Parisuhde pitäisi panna tärkeysjärjestyksessä perheen edelle

Ehdottomasti.

Kyllä. Jos parisuhde voi huonosti tai sitä ei ns. ole niin kyllä ne lapsetkin voivat huonosti.
Kun parisuhde on kunnossa niin perheenä voidaan hyvin...

Mä pidin lapsena itsestäänselvänä että vanhempani ovat toisilleen tärkeimmät ja mä olen vain lapsi. En kyllä tiedä ajattelivatko he samoin.. :)

Äitini sanoi joskus, että ennen oli helpompaa, kun avioliitossa ei ollut tätä kolmatta pyörää, tätä parisuhdetta, jota pitäisi jatkuvasti miettiä. Elettiin vaan elämää, yhdessä.Vanhempani ovat olleet nyt 40 vuotta naimisissa, onnellisina.

Minusta se oli viisaasti sanottu. Asioista on tehty liian vaikeita. Puolison ei tarvitse tietää yhteiselosta muuta kuin sen, että ole ystävällinen toiselle, vaikeinakin aikoina, ylläpidä huumoria, nuku ja syö riittävästi ja katso toista silmiin kun puhut. Ei siihen sen kummempia kommervenkkejä tarvita. 

En ole samaa mieltä. Vanhempana olo on arvokkaampaa. Parisuhteesta voi erota, lapsistaan normaali aikuinen ei halua erota.

Mä olen samaa mieltä. Ihan sen takia, että se on lapselle parasta. Ei ole lapselle hyväksi että äidin tai isän tai molempien elämä pyörii lapsen ympärillä. Sen sijaan on hyvä, että lapsella on vanhemmat, jotka rakastavat toisiaan, luovat vakaan ilmapiirin perheeseen ja antavat lapselle hyvän kuvan parisuhteesta. Tälle pohjalle lapsen on helpompi rakentaa oma elämänsä. 

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö vanhemmat huolehtisi ja rakastaisi kaikin tavoin lapsistaan. Mutta lapset lähtevät kotoa ja avioituvat. He rakastavat tätä puolisoaan enemmän kuin vanhempiaan ja silloin on hyvä kun vanhemmilla on edelleen hyvä parisuhde, jossa saa tukea ja rakkautta.

Minusta hiukan hankala verrata tärkeydessä suhdetta lapsiin tai suhdetta puolisoon.

Tärkeille asioille antaa aikaa ja jossakin vaiheessa lapset tarvitsee sitä aikaa enemmän kuin puoliso jossakin elämänvaiheessa asia taas useinkin on toisin.

Lapsille on mielestäni taakkaa olla vanhempien tärkeimpiä ihmissuhteita vaikka muuten he voivat olla lapselle tärkeitä ja lapset heille.

Joo tätä paskaa. Isäni kuoli, kun olin 12. Äiti otti uuden miehen, ennen kuin ennätin 13 täyttää ja ennen kuin täytin 14 tätä uusi isä asui meillä. Oli kusipäinen, väkivaltainen paska. Oli selvää, että tässä parisuhteessa siitä koitui hieman ongelmia, joten luonnollisesti äiti hyppäsi kaikenmaailman itseparannuskursseilla ja yhdeltä moiselta tullessaan ilmoitti mulle silmät sädehtien, että nyt hän tämän vihdoin ymmärtää: parisuhde pitää laittaa ykköseksi! Oli aika messevää 14-vuotiaana kuunnella, että tästä lähin näin on. Ja oli. Siihen kunnes 19 täytin ja pääsin pois koko väkivaltaisesta, viinanhuuruisasta paskasta.

Sanomatta selvää, että äiti on nyt, parisuhteen loputtua siihen, että mies joi itsensä hengiltä, aika yksinäinen. Mutta muistothan hänellä on ykkösestä, tämä hännänhuippu kun ei käy kuin joskus ja jouluna.

Panna pitäisi kyllä.

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 10:15"]

Mä olen samaa mieltä. Ihan sen takia, että se on lapselle parasta. Ei ole lapselle hyväksi että äidin tai isän tai molempien elämä pyörii lapsen ympärillä. Sen sijaan on hyvä, että lapsella on vanhemmat, jotka rakastavat toisiaan, luovat vakaan ilmapiirin perheeseen ja antavat lapselle hyvän kuvan parisuhteesta. Tälle pohjalle lapsen on helpompi rakentaa oma elämänsä. 

