Miksi toiset onnistuvat lähes kaikessa mihin ryhtyvät

[quote author="Vierailija" time="22.02.2015 klo 11:57"]

He ova varmasti sinnikäitä. Onnistujat siis. Ja miten määritellään onnistuminen? Onko se vain maallista mammonaa, vai onko elämässä syvempiä saavutuksia ja ihmisiä? Kaikille onnistuminen on varmasti suhteellinen käsite...

[/quote]

Minä asun kaupungin vuokra-asunnossa lapsilauman kanssa, työskentelen raskaassa työssä pienellä palkalla ja ajan vanhaa hondanromua. Mutta olen itsestäni ihan hirveän ylpeä, ja olen onnistuja :)

Koska minusta ei ikinä pitänyt tulla mitään. Minun ei pitäisi olla edes hengissä. Elin lapsuuden viinan, pillereiden ja silmittömän väkivallan keskellä. Sairastin psykoottistasoisen masennuksen. Hautasin jo alaikäisenä läheisiäni, isäni mukaanlukien. Mutta vuosikausien taistelun jälkeen minä olen tässä: terve, normaali perheenäiti. Ihanat, hyväkäytöksiset ja terveet lapset. Tasapainoinen arki, jotain mistä en osannut lapsena edes unelmoida. Olen joka päivä ihan pohjattoman onnellinen ja kiitollinen tästä kaikesta!

Se on ihan miten sen katsoo :)

Toiset korostavat elämän koulussa saatuja opetuksia (kolauksia) siellä tapaamiaan aitoja reiskoja ja ritvoja jotka eivät ainakaan teeskentele että menisi hyvin vaan rohkean rehvakkaasti myöntävät että tuli töpeksittyä joo mutta kerranhan täällä vaan eletään eikä olla herroja eikä narreja joten otetaas vielä sille, Reiska!

Kaikki epäonnistuu joskus. Toiset jää märehtimään sitä, mikä ei onnistunut. Toiset näkevät ne muut ovet jotka aukeaa kun yksi sulkeutuu.

Positiivisuus, avoimuus, reippaus avittavat pitkälle.

Niinpä. On ihanat talot, mökit tai huvilat, mukavat ukot, hyvinkäyttäytyvät lapset, kivaa tarpeeksi sosiaalista elämää. Terveyttä piisaa ja työkin on mukavaa, jos sitä edes tarvitsee tehdä.. Ainoa murhe tällä hetkellä on vuittoniin tullut pieni tahra. Pöh.

"Onnistujat" eivät vain puhu epäonnistumisistaan. Voivat olla sinua tumpelompia mutta korostavat vain positiivisia asioita.

Toiset ei tee epäonnistumisestaan niin suurta numeroa, mutta en tiedä ihmistä jonka tielle ei ois noussut välillä pieniä kiviä tai suurempia esteitä. Vaatii sinnikkyyttä ja optimistista asennetta. Välillä on aika surra mutta sitten taas pusketaan eteenpäin. Osa ei siihen pysty vaan jämähtää katkeruuteen, itsesääliin rypemään...

[quote author="Vierailija" time="22.02.2015 klo 10:32"]ja toisille koko elo on yhtä suossa tarpomista?
[/quote]
Liittyy myös siihen, miten asian kokee. Muistaako vain ne vastoinkäymiset vai miten ne selvitti. Masentuneet lannistuvat helpommin ja muistelevat niitä epäonnistumisia.

[quote author="Vierailija" time="22.02.2015 klo 10:38"]Niinpä. On ihanat talot, mökit tai huvilat, mukavat ukot, hyvinkäyttäytyvät lapset, kivaa tarpeeksi sosiaalista elämää. Terveyttä piisaa ja työkin on mukavaa, jos sitä edes tarvitsee tehdä.. Ainoa murhe tällä hetkellä on vuittoniin tullut pieni tahra. Pöh.
[/quote]
Mistäs sä tuotakin tiedät ellei itselläsi ole tuo tilanne?

Toiset muistavat vaan epäonnistumiset, kuin toiset muistavat vaan onnistumiset.

Ja sitten toiset muistavat vain itsensä epäonnistumiset ja toisten onnistumiset.

Toiset nousevat ylös kun kaatuvat ja epäonnistuvat, toiset antavat heti periksi, jos vähän kompastuvat.

Asenteesta kiinni

Kannataa myös vähän miettiä niitä epäonnistumisia, yleensä ovat yhdistelmä vain omaa näköalattomuutta ja oikean tahtotilan puutetta.

Omasta tuttavapiiristäni olen huomannut että ne joilla on "vaikeinta" ovat niitä jotka luovuttavat helposti. Jos työpaikkaa ei heti löydy, luovutetaan ja jäädään sossutuille. Jos elämänkumppania ei löydy hetkessä, luovutetaan ja kyynistytään. Jos ilmenee esimerkiksi joku krooninen sairaus, luovutetaan ja jäädään kotiin voivottelemaan omaa kurjuuttaan. Sellainen "kellään ei oo niin vaikeeta ku mulla" - mentaliteetti on vahvoilla.

