Kiihottavin kokemuksenne?
Laittakaa kehiin!
Itselläni mieleenpainuvin oli, kun pitkän työpäivän jälkeen eräs firman ulkopuolinen konsultti oli juuri tekemässä lähtöä ja halusin varmistaa erään asian papereistä. Hän tuli jotenkin ihan kiinni minuun ja alkoi selostaa asiaa, jotenkin se yhtäkkiä vain tuntui vatsanpohjassa asti se tilanne ja aloin hengittää tosi katkonaisesti enkä kuullut mitään. Hän vilkaisi minua muutaman kerran, tajusi ilmeisesti.. ja katsoi ympärilleen ja PURISTI perseestä ja haarovälistä niin että tuntui. Jäin ihan monttu auki ja meinasin pudota polvilleni. Sitten huoneeseen tuli muutamia ihmisiä ja hän lähti.
Laittoi muutaman viikon päästä pahoittelut että oli mennyt hetken mukana, varmaan pelkäsi jotain syytettä.. Sain vastustella kaikki haluni pyytää häntä tapaamaan minua. Naimisissa oleva vanha kurppa kun olen.
Kommentit (3550)
90-luvulla baarissa humaltunut minua luokkaa 20v vanhempi ihan hyvän näköinen nainen tuli ehdottamaan suoraan, että mennään meille panemaan. Vähän vielä juteltiin, ja hän sanoi, että osaa kivoja temppuja. Kysyin, että mitä temppuja, mihin hän vastasi ottamalla minua kädestä kiinni, ja viemällä baarin miesten vessaan. Siellä kopissa hän veti housuni alas, ja imaisi puolikovan kaluni suuhunsa. Kun kalu kasvoi täyteen mittaan, laittoi hän kätensä mun perseelle, painoi päänsä alas. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin samaan aikaan kuinka kieli lipoi kassejani ja terska tunkeutui ahtaaseen nieluun. Muutaman minuutin rytmikkään syväkurkutuksen jälkeen paine oli noussut sen verran korkeaksi, että tunsin kuin iso lasti olisi lähtenyt selkäytimestä kuin paloruiskusta suoraan naisen kurkkuun. Vähän nainen kakoi niellessään mun lastia, mutta tämän jälkeen tyynesti pyyhki vessapaperiin paidan rintamukselle valunutta sylkeä ja spermaa pois, meni meikkaamaan peilin eteen, ja käveli pois. Eli ei sitten kuitenkaan menty hänen luo panemaan, vaikka olisin ollut kyllä valmis toiseenkin kierrokseen. Silti en voi valittaa, että nainen olisi tehnyt oharit tjms.
Vierailija kirjoitti:
90-luvulla baarissa humaltunut minua luokkaa 20v vanhempi ihan hyvän näköinen nainen tuli ehdottamaan suoraan, että mennään meille panemaan. Vähän vielä juteltiin, ja hän sanoi, että osaa kivoja temppuja. Kysyin, että mitä temppuja, mihin hän vastasi ottamalla minua kädestä kiinni, ja viemällä baarin miesten vessaan. Siellä kopissa hän veti housuni alas, ja imaisi puolikovan kaluni suuhunsa. Kun kalu kasvoi täyteen mittaan, laittoi hän kätensä mun perseelle, painoi päänsä alas. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin samaan aikaan kuinka kieli lipoi kassejani ja terska tunkeutui ahtaaseen nieluun. Muutaman minuutin rytmikkään syväkurkutuksen jälkeen paine oli noussut sen verran korkeaksi, että tunsin kuin iso lasti olisi lähtenyt selkäytimestä kuin paloruiskusta suoraan naisen kurkkuun. Vähän nainen kakoi niellessään mun lastia, mutta tämän jälkeen tyynesti pyyhki vessapaperiin paidan rintamukselle valunutta sylkeä ja spermaa pois, meni meikkaamaan peilin eteen, ja käveli pois. Eli ei sitten kuitenkaan menty hänen luo panemaan, vaikka olisin ollut kyllä valmis toiseenkin kierrokseen. Silti en voi valittaa, että nainen olisi tehnyt oharit tjms.
