Käyttäjä39833

Missä vaiheessa opit, että töissä ei edes kannata yrittää parhaansa?

Itse opin vasta näin 26-vuotiaana. Antamalla kaikkensa saa vain itsellensä lisää töitä. Ei ylennyksetkään mene ahkerimmille vaan pomon lellikeille. Nyt etätöissä teen max 3 tuntia töitä; vain minimin, millä juuri ja juuri ei pysty pomo nipottamaan eikä tule muita seurauksia. Sama palkka juoksee, ja on paljon mukavampaa. Mihinkään ylimääräiseen en enää ryhdy.

Miten sietää anoppia?

Kertokaapa palstamammat, miten jaksatte anoppia, jonka kanssa ne kuuluisat kemiat ei toimi laisinkaan.

Oma anoppini on luonteeltaan minun vastakohtani. Hän häslää, säätää, höpöttää, ylihuolehtii, purkaa avoimesti tunteitaan. Minä olen syrjäänvetäytyvä, niukkasanainen, järjestelmällinen ja perfektionistinen. Hänen ajatuksensa juoksevat hirveää vauhtia ja kun minä pääsen keskusteluun mukaan, on anopin ajatukset jo toisaalla. Meidän tahtimme on ihan erilainen.

Erilaisuutemme on mennyt sellaiseen pisteeseen, että minä en välittäisi olla anopin seurassa yhtään enempää kuin on pakko. Jokainen pienikin asia hänessä ärsyttää. Yhteiset perhejuhlat muuttuvat helposti rasittaviksi, kun anoppi pitää omaa showtaan ja minä keskityn hänen ignooraamiseensa.

Gradun kirjoittaminen tökkii pahasti

Lisäaika ja lisäajan lisäaika alkaa olla kohta käytetty. Se pitäisi vain nyt saada valmiiksi.

Ohjaaja on vaihtunut 2 kertaa ja tuntuu että aina saa aloittaa melkein alusta, kun he haluavat viedä työtä päinvastaiseen suuntaan kuin edeltäjänsä.

Haluan vain tehdä tuon nyt valmiiksi. Arvosanalla ei väliä. Antakaa nyt joku neuvo, miten ihmeessä saan sen valmiiksi?

Pääni on ihan sekaisin. Mielialat vaihtelee laidasta laitaan, tätä kestänyt jo kuukausia. En kestä tätä.

Mihinkään en voi itsessäni luottaa. Olen aina ollut tuuliviiri, nopeasti innostuva ja myöskin masentuva.
Olen herkkä stressille ja kehoni onkin usein pakene tai taistele - tilassa. Olen kuitenkin tunnollinen ja teen valtavasti töitä jos johonkin ryhdyn. Haalin parhaan tuloksen, muu ei riitä ja jos en osaa, lannistun. Parhaimpia arvosanoja vetelen milloin mistäkin mutta sisäisesti tunnen itseni suurimmaksi osaksi vain ja pelkästään epäonnistujaksi. Näen omat virheeni ja muistan ne vuosien päähänkin.

Omassa päässä on rankka elää. Ei vain sen takia, että olen kriittinen itseäni kohtaan vaan totta hemmetissä, se myös vaikuttaa kaikkeen fyysiseen olemukseen ja jaksamiseen. Olen väsynyt lähestulkoon koko ajan.
Käytän myös haavojen voitelukeinona milloin mitäkin epäsuotuisia keinoja. Tupakointi, alkoholi, tunnesyöminen.
Alituiseen olen laihiksella ja pidän myös yllä tiukkaa ruokavalioita näiden välissä. Hyvin kausittaista.

No eipä ehkä tuossakaan vielä mitään mutta elämäni on sekaista, kaoottista. Haluan olla siellä, toisena hetkenä täällä. Kun menen työhaastatteluun, saan työn ja sen jälkeen mietin, että haluanko edes koko työtä. No menen kun olen sopinut.
Itsem. ajatuksia on joka viikko, itken vuolaasti ja suunnittelen tarkkaan, mietin päivämäärät yms. Seuraavana päivänä olo helpottaa, kaksi päivää jaksan taas ja sitten mennään alamäkeen pään sisällä.

Tämä on helvettiä! - minulla on on ollut vaikeaa läpielämän, on pahoja traumoja ja olen kokenut paljon hylkäämistä emotionaalisesti.

Olen kuitenkin pärjännyt, olen asioissa määrätietoinen ja tosiaan yritän parhaani. Pääni sisäinen kaaos on vain hyvin uuvuttavaa ja pelottavaa. Ulkoisesti olen itse rauhallisuus ja niin mukava sekä tasapainoisen oloinen. Oikeasti olen ihan sekaisin ja häpeän paljon asioita mitä menneisyydessä on tapahtunut. Sisällä on joku tunnemyllerrys joka vain on niin kokonaisvaltainen, että tekisi mieli joskus huutaa aivan saatanan kovaa, jotta saisin sen purettua. Tyydyn vain sitten käyttämään eri keinoja defensseihin ja vain kestää.

12v ylipainoinen tytär alkanut piilottaa herkkuja huoneeseensa

Tyttö on 155cm/74kg. Paino kertynyt pikkuhiljaa, mutta erityisesti viimeisen puolen vuoden aikana. Järkytyin kun imurodessa löysin hänen sänkynsä alta melkein jätesäkillisen herkkujen papereita, esim. Suklaalevyjen kääreitä, karkkipusseja, munkkipusseja, keksipaketeita, pizzojen pakkauksia ym. Juttelin tytölle ja reagoi juuri kuten oletin, eli suuttui ja alkoi itkeä. Ei suostu puhumaan asiasta. Tuon ikäistä nyt on mahdoton vahtiakaan 24/7. Viikkorahansa ei tuolla osiin määriin riitä ja kertookin, että on lainannut kavereilta. Mistä apua tilanteeseen?

TÄMÄN olisin halunnut tietää raskaudesta / synnytyksestä / synnytyksen jälkeisestä ajasta

Antakaa tulla!

Itselleni tuli yllätyksenä, miten rankkaa ihan oikeasti tää loppuraskaus voi olla. Ilmeisesti si-nivel sanonut itsensä irti ja aiheuttaa pistävän kivun joka askeleella. Eipä tule hirveästi liikuttua sen takia ja karmeeltahan se tuntuu kun on tottunut liikkumaan paljon. Muuta mukavaa; jatkuva pissahätä, väsymys, närästys ja viimeisimpänä käden jatkuva puutuminen joka herättää öisinkin (pissahädän lisäksi).