Synnytin täysin luomuna

Ailat: voi jestas! Siinä sitä rohkaisua ja kannustusta kerrakseen. Ja varsin mielenkiintoinen versio _lapsentahtisesta_ imetyksestä! Ilmeisesti sitä nyrkkeilytaitoista doulaa tarvitaan sitten synnytyksen jälkeenkin... Oliko tuo rokote Calmette? Meille se on tulossa, koska kuulumme ulkomaan matkaajina riskiryhmään mutta kyllä ne sivuvaikutukset minuakin hirvittävät. Mahtoi olla sairaala hyvin tilanteen tasalla jos ei tiennyt että se valmiste on muuttunut...



pikkuemilia: jos olisit lukenut tarkemmin, olisit hoksannut että tässä puhutaan nimenomaan niistä synnytyksistä joissa ei ole todellisia terveydellisiä riskejä tai vaaroja. Jos olet siinä 15% porukassa, jolle oikea riskisynnytys sattui, sinulla ei ole mitään syytä kokea oloasi kurjaksi näiden juttujen perusteella. Et sinä sille mitään mahda, jos iskee oikea sairaus ja hätätilanne, siinä ei enää vesialtaita mietitä vaan tehdään kaikki mitä voidaan. Älä siis turhaan murehdi että olisit huono synnyttäjä. Ei kukaan ole huono synnyttäjä, sen sijaan synnyttäjälle etukäteen annettu tieto ja ammattilaisten tuki voi olla huonoa. Siitä tässä lähinnä on kyse, ei suinkaan synnyttäjien tyylipisteistä.

pipariin@:

Haittavaikutukset:

·Jos käytetään täysi annos epiduraalia, äiti ei tunne ponnistamisen tarvetta ollenkaan, ellei odoteta, että lääke lakkaa vaikuttamasta ennen ponnistusvaihetta. Saatetaan tarvita imukuppia, jotta vauva voidaan auttaa ulos.

·Lisää pahojen välilihan repeämien riskiä (väliliha repeää peräaukkoon asti)

·Äidillä on vähemmän tuntemuksia vauvansa syntymästä.

Älkää uskoko yllä olevaa!!!

Nimittäin jotkut kätilöt ovat todellakin sitä mieltä, että epiduraalin

vaikutuksen alaisena ei voi tuntea ponnistamisen tarvetta, joten

he pakottavat äidin/tulevan äidin odottamaan epiduraalin

vaikutuksen lakkaamista. Älkää suostuko tähän, jos kohdunsuu

on kokonaan avautunut ja teistä tuntuu, että nyt ponnistuttaa!

Itse kirjoitin yllä pitkään, kuinka ponnistin toisen lapseni

täysin epiduraalin vaikutuksen alaisena ulos maailmaan. Kätilön

mielestä minun olisi pitänyt odottaa epiduraalin lakkaamista.

Käytännössä minun olisi pitänyt siis kärvistellä vielä tunnin verran

ja vasta sitten, kun kaikki kipu ja tuska olisi taas tuntunut, olisin

saanut alkaa ponnistamaan. Ei pienintäkään järkeä!

Minä en siis välittänyt kätilön mielipiteistä, vaan sanoin, että

vauva tulee nyt, ja aloin ponnistamaan. Vauva syntyi helposti ja

miellyttävästi. Epiduraalin vaikutus loppui, kun vauva oli tosiaan

imetetty, pesty, puettu ja minä olin synnyttänyt istukankin, ommeltu,

käynyt suihkussa, vaihtanut vaatteet ja syönyt aamupalaa.

Kaikki naiset eivät todellakaan mene tunnottomiksi alavartalosta

epiduraalipuudutteen vuoksi - vaan kipulääke poistaa vain

kivun, ei muita tuntemuksia. Olen kuullut, että monilla muillakin

epiduraali toimii juuri näin, joten ponnistusvaiheesta tulee

kivuton ja positiivinen kokemus, kun epiduraalin vaikutus yhä

jatkuu.

Pahoja repämiä voi puolestaan ehkäistä episiotomialla. Itselläni

tehtiin se jo ensimmäisessä synnytyksessä, ja tästä eteenpäin

se tehdään aina, sillä arpikudos ei jousta riittävästi. Episiotomia

oli kuitenkin toisella kerralla aivan pikkujuttu: pystyin muutamasta

tikistä huolimatta alusta asti istumaan kunnolla.

Mitä vauvan ärtyisyyteen, uneliaisuuteen tai imemisvaikeuksiin

tulee, niin olen sitä mieltä, että täysiaikainen vauva, joka

on kokenut melko hyvin sujuvan ja etenevän, ja täten ns.

normaalin alatiesynnytyksen, ei ole yhdestä epiduraalipuudutteesta

millänsäkään. Minulla jopa molemmat vauvat ovat alusta asti

imeneet hyvin ja voimakkaasti, sillä he ovat olleet yliaikaisina

isoja ja valmiita.

Etenkin toinen lapsi oli synnytyksen jälkeen hereillä useamman

tunnin, eikä väsymisestä ollut mitään merkkiä, kun itse synnytys

oli melko helppo, vaikkakin pitkä. Muutenkin hän oli alusta asti

virkeä, pirteä ja reagoi ulkoisiin ärsykkeisiin.

Väitän siis, että nimenmaan pitkittyneestä ja vaikeasta synnytyksestä

on vauvalle haittaa - oli sitten puudutteita käytössä tai ei. Usein tosin

puudutteita on käytössä, jos synnytyksessä on vaikeuksia, joten

vaikutukset tietyllä tavalla kumuloituvat...

Samoin ennen aikojaan syntyneellä ja/tai pienikokoisella

vauvalla saattaa olla imemisvaikeuksia aluksi, kun taas

täysi- tai jopa yliaikainen ja isokokoinen vauva imee yleensä

aina alusta asti hyvin. Vaikka ison vauvan ponnistaminen

maailmaan on työlästä, niin vauva on alusta asti valmiimpi

ja imemisrefleksi toimii hyvin. Kun vauvan nostaa rinnalle,

hän hamuaa sitä, ja imetys alkaa sujua kuin luonnostaan.

Mun mielestäni osa pipariin@n siteeraamista väitteistä oli turhan raflaavia. Nuo väitteet ovat enemmänkin riskejä, eivät faktaa, että " näin tapahtuu, jos otat epiduraalin" . Ja eihän mikään puudutus voi hormonitoimintaa lakkauttaa! Kummasti oksitosiinia erittyy ja maito nousee synnytyksen jälkeen, vaikka olisikin ottanut epiduraalin.