Jäin miettimään kun puhut paloruiskusta. Oletko nyt aivan varma??
Olen lukenut näitä muutamana päivänä töiden ohella ja istunut koko päivän alkkarit ihan märkänä. Eilen illalla oli sitten pakko tulla ensin suihkussa, sitten sängyssä kun poikaystävä olis suihkussa ja sitten vielä rakasteltiin poikaystävän kanssa illalla. Tulin siis saman päivän aikana neljä kertaa... Kiitos siis tästä. :D
Vierailija kirjoitti:
Mä todistin tollaista tilannetta parikymmentä vuotta sitten Serenassa. Olin siellä töissä, mut en halua kertoa tarkemmin. Siellä oli silloin kummalliset pukukopit, joita ei aina saanut kunnolla lukittua, ainakaan mä en saanut eikä myöskään nuoripari, ketkä mä yllätin sulkemisaikana kopin lattialla lähetyssaarnaajassa. Katselin vaan silmät pyöreinä, kun poika nousi muina miehinä kulli ihan tanassa hoikkaa mahaa vasten, sitten nolostuin aivan mahdottomasti ja änkytin jotain, samalla kun tyttö keräili itseään ylös tosi ahtaassa tilassa. He pyyteli anteeksi ja pahoittelivat niin kohteliaasti, etten raaskinut käräyttää heitä, olisi tietysti pitänyt. Olin itsekin 20 paikkeilla, vasta toisessa työpaikassani ja menin paniikkiin...
Jälkeenpäin olen miettinyt tota, et siinä olisi voinut periaatteessa joku lapsikin todistaa aktia, tosin sillä hetkellä ei ollut enään kuin yksi vanha mies paikalla. Toisaalta nyt vähän kiihottaakin ajatella sitä nuoren pariskunnan totaalisen estotonta kiihkoa ja sitä tunnetta, kun on vaan pakko saada ja järki katoaa tyystin. Kai sitä tässä iässä 40+ kaipaa vähän omaa nuoruutta, vaikkei mitään noin hurjaa ikään tullutkaan tehdyksi. En tolloin itse vielä seurustellut ja muistan, että olin salaa kade sille tytölle.
Musta tuntuu, että tää edellä kuvailtu nuori pariskunta ollaan minä ja mun nuoruuden poikaystävä. Ton luettuani tuntuu aivan hurjalta ajatella, mutta näin oikeasti kävi reilu parikymmentävuotta sitten Serenan pukukopissa. Mä todella olin sielä alimmaisena ja hän täydessä vauhdissa loppukiihdytyksessään, kun meidät keskeytettiin ystävällisesti henkilökunnan toimesta. Silloin sitä vain eniten mietti ja harmitteli miten hän jäi aivan pystyyn lähelle nautintoaan. Mä ehdin extraherkkänä tulla huulta purren heti kun aloitettiin. Oltiin pukemassa ja pian lähdössä ja ajateltiin, että kokeillaan. Poikaystävä halusi mut selälleni ja tulla kunnolla päälle. Luultiin, että ovi oli lukossa ja meitä ei huomattaisi, koska oltiin lattialla. Oli ehkä noloin kerta kun jäätiin kiinni, mutta ei ollut meidän ainoa kiinnijääminen, kylläkin ainut vastaavassa paikassa. Nippanappa mahduttiin edes makaamaan lähetyssaarnaajassa sielä, mutta se teki koko hommasta vaan vielä eroottisempaa jotenkin. Hullua ja tyhmää, mutta näin jälkeenpäin aika kiihottavaa kieltämättä oli.
