Miten te dissosiatiiviset ihmiset jakselette?

Miten tämä ilmenee??

Pirstaloitumisen syy on selvillä ja jälkikäteen olen oppinut huomaamaan milloin persoona vaihtuu. Kun sen opin tajuamaan, opin sitä hillitsemään ja hallitsemaan. Nykyisin en vaihdu enää.

En tarvitse ahdistuslääkkeitä enkä pelkää persoonani pomppimista roolista toiseen. En pelkää häiriöiden iskemistä kesken kauppareissun, ei niitä vain enää tule.

Sain itseni kokoon monivuotisessa terapiassa, pyrkimällä määrätietoisesti eroon lääkkeistä ja hakemalla kehon kasaan urheilulla. Olen nyt vahtamassa "tiskin toiselle puolelle" kokemusasiantuntijaksi aiheesta.

Vierailija kirjoitti:

Tiedättehän, että "Monipersoonahäiriö" on jenkkileffojen soopaa. Dissosiatiivisen henkilön identiteetti on todellisuudessa "vain" hajanainen ja toimimaton.

En tiedä.

T: Kokemusasiantuntijaksi siirtyvä

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ajatuksissani. Tempaudun mukaan ajatuksiini niin, että saatan järkyttää itseäni kaikilla kauhukuvitelmilla. Silloin menetä ajan ja paikan. Toimin ikään kuin automaattiohjauksella eli käyn kaupassa ja liikun paikasta toiseen ajatuksissani huomioimatta mitään ja olematta läsnä. Saatan kyllä näyttää tarkkaavalta ja skarpilta mutta mitään ei jää muistiin. Kun huomaan havahtua, en silti jotenkin tunne tätä nykyhetkeä luonnolliseksi. Nykyhetki tuntuu kuin unelta. Unenomaiselta.

On vaikea mieltää itseni näin vanhaksi kuin jo olen. Tuntuu kuin vuosia olisi kadonnut välistä. Toisaalta lapsuus ja nuoruus tuntuvat siltä kuin ne olisivat jonkun muun lapsuus ja nuoruus. Tiedän tapahtumia lapsuudestani ja nuoruudestani mutta ne eivät tunnu olevan minun elämääni.

Tunteet vaihtuvat ääripäästä toiseen ja on vaikea kestää vahvoja kielteisiä tunteita. Ne tuntuvat musertavilta. Minun on vaikea säädellä ja käsitellä tunteitani. Toisaalta saatan kertoa vakavista asioista ilman pienintäkään tunnetta. Esimerkiksi väkivallasta, jota olen kokenut. Saatan jopa hymyillä ja naurahtaa.

Elämä lipuu ja minä vain olen kuin unessa toimimassa automaattivaihteella. Kaksi vuotta terapiaa takana enkä tiedä tulenko tästä koskaan parantumaan.

Samanlaisia kokemuksia :/ Tuntuu välillä, että olen pirstaleinen, keskeneräinen tietoisuus, joka ohjailee tätä kehoa ympäriinsä, käy kaupassa, hoitaa opiskelut jne. Unohtelen asioita omasta elämästäni. Lapsuus ja varhaisnuoruus tuntuvat vierailta ja on todella vaikeaa kuvitella, että silloin tapahtuneet asiat ovat tapahtuneet juuri minulle, vaikka objektiivisesti ne muistankin. Välillä saan pahoja dissosiaatiokohtauksia, joissa en muista hetkeen ollenkaan kuka olen, missä ja miksi, ja välillä disso puolestaan ikään kuin leijuu päiväkausia mielen päällä kuin sumu, ja tekee omasta kodistakin todella vieraan tuntuisen. 

Onkohan mulla disso? Monet oireistanne kuulostaa minulta, en vaan ole varmaan yhtä vakava tapaus. Kun poltin kannabista, unohdin ihan kokonaan kuka olen.

Up

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

eräällä tutulla on juuri diagnosoitu tämä. kertokaa tarkemmin miten se ilmenee, en oikein nettimääritelmästä ymmärtänyt mitä käytännön tasolla tapahtuu. miten se haittaa elämää?

