" tai kettuilla, että miten pystyn koskaan sitten katsomaan taivaalle, kun taivashan on sininen.

* Jatkuvasti rajoja koetteleva kiusoittelu, jopa tilanteissa, joissa ol

Minulla ei ole huonon suhteen jälkeen minkäänlaista käsitystä siitä, mikä on ns. normaalia kuittailua, vai onko sellaista ollenkaan. Itse en oikein vitsaile toisen kustannuksella, johtuen juurikin huonoitsetuntoisesta ja helposti raivostuvasta exästä. Voisiko joku ystävällinen kertoa mikä on vitsailua, mikä ei ole hälytysmerkki ja mikä on sellaista mistä ei pidä vetää hernettä nenään? Muistelen, että joskus minulla on ollut normaali käsitys tästä, mutta nykyään säikyn kaikkea.

Ihan sama kokemus oli mulla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä seuraavat ovat sopineet niin seurustelu- kuin ystävyyssuhteisiin. Nykyään juoksen karkuun heti, jos yksikin näistä ilmenee mutta nuorena, itsetunnoltani heikkona ja hyväksynnänkipeänä katsoin näitä vain läpi sormien.

* Rakkauspommitus heti alussa: "Ihan kuin me oltaisiin tunnettu aina"/ "Me kuulutaan yhteen" / "Me ollaan niin samanhenkisiä ja samanlaisia" / "Mä rakastan sua". Emme ole vielä edes tutustuneet kunnolla ja toinen on jo varma siitä, että olen parasta, mitä hänelle on koskaan tapahtunut.

* Oudot reaktiot siihen, kun kerron jotain mielipiteitäni tai kun on alkanut valjeta, etten olekaan toisen luoman haavekuvan mukainen. Jos vaikkapa sanoisin, etten pidä sinisestä väristä, tämä toinen olisi alkanut heti ostaa minulle sinisiä vaatteita "lahjaksi" tai kettuilla, että miten pystyn koskaan sitten katsomaan taivaalle, kun taivashan on sininen.

* Jatkuvasti rajoja

Minulla ei ole huonon suhteen jälkeen minkäänlaista käsitystä siitä, mikä on ns. normaalia kuittailua, vai onko sellaista ollenkaan. Itse en oikein vitsaile toisen kustannuksella, johtuen juurikin huonoitsetuntoisesta ja helposti raivostuvasta exästä. Voisiko joku ystävällinen kertoa mikä on vitsailua, mikä ei ole hälytysmerkki ja mikä on sellaista mistä ei pidä vetää hernettä nenään? Muistelen, että joskus minulla on ollut normaali käsitys tästä, mutta nykyään säikyn kaikkea.

Olen miettinyt samaa, mutta välillä myös sitä, että voikohan sitä päätellä siitä, miten toinen reagoi, jos itse vaikuttaa pahoittaneen mielensä. Eli jos toinen tuntuu vitsailevan kustannuksellasi ja siitä tulee paha mieli, että muuttuu itse vaikka hiukan vaitonaisemmaksi tai hämmentyy, niin jos toinen reagoi pahoittelemalla on se varmaan ihan erilainen tyyppi motiiveiltaan kuin sellainen, joka vetää kilarit tai alkaa syyttää huumorintajuttomaksi ja alkaa muistella, että viime vappuna tai iltayhdeksältä sinäkin sanoit jotain, mistä hänelle tuli paha mieli ja oikeastaan hän on sinun uhrisi. Jos saat kiinni mitä tarkoitan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhumattomuus oli ehkä suurin varoitusmerkki. Jos ei vaan osaa puhua asioista niin ei se tule muuttumaan vuosien saatossa. Itse arvostan kommunikointia

Mun mies on tällanen kuka ei kykene puhumaan mistään. Se harmittaa mua, mut hän on muuten hyvä mies ja isä meidän lapselle ja rakastan kyllä häntä. Olen elätellyt toiveita et hän oppis keskustelijaks, edes hiukan paremmin ku miten nykyään.

Hoh-hoijaa.

Onko siis, taas, o(s)tettu sika säkissä. Ei ole tullut (pieneen?) mieleen, että nuo keskustelut olisi mitä ilmeisimmin syytä käydä ja hyvin perusteellisina kun aletaan harkita läheisempään varsinaiseen kumppanuuteen ryhtymistä. 

Se että ei oo asunut omilaaan yhtään vaan vanhempien nurkissa eli rahankäyttö siten aina hanurista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun se tuli ensimmäisen kerran käymään, ei tuonut tuliaisia. Ei siinä mitään, mutta oli jouluaatto. Annoin  lahjan, ja tämä tokaisi, että taisi tulla virhe, kun hän mietti että tarvitaanko vai ei, ja päätyi siihen että hän riittää lahjaksi. 

Ai saatana. Tuollaisen ihmisen on aika vaikea myöntää, että hän saattaisi olla muille lahja jostain muualta kuin taivaasta.

 

Ei kukkia, ei lahjoja, ei läheisyyttä! Jääviileäkaapin kanssa ei tule kinaa, joten suosittelen ostamaan mielummin.

Hääyönä pää täyteen, vaimosta viis. Merkkipäivinä, jouluna ja äitienpäivinä samaa kylmäkiskoista arkea.

Pornosivuilta saa kaiken itselleen. Vaimosta viis..   Odotusaikana, jos saat klamydian, ota vuoteesi ja käy...                                                                    

"Hääyönä pää täyteen..."