Mä en tiedä, mitkä %-osuudet Suomessa ovat, mutta mua kätilö ekassa synnytyksessä kehotti jalkeille. Tokassakin sain liikkua, kunnes huomattiin, että vauvan hapetus on parhaimmillaan, jos olen kylkimakuulla. (Jonkin aikaa epiduraalin antamisen jälkeen pitää kai tosin pysytellä makuulla.) Katetrointi jouduttiin tekemään jo ennen epiduraalia, kun en kivuiltani pystynyt pissaamaan. Helpotus se oli.



Ensimmäinen synnytykseni vauhdittui epiduraalin ansiosta. Vauva oli syntyessään (ennenaikaisena) heikossa kunnossa, mutta olisi ollut vielä heikommassa, jos synnytys olisi kestänyt pidempään. Epiduraali mahdollisti liikkumisen ja nopeutti vauvan laskeutumista sekä paransi hapetusta.



Molemmissa synnytyksissäni olen saanut kaksi annosta epiduraalia, joista ensimmäinen ei ole vaikuttanut kunnolla. Molemmissa vaikutus loppui ennen ponnistusvaihetta, mutta tokassa synnytyksessä odotellessani vauvan asettautumista tunsin kyllä ponnistamisen tarpeen. Vauva oli synnyttyään hyvin virkeä ja tarrasi tissiin kiinni.



En kiistä, etteikö haittavaikutuksia olisi (milläpä ei olisi), mutta mitään varmaa ei yksittäisen synnyttäjän kohdalle voi ennustaa. Useimmiten hyödyt kumoavat mahdolliset haitat.

Oli calmette. No se sitten laitettiin vauvalle, mutta onneksi siitä ei tullut mitään ihmeempiä sivuoireita. Kohta märki hieman mutta ei muuta. Ja pakkohan se on ottaa jos kuuluu riskiryhmään, kuitenkin rokotuksen riskit varmasti pienemmät kuin itse tautiriski.

Hei kaikille!



Onpa ollut harvinaisen kiva ketju: usein täällä on sellaista alatyyliä ja ikävää tunnelmaa tai juupas-eipäs-meininkiä. Tätä keskustelua on ollut kiva seurata. Haluan lisätä pari mieleeni tullutta juttua jotka liittyvät jotenkuten aiheeseen.



Ekana sellainen asia, että pääsin tässä mennäviikolla juttelemaan amerikkalaisen synnytysvalmentaja-tukihenkilön kanssa. Hän kyseli erittäin kiinnostuneena minulta, millainen on ' suomalainen synnytys' . Kerroin että olen menossa synnyttämään (kolmatta) Helsingin kätilöopistolle, ja että se on ' sairaala' . Kerroin millaisia kaksi aikaisempaa synnytystäni siinä paikassa ovat olleet.



Mielenkiintoista jutustelussamme oli minulle se, että tajusin suomalaisten tilanteen olevan erilainen kuin jenkkien: Amerikkalainen medikalisaatio on ihan toista luokkaa kuin suomessa. Jenkeissä ns. luomun ja ns. lääketieteellisen synnytyksen välissä on valovuosia (jenkeissä on myös paljon luomumeininkiä) kun täällä meillä kotosuomessa välimatka ei ole niin valtava. Jenkkilässä monet toimenpiteet, joista täällä voi neuvotella ja jättää väliin, tulevat automaattisesti ja ' kuuluvat pakettiin' .



Kertoipa kaverini sellaisestakin, että keisarinleikkaus on yleistynyt ja uusin trendi on teettää vatsaläskin leikkaus siinä samassa - eikös ole kätevää ?? !!



Oma oivallukseni oli jutustelusta se, että meillä on suomessa paljon tilaa siinä mustan ja valkoisen välissä. Luomua voi toteuttaa myös sairaalassa.



Tokana omia kokemuksiani: Muistan kun olin menossa ekaa synnyttämään ja olin ajatellut kaikenlaista luomua, en vannomalla mutta kuitenkin. Ja kun synnytys sitten oli käynnissä, huusin siellä että mitä vaan, kaikkea! Sain epiduraalin ja se todella helpotti oloani ja oli synnytykselle suotuisa lisä.



Sama kävi toisessa synnytyksessä, joka oli paljon nopeampi. Kun supistukset tihentyivät, ja tuntui ettei niiden välissä ole mitään muuta kuin supistusta, alkoi koko keho täristä jännityksestä. Sanoin kätilölle, että kestän kipua, mutta tärinä saattaa hermostuttaa minut hysteeriseksi. Sain sitten epiduraalin. Ponnistin puudutuksessa ja kaikki meni ja oli hyväenteistä.



Jenkkikaverini totesi, että me ihmiset olemme kovin erilaisia: toisille luomumeininki tai oma koti synnytyspaikkana luovat turvallisuutta, toisille taas sairaalan valmius ja asiantuntijoiden läheisyys jne. tuovat turvallisuutta. Ja se oli hänen näkemyksensä mukaan oleellista hyvän synnytyskokemuksen kannalta.



Itselleni erityisesti ekassa synnytyksessä sain turvallisuutta siitä että olin paikassa jossa minusta pidettiin täysillä huolta. Ja sitten niitä kaivattuja kätilö-hehkutuksia:



Minun kummatkin synnytykset kätilöopistolla ovat olleet onnistuneita mielestäni erityisesti siksi, että kätilöt ovat olleet niin IHANIA. Edustan siis kaiketi sellaista tyyppiä, ettei niillä toimenpiteillä ole niin suurta merkitystä, vaan oleellista on hyvä tunnelma ja luottamus.

Tuohon epiduraaliin kommentoin vaan sen että tutkimustiedot ovat tutkimustietoja ja toki ne jättävät aina tilaa yksilöllisille eroille (se kuuluisa 95% luottamusväli). Ja ilmeisesti nuo tiedot ovat maasta, jossa epiduraalin annoskoot ovat isompia kuin Suomessa. Mutta joka tapauksessa, validia tietoa epäilemättä. Ja minusta on aina parempi, jos tietää riskit etukäteen mutta mitään pahaa ei tapahdukaan. Se on paljon ikävämpää, että jotain tapahtuu, ja jälkikäteen kuulee, että tällaiset riskit olisivat muuten olleet tiedossa...



