Kiihottavin kokemuksenne?
Laittakaa kehiin!
Itselläni mieleenpainuvin oli, kun pitkän työpäivän jälkeen eräs firman ulkopuolinen konsultti oli juuri tekemässä lähtöä ja halusin varmistaa erään asian papereistä. Hän tuli jotenkin ihan kiinni minuun ja alkoi selostaa asiaa, jotenkin se yhtäkkiä vain tuntui vatsanpohjassa asti se tilanne ja aloin hengittää tosi katkonaisesti enkä kuullut mitään. Hän vilkaisi minua muutaman kerran, tajusi ilmeisesti.. ja katsoi ympärilleen ja PURISTI perseestä ja haarovälistä niin että tuntui. Jäin ihan monttu auki ja meinasin pudota polvilleni. Sitten huoneeseen tuli muutamia ihmisiä ja hän lähti.
Laittoi muutaman viikon päästä pahoittelut että oli mennyt hetken mukana, varmaan pelkäsi jotain syytettä.. Sain vastustella kaikki haluni pyytää häntä tapaamaan minua. Naimisissa oleva vanha kurppa kun olen.
Kommentit (3550)
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti ensimmäinen ryhmäseksikokemukseni. Olimme haaveilleet toteutuksesta jo todella kauan mieheni kanssa. Pitkä viikonloppureissu Espanjan syyslämpöön vuosia sitten ja olimme kartoittaneet paikallisen seksiklubin. Jännitti ja kiihotti samaan aikaan koko juttu jo päiviä ennen matkaa. Joku Ilta rohkaisujuoman avulla sitten päätimme käydä vaikka vaan "katselemassa".
Sain olla vapautuneesti monen miehen himojen kohteena ja toteuttaa patoutuneen, rivon fantasiani mieheni katsellessa vieressä minua välillä suudellen tai hyväillen. Kolme vierasta miestä tyydytti tämän kiltin ja kunnollisen perheenäidin kerrankin niin perinpohjin etten uskonut sen olevan edes mahdollista. Nykyään oma salaisuutemme ja nautimme sellaisesta pari kerta vuodessa.
Mikä kaupunki, onko klubi vielä olemassa?
Muutama vuosi sitten ulkomailla olimme vaimoni kanssa golf kaupassa katselemassa kun hän yllättäen ”veti” mukaansa sovituskoppiin. Shortsit alas ja vielä löysä kulli suuhun, imi kovaksi ja sanoi , että nyt pilluun. Tilanne oli niin kiihottava , että lähdimme kopista vaimolla pillu valuen.
Toinen oli leffateatterissa, vaimon mielestä leffa oli tylsä ja kuiskasi , että avaa housut. Vieressämme ei istunut ketään joten pöksyt auki, lauettuani sanoi vaimoni, että paljon mukavampaa kuin tuo tylsä leffa 😄
Vaimoni oli tulosssa matkalta, soitin kysyin mitä hän haluaa kun tulee, vastaus: Eniten haluan piiskaa.
Piiskaleikit
Käyttäjä37701 kirjoitti:
Muutama vuosi sitten ulkomailla olimme vaimoni kanssa golf kaupassa katselemassa kun hän yllättäen ”veti” mukaansa sovituskoppiin. Shortsit alas ja vielä löysä kulli suuhun, imi kovaksi ja sanoi , että nyt pilluun. Tilanne oli niin kiihottava , että lähdimme kopista vaimolla pillu valuen.
Toinen oli leffateatterissa, vaimon mielestä leffa oli tylsä ja kuiskasi , että avaa housut. Vieressämme ei istunut ketään joten pöksyt auki, lauettuani sanoi vaimoni, että paljon mukavampaa kuin tuo tylsä leffa 😄
Et sitten tehnyt vastapalvelusta? Vai?
Olimme Ranskassa parisen vuotta sitten rantalomalla oikein tasokkaassa hotellissa. Eräälle iltapäivälle Mieheni oli varannut itselleen hieronnan, mutta joku ylimääräinen puhelinkokous tuli ja menin sitten hänen sijastaan ettei mene hukkaan.