Se on yksilöllistä miten näkyy ja miten haittaa elämää. Terapeuttini sanoi, että aina yllättyy uuden asiakkaan kanssa sitä, että NÄINKÖ dissosiaatio voi myös näkyä. Tuttavasi osaa meitä paremmin kertoa, mitä dissosiaatio juuri hänen kohdallaan tarkoittaa.

kuules, "terapeutin"nimike on vapautettu viime vuosina kattamaaan lähes kaikki mahdolliset koulutukset omaavat henkilöt käyttämään tuota nimeä. Kehottaisin sinua penkomaan "terapeuttisi " koulutuksen, onko hän psykiatri, tai OIKEASTI juuri dissosiatiiviseen häiriöön perehtynyt laillistetu terapeutti vai ei. Kysy häneltä:minkälaisnen ja miten pitkä tai syvä kokoemus sinulla on juuri tämän häiriön kanssa painivien terapoinnista?? Tämä on tärkeää. Voi olla että terapeuttisi ei ole kyseiseen sairauteen oikeastaan perehtynyt ollenkaan, tai koulutettu edes. Did on niin erikoinen sairaus, että se kyllä vaatisi oikeasti juuri siihen perehtyneen psykiatrin!! (tämä siis minun mielipide, en ole asiantuntija itsekään)!

Vierailija kirjoitti:

Tiedättehän, että "Monipersoonahäiriö" on jenkkileffojen soopaa. Dissosiatiivisen henkilön identiteetti on todellisuudessa "vain" hajanainen ja toimimaton.

ei muuten pidä paikkaansa. Yleensä tätä väittävät ihmiset jotka eivät ole koskaan tavanneet oikeasti tätä sairastavaa henkilöä arjen keskellä, siksi se tuntuu monille uskomattomalta.

Miten ihmeessä tämän dissodiaation pystyy itsessä toteamaan?? Ja miten monipersoonahäiriö ilmenee ihmisellä oikeasti??

Uup

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä tämän dissodiaation pystyy itsessä toteamaan?? Ja miten monipersoonahäiriö ilmenee ihmisellä oikeasti??

En tiedä oikeasti miten ammattilainen sen näkee, mutta omalla kohdallani tuo pirstaloitumisen oivallus tuli esille vasta monen vuoden terapiakäyntien jälkeen. Voihan olla, että se nähtiin aiemmin, mutta oma oivallukseni syntyi hyvin hitaasti. Kerroin myös kokemuksista, joiden sain kuulla olevan dissosiaatiota. Sain konkreettisia keinoja, joilla tulla itse ulos epätodellisesta olosta.

Se oli tärkeä etappi ja kun terapeutit totesivat, että tästä eteenpäin onkin tarkoituksena saada nämä persoonan osat yhteistyöhön ja vähitellen sulautumaan yhteen, oivalsin suurta.

Aluksi opin huomaamaan missä kohtaa valtaan astuu mikäkin "minä"ja millaisia he ovat. Aloin nähdä osiot tietyn ikäisinä, pystyin kuvailemaan luonteen ja mielenkiinnot, sen kuinka nämä osiot suhtautuivat toisiinsa. Missä he astuivat minuun. Aiemmin en tiedostanut vaihdoksia

Kovin työ oli saada yhtä persoonaa halveksiva

ja vihaava yhteistyöhön sen pelokkaan ja surkean tyypin kanssa. Tuntui ihan mahdottomalta, itkin terapioissa paljon. Välillä työ oli niin vaativaa, että jokin persoonan osa luikahti pois paikalta ja muutuin silmissä eri ihmiseksi. Tämän näkivät terapeutit myös. Mutta noiden turvallisten ja hallittujen istuntojen aikana opin mistä persoonan osat olivat syntyneet ja eriytyneet, kuinka ne toimivat ja kuinka olin ne luonut tarpeeseen suojelemaan itseäni. Minuja oli viisi ja tajusin vähitellen, että ne kaikki ovat minä, enkä voi poistaa ketään.

Hyväksyminen tuli vähitellen, kun eri osien väliset rajat alkoivat häälyä. Ihan kuten terapeutit sanoivat, aloin vähitellen ymmärryksen kautta sulautua yhteen.

Sain kuulla, että olin tehnyt ihan valtavasti työtä. Vuosien aikana näin terapeuttienkin silmissä kyyneleitä välillä. Hoitosuhteessa on ollut hyvin parantavaa myös tunne, että rakastetaan. He välittivät minusta ammatillisesti ihan todella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

eräällä tutulla on juuri diagnosoitu tämä. kertokaa tarkemmin miten se ilmenee, en oikein nettimääritelmästä ymmärtänyt mitä käytännön tasolla tapahtuu. miten se haittaa elämää?

