Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Tuumis,

Tunnustuksesi oli hyvin inhimillinen, suru on siinä kavala asia, että reagointi siihen voi olla mitä vaan.

Sen verran vielä exästä, että masennuksen alkuvaiheessa mainitsi minulle, että joku työkaveri oli tullut kyselemään "että, onko kaikki hyvin jne". En ikinä kysynyt kuka, eli todennäköisesti exän nyxä. Sopivaan väliin tullut uusi ihminen ja saanut eloa exään. Mutta, näin oli varmaan tarkoitus, ihan aidosti toivon Heille hyvää.

Täällä kaikki hyvin. Pojalla viimeiset kirjoitukset edessä ja yhteiselo tyttöystävän kanssa näyttää sujuvan hyvin. Kävin viimeviikolla kahvilla. Minulla ja mökkimiehellä kaikki hyvin, pian lähdetään viettämään yhteistä kesälomaviikkoa ulkomaille. 

Nyt lähden kävelylenkille nautiskelemaan lämpimästä ilmasta.

28 v yhdessä 

"Vielä toki olisi toivonut siihen sen totuuden, että en rakasta sillä olen "kiinnostunut/rakastumassa/rakastunut" työkaveriini. Olisi toki totuus sattunut yhteisen 28 vuoden jälkeen, mutta siitä olisi päässyt eteenpäin.

Mutta kun oli "masennus" ja kaikki yhtä harmaata massaa ja työ oli ainoa asia "joka piti järjissään". Ja kysymykseen "onko joku toinen" niin vastaus oli ei. Siinä sitten munankuorilla sydän rikkinäisenä kuljettiin ja oltiin huolissaan toisesta, oma hyvinvointi jäi täysin kakkoseksi. Tarina jatkui "salakämpällä" jne."

"Tunne-elämän latteus on tyypillinen masennukseen liittyvä piirre. Mieltä hallitsevat toivottomuus, mielenkiinnon puute kaikkea kohtaan, apaattisuus, välinpitämättömyys sekä syyllisyyden ja arvottomuuden tunteet. Näistä tunteistaan masennuspotilas ei useinkaan kykene puhumaan. Masennuspotilaita on sen vuoksi kuvattu aleksityymisiksi. Tällaisen henkilön on vaikea tunnistaa tunteitaan ja kuvata niitä, hänen mielikuvitusmaailmansa on niukka, ja hän on yksipuolisen toiminnallisesti suuntautunut."

 https://www.duodecimlehti.fi/duo92744

Lainaus: Luulen että tää on juteltu aiemminkin, mutta onko mahdollista ettei miehesi tiennyt ettei enää rakasta? Mun oli ainakin mahdotonta tunnistaa tunteeni ja varsinkin hyväksyä ne.

Kiitos Sinulle kirjoituksesta.

Uskon aika hyvin tunteneeni exän ja luonteeltaan Hän on kiltti, eikä kyllä haluaisi satuttaa ketään. Nykyään tiedän, että ensimmäiset oudot tuntemukset oli alkaneet tulla vuotta aiemmin, hetkellisiä synkkiä hetkiä, jotka menivät ohi. Minulle se tärkein kysymys oli myöhemmin, että tuliko ensin masennus ja rakkaus kuoli vai kuoliko rakkaus ensin jonka yhteydessä masentui. En ikinä saanut siihen vastausta. Kaikki ne valheet ja minun roikottaminen tilanteessa oli todella väärin, enkä niitä unohda ikinä. Tietty kunnioitus meni ja minusta olisi ihana nähdä lapseni isä toisella lailla. 

Kuitenkin, voin ymmärtää että tilanne on ollut exälle kaamea. On varmaan kamppaillut asian kanssa pitkään, ihan varmasti rakkauden loppumisen myöntäminen itselle on ollut vaikeata. On ollut tuskaisaa todeta että omasta perheestä on tullut pahalta tuntuva asia, olla jumissa omassa elämässä joka tuntuu pahalta.

Kun ne puhehousut puuttuivat niin todellakin jäin ilman vastauksia.

28 v yhdessä 

Vierailija kirjoitti:

"Vielä toki olisi toivonut siihen sen totuuden, että en rakasta sillä olen "kiinnostunut/rakastumassa/rakastunut" työkaveriini. Olisi toki totuus sattunut yhteisen 28 vuoden jälkeen, mutta siitä olisi päässyt eteenpäin.

Mutta kun oli "masennus" ja kaikki yhtä harmaata massaa ja työ oli ainoa asia "joka piti järjissään". Ja kysymykseen "onko joku toinen" niin vastaus oli ei. Siinä sitten munankuorilla sydän rikkinäisenä kuljettiin ja oltiin huolissaan toisesta, oma hyvinvointi jäi täysin kakkoseksi. Tarina jatkui "salakämpällä" jne."

"Tunne-elämän latteus on tyypillinen masennukseen liittyvä piirre. Mieltä hallitsevat toivottomuus, mielenkiinnon puute kaikkea kohtaan, apaattisuus, välinpitämättömyys sekä syyllisyyden ja arvottomuuden tunteet. Näistä tunteistaan masennuspotilas ei useinkaan kykene puhumaan. Masennuspotilaita on sen vuoksi kuvattu aleksityymisiksi. Tällaisen henkilön on vaikea tunnistaa tunteitaan j

Oikeasti en ole epäillyt exäni masennusta missään vaiheessa vaikka täällä palstalla kommentoitiin esim. että oikeasti masentunut ihminen ei pysty töihin jne. Ihminen todellakin muuttui, sitä ihmistä oli vaikea katsoa. Järjetön aivosumu päällä toimi sen mitä pystyi, mm. löytyi käytetyt sukat jääkaapista, tavarat hukkuivat, jonkinlaisia ahdistus- ja paniikkihäiriöitä tuli yms. Työ piti järjissään, siellä ei kerennyt antaa mielen vaikuttaa. 

