Oletteko tarkistaneet palovaroittemenne?
Vietiin pojan muuttokuorma uuteen asuntoon ja hän kehotuksestani tarkisti palovaroittimensa. Eipä toiminut. Syy: Paristo oli nurinpäin, eli luultavasti siinä asennossa, missä on ollut alunperin. Luultavasti vielä alkuperäinen asunto, jossa on asukkaat vaihtuneet montakin kertaa, rakennettu 2004. Ei siis niin, että plussa ja miinus nurinpäin, vaan että jännitteinen puoli oli kokonaan toiseen suuntaan. Ei toiminut enää ja ko. 9 V pariston mallista huomattiin, että taitaa olla sieltä 10 vuoden takaa koko paristo. Itse kun muutettiin joitan vuosia takaperin, koko paristo oli muovissa. Näissä uudenaikaisemmissahan ei enää ole tämän tyypin paristoja, mutta nekin pitäisi muistaa silloin tällöin tarkistaa.
Kommentit (2)
Aina muuton yhteydessä on tullut testinapista testattua, tai ostettua palovarotin mikäli sellaista ei ole asunnossa ollut. Muutoin en ole tarkistellut vaikka hyvä olisikin, olen vain välillä tuijotellut että se punainen valo vilkahtaa kertoakseen ainakin virtaa olevan.
Hyvä muistutus. Kerran vuodessa pitäisi muistaa vähintään. Ei mene kuin pieni hetki testaamiseen, mutta helposti unohtuu. Me rtestattiin ennen joulua muuton yhteydessä ja toimiva oli.