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö vanhemmat huolehtisi ja rakastaisi kaikin tavoin lapsistaan. Mutta lapset lähtevät kotoa ja avioituvat. He rakastavat tätä puolisoaan enemmän kuin vanhempiaan ja silloin on hyvä kun vanhemmilla on edelleen hyvä parisuhde, jossa saa tukea ja rakkautta.

[/quote]

Kaunis teoria, mutta oikeasti lapsen rakastaminen on aivan eri asia kuin kenenkään muun ihmisen rakastaminen. Se on luonnonvoima, enkä ollenkaan ymmärrä tätä, että sitä lasta pitäisi jotenkin rakastaa vain tietty määrä, vähän kuin käsijarru päällä, sillä ajatuksella että se rakkaus on pois jostain muusta elämässä. Se, paljonko lastaan rakastaa, ei riipu siitä paljonko lapsi rakastaa äitiään. Se ei ole ehdollista eikä velvoita lasta mihinkään. Siksihän sitä lasta rakastetaan täysillä, aina, niin että se sattuu, että hän voi jonain päivänä pakata reppunsa ja lähteä maailmaan ja ottaa itsestäänselvyytenä sen, että häntä on rakastettu ja hän ansaitsee rakkautta.

Rakkaus puolisoon on sen sijaan varsinkin vaikeina aikoina aktiivista työtä, jota useimmat ei vaan jaksa tehdä jos elämässä on muutakin joka vie energiaa. Ei rakkaus ole mikään kattila josta ammennetaan ensin yksi kauhallinen toiselle ja sitten toiselle, ja laskeskellaan, että tää nyt asuu tässä saman katon alla 20 vuotta ja tää toinen 40 vuotta, että tälle toiselle kuuluu prosentuaalisesti nyt 25% enemmän rakkautta. 

Minusta on aivan hullua verrata vanhemman ja lapsen suhdetta mihinkään muuhun ihmissuhteeseen, koska se on ainutlaatuinen. Siihen väliin ei pitäisi minkään yrittää tulla. Siihen rinnalle kylläkin mahtuu muitakin syviä ja lämpimiä ihmissuhteita.

Lapset ensin. Sen jälkeen kun tulee lapsia ne menvät ykkösiksi aina siihen asti kunnes muuttavat kotoa pois. Aikuisten ihmisten velvollisuus on huolehtia lapsista, ei niitä voi jättää nääntymän parisuhteen jalkoihin, kuten nykyaikana liian usein tapahtuu uutisten perusteella. Parisuhdetta kyllä pystyy hoitamaan riittävästi vaikka on lapsia.

Vanhempien välinen rakkaus on tärkeää sen takia että se tukee kasvatustehtävää. Lastansa rakastaa enemmän kuin mitään muuta, mutta ihmisen ei kuulu olla lapsen rakkaudesta riippuvainen. Jos parisuhde on tunnekylmä ja lapsen ja vanhemman välinen rakkaus on perheessä korostunut, niin se vääristää helposti kasvatusta. Vanhemmasta tulee liian riippuvainen lapseltaan saamasta rakkaudesta, ja lopputulos on se ettei lapsen kiukkua ja pahaa mieltä kestetä. Uskon että tämä on monen curling-vanhemman ongelma, lapsi on perheessä se jolta rakkautta eniten saadaan. Vanhempien tehtävä on rakastaa toisiaan ja lapsiaan, lapsella sitä samaa tehtävää ei saa olla.

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 10:34"]

Vanhempien välinen rakkaus on tärkeää sen takia että se tukee kasvatustehtävää. Lastansa rakastaa enemmän kuin mitään muuta, mutta ihmisen ei kuulu olla lapsen rakkaudesta riippuvainen. Jos parisuhde on tunnekylmä ja lapsen ja vanhemman välinen rakkaus on perheessä korostunut, niin se vääristää helposti kasvatusta. Vanhemmasta tulee liian riippuvainen lapseltaan saamasta rakkaudesta, ja lopputulos on se ettei lapsen kiukkua ja pahaa mieltä kestetä. Uskon että tämä on monen curling-vanhemman ongelma, lapsi on perheessä se jolta rakkautta eniten saadaan. Vanhempien tehtävä on rakastaa toisiaan ja lapsiaan, lapsella sitä samaa tehtävää ei saa olla.