Episiotomiasta olikin tuossa jo ylempänä puhetta. Minusta ainakin oli mielenkiintoista että omassa sairaalassa oli ommeltu spontaaneja repeytymiä vain 0,6% synnyttäjistä kun taas eppari oli tehty about 40% vai miten se olikaan. Eli jos ei olisi tehty epparia, niin alle prosentille olisi tullut kolmannen asteen vaurio, jota eppari itsessään vastaa... Tai no, ainakin itse tulkitsen tuon tilastotiedon noin. Omalta kohdalta, jos pitää valita alle prosentin riski siitä että repeää tai vapaaehtoinen leikkaushaava, niin taidan sitten valita sen repeytymisen.



Ja nuo tutkimustiedot eivät tosiaan ole minusta ennustamista varten, vaan sitä varten että jokainen voi tehdä tietoisen, harkitun päätöksen omista asioistaan kunnollisen tiedon pohjalta. Ja vähentää näiden tietojen perusteella riskejä, esim. pyytää pienempää epiduraaliannosta tai muuten vähentää mahdollisia haittavaikutuksia. Itseäni ainakin kiinnostaa kaikki mahdollinen tieto, jotta osaan varautua mahdollisimmin monenlaisiin skenaarioihin. Lainasin muuten juuri (vanhan) synnytysopin kirjan (90-luvulta). Pääsenpähän pänttäämään termejä!



astis: helppo kyllä kuvitella että tilanne on tuo :). Ääripäästä toiseen ja mahdollisimman suurella volyymilla. Tuo rasvaimu-keisarinleikkaus-yhdistelmä kuulostaa kyllä todella puistattavalta!

Sinilintu

On hienoa, jos sinun tai ystäviesti kohdalla epiduraali on toiminut hienosti ja ponnistuksen tarvekin on tuntunut. Mutta monen muun synnyttäjän kohdalla epiduraali johtaa ongelmiin, ja minusta on reilua, että nämä riskitekijät ovat kaikkien toedossa etukäteen. Olen mm. itse osallistunut seminaariin, jossa erään yliopistosairaalan synnytysvalmennuksesta vastaava sanoi ihan suoraan, että ¿Ei äideille kannata kertoa kaikkia epiduraalin haittavaikutuksia, ettei liikaa peloteltaisi heitä¿. Mielestäni jokaisella on oikeus saada tietoonsa faktat mahdollisista riskeistä ja sen jälkeen tehdä tietoinen valinta asiasta, niin kuin Emmulikin taisi kommentoida.



¿Pahoja repeämiä voi puolestaan ehkäistä episiotomialla.¿



Tämä on hyvin yleinen käsitys Suomessa, niin kuin muuallakin, mutta valitettavasti täysin vanhentunut. Episiotomia tehtiin aiemmin sen vuoksi, että sen luultiin nopeuttavan synnytystä ja ehkäisevän pahoja repeämiä, mutta tutkimukset ovat osoittaneet sen ennemminkin aiheuttavan niitä. Tässä muutama suora lainaus Marsden Wagnerin tuoreesta kirjasta ¿Creating Your Birthplan¿. Tämän arvostetumpaa äitiysasiantuntijaa on vaikea löytää, ja hänen kommenttinsa perustuvat luotettaviin tieteellisiin tutkimuksiin.

(Marsden Wagner, MD, is a perinatologist and perinatal epidemiologist and an outspoken supporter of midwifery. He was director of Women' s and Children' s Health in the World Health Organization for 15 years).



Otteita kirjasta:

¿Doctors also beleived, that episiotomy protected women from tearing their vaginas open during childbirth. However, as long as twentyfive years ago, good research showed, that episiotomy doesn¿t speed up childbirth and that birth should not be speeded up unless there is a severe fetal distress. It was also found that episiotomy _increases_ the chance that the woman¿s vagina will tear. Unfortunately, old practises die hard. Doctors only gradually have decreased the number of episiotomies they do.¿



¿The risk of third- and fourth-degree tears is normally very low, but is increased by the use of episiotomy¿.



¿The most reliable way to avoid an episiotomy is to choose a birth attendant who does few of them¿

astis:



" Onpa ollut harvinaisen kiva ketju: usein täällä on sellaista alatyyliä ja ikävää tunnelmaa tai juupas-eipäs-meininkiä. Tätä keskustelua on ollut kiva seurata."



Hei vaan, ja tervetuloa keskusteluun. Mietinkin jo tänään, että pitääköhän suosiolla vetäytyä tästä keskustelusta, kun osallistumiseni tuntuu saavan aikaan aika negatiivia kommentteja. Mutta jos kerran kiinnostuneita keskustelunseuraajia löytyy, niin ehkäpä rohkenen vielä jatkamaan.



Jenkeissä tosiaan on todella medikaalinen synnytyskulttuuri. Lähes puolet synnytyksistä käynnistetään ma-pe välisenä aikana, että lääkärit pääsevät rauhassa golfaamaan viikonloppuisin. No, hieman karrikoitua ehkä, mutta valitettavasti aika totta. Monet lääkärit tekevät epparin rutiinisti ensisynnyttäjille ja keisarinleikkauksia tehdään jo 30% kaikista synnytyksistä. Myös imukupppia ja pihtejä käytetään paljon. Epiduraali taitaa olla jotain 70% luokkaa tai korkeampi. Synnytyksen aikana ei myöskään saa syödä eikä juoda mitään, ainoastaan jäähilettä. Sen sijaan suolaliuostippa on rutiinisti kädessä. Edelleen aika moni synnyttää selällään sängyssä. Toimepideprosentit ovat korkeimpia yksityisen sektorin sairaaloissa. Jenkeissä on myös korkea äiti- ja lapsikuolleisuus verrattuna muihin länsimaihin.



Niin kuin mainitsitkin, niin siellä löytyy myös paljon vaihtoehtoja. Yksityisiä synnytysvalmentajia, synnytysvalmennuskursseja, doulia ja kotisynnytyskätilöitä löytyy lähes joka paikkakunnalta. Se mikä jenkeissä on paremmin, kuin meillä täällä, on että siellä synnyttäjä voi itse etukäteen valita kenen haluaa hoitavan raskausajan käynnit ja synnytyksen. Jos äiti haluaa epiduraalisynnytyksen ja epparin, hän todennäköisesti hakeutuu lääkärin hoitoon ja synnyttää sairaalassa. Jos taas äiti toivoo lääkkeetöntä synnytystä, jossa halutaan välttää toimenpiteitä, hän hakeutuu kätilön hoitoon. Joissakin sairaaloissa on erillisiä kätilöiden vastaanottoja ja sitten on niitä ihania Birth Centereitä, kätilöjohtoisia synnytysyksiköitä, joissa tehdään todella vähän toimenpiteitä. Eli, ainakin siellä on mahdollista jokaisen saada haluamaansa hoitoa.