Oltiin jouluaattona yötä vanhempieni luona, itsellä tietysti himot tapissa ja härnäilin avovaimoa pitkin iltaa, vaikken uskonutkaan hänen lämpenevän siellä kovin helposti. Kuitenkin kun kaikki muut oli jo nukkumassa, sainkin huomata ettei lämmittely olleet menneet hukkaan vaan kaikki vaatteet lähti päältä.
Aloin nuolemaan ja sormettamaan hänelle orgasmia mutta hän keskeytti minut kun halusi munan jo sisäänsä. Sekin kelpasi joten menin selälleni ja vaimo kiipesi ratsastamaan päälleni. Pian hän huokaili jo kiihkoissaan ja tunsin puristuksen kasvavan, kuiskasin että tarvitsen taukoa ja vaimoni rojahti päälleni, sain juuri ja juuri pidäteltyä vielä. Mutta hän lepäsi vain hetken ja alkoi taas liikkumaan sekä huokailemaan, kaluni ympärillä tuntui taas sama puristus ja itselläkin kalu varmaan paisui vielä maksimiin, kuiskasin taas taukoa mutta sain vastaukseksi vain vinon hymyn ja enemmän liikettä. Sain voimakkaan orgasmin, oli todella vaikeaa yrittää olla hiljaa. Vaimokin kertoi sitten saaneensa jo kahdesti siinä eli taisi sielläkin olla vähän panetusta pohjalla...
Tästä on parisen vuotta kun olimme yöbussin takaosassa. Olin palaamassa kotiin ja mies saattoi minua. Hän maksoi matkalipun välietapille missä mun piti vaihtaa linjaa, että saisi olla mun kanssa. Ison bussin etuosassa oli pari muuta matkustajaa kuulokkeet korvilla tai siltä ainakin näytti kaukaa katsottuna. Mies hipsutteli mun tukkaa ja suutelimme ihan taukoamatta. Minun fysiikassa on sellainen piirre, että kovemmat suukot pelkästään saavat valumaan, siltä se silloinkin tuntui kun oikeasti pikkarit kostui. Mies rupesi vetämään mun farkkuja alemmas ja yritin avata hänen. Siirryimme vähän ikkunaan päin, edessä olevan penkin taa. Nojasin ikkunaan ojan puolella ja koetin tehdä miehelle tilaa minkä sain levitettyä jalkoja. Muutaman ihanan työnnön hän ehti tehdä mua vasten ja alkoi supistella orgasmi niin, että miehellä purskahti myös. Varmaan on meidän äkkinäisin ja samalla kaikista kiihottavin ja jännittävin yhdyntä ikään. Onneksi löysin tampaxin veskasta. Miehellä oli vielä kotimatka edessä ja ihan tahmassa housut, koska hän yritti olla nopea. Spermaa tulikin vielä lisää useampi sykäys. Kiihottavaa oli nähdä sekin. Kuski varmasti huomasi kamerasta mitä tehtiin, muttei mitenkään reagoinut siihen, eikä kyllä kukaan muukaan.
Ehdottomasti kiihottavin ikinä: Annoin mieheni kaverin nussia aamuhimonsa minuun keittiössämme.
Hän oli jäänyt meille vierashuoneeseen yöksi illanistujaisten päätteeksi, kun itse tulin myöhään yöllä kotiin tyttöjen illasta. Aikaisin aamulla hiippailin keittiöön juomaan tissit paljaana, kun luulin että hänkin nukkuu vielä. Pelästyin ensin ja yritin vähän peitellä vartaloani, kun hän ilmestyi siihen keittiöön. Kuiskasi, etten turhia häpeile, kivaa katseltavaa....kysyi saako koskettaa. En vastannut mitään ja sainkin halukkaat kädet rinnoilleni hänen ollessaan takanani. Tunsin sen aamujöpön peppuani vasten ja annoin miehen kosketella.
Röyhkeä käsi liukui pöksyihini ja huomattuaan miten kostea olin, hivutti hiljaa pikkarit nilkkoihin ja jatkoi hieromistani. Kun en tehnyt mitään vastustellakseni, hän kai oletti sen myöntymiseksi.