[/quote]

Kyllä mun mielestä lapset myös yleensä rakastavat vanhempiaan ja osoittavat rakkautta. Ihan luontaisesti jos vanhemmat ovat hyviä ja rakastavia.

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 10:11"]

Äitini sanoi joskus, että ennen oli helpompaa, kun avioliitossa ei ollut tätä kolmatta pyörää, tätä parisuhdetta, jota pitäisi jatkuvasti miettiä. Elettiin vaan elämää, yhdessä.Vanhempani ovat olleet nyt 40 vuotta naimisissa, onnellisina.

Minusta se oli viisaasti sanottu. Asioista on tehty liian vaikeita. Puolison ei tarvitse tietää yhteiselosta muuta kuin sen, että ole ystävällinen toiselle, vaikeinakin aikoina, ylläpidä huumoria, nuku ja syö riittävästi ja katso toista silmiin kun puhut. Ei siihen sen kummempia kommervenkkejä tarvita. 

[/quote]

Kuulostaa kyllä todella oudolta. Jos parisuhdetta pitää koko ajan miettiä, niin silloin on joko valinnut väärän kumppanin tai kannattaisi muuten elää yksin. Parisuhdehan on juuri tuota toisessa kappaleessasi kuvailemaa asiaa. Se on yhdessä olemista ja toisen huomioon ottamista ja oman elämänsä elämistä niin, että kumpikin on tyytyväinen ja jos on lapsia, niin lasten tarpeet huomioiden. Parisuhteen normitila ei ole koskaan vaikea.

Tärkeysjärjestys menee niin, että lapset ensin ja mies hyvänä kakkosena aivan hännillä.
Aikuinen pystyy huolehtimaan itsestään, pieni lapsi ei. Rakkautta taas kyllä riittää kaikille.
Elämän ei tarvitse olla suurta ja ihmeellistä, halaus, suukko ja sillointällöin pitkä, ihaileva katse puolisoon riittää kertomaan, että rakastetaan vielä. Kehaisenkin sillointällöin kuinka upealta näyttää. Läheisyyttä ja seksiä unohtamatta. Näihin ei joka päivä löydy aikaa tai jaksamista, mutta puhumalla siitäkin selviää. Ei voi olettaa että toinen lukee ajatuksia. Elkää ajatelko puolisoa itsestäänselvyytenä, se loukkaa. Aikuinen ihminen voi aina ottaa ja lähteä. Mutta lapset ajaa silti aina edelle, jos pitää valita.
Jos joku nyt tästä sekavasta selityksestä pointin poimii.. :D

Naisen kuuluu asettaa parisuhde ykköseksi. Miehillä on parempaakin tekemistä kuin hyysätä akkoja. M20

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 10:11"]

Puolison ei tarvitse tietää yhteiselosta muuta kuin sen, että ole ystävällinen toiselle, vaikeinakin aikoina, ylläpidä huumoria, nuku ja syö riittävästi ja katso toista silmiin kun puhut. Ei siihen sen kummempia kommervenkkejä tarvita. 

[/quote]

Kuvailit juuri ystävyyssuhteen. Parisuhde on melkein sama, mutta siinä on seksiäkin.

Sopii nykyaikaiseen ajatteluun että omat tarpeet ensin. Monet vanhemmat tätä toteuttavat ties kuinka monennessa parisuhteessaan eikä lapsi saa siitä mitään muuta mallia kuin sen, että ihmissuhteet ovat kertakulutuskamaa, aina voi vaihtaa parempaan ja olla taas hetken onnellinen.

Minusta lapset ovat aina ykkösiä ja vaikka parisuhde on tärkeä, se ei koskaan saisi mennä lapsen tarpeiden edelle. Esim. jos lapsi joutuu sairaalaan ja miehellä on ollut töissä rankka päivä, kuka vanhempi jää mieluummin viihdyttämään miestään kuin lastaan? Ja jos jää, niin eivätkö prioriteetit ole vähän hukassa? Edelleen jos lapsella on ollut rankka päiviä ja miehellä on ollut rankka päivä, niin eiköhän se lapsi tarvitse ja kaipaa enemmän äitinsä huomiota kuin se mies. Aikuiset pystyvät hillitsemään omia tarpeitaan ja ymmärtävät sen, että asioita pitää odottaa, lapset taas eivät. Annetaanko vauvan vain huutaa, kun vanhemmilla on tärkeä parisuhdehetki menossa?