Todella komea tummapintainen iso hierojamies otti minut vastaan ja sai jo olemuksellaan minut sulamaan. Pelkissä bikineissä kävin siihen hierontapöydälle ja taitavat isot kädet saivat minut nirvanaan.
Kostuin ihan kunnolla, kun hän kyselemättä avasi yläosani ja hieroi selkäpuolta pohkeista niskaan runsaalla öljyllä. Oli ihan ammattitaitoinen ja asiallisen oloinen, mutta käännyttyäni hän hieroi aika julkeasti myös molemmat rintani nännejä myöten. En muista milloin olisin ollut yhtä kiihottuneena, kun ne öljystä liukkaat mustat kädet liikkuivat alavatasallani ja huohottelin siinä aivan sulaneena. Varmaan näkyi kasvoiltani kaikki ja lopulta hän todella röyhkeästi liu'utti kätensä pöksyihini, levittelin jalkojani antaakseni kädelle tilaa ja annoin vain tapahtua. Emme puhuneet mitään ja hän hieroi minut orgasmiin siihen hierontapöydälle.
En kertonut miehelleni ja vähän hymyilytti kun hän edelleen pölisi puhelimessa kun palasin altaalle.
Hoideltuvaimo42
Kiihottavinta oli, kun nai e runkkasi ja nuoli peppuani samalla. Ei ole mitään kiihottavampaa.
Yksi kiihottavimpia asioita seksissä minulle on suuseksin antaminen, se kontrolli ja nautinnon tuottaminen toiselle on upeaa. Voin venyttää tilannetta tai viedä nopeammin loppuun, hetkestä ja fiiliksestä riippuen.
Minulla oli tavoitteena oppia tuottamaan peräkkäisiä orgasmeja vaimolle ja kerran sitten taas nuollessani ja sormettaessani aloin venyttämään huippua, jätin klitoriksen rauhaan kun orgasmi läheni ja liikuttelin vain sormia. Sitten painoin huulet kevyesti kiinni ja sormien liike + huulet klitoriksella sai vaimoni tulemaan rajusti huohottaen.
Päästin kuitenkin viime hetkellä irti klitoriksesta, ettei se menisi liian kosketusherkäksi ja voisin kokeilla jatkaa suoraan siitä. Aloin taas liikutella sormia ja otin klitan tiukempaan otteeseen huulilla, vaimo alkoi heti hengittää tiheämmin ja sai toisen, voimakkaamman orgasmin ja laukesin itsekin lakanoille samalla.
Sama juttu. Rakastan ja himoitsen suuseksin antamista vaimolle ja orgasmin säätelyä ja pitkittämistä. Kun on vuosikausia tätä tehnyt, on oma kiihoittuminen nykyään siitä kiinni herääkö vaimon himot vai ei. Seisokki loppuu, jos ei herää. Mutta kun vaimon selkä menee kaarelle ja pillu kramppaa sormien ympärille kaluni on äärimmilleen täynnä verta ja halkeamispisteessä. Kun vaimon orgasmin jäljeen sovittaa kalua pilluun on pillu vieläkin pinkeänä vannemaisesti jännittyneenä odottaen kiimaisesti kaluani. Silloin joutuu oikein murtautumaan sisään, jotta pillu antaa periksi. Sen jälkee aivot heittää kuperkeikkaa aika nopeasti. Toisinaan vaimo saanut toisen orgasmin heti saman tien.
M62
Nukuttiin vaimon ja hänen aivan uskomattomen kauniin tyttöystävän kanssa samalla parvella lapin lomalla. Yöllä hivuutin kättäni hitaasti vaimon kaverin pikkareiden päälle ja aloin hyväilemään häpyä niin yllättäen hän avasi jalkojaan ja antoi pääsyn sormilleni hänen pyhimpään. Oli todella kosteaa ja kuumaa ja huoneen täytti hiljainen litinä ja voihke kun tein sormin orgasmin. Aamupalapöydässä sain maailman kauneimman hymyn häneltä.