Ja voin sanoa, että exä ei ole kunnossa edelleenkään. Ei voi hyvin, kaikki ilo on kadoksissa, kireä, poissaoleva, suorittaa koko ajan, ei pysty pysähtymään, laihtunut, harmaa jne. Tämän olen itse nähnyt ja toivoisin että voisi paremmin.

Poikamme sanoi minulle viime viikolla, että ei taida isästä tulla enää sellainen kun ennen. Ovat onneksi paljon yhteydessä toisiinsa.

En kysele pojalta mitään isästänsä.

Ylioppilasjuhlat olisi nyt joulukuussa edessä. Poika haluaa järjestää yhdet juhlat. Olisiko minun nyt sitten aika nähdä exän nyxä ja exän nähdä mökkimies. Ai kaameeta mikä ajatus, mutta sanoin pojalle että osaan käyttäytyä ja Hänen toiveiden mukaan mennään.

28 v yhdessä 

Vierailija kirjoitti:

Lainaus: Luulen että tää on juteltu aiemminkin, mutta onko mahdollista ettei miehesi tiennyt ettei enää rakasta? Mun oli ainakin mahdotonta tunnistaa tunteeni ja varsinkin hyväksyä ne.

Kiitos Sinulle kirjoituksesta.

Uskon aika hyvin tunteneeni exän ja luonteeltaan Hän on kiltti, eikä kyllä haluaisi satuttaa ketään. Nykyään tiedän, että ensimmäiset oudot tuntemukset oli alkaneet tulla vuotta aiemmin, hetkellisiä synkkiä hetkiä, jotka menivät ohi. Minulle se tärkein kysymys oli myöhemmin, että tuliko ensin masennus ja rakkaus kuoli vai kuoliko rakkaus ensin jonka yhteydessä masentui. En ikinä saanut siihen vastausta. Kaikki ne valheet ja minun roikottaminen tilanteessa oli todella väärin, enkä niitä unohda ikinä. Tietty kunnioitus meni ja

Sehän se on. Jotain muuttuu pysyvästi jotenkin ilottomammaksi, ihan kuin olisi kasvanut äkkiä tylsäksi harmaajakkupukuiseksi aikuiseksi, kun se haaveiden perhe hajoaa. Ainakin mulla. Mutta mikä olis ollut vaihtoehto? Jatkaa teeskentelyä että kaikki on hyvin, tai sitten sopia että nyt eletään tällaisessa suhteessa, mistä puuttuu miehen ja naisen välinen "taika", mutta on hyvä kaveruus, mukavaa ja perhe kasassa. En todella tiedä. Jollain tavalla olen vähemmän yksinäinen nyt, kun mulla on rakastava suhde. Toisaalta enemmän, koska nyt tiedän että ihminen on tässä maailmassa lopulta lähtökohtaisesti yksin. Ja vaikka kuinka jotain haluaisi, se ei silti välttämättä onnistu, koskee myös ihmissuhteita. Onhan se nyt masentavaa! Ja vetää vakavaksi. Naiivi tulevaisuudenusko missä kaikki on itsestäänselvää, sen siinä menetti.

Minä löysin sen oman itseni sen kaiken takaa, ja nykyisin vaalinkin hetkiä yksin. Sellainen lapsen haltioitunut katse luontoon ja rakkaisiin ihmisiin ja hyväksyvä katse itseen löytyi lopulta. Se antaa voimaa. Onneksi suhteeni antaa mulle tilan jotta voin olla yksin omien ajatusten kanssa. Toivottavasti exäsi ei nyt vain takertunut seuraavaan ohi ajelehtivaan lauttaan, vaan tutustuu itseensä uudestaan erillisenä yksilönä.

No joo. Mitä ne vastaukset sitten olisi olleet? Hirveän loukkaavia ja syyllistäviä. En minä ainakaan halua rakkaalle ihmiselle sellaisia alkaa selostamaan. Minä tiedän, että tunne muuttui ja jotain siitä putosi lopullisesti pois, syistä x, y ja z. Syitä ei exän tarvitse tietää, ne on mun pään sisäisiä syitä. Onneksi ex kunnioitti minua ja antoi mulle tilan kertoa tunteistani omalla tavallani, eikä vaatinut tarkkaa perustelua miksi tuntui miltä tuntui. En koskaan kertonut että en rakasta, koska en minä tiedä milloin se olisi ollut edes totta, tai onko vieläkään. Tiesin että on huono olla, asia ei tule korjaantumaan (lopulta tiesin, vaikka yritystäkin oli) ja että tarvitsen tilaa. Lopulta sanoin jotakuinkin näillä sanoilla "nyt taitaa olla sellainen ryppy mitä me ei enää korjata" ja se riitti.

Sinulle 10565. Pohdit todella mielenkiintoisia asioita ja pitkästä aikaan mietin menneitä.

Haluan korostaa, että meidän suhteesta exän kanssa ei puuttunut läheisyys eikä s#eksi. Ihan loppuun asti, viimeistä viikkoa myöten. Siksi minä en osannut aavistaa tulevaa laisinkaan. En tiennyt oikeasti, että toisen osapuolen päässä liikkuu vaikka mitä. 

Minulle olisi riittänyt tieto, että ei enää rakasta niinkuin parisuhteessa olisi hyvä rakastaa tai edes että ei ole hyvä olla yhdessä. Annoin tilaa 10 kuukautta. 