Onnistujt taas porskuttavat eteenpäin, oppivat virheistään ja pudottuaan nousevat ylös uudelleen ja uudelleen.

Optimisti voittaa aina!

[quote author="Vierailija" time="22.02.2015 klo 10:38"]

Niinpä. On ihanat talot, mökit tai huvilat, mukavat ukot, hyvinkäyttäytyvät lapset, kivaa tarpeeksi sosiaalista elämää. Terveyttä piisaa ja työkin on mukavaa, jos sitä edes tarvitsee tehdä.. Ainoa murhe tällä hetkellä on vuittoniin tullut pieni tahra. Pöh.

[/quote] elämä ei aina mene niin ettei tule jotain ikävääkin,. saattaa tulla perheeseen sairaus, onnettomuus, kuolema, jopa vararikko ja sitä myöten ero jne. Kuka tiesi että eräskin nuori mies kuoli yllättäen, samaten tyttö ajoi pulkalla auton kylkeen jne

Mun mies palkattiin lvi-suunnittelijaksi. Ja muuta se ei tienny alasta, kuin nupin, josta pönttö vedetään ja kakka menee putkea pitkin.

Nyt, 6 vuoden päästä se on se, jolta muut kyselee neuvoa. En tajua vieläkään, kuinka se sen teki.

Ne toteaa epäonnistuessaan vain että paska juttu, ei voi mitään. Sitten yrittävät uudestaan tai tekevät jotain muuta. Minulla on täti, joka vieläkin, 20 vuoden jälkeen muistelee miten epäreilut ylioppilaskirjoitukset oli hänen vuonnaan eikä hän koskaan valmistunut lukiosta ja sen takia jumiutui hanttihommiin vaikka olisi halunnut opettajaksi. Eräs kaverini ei valmistunut koska reputti ruotsin mutta kirjoitti sen heti seuraavana vuonna hyvällä arvosanalla ja meni sitten ammattikorkeaan.

Niin, jotkut ihmiset tuntuvat kuvittelevan, että heillä on ollut jotenkin poikkeuksellisen vaikeaa. Sitten he ovat koko elämänsä happamia, koska heillä on ollut niin vaikeaa kun poikaystävä jätti, ensimmäisellä haukka ei päässyt ykköstoivekouluun tai ei saanutkaan tonttia lempiasuinalueeltaan. Joo-o. Kenellekään muullehan ei ole koskaan käynyt noin. Minusta vastoinkäymiset ovat esimerkiksi syöpä, lapsen kuolema, puolison muuttuminen välivaltaiseksi hulluksi...kaikki muu on vähemmän tärkeää. Tiedän henkilön, jolle kävi nuo kaikki ja siinä kohtaa tuli kyllä mieleen että häntä koetellaan ihan kohtuuttomasti. Sen sijaan en kutsuisi sitä kamalaksi vastoinkäymiseksi, jos ei päässytkään maratonille kun jalka oli kipeä.

[quote author="Vierailija" time="22.02.2015 klo 10:48"]

Mun mies palkattiin lvi-suunnittelijaksi. Ja muuta se ei tienny alasta, kuin nupin, josta pönttö vedetään ja kakka menee putkea pitkin. Nyt, 6 vuoden päästä se on se, jolta muut kyselee neuvoa. En tajua vieläkään, kuinka se sen teki.

[/quote]

Mihin tahansa pystyy jos on motivaatiota ja mielenkiintoa. Jos koko ajan sanoo ei osaa / ei mua kiinnosta /en mä opi / ei kuulu mulle niin jää paikoilleen. 

Saan usein kuulla tuota, että olen onnistunut kaikessa ja minulla on aina mennyt hyvin. Eipä tuon sanoja tiedä, että perheessäni oli hyvin riitaisaa, siskoni kiusasi minua koko lapsuuteni, suvussani on alkoholismia, sisarukseni eivät ole puheväleissä vanhempieni kanssa, minua kiusattiin ulkonäköni takia yläasteella, saan kovia migreenikohtauksia ja olen usein sairas, exäni raiskasi minut. Puhumattakaan siitä, etten ole koskaan päässyt kouluun/töihin sinne minne olin toivonut. Jos alan ajatella, niin minulla on ollut aika paljon kaikkea paskaa mutta tunnen itseni onnelliseksi ja onnistuneeksi sillä minulla on ihana miesystävä, kiva asunto kivassa kaupungissa, hyvät paperit ja työpaikka, erittäin hyvät tulot, olen urheilullinen, ystäviä joita rakastan, nykyään olen myös kaunis. Siitähän se illuusio syntyy, ettei minulla koskaan ole ollut vastoinkäymisiä