Aika julkeasti painoi kalunsa sisälleni ja pani oikein kunnolla. Nojailin tiskipöytään ja annoin panna, halusin sitä ja laukesin ensin itse, varmaan siitä jännityksen tunteesta ja hänkin aika nopeasti murisi niskaani omaa orgasmiaan. Emme puhuneet mitään ja vedin pikkarit ylös sperman valuessa reisilleni. Hiippailin takaisin oman mieheni viereen sänkyymme.
Antautunut vaimo 37
Kiihoittavin? Tietysti nuorena.. Siis kaikki.
Nyt kun miettii niin joku voisi sanoa että joku meni ehkä vähän ylikin.
Nuorena kilpailin aika paljon ainakin omasta mielestäni.
Olin aika suosittu ja olin se joka olisiollut se joka sai valita.
Vaalea tukkainen kaunotar, elovena tyttö.
Olin viisitoista ja ihastunut mua valmentavaan mieheen.
Tein kaikkea että olisin saanut seksi. Tahattomasti vaihdoin vaatteita että kun treeni housuja vaihdoin valmentajan nähden meni vahingossa pikkaritkin vaihtoon.. Ja vahingossa jäi valmentajan autoo parin päivän käytetyt pikkarit. Aina sain ne pestynä takaisin paitsi yhdet sain käytettynä takaisin viikonlopun jälkeen.
Ne oli mun aarteeni ja aina illalla sai aikalailla mielen laukkaamaan.
Täytin kuusitoista ja sain sydän korun ja kakkua ja limukkaa.
Yritin saada suudelmaa mutta pah.
Oli hikiset harkat.. Huomasin että olin hikoillut niin että treeni housutkin oli haaroista märät.
Vaikka olin väsynyt niin pyysin että vielä voima treeniä.
Saisin pyllistellä ja näyttää kuinka treenihousut on sotkuiset.
Tein vatsalihakset ja etunojan.. Oli enää selkä.. Katselin ympärille,, olimme kaksin.
Nostin lantiota ja vedin housut polviin ja levitin jalat.
Jäin jännittyneenä naama punaisena makaamaan selälleni silmät kiinni. Odotin.. Kieli kosketti ensimmäisen kerran.. Voi luoja kun se teki hyvää.
Sitä jatkui ja jatkui kunnes aloin vapisemaan ekassa orkussa.
Nyt on vuosia tuosta.. Vieläkin ihan odottamatta makaan selällään..jalat levällään ilman pikkareita ja voihkin
Lavatanssit kesälavalla 2000-luvun alussa. Olimme jälleen löytäneet toisemme katseella. Sinä olit aina niin luonnonkaunis, jo koulussa, niin nätisti meikannut ja pukeutunut klassisesti. Molemmat olimme ujonpuoleisia ja muistan, miten kokematon yhä olin silloin tyttöjen suhteen. Pääsin kuitenkin sinua tanssittamaan. Naistenhaku tuli ja sinä hait minut, en totta puhuen olisi rohjennut. Onneksi oli valssia, muuten en olisi ehkä osannut edes askelia. Mitä pidemmälle tanssi eteni, rohkaistuin enemmän. Halusin suudella sinua, mutta mietin olisiko se liian rohkeaa. Kuiskasin korvaasi, ''haluun suudella sua''. Katsoit minua ja hieroit huuliasi yhteen kuin kutsuen. Keskellä tanssilattiaa suutelin sinua niin kiihkeästi kuin osasin. Varmasti jotkut katselivat. En enää välittänyt. Tunsit, miten kovana olin ja toit vartaloasi kiinni minuun. Keinuimme kappaleen loppuun ja jäimme loppuajaksi tanssimaan ja suutelemaan. Halusin niin paljon nostaa sinut syliini ja kantaa jonnekin rakastelemaan. Ne suudelmat olivat kuin seksiä sillä hetkellä. Ikimuistoinen, upean kiihottava hetki, jolloin löysin rohkeuteni ja tietyllä tavalla miehisyyteni. Tajusin, että en koskaan saa sinua, jos en uskalla tehdä aloitetta.
