Lue keskustelun säännöt.
Tottuuko miehen lapsiin?
14.04.2015 |
Harkitsen muuttavani yhteen miehen kanssa. Olemme seurustelleet likemmäs vuoden, ja olen tavannut miehen lapset monta kertaa, vaikka romanttisista syistä vietän öitä miehen luona lähinnä, kun lapset ovat äidillään (viikko-viikko-systeemi). Suhde on hyvä ja rakastan tätä miestä. Olosuhteet ovat nyt sellaiset, että minun olisi erittäin edullista muuttaa hänen luokseen asumaan, ja hän ottaisikin minut mieluusti sinne, koska "onhan se nyt kätevintä niin". Olen jo pitkään haaveillut siitä, että saisimme herätä joka aamu samasta sängystä.
Ongelma ovat miehen lapset. Minä en vain tunnu osaavan olla luontevasti heidän kanssaan. He ovat hyvin erilaisia persooniltaan kuin minä, ulospäinsuuntauntuneita, äänekkäitä, töksäytteleviäkin. En halua yrittää olla heille mikään varaäiti, ja sellaiseksi he minua tuskin huolisivatkaan. Mietin omaa tilaa ja aikaa omakotitalossa, jossa asuu myös kaksi lasta. Mietin myös, joutuisinko olemaan enemmän tekemisissä miehen hankalan eksän kanssa.
Tottuuko tällaiseen kuvioon vai onko seurauksena väistämättä ärsyyntyminen ja katkeroituminen?
Kommentit (24)
Olet kovin epäileväinen, etkä syystä, seurustelua takana vähän, ja lasten kanssa et kuitenkaan ole paljoa ollut tekemisissä. Aloita niin, että yövyt siellä joskus silloinkin, kun lapset ovat paikalla, saat vähän osviittaa paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 19:20"]
Vaikeaa on. Jos muutat lapsiperheeseen, joudut elämään lapsiperheen elämää. Laittamaan ruokaa, siivoamaan, jakamaan kaiken ja olemaan aikuinen. Et varmasti halua olla paha äitipuoli
[/quote]
Kiitos, että sinä sanoit tuon. Mietin sitä itsekin. Olen ollut tässä lapsiperheessä vieraana mutta se on eri asia kuin elää siinä. Pelkään, että en osaa ottaa sellaista roolia, joka ei ole varaäiti (koska sitä en hallitse) mutta ei myöskään vain "isin tyttöystävä" (koska se ei riitä). Toisaalta pelkään myös, että omat pelkoni ovat epärealistisia. Olen kuitenkin ihan vastuullinen aikuinen, hoidan asiani kunnolla enkä ole herkkä suuttumaan.
Oman tilan ja ajan puute mietityttää. Noita asioita tarvitsen, ja silloin miehen täytyy olla vanhempi lapsilleen. -ap
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 19:26"]
Aloita niin, että yövyt siellä joskus silloinkin, kun lapset ovat paikalla, saat vähän osviittaa paremmin.
[/quote]
Joo, tämä on ihan totta. Olisinkohan ollut tällä tavalla yötä viisi tai kuusi kertaa. Vanhempi lapsi tuntuu olevan vielä aika varautunut seurassani, nuorempi kiukuttelee jo estoitta. :) Minusta on mukavaa syödä yhdessä aamiaista ja käydä kävelyillä, ja miehellä on kaikkeen hyvät rutiinit ja jämäkkä ote. Itse asiassa välillä tuntuu, että parempi olla liikaa osallistumatta, etteivät hyvät systeemit mene rikki. Mihen mielestä rutiinit ovat tärkeitä, ja se, miten "haastavat" lapset pysyvät nätisti, puhuu tietty sen puolesta. Kasvatukseen en halua sinänsä puuttua, mutta toisaalta en jaksaisi piilotella karkkejani, jos ei satu olemaan karkkipäivä. -ap
Minkä ikäisiä lapset ovat? En ikinä ole yrittänyt olla "äitipuoli" miehen lapsille, mutta molemmat olivat toisaalta jo alakoulussa kun muutimme yhteen. Säännöt ja kotiintuloajat määrää mies (toki me keskustelemme niistä yhdessä). Jos lapset kysyvät että saako mennä viikonloppuna kaverille, sanon että varmistetaan vielä isältä. Pienempiä lapsia täytyisi komennella tai ohjeistaa enemmän, joten siinä joutuisi väkisin enemmän kasvattajan rooliin.