Se on yksilöllistä miten näkyy ja miten haittaa elämää. Terapeuttini sanoi, että aina yllättyy uuden asiakkaan kanssa sitä, että NÄINKÖ dissosiaatio voi myös näkyä. Tuttavasi osaa meitä paremmin kertoa, mitä dissosiaatio juuri hänen kohdallaan tarkoittaa.

kuules, "terapeutin"nimike on vapautettu viime vuosina kattamaaan lähes kaikki mahdolliset koulutukset omaavat henkilöt käyttämään tuota nimeä. Kehottaisin sinua penkomaan "terapeuttisi " koulutuksen, onko hän psykiatri, tai OIKEASTI juuri dissosiatiiviseen häiriöön perehtynyt laillistetu terapeutti vai ei. Kysy häneltä:minkälaisnen ja miten pitkä tai syvä kokoemus sinulla on juuri tämän häiriön kanssa painivien terapoinnista?? Tämä on tärkeää. Voi olla että terapeuttisi ei ole kyseiseen sairauteen oikeastaan perehtynyt ollenkaan, tai koulutettu edes. Did on niin erikoinen sairaus, että se kyllä vaatisi oikeasti juuri siihen perehtyneen psykiatrin!! (tämä siis minun mielipide, en ole asiantuntija itsekään)!

Niin, sinun mielipiteesi. Terapeuttini on nimenomaan suuntautunut dissoihin ja traumoihin ja työskennelly dissopotilaiden kanssa 10 vuotta. Kyllä luotan hänen asiantuntemukseensa.:) Sinäkö sitten löydät potilaita, joilla disso näyttäytyy täsmälleen samanlaisena... Syitä dissoonkin kun on niin erilaisia saati elämänpolkuja. Pidit siitä tai et niin et voi löytää mitään paria erilaista tapaa potea dissosiaatiohäiriötä vaan kullakin se näyttäytyy yksilöllisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä tämän dissodiaation pystyy itsessä toteamaan?? Ja miten monipersoonahäiriö ilmenee ihmisellä oikeasti??

En tiedä oikeasti miten ammattilainen sen näkee, mutta omalla kohdallani tuo pirstaloitumisen oivallus tuli esille vasta monen vuoden terapiakäyntien jälkeen. Voihan olla, että se nähtiin aiemmin, mutta oma oivallukseni syntyi hyvin hitaasti. Kerroin myös kokemuksista, joiden sain kuulla olevan dissosiaatiota. Sain konkreettisia keinoja, joilla tulla itse ulos epätodellisesta olosta.

Se oli tärkeä etappi ja kun terapeutit totesivat, että tästä eteenpäin onkin tarkoituksena saada nämä persoonan osat yhteistyöhön ja vähitellen sulautumaan yhteen, oivalsin suurta.

Aluksi opin huomaamaan missä kohtaa valtaan astuu mikäkin "minä"ja millaisia he ovat. Aloin nähdä osiot tietyn ikäisinä, pystyin kuvailemaan luonteen ja mielenkiinnot, sen kuinka nämä osiot suhtautuivat toisiinsa. Missä he astuivat minuun. Aiemmin en tiedostanut vaihdoksia

Kovin työ oli saada yhtä persoonaa halveksiva

ja vihaava yhteistyöhön sen pelokkaan ja surkean tyypin kanssa. Tuntui ihan mahdottomalta, itkin terapioissa paljon. Välillä työ oli niin vaativaa, että jokin persoonan osa luikahti pois paikalta ja muutuin silmissä eri ihmiseksi. Tämän näkivät terapeutit myös. Mutta noiden turvallisten ja hallittujen istuntojen aikana opin mistä persoonan osat olivat syntyneet ja eriytyneet, kuinka ne toimivat ja kuinka olin ne luonut tarpeeseen suojelemaan itseäni. Minuja oli viisi ja tajusin vähitellen, että ne kaikki ovat minä, enkä voi poistaa ketään.

Hyväksyminen tuli vähitellen, kun eri osien väliset rajat alkoivat häälyä. Ihan kuten terapeutit sanoivat, aloin vähitellen ymmärryksen kautta sulautua yhteen.

Sain kuulla, että olin tehnyt ihan valtavasti työtä. Vuosien aikana näin terapeuttienkin silmissä kyyneleitä välillä. Hoitosuhteessa on ollut hyvin parantavaa myös tunne, että rakastetaan. He välittivät minusta ammatillisesti ihan todella.

Pystytkö antamaan esimerkkejä kun en ymmärtänyt oikein, että millaisia ne eri persoonat oli ja miten käyttäydyit konkreettisesti.. On niin vaikea ymmärtää. Miten tuo esim ulkopuoliselle näyttäytyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä tämän dissodiaation pystyy itsessä toteamaan?? Ja miten monipersoonahäiriö ilmenee ihmisellä oikeasti??