Eräs kesä kun avio onni pikkaisen rakoili, lähdin yksin mökille. En edes lonkeroa kummempaa ehtinyt ottamaan mukaan. Saunoin itseni tyrmään ja olokin helpotti. Makoilin laiturilla ja kuivattelin itseäni, ja mieti jo siirtymistä mökkiin.
Kun havahduin että vieressäni seisoi joku.
Katsoin, nuori nainen katseli mua. Havahduin siihen että olin ihan alasti. Ihme että tyttö ei juossut karkuun.. Vaan katsoi suu auki minua. En huomannu edes pyyhettä ottaa suojakseni.
Hän sanoi moi onko sauna lämmin. Aloimme juttelemaan, hän katseli mun alastonta kehoa.
Hitaasti kulli alkoi nytkähdellä ja alkoi olemaan kovana ja ylväänä. Otin pyyhkeen ja ajattelin laittaa sen suojaksi.
Saanko kokeilla, en ole koskaan nähnyt tuollaista.
Kokeile hymyilin.
Tunsin lämpimän käden kalun ympärillä ja se teki hyvää. Ähkäisin että älä kovin multa tulee.. Tilanne oli liian kiihoittavaa. Saanko minäkin kysyin tytöltä. Saat mutta en ole ollut miehen kanssa silleen.
Muistan viekin tytön siniset pikkarit kun riisuin ne niissä oli pieni kostea läikkä ja tuoksui tytölle. Tytön pimppi oli vaalean karvan peitossa.
Pyysin että tyttö tulis istuun naamalle että hän saisi liikuttaa pyllyä sen mukaan mikä tuntuisi ihanalle ja kertoisi mitä mun pitää tehdä.
Muistan vieläkin miten ihanalle pillu maistui. Mietin oonko ikinä mitään ihanampaa saanut. Vaimoni ei halunnut että nuolen häntä.
Sinä viikkona ja myöhemminkin nuolin tytölle useammat orkut.
Ja aina hän halusi nuolettaa itseään.. Jopa pyllyä.
Jo ekana yönä sain tytön skruittaamaan eka kerran.. Voi kuinka pelästynyt ja nolo hän oli.
Sain kauan aikaa kiitellä ja pyytää että hän saa tehdä niin aina.
Neitsyyden vieminen vaan oli aika työläs.. Halusin olla hellä ja ilmeisesti onnistuinkin koska oli aika pitkä yö.
Seksi kun toinen pääsi lomalle armeijasta pidemmän kiinniolon jälkeen, onneksi mun vanhemmat ja siskot ei olleet kotona ja saatiin panna ympäri taloa. Ekan kerran hän kellisti mut eteisen matolle, repi mun pikkarit rikki, makasi mun päällä piteli käsistä ja pani lujaa ja keskittyneesti huohottaen ja murahten orgasmiinsa. En voinut yllättyneenä noin suorasta toiminnasta muuta kuin saada hänen kaa. Sen jälkeen nosti mut isolle peilipöydälle, selälleen siihenkin ja laukesi taas karjuen mun sisällä. Sit oltiin sohvalla sylikkäin vähän aikaa olin ohjaksissa ja lopuks se meni siihen taas että makasin hänen alla. Hän oli nii hurmiossa ja otti vaan mut miten halusi, mua kiihottaa se että mies tulee himosta sokeana nopeasti ja haluaa silloin olla lähekkäin. Kiihottaa koko ajatus että tunnun niin hyvältä hänelle ja saan tehtyä itelleni orgasmin helposti. Muistelen ja masturboin.
Nuorella naisella kiima on lyhyt kuin linnulla.