Vierailija kirjoitti:
Yksi kiihottavimpia asioita seksissä minulle on suuseksin antaminen, se kontrolli ja nautinnon tuottaminen toiselle on upeaa. Voin venyttää tilannetta tai viedä nopeammin loppuun, hetkestä ja fiiliksestä riippuen.
Minulla oli tavoitteena oppia tuottamaan peräkkäisiä orgasmeja vaimolle ja kerran sitten taas nuollessani ja sormettaessani aloin venyttämään huippua, jätin klitoriksen rauhaan kun orgasmi läheni ja liikuttelin vain sormia. Sitten painoin huulet kevyesti kiinni ja sormien liike + huulet klitoriksella sai vaimoni tulemaan rajusti huohottaen.
Päästin kuitenkin viime hetkellä irti klitoriksesta, ettei se menisi liian kosketusherkäksi ja voisin kokeilla jatkaa suoraan siitä. Aloin taas liikutella sormia ja otin klitan tiukempaan otteeseen huulilla, vaimo alkoi heti hengittää tiheämmin ja sai toisen, voimakkaamman orgasmin ja laukesin itsekin lakanoille samalla.
Mulla ja mun tyttöystävällä tuon kaltainen toiminta on melkein jokakertainen juttu kun seksiä harrastetaan. Rakastellaan yleensä jos vain mahdollista monta kertaa päivässä ja ihan aina ei malteta koska tekee liikaa mieli. Ainakin silloin leikitään jos on vähänkin enemmän aikaa. Mä tykkään kanssa tehdä hänelle ihanaa ja pelkkä ajatuskin siitä saa seisomaan, kun mietin hänen jalkoja levällään, tytön kasvoja, ilmeitä, pieniä kimeitä ääniä ja eleitä kun hän nauttii. Hän makaa yleensä selällään ja tykkään laskea ja työntää hänet sillä lailla kiusoittelemalla suudellen siihen asentoon. Usein jalat aukeavat heti ja tosi levälleen sen jälkeen, kun olen saanut pöksyt häneltä ainakin puoleksi pois ja hän nostaa peppua avittaakseen minua. Tuo pikku ele kiihottaa jo minua äärettömästi ja avaan omia housuja niin että kipeä penis pääsee vapaaksi seisomaan. Näen että hän kohottautuu ja katselee ja mulle tulee siinä vaiheessa jo touhutippaa. Nousen sitten tytön päälle kun hän on siinä kynnyksellä saada orgasminsa. Yhdellä tai kahdella työnnöllä hän saa ja silloin saan minäkin. Hän sanoo että tykkää siitä kun minä oon hänen sisällä ja tuntee mun tulemisen. Se lisää kuulemma omaa nautintoa. Joku niistä seksikerroista voi olla kaikista kiihottavin kokemus kun olemme olleet pitempään erossa. Silloin on ihan kauhea ikävä, himo ja halu.
Lisään vielä edelliseen...
Joskus tyttöystäväni laukeaa sarjoissa, saa peräkkäin monta orgasmia ja toinen toistaan kovemmin ennen kuin menen sisään ja itse saan. Se on kyllä kaikkein upeinta kokea ja tuntea!
Just tuo että tekee suloista kiusaa, ei päästä naista laukeamaan. Kiusaa monta kertaa hulluuden porteille suulla, kielellä, sormilla ja sitten parilla nopealla vedolla oma pystyssä tykyttävä kulli paratiisiin. Orkku syvällä lämpimässä samaan aikaan naisen kanssa. Pitkät hitaat työnnöt jatkuu maatessa kiinni toisissamme ja ahnaat suudelmat. Helposti innostutaan uusintaan. Toinenkin lasti tulee nopeaa koska nainen sykkii ja on samaan aikaan niin liukasta. Parasta mitä mäkin tiedän. Viikonloppuaamujen iloja.