Ja noin ihan yllättäen? Ei koskaan aiemmin? Vai oliko se vain ne naisen vaaleanpunaisen linssiset silmälasit...

Mä en huomionut sitä kuinka katkera hän oli jäätyään vuosia sitten poikansa  yksinhuoltajaisäksi. Kertoi mulle että lapsi on hänelle elinkautinen, joka pitää kärsiä. Lapsi oli ihan normaali poika, mutta hän ei välittänyt pojastaan vaan mollasi ja mitätöi poikaa. Sen seurauksena poika alkoi luottamaan minuun. Sitten hän oli taas  katkera mulle että miksi poika kertoo mulle asioita joita ei kerro isälleen. Eli katkeruus jäi multa huomaamatta. Se oli virhe, johon en sorru koskaan enää. 

jatkuva puhelimen piilottelu

Note to self- jos en ole alunperinkään kovin kiinnostunut miehestä, enkä koe järjetöntä vetovoimaa, suhde ei parane vanhetessaan. Menin tällaisen kanssa naimisiin ja liitto väljähtyi parissa vuodessa. En vain rakastanut. No se oli red flag itselle. Sama toisin päin, jos mies ei vaikuta kovin kiinnostuneelta, sitä on turha yrittää väkisin suhteeseen, sillä vaikka onnistuisit, tämä kostautuu myöhemmin. Miehen kiinnostus lopahtaa ja tulee joko äkki-jättö tai pettämistä ja yleensä toisessa järjestyksessä, eli ensin tulee se pettäminen ja sitten suhteen loppu. Minut on jätetty tekstiviestillä, silleen nop nop kun oli jo uusi nainen kuvioissa. Yksi mies oli niin nettiriippuvainen, ettei sitä puhelinta saanut hänestä irti millään. Kun suhde oli edennyt, hän ei "ehtinyt" tapaamaan minua. Myöhemmin selvisi, että oli viettänyt kaikki yötkin jossain nettisivustoilla esim pornoa katsellen, pelejä pelaillen, päätä aukoen. Yleensäkin jos mies kritisoi, se kannattaa ottaa todesta. Yleensä se kritiikin aihe ärsyttää häntä, eikä se ärsyynnys katoa mihinkään, jos on kyseessä joku asia mikä on osa sinua etkä pääse siitä eroon. Erästä miestä ärsytti mun pukeutumistyyli...oon vähän sellainen "rokki-tyttö". Hän olisi halunnut, että pukeudun juppimaisesti ja jotenkin tyylikkäämmin- tämä vain kertoi siitä, että oltiin ihan eri tyylisiä muutenkin ja vietettiin lopulta ihan erityyppistä elämää. Minä kun en ole juppi millään muotoa, enemmänkin hippi :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun se tuli ensimmäisen kerran käymään, ei tuonut tuliaisia. Ei siinä mitään, mutta oli jouluaatto. Annoin  lahjan, ja tämä tokaisi, että taisi tulla virhe, kun hän mietti että tarvitaanko vai ei, ja päätyi siihen että hän riittää lahjaksi. 

Ai saatana. Tuollaisen ihmisen on aika vaikea myöntää, että hän saattaisi olla muille lahja jostain muualta kuin taivaasta.

 

Ei kukkia, ei lahjoja, ei läheisyyttä! Jääviileäkaapin kanssa ei tule kinaa, joten suosittelen ostamaan mielummin.

Hääyönä pää täyteen, vaimosta viis. Merkkipäivinä, jouluna ja äitienpäivinä samaa kylmäkiskoista arkea.

Pornosivuilta saa kaiken itselleen. Vaimosta viis..   Odotusaikana, jos saat klamydian, ota vuoteesi ja käy...           &nb

Ja ketäs sä siellä syyttelet?

Tuli tuosta Hesarin gaslightingia käsittelevästä jutusta https://www.hs.fi/tiede/art-2000011465828.html mieleen taannoinen mies, joka hoki usein, miten hyvä muisti hänellä on. Että on aina ollut.

Sitten kuitenkin vähän väliä unohti jotain ihan tavallisia juttuja tai ihmisten nimiä kertoessaan tarinaa jostain. Aina välillä teki niin, että nosteli esille hänen mielestään väärin sanomiani asioita viikkojen takaa tai sellaisia mistä ei pitänyt ja vetosi siihen, että kun hänellä on niin hyvä muisti, ettei hän vain unohda asioita ja siksi niitä tällä tavalla nousee esille ja pitää käsitellä.

Hermot meni siinä kohtaa, kun mies väitti mustaa valkoiseksi, asioita mistä oli kauhea kasa whatsapp-viestejä, että hänellä on valitettavasti niin hyvä muisti, että hän muistaa, että asia on niinkuin hän sanoo. Sanoin että lue nyt hyvä ihminen viestit, siellä se lukee, mutta ei, hänellä on niin hyvä muisti, että asia nyt vain oli näin. Sitten ollaan hiljaa. Eli minä joko valehtelin tai muistin väärin.

Ihan kauheaa hommaa. Kesti liian kauan tajuta, ettei ole vahinko ja vain lapsellisuutta. Yritin juuri vähän aikaa sitten laittaa hälle viestiä, että pahoittelut että suutuin viimeisellä kerralla hänelle niin paljon. Mutta tuli tällaisetkin mieleen, niin en kyllä pystynytkään :S

Sama mies hoki, ettei hänen hikensä onneksi haise, vaikka hän hikoilee paljon. En tiennyt miten sanoa, että sitten varmaan vaatteissa on jotain vikaa.

Empatiakyvyttömyyttä isolla E:llä