Yhtenä päivänä töistä kotiin tullessani tuttu nokisutari oli meidän aviovuoteessa emännän jalkojen välissä. Lähdin baariin ja tarkoitus oli juoda perseet. Tuijottelin lähinnä lasiin, enkä oikein juonut. Ilta kului ja tapasin mukavan nuoren naisen, juttelimme ja suutelimme. Koskettelimme ja hyväilimme pöydässä vähän syrjempänä ja kuumenin. Matkalla tytön asunnolle ajoin hänet hämärässä selkä seinää vasten, nostin syliin ja rakastelimme kerrostalon pihalla. Sitten yhdyimme naisen eteisessä ja sama homma jatkui koko yön. Aamulla lähdin kotiin tunnemyräkässä. Neito itki, suljin oven ja jätin hänet. En tiennyt mitä tehdä. Emäntä oli duunissa ja kun hän saapui kotiin tunnustin kaiken. Kerroin, että näin hänet nokipojan kanssa, ja että petin häntä myös koko yön. Parin viikon molemminpuolisen mökötyksen jälkeen elämä vähitellen vain jatkui. Yhä edelleen muistelen tyttöä ja sitä kiihkoa, vaikka kadun sitä. Tiedän, ettei siitä voi tulla mitään. Emäntä sanoi myös kerran viinaksissa, että parempaa seksiä ei ole koskaan saanut kuin siltä nuohoojalta.
Mielessäni oli poltellut jo todella pitkään kokeilla alistumista, siis ihan kunnolliselle/asiansa osaavalle taitajalle ja masturbointihetkissäni olin niitä viedoita läähättänyt itsekseni. Oma pikku salaisuuteni, enkä sitä ole kehdannut paljastaa edes miehelleni .
Taannoin joku työmatkoistani oli toisella mantereella ja huvikseni googlailin alan taitajia. Varsin vakuuttava ja tasokkaan asiallinen ammattilaisen ilmoitus osui silmiini ja ihan kokeilumielessä soitinkin sinne. Hän sai minut vakuuttuneeksi, että tapaaminen on turvallista ja hoito hyvää - asiakaskokemus tärkeää.
Rohkaisujuomia muutama ja harkitsin rauhassa...päädyin siihen, että olisi omaa terapiaani ja ei sen kummempaa. Otin uudestaan yhteyttä ja täyttelin emailitse saamani kaavakkeen, jossa luetettelin omia haaveitani, mieltymyksiäni ja rajat tapaamiselle.
Sessio oli lähes täydellisesti juuri toivomaani vastaava, asiallisesta alkujutustelusta loppukeskusteluun saakka. Paikka oli todella siisti ja tasokas. Mies oli samaan aikaan jääkylmä, lämmin ja turvallisen oloinen ja vähän pelottava - uskalsin antautua sessioon kokelumielellä.
Minua nöyryytettiin, häpäistiin, komenneltiin, piiskattiin, hellittiin ja lopuksi hän käytti minua hyväkseen....kaikki kuten olin toivonutkin. Ehdottomasti kiihottavin kokemus elämässäni tähän saakka oli kuitenkin sessioon kuulunut sellainen 'pakotettuna' naiminen hetken ajan aina välillä rangaistukseksi ja sidottuna ollessani ns pakko-orgasmi pariin kertaan leluilla ja käsin, ennen kuin hän vielä kerran otti minut haluamallaan tavalla. Käytti minua toivomukseni mukaan todella julkeasti ja täysin miten halusi .
Kinkyrouva40
Jalat eivät meinanneet kantaa lähtiessäni takaisin hotellilleni ja olin sekä henkisesti että fyysisesti täydellisen tyydytetty nainen.
Kun mies otti ekaa kertaa ratsupiiskan esiin hiveli sillä mun takareisiä pakaroita ja selkää ja räpsi sillä mua pepulle, sitten siirsi stringejä sivuun ja työntyi takaapäin sisälle. En tiennyt yhtään että mulla on sellainen fetissi. Olin hetkessä märkänä ja sain muutamalla työnnöllä ensimmäisen orgasmin.