Totuus on se, että oma onnellisuus on asia josta pitää itse huolehtia. Jos se vaatii eroa, niin silloin on erottava.

Lainaus: "Mitä ne vastaukset sitten olisi olleet? Hirveän loukkaavia ja syyllistäviä. En minä ainakaan halua rakkaalle ihmiselle sellaisia alkaa selostamaan". 

Ylläoleva nähdään täysin erinlailla, kaikkein suurin loukkaus on olla toiselle epärehellinen. Totuus ei ole loukkaus, vaan minusta kunnioitus yhteistä historiaa kohtaan.

Itse elän nyt myös suhteessa, jossa on paljon omaa tilaa. Puhehousut löytyy ja minulle todellakin sopii ihminen joka uskaltaa puhua suoraa puhetta vaikeista asioista, siis myös minua koskevia. Arvostan. 

Ja exällä oli oikeus omiin tunteisiinsa, mutta kahden naisen pedissä käyminen ja valehteleminen ei ollut ok.

28 v yhdessä 

Mietin miten itse ottaisin vastaan syitä haluun erota, vaikka niitä toisaalta haluaisinkin tietää. Olisiko mikään tapa sellainen, että tyydyttäisi tai ei jollain lailla loukkaisi. Tarkoitan tapausta, jossa itse vielä luulisin rakastavani. 

Oliin aikoinaan avioliitossa se, joka halusi pois, uutta ei ollut. En rakastanut, tunteet olivat muuttuneet kaverillisiksi, jos niiksikään, en ole eron jälkeen kaivannut exän seuraa tai juttelua kuulumisista. Hänellä on uusi kumppani, minä elän yksin, en ole tavannut sellaista jonka kanssa haluaisin olla sen enempää.  Asiallisesti olemme exän ja uutenansa kanssa lasten juhlissa yms. 

Itse kerroin, että meidän ei kannata elää suhteessa, jossa kumpikin on tyytymätön. Enkä halua, että alamme toisillemme ilkeimmäksi ja riitaisammaksi. En sanonut suoraan, että minulla ei ole enää tunteita eikä haluja. Exä kyllä oli sen huomannutkin, mutta halusi ettei erota. "Ei se muillakaan ole sen kummempaa". Sanoin, että ehkä ei, mutta minulle se ei ole vaihtoehto. Hänellekin parempi, että on mahdollisuus löytää joku sopivampi. 

Jos toinen ei rakasta tai mitkä syyt nyt eroon ovatkaan niin ei se muutu muuksi, vaikka liian suoraan sen toiselle sanoisikin. Liitto on lopussa, se riittää. Itseään tai toista ei kannata syyttää tai tonkia mitä olisi voinut tehdä toisin. 

Tuosta 28 exän ja hänen nyxänsä ja 28 sekä mökkimiehen yhdessä tapaamisesta pojan juhlissa. Kannattaa ottaa se askel, koska joskushan se on edessä. Tai sitten ei, mutta nyt sitten kuitenkin on. "Ihmisiksi" kannattaa olla myös, hehän ovat nyt tavallaan kuka tahansa vieraista. Tai ainakin pitäisi olla. Asiallinen käytös riittää. 

Vierailija kirjoitti:

Sinulle 10565. Pohdit todella mielenkiintoisia asioita ja pitkästä aikaan mietin menneitä.

Haluan korostaa, että meidän suhteesta exän kanssa ei puuttunut läheisyys eikä s#eksi. Ihan loppuun asti, viimeistä viikkoa myöten. Siksi minä en osannut aavistaa tulevaa laisinkaan. En tiennyt oikeasti, että toisen osapuolen päässä liikkuu vaikka mitä. 

Minulle olisi riittänyt tieto, että ei enää rakasta niinkuin parisuhteessa olisi hyvä rakastaa tai edes että ei ole hyvä olla yhdessä. Annoin tilaa 10 kuukautta. 

Totuus on se, että oma onnellisuus on asia josta pitää itse huolehtia. Jos se vaatii eroa, niin silloin on erottava.

Lainaus: "Mitä ne vastaukset sitten olisi olleet? Hirveän loukkaavia ja syyllistäviä. En minä ainakaan halua rakkaalle ihmiselle sellaisia alkaa selostamaan". 

Ylläoleva nähdään täysin erinlailla, kaikkein suurin loukkaus on olla toiselle epärehellinen. Totuus ei ole

Mun on pakko jatkaa inttämistä nyt tästä syiden kertomisesta. Sanotko ihan käsi sydämellä, että jos miehesi olisi kertonut, että ennen kaikkea parisuhde on se asia mikä hänelle tuottaa huonoa oloa, niin sinä olisit antanut olla ja jättänyt keskustelun siihen? Hänhän muistaakseni kertoi, että työstressi on siellä pohjalla, mutta koko elämä ahdistaa, perhe ahdistaa, mikään ei tunnu miltään ja pitää saada olla yksin selvittämässä omaa päätä. Kuitenkin koet ettet saanut vastauksia. Toisen naisen rikittely on tietenkin väärin, mutta jos puhutaan niistä syistä: olisitko toivonut siis, että hän olisi sanonut että syy on se uusi nainen? Vai mikä se konkreettisesti olisi voinut olla se vastaus?