Tottakai mitä isommaksi se lapsi kasvaa, sitä enemmän voidaan parisuhteeseen panostaa, koska nyt myös esim. teini osaa odottaa vuoroaan. Silti edelleen sille teinille on itsetunnon ja minäkuvan kannalta ensiarvoisen tärkeää tietää olevansa vanhemmileen se tärkein. Sen ei tarvitse näkyä joka hetki arjessa mutta tärkeissä asioissa sen pitäisi näkyä.

Ystäväni perheessä teini sairastui mielenterveysongelmiin ja vanhemmat tietysti tukivat ja auttoivat kaikin voimin, kunnes tuli lopulta se hetki vastaan, jolloin pitää miettiä, mitä kaikkea uhrataan teinin hyväksi. Hän kun sattui olemaan sillä hetkellä loputon kaivo. Lääkärit herättelivät vanhempia tajuamaan, että omaa itseään ei voi menettää, rajan täytyy tulla siinä vaiheessa, kun oma mielenterveys alkaa horjua. Vanhemmat tekivät korjausliikkeen ja kertoivat teinille, että tukevat ja auttavat aina niin paljon kuin pystyvät mutta että eivät aio hukata itseään eivätkä toisiaan tässä sivussa. Lapsi tiesi olevansa tärkeä, vaikka kaikkea ei uhrattukaan. Tärkeää kuitenkin oli, että vanhemmat olivat todellakin yrittäneet kaikkensa eivätkä luovuttaneet heti alkuun todeten, että meidän parisuhdettamme emme riskeeraa, koska se on tärkein. Ei se parisuhde ollut tärkein, siitä vain ei voitu kaiken lisäksi luopua. 

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 10:44"]

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 10:11"]

Puolison ei tarvitse tietää yhteiselosta muuta kuin sen, että ole ystävällinen toiselle, vaikeinakin aikoina, ylläpidä huumoria, nuku ja syö riittävästi ja katso toista silmiin kun puhut. Ei siihen sen kummempia kommervenkkejä tarvita. 

[/quote]

Kuvailit juuri ystävyyssuhteen. Parisuhde on melkein sama, mutta siinä on seksiäkin.

[/quote]

Pitkien parisuhteiden aivan on juurikin syvä ystävyys. Kun katsoo iäkkäitä onnellisia pariskuntia, niin varmasti heillä sitä seksiäkin on ja on ollut, mut ystävyys on juuri se, joka on kantanut niiden seksittömien kausien yli.

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 10:37"][quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 10:34"]

Vanhempien välinen rakkaus on tärkeää sen takia että se tukee kasvatustehtävää. Lastansa rakastaa enemmän kuin mitään muuta, mutta ihmisen ei kuulu olla lapsen rakkaudesta riippuvainen. Jos parisuhde on tunnekylmä ja lapsen ja vanhemman välinen rakkaus on perheessä korostunut, niin se vääristää helposti kasvatusta. Vanhemmasta tulee liian riippuvainen lapseltaan saamasta rakkaudesta, ja lopputulos on se ettei lapsen kiukkua ja pahaa mieltä kestetä. Uskon että tämä on monen curling-vanhemman ongelma, lapsi on perheessä se jolta rakkautta eniten saadaan. Vanhempien tehtävä on rakastaa toisiaan ja lapsiaan, lapsella sitä samaa tehtävää ei saa olla.

[/quote]

Kyllä mun mielestä lapset myös yleensä rakastavat vanhempiaan ja osoittavat rakkautta. Ihan luontaisesti jos vanhemmat ovat hyviä ja rakastavia.
[/quote]
Kyllä tottakai rakastavat! Mutta lapsilta saati rakkaus ei saa olla vanhemmalle välttämätön voimavara arjessa. Välillä tulee niitä päiviä jolloin "äiti sä oot ihan tyhmä ja mä vihaan sua!", ja ne on kestettävä.
Jos elää täysin kylmässä parisuhteessa joka vain kuormittaa, niin lapsen negatiivisia tunteita ei jaksa, ja niitä täytyy jaksaa jos aikoo onnistua kasvatustehtävässä.