Meillä on mennyt ihan hyvin, sillä lapset ovat varsin kilttejä. Joskus tosin rasittaa kun kotona on "vieraita" tenavia. Usein on silti hauskaa. Pelaamme ja askartelemme yhdessä.
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 19:37"]
Minkä ikäisiä lapset ovat? En ikinä ole yrittänyt olla "äitipuoli" miehen lapsille, mutta molemmat olivat toisaalta jo alakoulussa kun muutimme yhteen. Säännöt ja kotiintuloajat määrää mies (toki me keskustelemme niistä yhdessä). Jos lapset kysyvät että saako mennä viikonloppuna kaverille, sanon että varmistetaan vielä isältä. Pienempiä lapsia täytyisi komennella tai ohjeistaa enemmän, joten siinä joutuisi väkisin enemmän kasvattajan rooliin.
Meillä on mennyt ihan hyvin, sillä lapset ovat varsin kilttejä. Joskus tosin rasittaa kun kotona on "vieraita" tenavia. Usein on silti hauskaa. Pelaamme ja askartelemme yhdessä.
[/quote]Toinen on koulussa, toinen ei. Kumpikaan ei ole "kiltti" ainakaan minun mielestäni, mutta mies on todella jämäkkä kasvattaja. Muuten en edes miettisi asiaa. Ehkä keskityn liikaa negatiivisuuksiin. Minustakin pelaaminen ja askartelu on ihan kivaa. Mutta tuntuu, ettei se tunnu luontevalta ihan sormia napsauttamalla.
Oliko teillä alkuun hakemista yhteiselossa? -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 19:37"]
Minkä ikäisiä lapset ovat? En ikinä ole yrittänyt olla "äitipuoli" miehen lapsille, mutta molemmat olivat toisaalta jo alakoulussa kun muutimme yhteen. Säännöt ja kotiintuloajat määrää mies (toki me keskustelemme niistä yhdessä). Jos lapset kysyvät että saako mennä viikonloppuna kaverille, sanon että varmistetaan vielä isältä. Pienempiä lapsia täytyisi komennella tai ohjeistaa enemmän, joten siinä joutuisi väkisin enemmän kasvattajan rooliin.
Meillä on mennyt ihan hyvin, sillä lapset ovat varsin kilttejä. Joskus tosin rasittaa kun kotona on "vieraita" tenavia. Usein on silti hauskaa. Pelaamme ja askartelemme yhdessä.
[/quote]
Hyi, uskallat käyttää sanaa komennella.:D Muistan kun kyselin täällä kerran miten tulla paremmin toimeen miehen lasten kanssa tai toimia siinä kombossa paremmin, ja kerroin komentavani alle kouluikäistä pukemaan ja pesemään hampaitaan niin täällä oli kuorossa av.mammat "Oletko mukana vai komenteletko vain." Ohis.