Mutta jenkit ei ole ainoa maa, jossa synnytys on medikalisoitunut noin pahasti. Se on kyllä ihan globaali ongelma. Onhan meillä Suomessa moni asia vielä paremmin, esim. keisarinleikkausprosentti on n.16%, mutta kyllä Islannissa, Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissakin on edistyneempi synnytyskulttuuri, kuin meillä.



" Jenkkikaverini totesi, että me ihmiset olemme kovin erilaisia: toisille luomumeininki tai oma koti synnytyspaikkana luovat turvallisuutta, toisille taas sairaalan valmius ja asiantuntijoiden läheisyys jne. tuovat turvallisuutta. Ja se oli hänen näkemyksensä mukaan oleellista hyvän synnytyskokemuksen kannalta."



Tuo on ihan totta. Hyvin olennaista hyvän synnytyskokemuksen kanalta on myös se, että synnyttäjä saa itse tehdä omaa synnytystään koskevat päätökset.

Ninni-03:

" Ja eihän mikään puudutus voi hormonitoimintaa lakkauttaa! Kummasti oksitosiinia erittyy ja maito nousee synnytyksen jälkeen, vaikka olisikin ottanut epiduraalin. "



Kaikki lääkkeelliset puudutteet (ilokaasua lukuunottamatta) lakkautavat kehon oman hormonitoiminnan.



Se mikä kohdun saa alunperin supistelemaan on oksitosiinihormoni. Luonnon omaa oksitosiinia erittyy, kun vauvan pää painaa kohdunsuuta vasten. Tämän takia kaikki pystyasennot voimistavat supistuksia. Oksitosiinihormonia erittyy myös, kun äidillä on hyvä olo, jos häntä kosketetaan tai jos hän vaipuu ns. synnytysregressioon. Oksitosiini siis saa synnytyksen pysymään käynnissä. Luonnon oma oksitosiini vaikuttaa kohtuun supistavasti, mutta vaikuttaa myös menemällä äidin ja vauvan aivoihin ja sitä kautta tuo hyvän ja helpottuneen olon. (Sama hormoni saa aikaan hyvän olon mm. orgasin jälkeen =)) Endorfiinihormoni taas auttaa äitiä jaksamaan, vie ajantajun ja lievittää kipua. Se en kehon oma opiaatti ja kivunlievityskeino ja auttaa äitiä vaipumaan omaan maailmaansa.



Jos synnyttäjälle annetaan lääkkeellisiä puudutteita, kuten esim. epiduraali, se lamaannuttaa luonnon oksitosiini ja endorfiinituotannon. Supistusten teho laskee ja tämän takia epiduraalin kanssa annetaan aina keinotekoista oksitosiinia. Se ei kuitenkaan ole sama asia, kuin luonnon oma hormoni. Keinotekoinen oksitosiini saa aikaan luonnottoman voimakkaita tai pitkiä supistuksia, joka saattaa aiheuttaa vauvalle hapenpuutetta. Keinotekoinen oksitosiini vaikuttaa ainoastaan fyysisesti, eli saa kohdun supistelemaan, muttei mene aivoihin, eikä saa aikaan oksitosiinihormonin psykologisia vaikutuksia euphoriaa ja hyväää oloa. Myös endorfiinihormonin kipua lievittävä vaikutus lakkaa, kun lääkkeelliset keinot otetaan käyttöön. Myös keinotekoinen oksitosiinitippa lamauttaa kehon oman hormonitoiminnan.



Heti synnytyksen jälkeen naisen oksitosiiniarvot ovat korkeimmillaan koko hänen elämänsä aikana, jos hormonitoimintaa ei ole lamaannutettu lääkkeillä. Lääkkeellisen synnytyksen jälkeen tätä hormonihuippua ei tapahdu. Lääkkeellisen synnytyksen jälkeen ilmeneekin enemmän imetysongelmia ja synnytysmasennusta, kuin luonnollisen synnytyksen jälkeen.



Toivon etten nyt taas loukkaa jonkun äidin tunteita kirjoittamalla tästä asiasta. Kyse ei ole omista mielipiteistäni, vaan tämä on ihan normaalia synnytysfysiologiaa.

Sen verran oon fysiologiaa joutunut tankkaamaan, että pystyn sanomaan, että tuo väite on liioittelua tai sitten mä vain luen liian tarkasti. Lääkkeet (ja monet psyykkisetkin tekijät) voivat vaikuttaa hormonien tuotantoon, mutta tuskinpa kokonaan lamaannuttavat. Yleensä säätely ei ole on/off vaan joko erittyvän hormonin määrää säädellään tai sitten reseptorien vastetta.

Ei millään voi kehon oma hormonitoiminta pysähtyä puudutteiden vaikutuksesta. Ei voi. Siinä olisi nirri pois.

pipariin@:

Kaikki lääkkeelliset puudutteet (ilokaasua lukuunottamatta) lakkautavat kehon oman hormonitoiminnan.

Itse olen synnyttänyt vain USA:ssa, joten Suomesta kokemusta ei ole ensikäden tietona, vain ystavien ja sukulaisten kautta. Totta on, että täällä suurimman osan synnytyksistäa hoitaa ob/gyn lääkäri. Mitä tulee tuohon imeväiskuolleisuuteen, niin minusta olisi kiva tietaa , kuinka vertautuu valkoisten keskiluokkaisten naisten synnytyskuolleisuus. Luulen, että se on paljon matalampi.