Muitakin erittäin kiihottavia hetkiä on ollut, mutta tuo on kyllä paras.
Venemessut vuonna jotakin, olimme viereisillä ständeillä, minä hoikkana ja nättinä, hyväntuoksuista hillittyä hajuvettä, jakkupuku ja tiukka lyhyehkö hame, hiukset laineilla, esitteitä sylissäni pysäyttelin ihmisiä. Sä niin komeana puvuntakissasi ja tummissa farkuissasi nojaillen rennosti ja keskustellen innokkaasti. Välillä vilkuilit suuntaani. Ravintolassa kohtasimme jonossa, tunsin kätesi hiuksissani, hyväilit mua hellästi. Ruoan jälkeen, tartuit käteeni ja vetäisit nurkan taakse nojailemaan ja suutelemaan. Tunsin koko vartalossani miten halusin, kuin kuume, kutitti, kihelmöi. Kohtasimme taas hotellilla, rakastelimme heti kun pääsimme huoneeseesi. Olisit ottanut minut jo hississä jos en olisi estellyt. Karjaisit niin ihanasti kun laukesit. Vaivuimme syleilyyn sängyllä, kiedoin jalkani ymärillesi ja sinä jatkoit työntöjäsi hiljakseen. Kohta nopeammin ja karjaisit vain kovempaa lauetessasi, varmasti ääntelin itsekin vaikka purin peiton reunaa, en ollut koskaan saanut niin. Emme osanneet lopettaa, yhdyimme taas, sinä karjuit orgasmiasi aina vain lujemmin. Olit lähdössä vessaan, hyväilin sua kädelläni, kovetuit, sait muttet enää tullut, penis vain sykähteli ja karjahtelit sykkeiden tahdissa. Nojasin seinään, polvistuit, nuolit ja sormetit mulle, olin menettää tasapainoni ja tajuni. Olimme puhkiväsyneitä mutta euforisen onnellisia.
Eilen rakastelimme niin ihanasti, et ollut äännellyt vuosiin, mutta nyt olit samanlainen kuin silloin. Upeaa kuulla noin nautintosi.
Vaimon sisko tai anoppi vaikea päättää,yhteiset mökkilomat suvun kanssa on yhtä juhlaa siinä suvussa
Pari talvea sitten olin poikaystäväni kanssa unohtumattomalla hiihtolenkillä hänen kotimaisemissaan Rukalla. En edes muista tarkalleen paikkaa missä olimme, mutta kauheasti lunta oli silloinkin kaikkialla. Hän kiersi takaa rinnalleni ja vauhdissa antoi pusun poskelleni. Hän sanoi - pysähdytään. - Tuu otetaan sukset pois - ladun lähellä oli suuri kivi, jonne rämmimme lumikossa. Olin vieläkin ihan pihalla mitä hän aikoi, kun hän alkoi kaivaa käsin aika isoa koloa lumikinokseen kiven takana. - Oota.. hän jatkoi vielä hetken tamppaamistaan. Hän pyysi, että riisuisin takkini. - Tulee kylmä, yritin kääntää. - Ei kauaa, hänkin riisuutui. Sitten hän kamppasi leikkisästi minut istumaan pehmeään lumikoloon laskeutuen siihen suutelemaan raskaasti. - Ei me voida täällä.. koetin suudelmien lomassa, mutta mikään ei auttanut. Hän tunki itsensä makaamaan ylleni, raotti omia housujaan niin, että penis nousi vapaana ylös kauluksesta. Yritin saada omia housujani vähän alemmas, mutta hän hoiti senkin. Jotenkin hän onnistui työntymään sisälleni ja panemaan niin ihanan rajusti kiinni vartalossani, etten voinut muuta kuin tulla ja kovaa. En olisi koskaan uskonut, että voisin kiihottua niin paljon niin nopeasti. Ilman ehkäisyä kun olimme, mies yritti vetäytyä ulos, mutta halusin saada vielä pikkuorgasmin ja sainkin, kun hän jäi huohottamaan korvaani ja sykähtelemään sisääni. Housujeni sisällä olikin aika märkää koko loppumatkan. Onneksi sukset olivat yhä tallessa, takaisin mökille melko lyhyt matka, eikä pakkastakaan ollut paljoa. Lämpimässä suihkussa oli kivaa rakastella uudestaan.