Minä en itse voinut sanoa, etten rakasta enää. Enkä halunnut sanoa. En minä tiedä tekikö ex mun rakkaudellani mitään, mutta enhän minä silti niin voi sanoa, mikä ei ole totta ja mikä jotenkin mitätöisi kaiken mitä hän mulle merkitsee. Ei siis pelkkää seksiä tai kumppania tai toista vanhempaa. Vaan syvää arvostusta siitä, että hän on ollut minun elämässä, tuttuakin tutumpaa ihmistä joka on antanut niin paljon. Ei mun rakkaus ole pelkkää seksuaalista halua ja kun se on loppu niin rakkauskin on loppu. Mutta parisuhdehan siihen kyllä loppuu. Olisiko ex sitten halunnut kuulla, etten halua enää koskea häneen? Ja miksi, no koska tuntuu äklölle? Tai haluaako joku muu kuulla vastaavassa tilanteessa, ettei kumppani luota enää, tai halua puhua asioistaan, tai on sitä mieltä että toisesta on tullut kriittinen, väsynyt ja ikävystyttävä. Tai mitä muita syitä ihmisillä nyt onkaan siihen, että vaikka vielä välittää, jopa rakastaa, niin parisuhde ei enää maistu ja haluaa pois.

Miehet usein sitä seksiä voi yhdessä touhuta vielä vaikka suhde on jo ihan loppuunkaluttu. Tai vaikkei olisi edes mitään suhdetta. Ehkä joku nainenkin voi, en tiedä, mutta yleistän tuon nyt miehiin oman kokemuksen pohjalta. Sen sijaan puhuminen voi olla yhtäkkiä vaikeaa, ei oikein luota tai muuten halua enää jakaa asioitaan. Tai kiinnostus katoaa viettää aikaa yhdessä, tai suunnitella tulevaisuutta. Ne on niitä eron merkkejä miehelle, ei välttämättä se, ettei enää pysty fyysiseen kanssakäymiseen. Mitä noista sitten voi sen tarkemmin selittää tai perustella kuin että ahdistaa, tai ei tunnu miltään, ja haluaisin olla yksin?

Minusta on aika itsekästä ajatella, että eron syyt ovat "oman pään sisäisiä syitä", joita toisen ei tarvi tietää. (Kuten tänään esim. 10565 kirjoitti) Tässä ajatuksessa on lisäksi myös kontrolloiva klangi. 

On toista kunnioitavaa kertoa ja puhua eroon johtaneista asioista, vastata kysymyksiin parhaansa mukaan mahdollisimman rehellisesti. Jos ei tiedä jotain asiaa, niin senkin voi kertoa rehellisesti.

Tämä auttaa usein huomattavasti eron käsitteyssä sitä toista osapuolta. Auttaa siten myös menemään eteenpäin ja päästämään irti. Jos jää ilman tärkeitä vastauksia, niin se voi todella lisätä kärsimystä ja vaikeuttaa ja pitkittää erokäsittelyä. Eri asia sitten, jos joku ei haluakaan tietää, tai hänellä ei ole sellaista epäselvyyttä asiassa.

Miksi ei haluaisi suoda toiselle osapuolelle tätä häntä auttavaa asiaa usein vaikeassa tilanteessa? Vai onko kyse siitä, että ajattelee vain omalta kannaltaan, eikä ollenkaan sen toisen kannalta? Mitä muustakaan kumpuaa ajautus, ettei toisen tarvisi tietää? Se, että haluaa säästää toista, totuudelta, on usein vain ihan omaa vaikeutta olla rehellinen, halua kontrolloida tilannetta ja haluaa ehkä jättää itsestään paremman käsityksen toiselle, kuin aihetta ehkä olisikaan.

En sitä sano, etteikö tämä erokeskustelu suht avoimesti ja rehellisesti voisi olla vaikeaa, tai että siinä onnistuisi aina niin hyvinkään, mutta jos ei näe edes tarvetta yrittää, ja ajatella vähän myös sitä toistakin erotessaan, niin silloin hoitaa kyllä eronsa aika huonosti.

(Eri asia sitten, jos eroaa jostain todella myrkyllisestä / väkivaltaisesta suhteesta tms, silloin ei ole syytä mielestäni jäädä isompia toiselle selittämään.)

Vierailija kirjoitti:

Minusta on aika itsekästä ajatella, että eron syyt ovat "oman pään sisäisiä syitä", joita toisen ei tarvi tietää. (Kuten tänään esim. 10565 kirjoitti) Tässä ajatuksessa on lisäksi myös kontrolloiva klangi. 

On toista kunnioitavaa kertoa ja puhua eroon johtaneista asioista, vastata kysymyksiin parhaansa mukaan mahdollisimman rehellisesti. Jos ei tiedä jotain asiaa, niin senkin voi kertoa rehellisesti.

Tämä auttaa usein huomattavasti eron käsitteyssä sitä toista osapuolta. Auttaa siten myös menemään eteenpäin ja päästämään irti. Jos jää ilman tärkeitä vastauksia, niin se voi todella lisätä kärsimystä ja vaikeuttaa ja pitkittää erokäsittelyä. Eri asia sitten, jos joku ei haluakaan tietää, tai hänellä ei ole sellaista epäselvyyttä asiassa.