Asia, mika täällä on erittäin positiivista on se, että naisella on paljon isompi oikeus päättää omasta hoidostaan. Suomessahan (korjatkaa jos olen väärässä) kätilöt/lääkäri tekevät päätökset ja potilas ei ota aktiivisesti osaa päätöksentekoon. Minusta on kiva keskustella lääkärin kanssa, joka on hoitanut minua koko raskausajan, minulle parhaiten soveltuvista vaihtoehdoista. Koska lääkäri tuntee potilaan, on hoitoratkaisutkin henkilokohtaisempia ts. yksittäisen ihmisen tilanteen huomioonottavia. Täällä käynnistetaan rutiinisti viikolla 41, koska sen jälkeen käynnistys ei enää lisää toimenpide ym. riskia. Kyllä useimmat lääkärit täällä ovat varsin perillä uusimmista suosituksista ja useammassa sairaalassa ollaan menossa enemmän ns. luonnollisempaan suuntaan. Täällä (vakuutuksen omaavilla) on helppo vaihtaa lääkäri, jos kokee, ettei lääkärin kanssa mielipiteet kay yhteen.

Mun on tarvinnu kanssa päivittäin käydä näitä keskusteluja lukemassa. Itsellä yksi synnytys takana, josta minulla hyviä ja huonoja kokemuksia lääkkeellisestä kivunlievityksestä (=kipupiikki reiteen huono, epiduraali hyvä). Toista odottelen ja tavoitteena on mahdollisimman pitkälle selvitä synnytyskivuista " luomuna" . :)



Mutta lähinnä mulla olisi kysymys [b]pipariinalle[/b], että mihin perustuu väitteesi, että epiduraalin kanssa annetaan aina myös oksitosiinia?

Mie sain esikon synnytyksessä epiduraalin, mikä toimi loistavasti, supistukset eivät lakanneet mutta pystyin koko yön valvomisen jälkeen nukkumaan ja rentoutumaan hetken ennen kuin tunsin ponnistamisen tarvetta ja ponnistin supistuksia kuuntelemalla ilman suurempia kipuja kuitenkaan. Mielestäni oksitosiinia en kuitenkaan saanut. Kysyin kyllä kätilöltä, että mitä varten mulle laitetaan tippa, johon tämä vastasi, että verenpaineen takia (mulla muutenkin alhaiset paineet, ja jossain synnytyksen alkuvaiheessa ne oli 94/60 ja epiduraalin yhteydessä ilmeisesti verenpaine voi laskea entisestää), kuitenkaan hän ei maininnu oksitosiinista mitään enkä ole synnytyskertomuksestanikaan löytänyt mistään mitään mainintaa siitä (tai ehken osaa lukea sitä).



Ajattelin vain, että jos tuo väitteesi on fakta, niin sitten olen hieman pettynyt synnärin toimintaan jättää minulle kertomatta oksitosiinin antamisesta.

pipariin@:

Sinilintu

On hienoa, jos sinun tai ystäviesti kohdalla epiduraali on toiminut hienosti ja ponnistuksen tarvekin on tuntunut.

Ei siis musta-valkoisesti näinkään, vaan olen edelleen sitä mieltä, että

3-4 tai jopa useampi epiduraalipuudute on liikaa ja täten ne voivat

heikentää tai jopa kokonaan lopettaa supistukset. Itselläni kävi juuri

näin esikoisen synnytyksessä, tosin osasyytä oli varmasti

_paljon_ myös muissa synnytyksen aikana ilmenneissä ongelmissa.

En ole silti välittänyt jakaa tätä ensimmäistä synnytyskokemustani.

Toisen lapsen synnytys oli nimittäin niin positiivinen ja tasapainoinen

kokemus ammeen, yhden epiduraalipuudutteen ja episiotomian kanssa, että voin suositella kaikille samaa!

Episiotomiakin tehtiin tällä toisella kerralla vain sen vuoksi, että

kerran arpeutunut episiotomiahaava voi revetä pahasti, jos sitä

ei avata uudestaan toisessa, kolmannessa jne. synnytyksessä.

Tavallaan parantunut episiotomiahaava on kuin vetoketju, joka

pitää vetää taas auki, sillä arpikudos ei jousta yhtään!

Kerronkin mieluummin yleensä tästä toisesta synnytyksestä, sillä se

oli mielestäni normaali, suorastaan mallisynnytys, olkoonkin, että

sekin oli melko pitkä (noin 9,5-10 h). Yllä olevista kirjoituksistani

saa kuitenkin jo hyvän käsityksen, miten toisen lapseni synnytys sujui.

En kuitenkaan esikoiseni synnytyskokemuksen jälkeenkään syyttäisi

pelkästään kolmea epiduraalipuudutetta mistään! Päinvastoin, niistä

oli myös apua. Muuten en olisi kestänyt kipua, eikä synnytys olisi

varmaankaan edennyt koskaan ponnistusvaiheeseen. Vauvani olisi

syntynyt hätäsektiolla, eikä alateitse.

Toisalta epiduraalipuudutteista oli toki myös haittaa, koskapa

sain niitä liian monta! Yhdessä pitkittyneen avautumisvaiheen

(yli puoli vuorokautta), vauvan suuren syntymäkoon (yli 4,5 kg)

ja päänympäryksen, vauvan päässä olevan pahkan (ei siis

tullut imukupista, vaan oli jo muodostunut ennen ponnistusvaihetta)

yms. syiden vuoksi supistustoimintani loppui kesken ponnistusvaiheen.

Esikoisen syntymä oli siis pitkä ja vaikea ja traumaatinen kokemus.

Se alkoi mennä alusta asti pieleen vauvan napanuoran kiertymisen

ja sydänäänten romahtamisen vuoksi. Pelko ja huoli vauvasta

oli koko synnytyksen ajan mielessäni.

Ilman lääketiedettä ja -tekniikkaa vauvani olisi syntynyt

aivovaurioisena happivajauksen vuoksi, ja minä olisin

kuollut verenhukkaan. En siis valita, vaikka minä ja vauvani

jouduimme medikalisaation vaikutuksen alle, eikä synnytys

ollut minulle miellyttävä kokemus.

Toisella - ja toivottavasti myös tällä kolmannella kerralla - en joutunut/en joudu kokemaan samaa, kun/jos synnytys alkaa

alunperinkin sujua normaalisti! Saan liikkua, saan hallita kipua

aluksi ammeessa jne.

Yhden epiduraalipuudutteen otan edelleen oikein mielelläni silloin,

kun se on optimaalista eli kun kohdunsuu on noin 4-5 cm auki.

Tällöin se rentouttaa ja nopeuttaa loppujen senttien avautumista

normaalisti edenneessä synnytyksessä.

kun sain epiduraalipuudutteen. Pelkäsin nimittäin, että

epiduraalipuudute heikentäisi supistuksiani.

