Missä vaiheessa opit, että töissä ei edes kannata yrittää parhaansa?

Kun tarpeeksi pitkään tein kaikkeni ja kiitosta ei kuulunut niin totesin, että ihan sama. Menen töihin ja teen työni ja siinä se.

Vähän päälle 30v olin ja ensimmäinen oikea vakituinen työpaikka.

En ole tainnut vielä oppia. 40v lähestyy.

Opin jo teininä kesätöissä ollessani. Työnsä kannattaa hoitaa hyvin, mutta uhrautuvaa perfektinistia ei arvosta kukaan muu kuin uhrautuva peerhektinisti itse.

Siinä vaiheessa, kun palkankorotuksia/bonuksia ei näköpiirissä, mutta omistajille sataa mannaa joka vuosi. Ei tihku edes niitä kuuluisia leivän murusia pöydältä....

Kolmekymppisenä. Ymmärsin, että pysyn työympäristössä huomaamattomana vaikka raataisin yötä päivää.

Siinä vaiheessa kun isäni kertoi miten työelämä toimii. Kun teet enemmän kuin muut ja paremmin kuin muut niin kohta teet kaiken yksin ja työmäärääsi lisätään koska selviät siitä mistä toiset ei. 

Nelikymppisenä. Vaikka tekisit hommat täydellisesti, palkaksi et saa ylennystä tai palkankorotusta vaan lisää töitä.

50-vuotiaana. Toiset saivat kiitosta, minä en, joka tein kaikkeni ja paikkasin ja sijaistin toisiakin. Esimies hakkuu kerran vuodessa ja on antanut bonarit suosikeilleen, jotka eivät suostu tekemään mitään ylimääräistä. Saan saman summan paikkaamalla toisia koko ajan kuin suosikit tekemättä mitään. Onpa reilua.

Vasta muutama vuosi sitten eli vähän alta 60 v. Olen myös sanonut sen pomolle etten enää viitsi tehdä hullun lailla kun mitään kiitosta ei saa. Lisää töitä vaan. Olen sanonut, että teen vaan sen minkä työaikana normaalitahdilla ehdin ja loput jätän tekemättä. No ei se siihen oikein mitään sanonut. Kolmisen vuotta vielä eläkeikään.

Vierailija kirjoitti:

Nelikymppisenä. Vaikka tekisit hommat täydellisesti, palkaksi et saa ylennystä tai palkankorotusta vaan lisää töitä.

Kuten entinen pomoni jo kauan sitten sanoi: Ylennyksen ja lisää palkkaa saa yleensä työpaikkaa vaihtamalla. Niinpä sitten vuosi tuon viisauden jälkeen teinkin.

Säästin firmalle reilusti yli miljoona euroa ja tästä sain palkinnoksi 50e. Ei ylennystä. Ei palkankorotusta. 50 euroa. Siihen loppui yritys. Teen absoluuttisen minimin ja se siitä

Just sain 900€ kuussa lisää liksaa, työpaikkaa vaihtamatta.

Nyt tuli viikko sitten hyvä muistutus asiasta. Meillä on aikamoista kränää töissä. Yhteen vuoroon haluttas muilla laittaa enemmän töitä mitä ehtii tekemään. Olenkin nyt ajatellut asiaa. Toivon jatkossa aina sille päivälle vapaata. Tehkööt muut. Mä oon sillon kotona. Hah.

Siksi olenkin elämäntapatyötön.

Kielipoliisi korjaa:

Missä vaiheessa opit, että töissä ei edes kannata yrittää parastaan?

Ensimmäisessä työpaikassani jaksoin vielä paahtaa, koska se huomattiin, sain kolme kertaa palkankorotuksen (ei mitään indeksikorotuksia vaan ihan kunnollisen), yhden ylennyksen ja parit bonarit per vuosi. Vaihdoin työpaikkaa ja siellä omasta suoriutumisesta sain palkinnoksi tehdä muidenkin työt ja lupauksia hienosta tulevaisuudesta firmassa. Siihen loppui se yrittäminen, nykyisessä teen vain minimit enkä veny yhtään.

Ekassa koulutusta vastaavassa työssä kahdessa kuukaudessa.

Olen saanut kunnon korotuksen vain vaihtamalla työpaikkaa.

Minäkin päätin tehdä vain absoluuttisen minimin rimaa hipoen, kun kuppi tuli täyteen. Olin ennen aina täynnä ideoita, tein yksin kolmen ihmisen työn, kun taas pomon lellikki sai yhden kolmasosan noista töistä ja kaksi avustajaa vielä siihen. Sai myös palkankorotuksen, paremman tittelin ja suitsutusta joka kokouksessa.

Mä opin sen jo ala-asteella kun oli ekoja ryhmätöitä. Mut pistettiin aina laiskojen ryhmään "tsemppaamaan". Aina tein yksin koko työn, aina saatiin 9 tai 10 ja aina mua vitutti että mä joudun siihen ryhmään yksin tekemään ja muut saa hyvät numerot vaikkei tee mitään.

Sen jälkeen olen aina mennyt siitä mistä aita on matalin, ellei siitä ole itselleni haittaa.