Miksi ei haluaisi suoda toiselle osapuolelle tätä häntä auttavaa asiaa usein vaikeassa tilanteessa? Vai onko kyse siitä, että ajattelee vain omalta kannaltaan,

No voi hyvänen aika. Koska jos minä erohaluisena kertoisin toiselle, että seksi on alkanut tuntua vastenmieliselle ja morkkistaa, että en halua suudella kun hänen hengitys haisee ja sekin on vähentänyt omalta osaltaan läheisyyttä. ja että minua häiritsee kun ei oikein ole enää yhteistä säveltä koska hänestä on tullut mielipiteissään niin jyrkkä ja toisaalta väsynyt ja innoton tekemään mitään ja niin edelleen ja niin edelleen, niin mitä tuo ketään hyödyttää? A) nuo ei ole uusia asioita jos suhteessa yhtään ikinä mistään asiasta puhutaan tai huomataan yhteisessä ajanvietossa mitään eroa aiempaan B) mistä minä tiedän mikä on syy ja mikä on seuraus? Ei se hengitys ennen häirinnyt -miksi se nyt on alkanut vähentää läheisyyttä? Tai jospa väsymys ja innottomuus johtuukin, ei hänestä, vaan siitä ettei meillä ole enää kivaa yhdessä. Ja johtuuko se siitä että fiilikset on muuttuneet, minulla? hänellä? molemmilla? Vai muuttuiko fiilikset siksi kun ei ole enää kivaa?

Miksi ei riitä, että yhteiselämä ahdistaa minua, olen harkinnut asiaa -en usko että asia tulee muuttumaan ja siksi suhde on parempi päättää?

Tulee olo että haluaisiko toinen osapuoli päästä ennemminkin kontrolloimaan minun omaa elämääni koskevia päätöksiä, että jos en osaa ilmaisa tunteitteni taustalla konkretiaa niin ei ole oikeutta erota, tai jos sen konkretian voi toisen mielestä vielä joko muuttaa, tai olen siinä väärässä, niin jälleen, ei tarvetta erota? Tuohan se vasta kontrolloivaa onkin; haluan että sinä kerrot minulle erohalustasi minun haluamallani tarkkuudella tai muuten olet toiminut väärin.

Ei sitä tarkkuutta kuule ole olemassakaan kun 20 vuotta pitkä suhde päättyy, ellei taustalla ole selvää syytä kuten hakkasit minut, tapoit lemmikkini tai kävit vieraissa.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on aika itsekästä ajatella, että eron syyt ovat "oman pään sisäisiä syitä", joita toisen ei tarvi tietää. (Kuten tänään esim. 10565 kirjoitti) Tässä ajatuksessa on lisäksi myös kontrolloiva klangi. 

On toista kunnioitavaa kertoa ja puhua eroon johtaneista asioista, vastata kysymyksiin parhaansa mukaan mahdollisimman rehellisesti. Jos ei tiedä jotain asiaa, niin senkin voi kertoa rehellisesti.

Tämä auttaa usein huomattavasti eron käsitteyssä sitä toista osapuolta. Auttaa siten myös menemään eteenpäin ja päästämään irti. Jos jää ilman tärkeitä vastauksia, niin se voi todella lisätä kärsimystä ja vaikeuttaa ja pitkittää erokäsittelyä. Eri asia sitten, jos joku ei haluakaan tietää, tai hänellä ei ole sellaista epäselvyyttä asiassa.

Miksi ei haluaisi suoda toiselle osapuolelle tätä häntä auttavaa asiaa usein vaikeassa tilanteessa? Vai onko kyse siitä, että ajattelee vain omalta kannaltaan,

Kiitos, Sinä kirjoitit nyt juuri niinkuin itse ajattelen. 

Totuus olisi ensin sattunut, mutta irtipäästäminen ja toipuminen olisi alkanut heti. Nyt niitä kipeitä "valheita/uusia käänteitä" tuli aina vaan uusia, silti toinen ei halunnut erota eikä muka ollut toista naista (vaan se masennus). On se minulle jälkikäteen selvinnyt myös, että ei ne tunteet olleet selvät, siksi se roikotus tapahtui. En syyllistänyt exää missään vaiheessa, en pyytänyt jäämään, en roikkunut. 

Rehellisyys on minulle kaikkein tärkeintä ja kun se petettiin monessa eri vaiheessa niin jäljelle ei jäänyt mitään. 

Pitkä ja hyvä elämä elettiin ja saatiin aikaiseksi hyvä poika, siitä kiitollinen kyllä.

28 v yhdessä 

Tartun tuohon hengityksen haisemiseen kun osui hyvin nuoruuden suhteeseen. Silloinen poikaystävä oli harmissaan kun suhteessa oli liian vähän seksiä. Sanoin siihen että pitäisi olla ensin muuta läheisyyttä ja seksi tulee siinä mukana. Liian vähän tulee nykyisin halailtua ja pussailtua. Hän siihen sitten tokaisi että mitäs en enää suutele. Hän ei sitä niin kaipaa joten se on mun vastuulla. Sanoin suoraan että hänen henkensä haisee niin ettei enää houkuttele suudella. Sen sijaan, että hän ois osoittanut mitään halua asian korjaamiseen, hän suuttui ja ihmetteli miksi se ei mua aiemmin haitannut. Sanoin että aiemmin hän ilmeisesti söi purkkaa tai pesi hampaitaan enemmän. Ei kuulemma arjessa kukaan enää jatkuvasti pese hampaita, kaikkihan haluaa näyttää uudessa suhteessa parhaat puolensa.

Miksi niin moni lakkaa huolehtimasta itsestään pitkässä suhteessa! Miksi moni kokee että joku vieras ihminen ansaitsee raikkaan suun ja ihon (jopa itsensä ehostamisen) mutta oman puolison kanssa voi sit rötvähtää vapaasti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on aika itsekästä ajatella, että eron syyt ovat "oman pään sisäisiä syitä", joita toisen ei tarvi tietää. (Kuten tänään esim. 10565 kirjoitti) Tässä ajatuksessa on lisäksi myös kontrolloiva klangi. 

On toista kunnioitavaa kertoa ja puhua eroon johtaneista asioista, vastata kysymyksiin parhaansa mukaan mahdollisimman rehellisesti. Jos ei tiedä jotain asiaa, niin senkin voi kertoa rehellisesti.

