Lue keskustelun säännöt.
Tottuuko miehen lapsiin?
14.04.2015 |
Harkitsen muuttavani yhteen miehen kanssa. Olemme seurustelleet likemmäs vuoden, ja olen tavannut miehen lapset monta kertaa, vaikka romanttisista syistä vietän öitä miehen luona lähinnä, kun lapset ovat äidillään (viikko-viikko-systeemi). Suhde on hyvä ja rakastan tätä miestä. Olosuhteet ovat nyt sellaiset, että minun olisi erittäin edullista muuttaa hänen luokseen asumaan, ja hän ottaisikin minut mieluusti sinne, koska "onhan se nyt kätevintä niin". Olen jo pitkään haaveillut siitä, että saisimme herätä joka aamu samasta sängystä.
Ongelma ovat miehen lapset. Minä en vain tunnu osaavan olla luontevasti heidän kanssaan. He ovat hyvin erilaisia persooniltaan kuin minä, ulospäinsuuntauntuneita, äänekkäitä, töksäytteleviäkin. En halua yrittää olla heille mikään varaäiti, ja sellaiseksi he minua tuskin huolisivatkaan. Mietin omaa tilaa ja aikaa omakotitalossa, jossa asuu myös kaksi lasta. Mietin myös, joutuisinko olemaan enemmän tekemisissä miehen hankalan eksän kanssa.
Tottuuko tällaiseen kuvioon vai onko seurauksena väistämättä ärsyyntyminen ja katkeroituminen?
Kommentit (24)
Siitä omasta ajasta vielä... Kyllä sitä on, riippuu vaan vähän miten sen ajattelee. Itse olen 2-vuotiaan lapsen yksinhuoltaja ja varsinaista omaa aikaa mulla on vain silloin, kun lapsi on joko päiväkodissa tai muualla hoidossa. Itse kaipaan ehkä eniten vapautta mennä esim. lenkille illalla. Sen voisin kuvitella olevan mahdollista ehkä kolmen vuoden päästä, eli kyllä kouluikäisten kanssa tuollaiset jutut jo onnistuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 20:05"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 19:37"]
Minkä ikäisiä lapset ovat? En ikinä ole yrittänyt olla "äitipuoli" miehen lapsille, mutta molemmat olivat toisaalta jo alakoulussa kun muutimme yhteen. Säännöt ja kotiintuloajat määrää mies (toki me keskustelemme niistä yhdessä). Jos lapset kysyvät että saako mennä viikonloppuna kaverille, sanon että varmistetaan vielä isältä. Pienempiä lapsia täytyisi komennella tai ohjeistaa enemmän, joten siinä joutuisi väkisin enemmän kasvattajan rooliin.
Meillä on mennyt ihan hyvin, sillä lapset ovat varsin kilttejä. Joskus tosin rasittaa kun kotona on "vieraita" tenavia. Usein on silti hauskaa. Pelaamme ja askartelemme yhdessä.
[/quote]Toinen on koulussa, toinen ei. Kumpikaan ei ole "kiltti" ainakaan minun mielestäni, mutta mies on todella jämäkkä kasvattaja. Muuten en edes miettisi asiaa. Ehkä keskityn liikaa negatiivisuuksiin. Minustakin pelaaminen ja askartelu on ihan kivaa. Mutta tuntuu, ettei se tunnu luontevalta ihan sormia napsauttamalla.
Oliko teillä alkuun hakemista yhteiselossa? -ap
[/quote]
Me taisimme vähän arastella kaikki toisiamme alkuun. Tai ehkä minä heitä enemmän. Välillä on ollut vähän kireämpiä aikoja ja lapset kiukutelleet jostain ihan turhasta meidän asumiseen liittyvästä, mutta kaiken kaikkiaan vähän.
Alkuaikana pidettiin huolta siitä että lapset sai jotain mieluista asuntoomme, sisustaa huoneensa kivasti tms. Niin että heistäkin tuntui uusi järjestely kodikkaalta. Toisen lapsen huoneen maalasimme ja kävimme yhdessä ostamassa hänen lempiväristä maalia.
Pidän kyllä huolen siitä että jos itselläni on töitä tai vaikka tekee mieli lukea kirjaa, miehen tehtävä on kuulustella läksyt ja hoitaa ruokaa kaupasta. Saatan olla koko illan huoneessamme lukemassa jos ei muu huvita eikä miehellä satu olemaan jotain aivan erityistä menoa. Sellaisina kertoina voin toki olla lasten kanssa keskenäni, mutta periaate on että mies kantaa päävastuun. Lapset suhtautuvat nykyään (viiden vuoden jälkeen) muhun enemmänkin vähän kuten kaverina tai tätinä.
Epäkiitollinen hommahan tämä on ja joskus ottaa päähän kun se lempijugurtti on syöty. Toisaalta ei sen tarvitse olla välttämättä niiiiiin rasittavaa. Paljon riippuu siitä millaiset välit isällään on lasten äitiin.
Ja lomat ja muuthan täytyy joka tapauksessa suunnitella yhdessä eksän kanssa. Mut ei sun tarvii olla sen kanssa tekemisissä jos et halua.
Mun mies ei oo katkeroitunut vaikka en ole tahtonut olla mikään varaäiti. Se tykkää huolehtia lapsistaan. Luulen että on ihan iloinen että saa nyt olla edes osan aikaa niille "päävanhempi" - aiemmin ex-vaimo kuitenkin viime kädessä näytti tahdin perheessä.
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 21:17"]
Tottuu siihen, jos haluaa. Minä olin joskus äitipuoli kahdelle pienelle lapselle, jotka kävivät meillä joka toinen viikonloppu. Mulla oli jatkuvasti vaikeuksia tottua ajatukseen, että he tulevat käymään meillä ihan koko lapsuutensa ajan ja kaikki lomat ym täytyy suunnitella myös heidän mukaansa. Tuntui, ettei koti ollut koti silloin kun lapset olivat meillä. En ole mikään äitityyppi vaikka minulla on yksi omakin lapsi, mutta en ole sellainen pullantuoksuinen lässyttäjä, joka osaisi ottaa toisen lapset omakseen. Tuosta viisastuneena en enää ihan hevillä hyppäisi lapsellisen miehen kelkkaan enkä ainakaan muuttaisi saman katon alle.
[/quote]
18 jatkaa.
Meillä on se ero, että minun elämäni ei muutu miehen lasten mukaan. Minullakin on omia lapsia,,isompia,,ja menen heidän ehdoillaan, en miehen lasten.