Epiduraalipuudutteen rentouttava vaikutus yhdistettynä

lisäoksitosiiniin avasikin loput 6 cm:a kohdunsuuta noin

tunnissa. Mielestäni siis kokemuksena todella onnistunut

synnytys kaiken kaikkiaan!

En siis usko, että oksitosiinia välttämättä annetaan, jos äidin

oma supistustoiminta on tehokasta ja avaa kohdunsuuta. Kuten

en usko myöskään sitä, että kalvot puhkaistaisiin ilman jotain

lääketieteellistä syytä, esim. sitä, että vauvan päähän

pitää laittaa anturi sydänäänten seuraamista varten.

En usko edes sitä, että episiotomia tehtäisiin rutiinitoimenpiteenä,

jos siihen ei ole tarvetta, jos synnytys on edennyt hyvin, vauva

on normaalikokoinen, eikä hän ole tulossa väärässä asennossa

ulos. Ennemminkin luotan siihen, että sairaalassa tehtävillä

toimenpiteillä on joku syy ja tarkoitus.

Tavoitteenahan on, että vauva syntyy terveenä ja äitikin

selviää synnytyksestä ilman pysyviä vauroita. Kipu,

epämukavuus ja huoli ovat toki ikäviä kokemuksia, mutta

silti toisarvoisia, jos lopputulos on onnistunut.

Sanna-P:

Mutta lähinnä mulla olisi kysymys [b]pipariinalle[/b], että mihin perustuu väitteesi, että epiduraalin kanssa annetaan aina myös oksitosiinia?

Mie sain esikon synnytyksessä epiduraalin, mikä toimi loistavasti, supistukset eivät lakanneet mutta pystyin koko yön valvomisen jälkeen nukkumaan ja rentoutumaan hetken ennen kuin tunsin ponnistamisen tarvetta ja ponnistin supistuksia kuuntelemalla ilman suurempia kipuja kuitenkaan. Mielestäni oksitosiinia en kuitenkaan saanut.

Minusta ei kannata välttämättä olla kotona sitä ohjeissa sanottua " niin kauan kuin kestää kuunnella supistuksia" .



Ekassa synnytyksessä lähdimme sairaalaan, kun supistukset olivat olleet useita tunteja säännöllisiä ja väli alle 5 min. Olo oli vielä ihan hyvä, mutta itselle tuli tarve päästä tarkastamaan tilanne. Vauva syntyi sairaalaan tulon jälkeen n. 7,5h päästä, kun koko synnytyksen kesto n. 14 h. Tämä oli hyvä. Sain rauhassa olla synnytyssalissa ja kaikki oli käden ulottuvilla valmiina. Ilokaasua vahvempaa kivunlievitystä en tarvinnut.



Nyt toisella kertaa pari kuukautta sitten odotin ihan liian kauan kotona. Olin jo kipeä perille päästyämme (supistusten väli alle 3 min jo yli tunnin ajan). Kätilö katsoi minua vierestä yhden supistuksen verran ja hieman vaivautuneena totesi " Ai, oletkin jo noin kipeä" , " Odottaisitteko täällä vähän aikaa?" . Niine hyvinemme seisoimme käytävällä 20 minuuttia odottamassa. Sitten palasi takaisin ja sanoi, että " meillä on yksi sali vapaana, mutta siellä on vielä siivooja. Haittaako se teitä?" No, ei todellakaan haitannut.



Äkkiä tavarat sisälle. Sairaalan vaatteiden vaihtoa. Jumppamattoa lattialle, ilokaasua käden ulottuville, antureita mahalle riviin jne. Yritin siis kiireen vilkkaa haalia sitä samaa ympäristöä, minkä edellisessä synnytyksessä olin kaikessa rauhassa saanut todeta hyväksi. Samaan aikaan alkoi kätilöiden vuoronvaihto. Ensimmäinen sisätutkimus tehtiin n. 40 min. sairaalaan tulon jälkeen - 8cm auki. Kielsin kalvojen puhkaisun, koska " olo tulisi sen jälkeen sitämättömäksi" eli pinniä ei sitten laitettu. Seurauksena oli se, että joka supistuksella tästä eteenpäin kätilöharjoittelija oli painamassa antureita mahalle, koska äänet aina hävisivät minun kumartuessa nelinkontin hakemaan siedettävämpää asentoa. Jälkikäteen ajateltuna tämä tekin loppuavautumisen paljon kivuliaammaksi. Olisi ollut paljon helpompi liikkua ja olla rauhassa sen pinnin kanssa. No, sitten oltiinkin jo ponnistamassa eli tunti sairaalaan saapumisen jälkeen syntyi toinen lapsemme.



Halusin siis kertoa, luullakseni :), että tuollainen yllättävä asia kuin synnytyssalien täysinäisyys voi tuoda stressiä. Minulla se vei keskittymisen pois ja teki loppuavautumisesta yhtä sähellystä. Jäi vielä monta keinoa koettamatta esim. suihku, vaikka synnytyksen kesto oli 5,5 h. Ja olin kyllä soittanut ennen kotoa lähtöä, että olen tulossa. Tuo olikin oikea ruuhkapäivä siellä synnärillä.



Lopuksi vielä, että on ollut kiva lukea tätä ketjua. Minulla siis kaksi ilokaasua lukuunottamatta luomua synnytystä takana.

Luppakorvan kanssa olen samoilla linjoilla, että kiva mennä sairaalaan kuitenkin siten että ehtii tutkimukset suorittaa, vaatteet vaihtaa ja mennä synnytyssaliin juoksematta. Ettei siinä kehkeydy mitään paniikin tunnetta, ainakin itse koin vähän ikävänä viimeksi että jouduin sairaalan käytävällä hetken kökkimään kun saattava kätilö kävi hakemassa varsinaisen kätilön paikalle ennen kuin päästiin saliin. Jotenkaan siinä käytävällä tai muussakaan " väliaikaisessa" paikassa ei viime metreillä jaksaisi millään olla kivuissaan.

Ninni-03:

¿Ei millään voi kehon oma hormonitoiminta pysähtyä puudutteiden vaikutuksesta. Ei voi. Siinä olisi nirri pois.¿



Hei taas,

Mun äidinkieli on näköjään sen verran puutteellista, että valitsen koko ajan vääriä sanoja. On tosiaan ehkä väärin sanoa, että lakkauttaa hormonitoiminnan, mutta sanalla lamaannuttaa tarkoitan, että heikentää huomattavasti / vähentää hormonitoimintaa.