Tämä auttaa usein huomattavasti eron käsitteyssä sitä toista osapuolta. Auttaa siten myös menemään eteenpäin ja päästämään irti. Jos jää ilman tärkeitä vastauksia, niin se voi todella lisätä kärsimystä ja vaikeuttaa ja pitkittää erokäsittelyä. Eri asia sitten, jos joku ei haluakaan tietää, tai hänellä ei ole sellaista epäselvyyttä asiassa.

Miksi ei haluaisi suoda toiselle osapuolelle tätä häntä auttavaa asiaa usein vaikeassa tilanteessa? Vai onko k

Minkälainen vastaus olisi 28 auttanut eteenpäin parhaiten? Siis ihan vaikka keksitty esimerkki jos ei osaa sanoa mitä sen ex-miehen päässä liikkuikaan silloin eron aikaan.

Lainaus: "Mun on pakko jatkaa inttämistä nyt tästä syiden kertomisesta. Sanotko ihan käsi sydämellä, että jos miehesi olisi kertonut, että ennen kaikkea parisuhde on se asia mikä hänelle tuottaa huonoa oloa, niin sinä olisit antanut olla ja jättänyt keskustelun siihen? Hänhän muistaakseni kertoi, että työstressi on siellä pohjalla, mutta koko elämä ahdistaa, perhe ahdistaa, mikään ei tunnu miltään ja pitää saada olla yksin selvittämässä omaa päätä. Kuitenkin koet ettet saanut vastauksia. Toisen naisen rikittely on tietenkin väärin, mutta jos puhutaan niistä syistä: olisitko toivonut siis, että hän olisi sanonut että syy on se uusi nainen? Vai mikä se konkreettisesti olisi voinut olla se vastaus?"

Ihan käsi sydämellä voin sanoa, että olisin päästänyt irti. Olen aina sanonut, että pitkäkään suhde ei saa olla elinkautinen. En voi varmasti sanoa, ettenkö olisi hieman lisää halunnut tietää, eli esim. kuinka kauan on tuntunut siltä (varsinkin kun sitä läheisyyttä oli). Exä ei koskaan sanonut, että perhe ahdistaa, enkä kyllä työstressiä muista.

Ja todellakin jos taustalla oli toinen nainen niin olisin halunnut tietää. Siitä olisi alkanut itselläni heti "suru ja toipuminen", nyt sain julmetun huolen ja jatkuvat toivonkipinät. 

Me ihmiset ollaan erilaisia, minusta exä toimi hyvin itsekkäästi ja pelkurimaisesti. Rehellisyys on rohkeutta. En voisi toimia ikinä niinkuin exä toimi.

28 v yhdessä 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on aika itsekästä ajatella, että eron syyt ovat "oman pään sisäisiä syitä", joita toisen ei tarvi tietää. (Kuten tänään esim. 10565 kirjoitti) Tässä ajatuksessa on lisäksi myös kontrolloiva klangi. 

On toista kunnioitavaa kertoa ja puhua eroon johtaneista asioista, vastata kysymyksiin parhaansa mukaan mahdollisimman rehellisesti. Jos ei tiedä jotain asiaa, niin senkin voi kertoa rehellisesti.

No voi hyvänen aika. Koska jos minä erohaluisena kertoisin toiselle, että seksi on alkanut tuntua vastenmieliselle ja morkkistaa, että en halua suudella kun hänen hengitys haisee ja sekin on vähentänyt omalta osaltaan läheisyyttä. ja että minua häiritsee kun ei oikein ole enää yhteistä säveltä koska hänestä on tullut mielipiteissään niin jyrkkä ja toisaalta väsynyt ja innoton tekemään mitään ja niin edelleen ja niin edelleen, niin mitä tuo ketään hyödyttää? A) nuo ei ole uusia asioita jos suhteessa yhtään ikinä mistään asiasta puhutaan tai huomataan yhteisessä ajanvietossa mitään eroa aiempaan B) mistä minä tiedän mikä on syy ja mikä on seuraus? Ei se hengitys ennen häirinnyt -miksi se nyt on alkanut vähentää läheisyyttä? Tai jospa väsymys ja innottomuus johtuukin, ei hänestä, vaan siitä ettei meillä ole enää kivaa yhdessä. Ja johtuuko se siitä että fiilikset on muuttuneet, minulla? hänellä? molemmilla? Vai muuttuiko fiilikset siksi kun ei ole enää kivaa?

Miksi ei riitä, että yhteiselämä ahdistaa minua, olen harkinnut asiaa -en usko että asia tulee muuttumaan ja siksi suhde on parempi päättää?

Tulee olo että haluaisiko toinen osapuoli päästä ennemminkin kontrolloimaan minun omaa elämääni koskevia päätöksiä, että jos en osaa ilmaisa tunteitteni taustalla konkretiaa niin ei ole oikeutta erota, tai jos sen konkretian voi toisen mielestä vielä joko muuttaa, tai olen siinä väärässä, niin jälleen, ei tarvetta erota? Tuohan se vasta kontrolloivaa onkin; haluan että sinä kerrot minulle erohalustasi minun haluamallani tarkkuudella tai muuten olet toiminut väärin.

Ei sitä tarkkuutta kuule ole olemassakaan kun 20 vuotta pitkä suhde päättyy, ellei taustalla ole selvää syytä kuten hakkasit minut, tapoit lemmikkini tai kävit vieraissa.

"Miksi ei riitä, että yhteiselämä ahdistaa minua, olen harkinnut asiaa -en usko että asia tulee muuttumaan ja siksi suhde on parempi päättää?