Voisit ottaa miehesi kanssa semmoisen viikko-viikko systeemin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapset ei ainakaan aluksi hyväksy sinua kasvattajana. kapinoi. jos et osallistu, vetäydyt omiin tiloihin, erilleen muista, mies katkeroituu salaa koska yksin joutuu tekemään kaikki mutta ei voi vaatia sinua osallistumaan. tulet maksaan lasten menoja väkisinkin. ne syö sun lempijogurttis kyselemättä muttet voi vihastua ettei isi pidä sua pikkumaisena. eksä saattaa heittäytyä hankalaksi välilläetenkin jos omassa rakkauselmässä ryppyjä. lapset lomille mukaan. jos äiti sairastuu tms lapset saattavat muuttaa teille kokonaan eikä hiljaisia hetkiä paljon ole öisinkään... mut joo muuten kannattaa et säästää sen parisataa asumiskuluissa! terv. lähietä itsekin
Moikka Ap, muutin nykyisen vaimoni ja hänen 2,5v lapsen luokse seitsemän vuotta sitten. Oli alusta asti selvää että lapsen ehdoilla mennään, eli kun puhuit karkeista silloin kun itse haluat ja omasta tilasta jne jne niin unohda koko juttu. Jos haluat että homma toimii niin menet tuon perheen ehdoilla. Oli minullakin aluksi hieman hankalaa kun sitä omaa rauhaa ei silloin ole kun haluaa. No kaikkeen tottuu ja nyt meillä jo toinenkin lapsi. Kaikkea hyvää paljon lapset koettelee mutta paljon ne myös antaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 20:24"]lapset ei ainakaan aluksi hyväksy sinua kasvattajana. kapinoi. jos et osallistu, vetäydyt omiin tiloihin, erilleen muista, mies katkeroituu salaa koska yksin joutuu tekemään kaikki mutta ei voi vaatia sinua osallistumaan. tulet maksaan lasten menoja väkisinkin. ne syö sun lempijogurttis kyselemättä muttet voi vihastua ettei isi pidä sua pikkumaisena. eksä saattaa heittäytyä hankalaksi välilläetenkin jos omassa rakkauselmässä ryppyjä. lapset lomille mukaan. jos äiti sairastuu tms lapset saattavat muuttaa teille kokonaan eikä hiljaisia hetkiä paljon ole öisinkään... mut joo muuten kannattaa et säästää sen parisataa asumiskuluissa! terv. lähietä itsekin
[/quote]
Olipas hyvin kirjoitettu ja ihan totta!!
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 20:24"]
lapset ei ainakaan aluksi hyväksy sinua kasvattajana. kapinoi. jos et osallistu, vetäydyt omiin tiloihin, erilleen muista, mies katkeroituu salaa koska yksin joutuu tekemään kaikki mutta ei voi vaatia sinua osallistumaan. tulet maksaan lasten menoja väkisinkin. ne syö sun lempijogurttis kyselemättä muttet voi vihastua ettei isi pidä sua pikkumaisena. eksä saattaa heittäytyä hankalaksi välilläetenkin jos omassa rakkauselmässä ryppyjä. lapset lomille mukaan. jos äiti sairastuu tms lapset saattavat muuttaa teille kokonaan
[/quote] Kaikki tämä. Itselläni ei ole omia eikä tule. Miehen lapsi oli ekaluokkalainen kun muutettiin yhteen, oli sillä hetkellä taloudellisesti erittäin järkevää. Silloin ei miehellä ja eksällään vielä ollut viikko-viikko systeemiä, lapsi kävi noin kerran viikossa. En olisi vielä silloin muuttanut jos viikko-viikko systeemi olisi ollut, mutta sopivat siitä heti kun olin asunnostani luopunut ja kamani sisään kantanut. Olen koittanut vain sopeutua ja tehdä parhaani. Lapsi on mukava mutta kuitenkin omaa rauhaa rakastavalle täysin äidinvaistottomalle ihmiselle elo on ollut välillä hyvinkin raskasta. Olemme jo naimisissa ja lapsi on pian täysi-ikäinen. Olen osallistunut kustannuksiin ja kasvatukseen, lapsen vanhempien ehdoilla. Äitipuolen asema on kiittämätön, oletko valmis siihen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asuuko ne teillä joka toinen viikko? Sinulla on omaa aikaa sitten se joka toinen viikko. Silloin kun perheessä asuu lapsia niin sitä omaa aikaa ja omaa tilaa ei juurikaan ole.
Olin itse opiskelijatyttö kun mentiin yhteen ja miehellä oli 6 ja 8-vuotiaat lapset joka toinen viikko. Toinen ei edelleenkään siedä minua ja on jo 30.
Miehellä ja exällään oli kireät välit ja olin siinä sivullinen jolla ei ollut juurikaan valtaa asioihin.
Jossain vaiheessa ajattelin että ei ikinä olisi pitänyt ryhtyä uusperheeseen niin ettei vielä itse ole vanhempi. sitten kun on kaksi aikuista jotka molemmat on kokenut vanhemmuuden niin se on vähän erilaista.
Tää ei varmasti ole sitä mitä halusit kuulla. Minulle oli tosi rankkaa ja rankkuus loppui vasta kun lapset oli n. 16 ja lakkasi käymästä säännöllisesti isällään.