Jos jotakuta kiinnostaa lukea lisää hormonien tärkeästä roolista synnytyksessä, erinomaisia artikkeleita tässä muutama:



http://www.bellybelly.com.au/articles/birth/pain-in-labour-hormones



http://www.motherandchildhealth.com/Prenatal/sarah/hormones.html



http://www.childbirthconnection.org/article.asp?ck=10184

¿Mutta lähinnä mulla olisi kysymys pipariinalle, että mihin perustuu väitteesi, että epiduraalin kanssa annetaan aina myös oksitosiinia?

Mie sain esikon synnytyksessä epiduraalin, mikä toimi loistavasti, supistukset eivät lakanneet mutta pystyin koko yön valvomisen jälkeen nukkumaan ja rentoutumaan hetken ennen kuin tunsin ponnistamisen tarvetta ja ponnistin supistuksia kuuntelemalla ilman suurempia kipuja kuitenkaan. Mielestäni oksitosiinia en kuitenkaan saanut. Kysyin kyllä kätilöltä, että mitä varten mulle laitetaan tippa, johon tämä vastasi, että verenpaineen takia (mulla muutenkin alhaiset paineet, ja jossain synnytyksen alkuvaiheessa ne oli 94/60 ja epiduraalin yhteydessä ilmeisesti verenpaine voi laskea entisestää), kuitenkaan hän ei maininnu oksitosiinista mitään enkä ole synnytyskertomuksestanikaan löytänyt mistään mitään mainintaa siitä (tai ehken osaa lukea sitä).



Hei Sanna,

Ja taas olen reteesti väittänyt, että aina annetaan oksitosiinia. Ei pitäisi käyttää noin ehdottomia sanoja. Ei siis välttämättä ihan aina, mutta mitä olen kätilöiltä kuullut, niin oksitosiini vaan yleensä kuuluu siihen ¿pakettiin¿. Monelle tuleekin yllätyksenä, että epiduraalin kylkiäisinä tulee aika monta muuta toimenpidettä ja piuhaa. Joku saattaa ajatella, että epiduraali on vain yksi pistos selkään ja sillä selvä. Epiduraali on kuitenkin lääkkeenä niin voimakas, että sillä on tosiaan ihan suoria vaikutuksia äidin tilaan. Yksi vakava ja yleinen vaikutus on, että se laskee äidin verenpainetta. Tämä saattaa aiheuttaa sen, että verenkulku istukkaan häiriintyy, jolloin vauva ei saa tarpeeksi happea. Jotta tämän aiheuttamat ongelmat minimoitaisiin, suolaliuostippa laitetaan yleensä jo ennen epiduraalin laittoa. Jos äiti ei pysty enää normaalisti käymään pissalla, niin virtsarakko katetroidaan. Ja koska epiduraali useimmiten heikentää supistuksia, niin tuo oksitosiinitippa tuuppaa tulla siinä kylkiäisinä samalla. Tällaisessa riskialttiissa tilanteessa äidin tilaa pitää myös tarkkailla huomattavasti tarkemmin. Verenpainetta seurataan ja sydänkäyräkin taitaa epiduraalin kanssa olla ihan jatkuvana. Myös scalp-anturi ¿ruuvataan¿ vauvan päähän, jotta vauvan tilaa pystytään tarkkailemaan tehokkaasti. Nyt siis piuhoja lähtee joka suuntaan ja kaikkea mahdollista mitataan ja seurataan. Jos tilanne tulee synnyttäjälle yllätyksenä, niin se saattaa tuntua hyvinkin epämukavalta.



Silloin, kun synnytys on saanut edetä luonnostaan, eikä äidille ole annettu oksitosiinitippaa, eikä lääkkeitä, hän voi vapaasti liikkua ilman mitään piuhoja ja mittareita. Esim jatkuva sydänääniseuranta tai scalp-anturi ei normaalisti sujuvassa lääkkeettömässä synnytyksessä ole tarpeen. Sydänääniä tarkkaillaan ottamalla käyrää esim. kerran tunnissa, tai kotisynnytyksissä doplerilla, mutta muuten äiti voi olla vapaana piuhoista.



Sannalle vielä, että jos synnytyksessä on käytetty epiduraalia, niin on hyvin todennäköistä, että istukkavaihe on kuitenkin hoidettu oksitosiinilla. Tästä pitäisi synnytyskertomuksessa olla maininta. Täällähän oli ilmeisesti ihan kätilöitäkin seuraamassa keskustelua. Ehkäpä joku heistä osaisi kertoa enemmän ensikäden tietoa ihan Suomen sairaaloiden käytännöistä.



Erinomainen artikkeli eiduraalista ja sen riskeistä löytyy täältä:



http://www.mothering.com/articles/pregnancy_birth/birth_preparation/hid…

Ihan noista " omat kokemukset vs. tieteelliset tulokset" . Kannattaa muistaa, että yksi tai kaksi poikkeustapausta ei kumoa tieteellistä faktaa. Kannattaa muistaa, että koska tieteellisissä artikkeleissä pyritään todistamaan jokin asia yleiseksi totuudeksi, niissä käytetään aina voimakasta kieltä, koska oletetaan ihmisten muistavan etteivät tulokset ole " aina ja kaikkialla" vaan useimmiten " 95% todennäköisyydellä" . Ja jos ajatellaan tuota 95% todennäköisyyttä, sehän tarkoittaa sitä, että 1000 ihmisen otoksessa voi olla 50 tapausta, joille on tapahtunut jotain aivan muuta kuin mitä tiede sanoo todeksi. Nämä 50 poikkeamaa eivät kuitenkaan kumoa tieteellistä tulosta.



Eli AINA on poikkeuksia. Poikkeudet eivät kuitenkaan kumoa tieteellisiä tosiasioita. Ja jos pyrkii etsimään tietoa esim. tulevaa synnytystä varten, on aivan loogista ja fiksua olettaa kuuluvansa siihen 95% porukkaan jolle tapahtuu asiat siten kuin tutkimuksissa on sanottu. Jos sitten sattuukin jotain muuta, se menee sattuman piikkiin, eikä sillä voi kumota tosiasioita ja sanoa " tuo ei ole totta, koska minullekaan ei käynyt niin" .