Ehdottomasti kiihottavin kokemukseni oli ensimmäinen homoseksikokemukseni. Minut iski baarista poikamaisen sievä sporttityttö, joka tosiaan osoittautuikin pojaksi. Tajusin tämän vasta kun olimme jo menossa hänen kämpilleen ja hississä oli kirkkaat valot. Poika oli oikeasti niin sievä että en antanut asian häiritä. Vieläkin muistelen lämmöllä sitä hetkeä kun näin ensimmäistä kertaa sukkisten alla oikean stondaavan kyrvän.
Nuoruudessa yksi kokemus on yli muiden. Olin silloisen tyttökaverin opiskelupaikkakunnalla jälleen käymässä ja käytiin illan aikana bailaamassa tyttökaverin ja hänen kämppäkaverin kanssa. Illan aikana humalluttiin aika lailla. Yöllä sekstailuiden jälkeen tyttökaveri kysäisi, kävisinkö myös kämppiksen luona helpottamassa hänen tarpeitaan. Olivat kuulemma jutelleet joskus ja kämppiksellä oli kuulemma aina vaikeuksia olla viereisessä huoneessa, kun olimme äännelleet seksin aikana.
Pienen tuumailun jälkeen käväisin hoitelemassa myös kämppäkaverin ja palasin sen jälkeen takaisin tyttökaverin viereen.
Olin silloisen naisystävän kanssa melontaretkellä ja kun palattiin retkeltä otetimme mökin ja saimme lämmittää saunan. Oli satanut koko viimeisen päivän ja painuimme heti saunaan kun vain pääsimme. Mulla otti eteen tolkuttomasti ku ei kylmän sään vuoksi oikein onnistunut teltassa. Ensin oli pientä estelyä että eikö ensin löylyä mutta ei kun emäntä selälleen lauteille, jalat ylös ja patukka sisään. Ei mennyt minuuttia kun tuli lastit niin että näkyi tähtiäm Eikä tuo emäntäkään enää valittanut, sen verran hän tärisi siinä lauteilla.
Göstas kirjoitti:
Nuoruudessa yksi kokemus on yli muiden. Olin silloisen tyttökaverin opiskelupaikkakunnalla jälleen käymässä ja käytiin illan aikana bailaamassa tyttökaverin ja hänen kämppäkaverin kanssa. Illan aikana humalluttiin aika lailla. Yöllä sekstailuiden jälkeen tyttökaveri kysäisi, kävisinkö myös kämppiksen luona helpottamassa hänen tarpeitaan. Olivat kuulemma jutelleet joskus ja kämppiksellä oli kuulemma aina vaikeuksia olla viereisessä huoneessa, kun olimme äännelleet seksin aikana.
Pienen tuumailun jälkeen käväisin hoitelemassa myös kämppäkaverin ja palasin sen jälkeen takaisin tyttökaverin viereen.
Tällaisesta sanonta 'kaverille kans' nähtävästi sitten tulee: ; )
Vierailija kirjoitti:
Göstas kirjoitti:
Nuoruudessa yksi kokemus on yli muiden. Olin silloisen tyttökaverin opiskelupaikkakunnalla jälleen käymässä ja käytiin illan aikana bailaamassa tyttökaverin ja hänen kämppäkaverin kanssa. Illan aikana humalluttiin aika lailla. Yöllä sekstailuiden jälkeen tyttökaveri kysäisi, kävisinkö myös kämppiksen luona helpottamassa hänen tarpeitaan. Olivat kuulemma jutelleet joskus ja kämppiksellä oli kuulemma aina vaikeuksia olla viereisessä huoneessa, kun olimme äännelleet seksin aikana.
Pienen tuumailun jälkeen käväisin hoitelemassa myös kämppäkaverin ja palasin sen jälkeen takaisin tyttökaverin viereen.Tällaisesta sanonta 'kaverille kans' nähtävästi sitten tulee: ; )
Höpö höpö. Tällä palstalla pesiytyy vain ja ainoastaan sanonta: Kaveria ei jätetä... Rsuhaan.
Olin vieraana naispuolisen työkaverin mökillä. Hänen miehensä oli mukana. Heillä oli rantasauna, jossa oli takkatuvassa vierassänkykin. Olimme kolmistaan saunomassa ja hyvän muotoinen nainen sai aikaan sen, että kaluni paisui pesulla ollessa. Ei noussut ylös vaan sojotti lattiaa kohti. Mies kuivatteli itsensä nopeasti ja sanoi lähtevänsä ylös laittamaan iltapalaa.