En tiedä oikeasti miten ammattilainen sen näkee, mutta omalla kohdallani tuo pirstaloitumisen oivallus tuli esille vasta monen vuoden terapiakäyntien jälkeen. Voihan olla, että se nähtiin aiemmin, mutta oma oivallukseni syntyi hyvin hitaasti. Kerroin myös kokemuksista, joiden sain kuulla olevan dissosiaatiota. Sain konkreettisia keinoja, joilla tulla itse ulos epätodellisesta olosta.

Se oli tärkeä etappi ja kun terapeutit totesivat, että tästä eteenpäin onkin tarkoituksena saada nämä persoonan osat yhteistyöhön ja vähitellen sulautumaan yhteen, oivalsin suurta.

Aluksi opin huomaamaan missä kohtaa valtaan astuu mikäkin "minä"ja millaisia he ovat. Aloin nähdä osiot tietyn ikäisinä, pystyin kuvailemaan luonteen ja mielenkiinnot, sen kuinka nämä osiot suhtautuivat toisiinsa. Missä he astuivat minuun. Aiemmin en tiedostanut vaihdoksia

Kovin työ oli saada yhtä persoonaa halveksiva

ja vihaava yhteistyöhön sen pelokkaan ja surkean tyypin kanssa. Tuntui ihan mahdottomalta, itkin terapioissa paljon. Välillä työ oli niin vaativaa, että jokin persoonan osa luikahti pois paikalta ja muutuin silmissä eri ihmiseksi. Tämän näkivät terapeutit myös. Mutta noiden turvallisten ja hallittujen istuntojen aikana opin mistä persoonan osat olivat syntyneet ja eriytyneet, kuinka ne toimivat ja kuinka olin ne luonut tarpeeseen suojelemaan itseäni. Minuja oli viisi ja tajusin vähitellen, että ne kaikki ovat minä, enkä voi poistaa ketään.

Hyväksyminen tuli vähitellen, kun eri osien väliset rajat alkoivat häälyä. Ihan kuten terapeutit sanoivat, aloin vähitellen ymmärryksen kautta sulautua yhteen.

Sain kuulla, että olin tehnyt ihan valtavasti työtä. Vuosien aikana näin terapeuttienkin silmissä kyyneleitä välillä. Hoitosuhteessa on ollut hyvin parantavaa myös tunne, että rakastetaan. He välittivät minusta ammatillisesti ihan todella.

Pystytkö antamaan esimerkkejä kun en ymmärtänyt oikein, että millaisia ne eri persoonat oli ja miten käyttäydyit konkreettisesti.. On niin vaikea ymmärtää. Miten tuo esim ulkopuoliselle näyttäytyy.

En ole tuo aiempi kirjoittaja mutta itselläni on esimerkiksi seksuaalisesti holtiton osa ja seksuaalisesti todella arka ja vetäytyvä osa. Läheisille näyttäydyn ujona ja estoisena mutta sitten tuntemattomien kanssa minulla on pelkkiä seksisuhteita, harrastan irtosuhteita ja teen hc-juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä tämän dissodiaation pystyy itsessä toteamaan?? Ja miten monipersoonahäiriö ilmenee ihmisellä oikeasti??

En tiedä oikeasti miten ammattilainen sen näkee, mutta omalla kohdallani tuo pirstaloitumisen oivallus tuli esille vasta monen vuoden terapiakäyntien jälkeen. Voihan olla, että se nähtiin aiemmin, mutta oma oivallukseni syntyi hyvin hitaasti. Kerroin myös kokemuksista, joiden sain kuulla olevan dissosiaatiota. Sain konkreettisia keinoja, joilla tulla itse ulos epätodellisesta olosta.

Se oli tärkeä etappi ja kun terapeutit totesivat, että tästä eteenpäin onkin tarkoituksena saada nämä persoonan osat yhteistyöhön ja vähitellen sulautumaan yhteen, oivalsin suurta.