Tulee olo että haluaisiko toinen osapuoli päästä ennemminkin kontrolloimaan minun omaa elämääni koskevia päätöksiä,..."

Minäminä. 

Siksi kun siinä on se toinenkin ihminen ja hänenkin elämänsä, tunteensa ja ajatuksensa. Siksi myös sitä toista olisi hyvä osata kunnioittaa erossa ja koittaa olla hänellekin rehellinen. Toki joillekin on vaikea kohdata ollenkaan kunnolla ja rehellisesti sitä toista halutessaan erota, mutta kyllä sellainen silti aika itsekästä on.

Ei itseään ja eron taustoja tarvi loputtomiin selitellä uudestaan ja uudestaan, mutta kyllä tuollainen lähes pelkkä eroilmoitus aika kylmää on, vasinkin pidemmästä suhteesta, jos suhteessa ei ole mitään isompaa pahaa ollut. Ja jotkut jättävät sen eroilmoituksenkin tekemättä (tai toisen tehtäväksi), ja liukenevat käytännössä vain muulla tavalla suhteesta. Onhan sekin aikas selkärangatonta ja itsekeskeistä touhua.

Kirjoitinkin jo aiemmin, että tällainen ihan kunnollinen erokeskeskustelu auttaa toista eron käsittelyssä ja eteenpäin menossa. Siksi. 

Vierailija kirjoitti:

Lainaus: "Mun on pakko jatkaa inttämistä nyt tästä syiden kertomisesta. Sanotko ihan käsi sydämellä, että jos miehesi olisi kertonut, että ennen kaikkea parisuhde on se asia mikä hänelle tuottaa huonoa oloa, niin sinä olisit antanut olla ja jättänyt keskustelun siihen? Hänhän muistaakseni kertoi, että työstressi on siellä pohjalla, mutta koko elämä ahdistaa, perhe ahdistaa, mikään ei tunnu miltään ja pitää saada olla yksin selvittämässä omaa päätä. Kuitenkin koet ettet saanut vastauksia. Toisen naisen rikittely on tietenkin väärin, mutta jos puhutaan niistä syistä: olisitko toivonut siis, että hän olisi sanonut että syy on se uusi nainen? Vai mikä se konkreettisesti olisi voinut olla se vastaus?"

Ihan käsi sydämellä voin sanoa, että olisin päästänyt irti. Olen aina sanonut, että pitkäkään suhde ei saa o

Et olisi halunnut kuulla mikä siinä yhteiselämässä ahdistaa? Et olis halunnut keskustelua aiheesta silloinkaan kun itselle olisi tullut mieleen joku hyvä veikkaus että joo tästä se varmaan lähti? 

Mitä läheisiä kuunnellut niin on kahdenlaisia ihmisiä; niitä jotka sanoo jotta 'selvä' kun toinen ehdottaa eroa. Ja niitä jotka alkaa neuvotella. Ja ne neuvottelut johtaa usein siihen, että erosta tulee riitaisa ja välit menee kokonaan poikki. On aivan hirvittävän vaikeaa asetella sanansa niin, ettei jätetty kokisi niitä sanoja syytöksinä. Kun jotain syitähän siihen erohaluun on, eikä ne yleensä ole että kun puoliso on niin ihana ja viisas.

Miksi sitten toiset pystyy puhua koko suhteen ajan niin avoimesti, ettei nämä tilanteet tule puskista ja toiset ei. Persoonat kai siihen vaikuttaa ja niitten yhteispeli. Minä taisin ainakin nuorena naisena olla nuorelle pojalle niin itsevarmasti omat mielipiteeni esittävä, että siitä tuli vähän suhdetta leimaava asia, että meidän kommunikointi meni vähän silleen minä: tehtäiskö, poikaystävä: ihan sama. Me opittiin keskustelemaan vasta kriisin jälkeen.

Jos se erokeskustelu menee tyyliin; 'haluan erota, en enää voi hyvin tässä suhteessa' -- "oho tulipa äkkiä, oletko pitkäänkin tätä pohtinut' --'en oikein osaa sanoa, tämän kesää ehkä' --' no eihän siinä sitten, sitten se on alettava katselemaan käytännön järjestelyjä, mitenpä meinasit homman ratkaista'... Niin eihän tuossa mitään. Mutta ei se kyllä noin mene koskaan.

Tässä kun kirjoittaa, niin väliin tulee useampi kirjoitus, jotka näkee vasta kun oman kirjoituksen on lähettänyt.

Muistutan, että kirjoitan vain omasta tapauksestani. Kun puhutaan rehellisyydestä eron kohdalla, niin nämä "en halua Sinua sängyssä" tai "henkesi haisee" on sitten taas eriasia. No, itse haluaisin kyllä tietää jos suuni haisisi. Syitä haluttomuuteenkin voi olla monia. Mutta, se oikeasti riittäisi, että kertoo että ei ole enää onnellinen yhdessä ja haluaa erota. Jos taustalla on pitkään jatkunut salasuhde niin hyvä siitä on mainita. 

Jos joku muistaa niin omassa tapauksessani väliaikaisen erilleen muuton jälkeen toisen "sanattomat signaalit" oli hyvin ristiriitaisia. Hänen aloitteesta käytiin kaupassa ja lounailla joka viikko. Teki tikusta asiaa ja tuli yllättäen ovesta sisään jne. 

No, mennyt on mennyttä ja elämä jatkunut jo pitkän tovin.

28 v yhdessä 

Minulle mies ilmoitti nelikymppisenä, 20 vuoden jälkeen ihan puskista, että haluaa avioeron eikä rakasta minua.