Kannattaa myös muistaa, että tänä päivänä tutkimuksia tehdään aivan eri menetelmillä ja otoksilla kuin silloin, kun lukuisat nykyiset urbaanilegendamme saatiin alulle. Asetelmaa luonnollinen vs. medikaalinen synnytys on voitu vertailla vasta nyt kun on kertynyt tuhansien ihmisten aineistot myös sille luonnolliselle puolelle. Toisaalta, jo tohtori Odentin klassikkokirjassa 80-luvun alusta (muistaakseni) esitettiin toimenpidetarpeiden määrät liki 900 synnyttäjältä, joita ei oltu mitenkään etukäteen valikoitu esim. riskiryhmään kuulumisen perusteella luonnonmukaiseen synnytykseen. Nämä käytännön kokemuksista tulevat tilastotiedot ovat huomattavasti luotettavampaa materiaalia omien päätösten pohjaksi kuin medikaalisen puolen usein pelkälle teorialle tai hyvin pienille ryhmille (usein ilman vertailuryhmää) tehdyt riskitutkimukset.



Eli koitetaan muistaa, että Pipariina yrittää tarjoilla meille objektiivista tieteellistä tietoa (joka sallii poikkeumat). Jokaisen pitäisi ymmärtää tiedettä sen verran että ymmärtää, että todellisuudessa ilmiöt vaihtelevat huomattavasti enemmän. Kuitenkin, jos puhutaan vaikka siitä episiotomian tarpeellisuudesta, niin onhan se nyt aika murskaava tulos jos tutkimuksesta toiseen todetaan että toimenpide on tarpeellinen noin 5% synnyttäjistä ja joissakin Suomen sairaaloissa tehdään 80%!



Sama juttu tuon epiduraalin kanssa. Sen antaminen ja teho riippuu ilmeisesti erittäin paljon kätilöiden ja muun henkilökunnan arviointikyvystä, ja jos heillä on tiedot ja ymmärrys aikaansa jäljellä, on ihan hyvä itse ymmärtää riskit ja haittatekijät jotta osaa tehdä tietoisia päätöksiä silloin kun niitä tarvitaan. Tietoisten päätöksen tueksi tarvitaan objektiivista tietoa, ei ainoastaan omatekoisia nettigalluppeja joihin vastaavat yleensä vain ne, jotka ovat voimakkaasti asian puolesta tai vastaan. Juuri tästä syystä olen enemmän kuin kiitollinen siitä, että täällä on joku, joka oikeasti tietää mistä sitä tietoa saa!



Nyt lähdemme eräretkeilemään pariksi päiväksi. Hyvää juhannusta kaikille!

Kiitti paljon teille kaikille! Paljon hyödyllistä tietoa olen saanut tämän ketjun ansiosta. Hieman kysyttävää minulla olisi kuitenkin tuosta epiduraalista ja siitä että se lamaannuttaa naisen oman hormonituotannon. Sitä ei mainittu missään myöskään siinä artikkelissa että kauanko se epiduraali sitten vaikuttaa haitallisesti hormonituotantoon? Eli alkaako omat hormoit heti ryöpytä kun epiduraalin vaikutus lakaa? Minä ainakin olettaisin näin omiin kokemuksiini perustuen. Mutta toki haluaisin ihan tieteellisen faktankin kuulla? Löytääkö joku tästä lisätietoa? Eli itse olen saanut kerran epiduraalin. Se oli kyllä synnytyksen pelastaja! Seuraavia lapsia synnyttämään mennessä sanoin heti kätilölle että varautukaa siihen että epiduraalia tulen ehkä tarvimaan :) Mutta en minä sitten mitään lääkitystä enää ottanutkaan. Minulla oli erittäin pätevä kätilö ensimmäisessä synnytyksessä ja kun epiduraalin vaikutus lakkasi hän sanoi heti että toista en enää saa koska olen sen verran jo auki. Menee kuulemma synnytyksen viimeinen vaihe usein pilalle epiduraalin takia. No minä kyllä luotin kätilööni ja pinnistelin loppusynnytyksen sitten ilman lääkitystä. Jos vertaan ensimmäistä synnytystä toiseen(jossa en siis lääkettä saanut) niin sama huuma minulla sen synnytyksen jälkeen oli. Maitoa alkoi myös tulla heti mikä oli kätilöiden mielestä omistuista. He ainakin sanoivat että naisilla harvoin tulee noin paljon esimaitoa(vai mitä se sellainen kellertävä on?) Sitä en tiedä onko näin vai ei, mutta epiduraali ei pilannut mitään. Eli suurin kysymys tässä on se että alkaako naisen hormoonit pelata heti saman tien taas normaalisti kun epiduraalin vaikutus lakkaa? Sen vielä lisään tähän että kolmas synnytykseni eteni myös luomuna kunnes sitten huomattiin että vauva on kasvotarjonnassa. Yritettiin yli tunti saada sitä sieltä ulos mutta ei liikkunnut millin milliä. Leikkaukseen sitten jouduin. Sain spindaalipuudutuksen ja tämän synnytyksen jälkeen en sitten sitä onnenhuumeista oloa tullutkaan. Eron huomasi selvästi että jotain jäi uupumaan. Vaikka toki olen onnellinen että lapsi saatiin elävänä ulos niin silti harmittaa että ei syntynyt alakautta. Maitokaan ei noussut ennen kuin neljäntenä päivänä ja olo oli muutenkin ihan paska.



Uusille synnyttäjille voin lohdutuksesi kyllä sanoa että ONNEKSI on keksitty kipulääkkeet. Ei niitä pakko ole ottaa mutta ihan hyvän synnytyskokemusken turvaamisesksi ne on olemassa. Vauvan kannalta ei ole olleenkaan hyvä jos äiti väsyy kipuihin. Kätilön tehtävä on arvioida tilanne ja kätilöt yleensä suosittelevatkin lääktiystä vasta sitten kun se alkaa näyttämään tarpeelliselta. Synnyttäjät yleensä pelkäävät sitä kipua ja minua ainakin lohdutti ajatus siitä että saan kipulääkettä jos sitä tarvitsen. Minua olisi ainakin synnytys pelottanut vielä enemmän jos niitä kipulääkkeitäkin olisi pitänyt pelätä! Lääkärit ja kärilö kyllä kertoivat kaikkien lääkkeiden hyvät ja huonot puolet ja seurasivat tarkaan missä vaiheessa niitä annetaan.



Olisin kiitollinen jos joku osaisi vastata tuohon epiduraali/hormonikysymykseeni :)