Avioliitto ja erillään asuminen
Olemme miehen kanssa naimisissa ja rakkautta on, mutta emme oikein tahdo saman katon alle mahtua, molemmat kaipaisimme enemmän omaa rauhaa. Nyt on mietinnässä erilleen muutto, kumpikaan ei halua erota, mutta yhdessä asuminen on turhan haastavaa + työmatkan kannalta hänen kannattaisi muuttaa lähemmäs töitään. Olisi kiva kuulla kokemuksianne, jos olette muuttaneet erilleen, mutta jatkaneet parisuhdetta, tavanneet muutamia kertoja kuussa yms. Alussa ajatus tuntui hullulta, miksei saman tien erottaisi, mutta se tuntuu vielä hullummalta... Yhteisiä lapsia ei ole.
Kommentit (10)
Muutamia kertoja KUUSSA?:d aika vähän...
Me asuttiin jokunen vuosi eri paikkakunnilla, minä opiskelin ja mies kävi töissä toisaalla. Yhdessä elossa ei ollut ongelmaa, mutta lamavuosina oli pakkotilanne. Nähtiin 1-2 viikon välein.
Niin en tiedä tarkemmin, ei olla mitään sovittu tai oikeastaan edes päästy vielä puhumaan. Molemmilla omia harrastuksia yms että varmaan käytännössä muutama vkl kuussa yhdessä.
Ap
Me asuttiin 1,5v erillään opiskeluiden vuoksi, ei ongelmia. Nähtiin silti usein, välimatkaa 200km. Meillä kuitenkin oli koko ajan suunnitelmissa muuttaa yhteen sitten kun mä valmistun eli tilapäisratkaisuna toimi mutta pysyvänä ratkaisuna en kannata.
Teillä kuulostaa vähän nurinkuriselta kun ette edes halua asua yhdessä? Eroa taitaa enteillä.
Me olemme naimisissa ja asumme erillään. Kummallakin on lapsia, emmekä ole vielä löytäneet niin isoa asuntoa, johon mahtuisimme. Kyllä se elämä vaikeutuu, kun yhteen muutetaan... Tämä on oikeastaan aika ideaalia. Me tosin näemme kuukaudessa ainakin 20 päivänä ja vietämme vähintään 15 yötä yhdessä.
12 vuotta yhdessä, joista vain kolme saman katon alla. Töiden takia. Ei olla naimisissa eikä ole lapsia. Puolensa erillään ja yhdessä asumisessa. Mieluummin olisin yhdessä mutta erilläänkin pärjää ja onnistuu, jos kumpikin haluaa onnistuvan.
Nostelen vanhaa ketjua, koska meillä on hyvin samankaltainen tilanne, joskin tarkoitus olisi jatkaa asumissa samassa kaupungissa. Olisi kiva kuulla, onko jollain muulla kokemuksia ja nimenomaan pysvänä ratkaisuna, ei väliaikaisena ja olosuhteiden pakosta (tyyliin opintojen takia pakko asua vielä vuosi erillään jne).
En tajua mikä järki tuossa on? Onko lopullinen ero jotenkin pelottava asia? Miksi jättää asiat ratkaisematta? Löysään hirteen? Jäädä huonoon suhteeseen kun ei uskalla erota?
Jos ei omia kokemuksia ole niin olisiko lähipiirissä? Arvostaisin kovasti kuulla.