Aluksi opin huomaamaan missä kohtaa valtaan astuu mikäkin "minä"ja millaisia he ovat. Aloin nähdä osiot tietyn ikäisinä, pystyin kuvailemaan luonteen ja mielenkiinnot, sen kuinka nämä osiot suhtautuivat toisiinsa. Missä he astuivat minuun. Aiemmin en tiedostanut vaihdoksia

Kovin työ oli saada yhtä persoonaa halveksiva

ja vihaava yhteistyöhön sen pelokkaan ja surkean tyypin kanssa. Tuntui ihan mahdottomalta, itkin terapioissa paljon. Välillä työ oli niin vaativaa, että jokin persoonan osa luikahti pois paikalta ja muutuin silmissä eri ihmiseksi. Tämän näkivät terapeutit myös. Mutta noiden turvallisten ja hallittujen istuntojen aikana opin mistä persoonan osat olivat syntyneet ja eriytyneet, kuinka ne toimivat ja kuinka olin ne luonut tarpeeseen suojelemaan itseäni. Minuja oli viisi ja tajusin vähitellen, että ne kaikki ovat minä, enkä voi poistaa ketään.

Hyväksyminen tuli vähitellen, kun eri osien väliset rajat alkoivat häälyä. Ihan kuten terapeutit sanoivat, aloin vähitellen ymmärryksen kautta sulautua yhteen.

Sain kuulla, että olin tehnyt ihan valtavasti työtä. Vuosien aikana näin terapeuttienkin silmissä kyyneleitä välillä. Hoitosuhteessa on ollut hyvin parantavaa myös tunne, että rakastetaan. He välittivät minusta ammatillisesti ihan todella.

Pystytkö antamaan esimerkkejä kun en ymmärtänyt oikein, että millaisia ne eri persoonat oli ja miten käyttäydyit konkreettisesti.. On niin vaikea ymmärtää. Miten tuo esim ulkopuoliselle näyttäytyy.

Vahvasti erilaisia osia olivat sellainen topakka ja tiukka, tunteista riisuttu steriili ja kylmän oloinen riivinrauta, joka oli käytössä tiukoissa paikoissa vaikkapa virastoasioissa tai ns. taistelussa lasten asioiden puolesta. Käytössä esiintymistilanteissa. Toinen ääripää hyvin lapsellinen itkeskelijä, jonka tunnetilat ja reaktiot olivat hyvin kehittymättömiä ja arvaamatomia.

Tässä välissä muita "hahmoja". Hankalinta oli se, että nämä roolit eivät aina olleet käytössä tarkoituksenmukaisesti, vaan tuo itkijä saattoi tulla paikalle silloin kuin tiukkista olisi pitänyt käyttää. Tai itkijä saattoi tulla paikalle parisuhteessa, eikä kukaan aikuinen mies voi ymmärtää miten yhtäkkiä lapseksi muuttunutta kumppania pitäisi käsitellä. Tai kun olisi pitänyt olla herkkä ja taiteellinen, tuo tiukkis tulikin lakaisemaan muut persoonat pois ja toiminta lakkasi erilaisiin lukittumisiin. Persoonat muodostuivat tarpeeseen elämän varrella, mutta eriytyivät liikaa ja työnsivät pois muita persoonani puolia. Ne toimivat erillään ilman omaa hallintaani, en tuntenut olevani heistä kukaan.

Vaikea sanoa miltä se muille näytti, kun en itsekään tajunnut tunnetilojeni kaoottisuutta. Käytin valtavasti energiaa pitääkseni ulkokuoren mahdollisimman normaalina. mutta luultaavasti olen vaikuttanut lähinnä hurjan arvaamattomalta ja ailahtelevaiselta.

Kaikilla ihmisillä on erilasia rooleja, on työminää ja äitiminää, kaveriminää jne. mutta minulla ne menivät liian kauaksi toisistaan ja aiheuttivat kärsimystä. Yksi osa vihasi toista ja niin edelleen. Terapeutti kysyi usein mitä sisälläni olevat tyypit sanovat siitä ja tästä, miten keskustelevat keskenään, kuka on voitolla, ketä jään uskomaan, halusinko että juuri se persona jää voitolle nyt. Joutuiko joku menemään pois vasten tahtoaan. Mhin se mieni, mihin halusin sen menevän. Omat vastaukseni auttoivat avamaan solmut.

Oivallus itseni kokoon saamisesta nytkähti eteenpäin, kun ensimmäistä kertaa sanoin vahingossa ääneen "En minä ole oikeasti tuollainen". Minä. Minä. Alkoi tulla hajua siitä, että löysin jonkinlaisen ydinminuuden. Se oli riemun päivä. Tai kun osasin vastata kysymykseen millainen sitten oikesti olen ja saatoin luetella hyviä piirteitä; Olen kiltti. Sydämellinen. Älykäs. Äidillinen. Taiteellinen. Ja terapeutti hymyili takaisin, että niin olet! Juuri sellainen olet!

up