Mimä olen ilmoittanut suhteen alussa miehelleni miljoona kertaa, että minusta ei ole äitipuoleksi. Minä en kanna hänen lapsistaan yhtään vastuuta. Auttaa toki voin, mutta en viihdytä enkä kasvata. Asumme yhdessä, mutta kun lapset käyvät (silloin tällöin), niin hyvin voin olla omissa menoissani, tai luen omaa kirjaani. Toisinaan lähden heidän kanssaan puistoon tms, mutta ehkä vain kerran kuukaudessa.
Mies on tiennyt tämän heti ensi hetkistä lähtien. Eli tee tarkkaan selväksi heti alusta lähtien, mitä sinä olet valmis tekemään ja mitä et. Jotta toinen ei odota sinulta jotain, mitä et jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mimä olen ilmoittanut suhteen alussa miehelleni miljoona kertaa, että minusta ei ole äitipuoleksi. Minä en kanna hänen lapsistaan yhtään vastuuta. Auttaa toki voin, mutta en viihdytä enkä kasvata. Asumme yhdessä, mutta kun lapset käyvät (silloin tällöin), niin hyvin voin olla omissa menoissani, tai luen omaa kirjaani. Toisinaan lähden heidän kanssaan puistoon tms, mutta ehkä vain kerran kuukaudessa.
Mies on tiennyt tämän heti ensi hetkistä lähtien. Eli tee tarkkaan selväksi heti alusta lähtien, mitä sinä olet valmis tekemään ja mitä et. Jotta toinen ei odota sinulta jotain, mitä et jaksa.
Kiitos kommenteista.
Yllättävää, että joidenkin mielestä omaa aikaa ei lapsiperheessä ole. Toisista ketjuista olen lukenut, että kun lapsi ei ole enää pieni (koululainen tai eskarilainen), aikaa on taas. Miten asia on? Tätä on lapsettoman (ja äidinvaistottoman, myönnän) vaikea hahmottaa.
Hyvä pointti tuo asioiden puhuminen selväksi. Täytyy tosiaan pitää asiasta hyvin perinpohainen palaveri. Kunhan vain ensin tiedän, mitä itse ajattelen asioista. -ap
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 19:17"]
Tottuuko tällaiseen kuvioon vai onko seurauksena väistämättä ärsyyntyminen ja katkeroituminen?
[/quote]
Tottakai tottuu, jos haluaa.
En osaa sanoa, kuinka toisen lapsen kohdalla tulee omaa aikaa, mutta omieni kohdalla sanon, että aikaa tuli, kun nuorin täytti 12 v. Vasta sitten lapset olivat tunninkin poissa näkyvistä. Sitä ennen se oli aina, äiti katso, äiti anna, äiti äiti.
Toki jotkut lapset luuhaavat kavereiden kanssa ulkona plajon, että täytyy soittaa kotiin. Toiset on taas aina kotona.
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 21:11"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 19:17"]
Tottuuko tällaiseen kuvioon vai onko seurauksena väistämättä ärsyyntyminen ja katkeroituminen?
[/quote]
Tottakai tottuu, jos haluaa.
[/quote]
Ja: jos itse tietoisesti valitset tämän, etkä näe itseäsi uhrina, jolle vain sattuu ja tapahtuu.
Tottuu siihen, jos haluaa. Minä olin joskus äitipuoli kahdelle pienelle lapselle, jotka kävivät meillä joka toinen viikonloppu. Mulla oli jatkuvasti vaikeuksia tottua ajatukseen, että he tulevat käymään meillä ihan koko lapsuutensa ajan ja kaikki lomat ym täytyy suunnitella myös heidän mukaansa. Tuntui, ettei koti ollut koti silloin kun lapset olivat meillä. En ole mikään äitityyppi vaikka minulla on yksi omakin lapsi, mutta en ole sellainen pullantuoksuinen lässyttäjä, joka osaisi ottaa toisen lapset omakseen. Tuosta viisastuneena en enää ihan hevillä hyppäisi lapsellisen miehen kelkkaan enkä ainakaan muuttaisi saman katon alle.
Vaikeaa on. Jos muutat lapsiperheeseen, joudut elämään lapsiperheen elämää. Laittamaan ruokaa, siivoamaan, jakamaan kaiken ja olemaan aikuinen.
Et varmasti halua olla paha äitipuoli