Jätti kertomatta, että hänellä oli jo toinen nainen tuossa vaiheessa. Jäi kiinni toisesta naisesta miltei samantien.

Enempää ei halunnut keskustella, häipyi perheen yhteisestä kodista saman tien ja minä jäin kirjaimellisesti suu auki tuijottamaan, kun hiekkatiestä nouseva pöly jäi vain ilmaan miehen kadotessa mutkan taakse. Ei siis keskusteltu ennen eroa eikä eron jälkeenkään. Hän täytteli omatoimisesti molempien vaiheiden avioerohakemukset ja ne tipahtivat minulle tiedoksi postiluukusta. En siis saanut mitään listaa vioistani enkä luetteloa, mikä oli pielessä. Jo pelkästään se, että ei rakasta on jo yksistään niin suuri syy, että se riisuu toisen aseettomaksi.

Eli voit jakaa puolet elämästäsi ihmisen kanssa, joka voi lähteä mitään selittelemättä elämästäsi. Jättäen jopa yhteiset lapsetkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on aika itsekästä ajatella, että eron syyt ovat "oman pään sisäisiä syitä", joita toisen ei tarvi tietää. (Kuten tänään esim. 10565 kirjoitti) Tässä ajatuksessa on lisäksi myös kontrolloiva klangi. 

On toista kunnioitavaa kertoa ja puhua eroon johtaneista asioista, vastata kysymyksiin parhaansa mukaan mahdollisimman rehellisesti. Jos ei tiedä jotain asiaa, niin senkin voi kertoa rehellisesti.

No voi hyvänen aika. Koska jos minä erohaluisena kertoisin toiselle, että seksi on alkanut tuntua vastenmieliselle ja morkkistaa, että en halua suudella kun hänen hengitys haisee ja sekin on vähentänyt omalta osaltaan läheisyyttä. ja että minua häiritsee kun ei oikein ole enää yhteistä säveltä koska hänestä on tullut mielipiteissään niin jyrkkä ja toisaalta väsynyt ja innoton tekemään mitään ja niin ed

Minäminä. 

No näinhän sitä parisuhteessa kehotetaan kommunikoimaan. Että puhu omista tunteistasi, äläkä toisesta.

Luulisin ettet itse ole koskaan eronnut pitkästä suhteesta omasta aloitteestasi. EI OLE MITÄÄN SYITÄ. Oikeasti, ei mitään järkevää, käsinkosketeltavaa, silmin nähtävää, sanoiksi puettavaa, syytä. Miten sinä sen perustelet että ahdistaa?

"Öööh, nohhh, nooo, no ööhh, oon ensin kotona silleen, että joo kaikki ihan hyvin, koiran kanssa leikin siinä, sitten niin, ööhh, no sitten sinä tuut kotiin, niin tulee vähän epämukava olo, et ei niinkun enää hymyilytä ja vaivaannuttaa, eikä jaksais jutella ja no ööh, no monesti tekee sit mieli keksiä joku mihin mennä, tiiäkkö niin kun ennen kysyin mukaan lenkille mut nyt otan koiran ja meen yksin, kato kun on silleen epämukava olo ja pitää päästä pois" 

"Miksi? Teenkö jotain ärsyttävää, miksi ahdistaa????" 

"noo et silleen ehkä sinä mut enemmän se on mun päässä, äähh damnit, siis ei mun päässä, ei niin voi sanoa tosi itsekästä, vaan tota, no niinkun jotenkin vaan häirittee kun oot siinä"

"miksi? ei sua ennen häirinnyt"

Miten sinä ajattelisit että se keskustelu etenee? Ei saa kertoa miltä itsestä tuntuu, eikä varsinkaan saa mennä toista moittimaan ja arvostelemaan. Miten sinä sanoiksi sen pukisit että ahdistaa suhteessa eläminen?

Ihan sama kun istuttaisi kumppanin nyt sohvalle ja alkaisi vaatia syitä ja selityksiä sille miksi kumppani rakastaa. Paitsi että kumppanin on kiva listata kohteliaisuuksia ja kivoja asioita, mutta nyt pitäisikin listata syitä miksi EI rakasta, mutta kuitenkin niin, ettei ole minäminä, muttei myöskään syyttele sitä kumppania. Tunne joko on tai ei ole. Miten ihmeessä sinä sen puet konkretiaksi?

Vierailija kirjoitti:

Lainaus: Luulen että tää on juteltu aiemminkin, mutta onko mahdollista ettei miehesi tiennyt ettei enää rakasta? Mun oli ainakin mahdotonta tunnistaa tunteeni ja varsinkin hyväksyä ne.

Kiitos Sinulle kirjoituksesta.

Uskon aika hyvin tunteneeni exän ja luonteeltaan Hän on kiltti, eikä kyllä haluaisi satuttaa ketään. Nykyään tiedän, että ensimmäiset oudot tuntemukset oli alkaneet tulla vuotta aiemmin, hetkellisiä synkkiä hetkiä, jotka menivät ohi. Minulle se tärkein kysymys oli myöhemmin, että tuliko ensin masennus ja rakkaus kuoli vai kuoliko rakkaus ensin jonka yhteydessä masentui. En ikinä saanut siihen vastausta. Kaikki ne valheet ja minun roikottaminen tilanteessa oli todella väärin, enkä niitä unohda ikinä. Tietty kunnioitus meni ja

Et ehkä ihan vastannut siihen että onko mahdollista ettei miehesi tiennyt ettei rakasta? Voi rakastaa ja silti kokea suhteen epätyydyttäväksi.