Todella pitkäaikainen ystäväni oli aikamoisen operaation jälkeen alamaissa, kertoi kuottamuksella etteivät ole voineet miehensä kanssa nauttia seksistä moniin viikkoihin. Avautui asiasta ja vitsaili, että piätisi varmaan hänelle hoitaa joku maksullinen nainen ettei lähde vieraisiin.... Kysyi vielä naureskellen josko voisin auttaa asiassa. Hetken pohdin ja sanoin, että suostun kyllä jos on tosissaan - hän katseli pitkään olenko tosissani.
Annoin miehen nussia patoutuneen himonsa minuun kahdesti. Upea mies sänkypuuhissa ja kateellinen vähän nyt ystävälleni. En aluksi jotenkin ajatellut että nauttisin itse, mutta sain aivan mielettömän orgasmin kaverini katsellessa naiskenteluamme... Miehelleni sanoin, että vähän auttelin kun on vaikea aika, mutta seksiä en kerro. Haluttaisi lisää.
Oltiin tyttöystäväni vanhempien luona asumassa n. kuukauden verran kun omassa kämpässä oli remontti menossa. Yhtenä päivänä tulin töistä ja halusin käydä suihkussa. Kun kerta ei oltu kotona niin kysyin anopilta (60v) pyyhettä lainaksi.
Anoppi halusi tietenkin näyttää mistä vieraspyyhkeet löytyy ja tuli mukaan kellariin missä pesuhuone ja sauna oli. Olin jo aiemmin riisunut lähes kaikki vaatteet paitsi bokserit ja t-paita. Pukuhuoneessa anoppi otti pyyhkeen kaapista, mutta vahingossa perutti minua vastaan. Tunsin miten hänen pakarat työnsivät penikseni vasten.
Anoppi antoi minulle pyyhkeen mutta jäi juttelemaan kanssani saunan eteiseen/pukuhuoneeseen. Samalla riisuin paitani ja laitoin pyyhkeen olkapääni yli, olin tässä vaiheessa pelkissä boksereissa. Huomasin että anoppini ei katsonut minua enää silmiin vaan hänen katseensa oli siirtynyt minun puolikovaa erektiota jonka olin vahingossa saannut. Tunsin miten poskeni punotti ja sain samalla täys erektion mille en voinut enää mitään. Tilanne meni vielä pahemmaksi kun huomasin että anopilla ei ollut paidan alla rintaliivit ja hänen törröttävät nännit ja vapaasti roikkuvat rinnat näkyi helposti paidan läpi.
Olin niin kiihottunut siivä vaiheessa että riisuin bokserit hitaasti ja kaluni pomppasi esiin. Anoppi katse oli tarrautunut penikseeni ja häntäkin alkoi kiihottaa. Seuraavaksi hän veti hitaasti tanktop paitaa alas paljastaen rinnat ja otti kosteusvoiteen viereisestä pöydästä. Hän laittoi kosteusvoidetta rintojensa päälle ja alkoi hieroa niitä, ja sanoi minulle että saan katsoa ja masturboida jos haluan. Anopin toinen käsi meni hänen haarojen väliin ja toisella hyväili rintoja.
En katsonut kelloa mutta n. 3-5 minuttia runkattiin yhdessä kunnes anopille tuli orgasmi ja ite laukesin isoimman mällin mitä olen ikinä nähnyt. Anoppi totesi vaan että hyppää sinä suihkuun sillävälin kun hän siivoo spermat lattialta.