Me istuimme juomassa lonkeroa kun vaimo tulikin viereeni ja veti pyyhkeen päältään ja myös minun pyyhkeeni. Sitten hän suuteli minua. Vähän estelin, mutta hän sanoi, että hänellä on lupa kaikkeen. Aloimme suudella ja hyväillä toisiamme joka paikasta sängyn reunalla. Hän oli jo märkä häpyhuulistaan kun aloin antaa suuseksiä hänelle. Työnsin sormen sisään samalla ja hän laukesi vaikertaen. Sitten hän työnsi minut selälleen ja imi kaluni maksimimittoihin. En estellyt kun hän otti puhelimensa ja kuvasi alapäätäni. Sitten hän nousi satulaan ja upotti kaluni ihanan tiukan suuaukon raosta pohjaan asti. Hänellä oli uskomattoman upeat rinnat, jotka heiluivat edessäni. Otin niistä käsin kiinni ja näykin suullani nännejä. Pistin käden väliimme ja hieroin paisunutta, kovaa klittaa. Hän ratsasti pitkään mutta lopulta hän sai uuden orgasmin. En voinut enää pidättää ja suihkutin lastin hänen sisäänsä. Kun kiihkomme tasaantui, hän kertoi miehensä nähneen pitkän paksun elimeni suihkussa ja sanoi antavansa vaimolleen vapaat kädet tehdä mitä mieli tekee.
Uskokaa tai älkää, mutta tämä kerta jäi ainoaksi. En ole koskaan syönyt kuormasta, eihän tämäkään ollut sitä minun mielestäni. Mutta kaipauksella muistelen tätä nykyisin entistä työtoveriani.
Istuttiin telkkaria katsomassa avovaimon kanssa kun hän alkoi kiusoitella minua, otti munasta kiinni ja kutitteli terskaa, välillä kevyesti veteli esinahkaa jne.
Seisokin määrä vaihteli kuten myös härnäyksen intensiteetti, kiihko kyllä kasvoi ja samalla huoli että jättääkö hän leikin kesken.
Mutta tilanne vain sai minut odottamaan, lopulta hän alkoi vedellä päättäväisemmin, hivellen terskaa samalla, en ikinä itse ollut saanut itseäni yhtä herkäksi. Tunsin että kuti lähtee ihan kohta ja varoitin urahtaen siitä (sotku olisi ollutkin melkoinen) jolloin hän lopulta otti munani suuhun, en kestänyt sitä tietenkään hetkeäkään sillä herkkyydellä ja koko lasti purkautui välittömästi. Yksi elämäni parhaita orgasmeja, ehdottomasti, mutta koko tilanne oli kiihottavimpia samalla.
Vietimme 10 vuotta sitten säästösyistä tyky-päiviä kollegan ja hänen vaimonsa pieneläintilalla. Oli ihanan lämmin kesäpäivä ja istuin aidalla seuraamassa, kun kollega esitteli eläinten käsittelyä stetson päässä. Töissä olemme kaikki puku päällä ja uppoudumme omaan työhön omissa huoneissamme. Oli todella kiihottavaa nähdä kollega niin rentoutuneena ja omassa elementissään. En ollut aikaisemmin huomannutkaan miten uskomattoman seksikäs vartalo hänellä on.
En tiedä tunsikohan kiihotukseni, mutta juuri silloin hän nosti katseensa, ja lukitsi sen suoraan minuun. Koko loppuesitys meni siinä, kun tuijotimme toisiamme ja hän yritti vetää esityksen loppuun työporukallemme, joka ei muutenkaan kuunnellut. Siinä sitten katselimme toisiamme ja purin huulta ja yritin hillitä itseäni. Loppuillan jouduin suunnittelemaan niin, etten joutunut kollegan ja hänen vaimonsa kanssa samaan huoneeseen. Vieläkin haaveilen hänestä lähes päivittäin.