Lue keskustelun säännöt.
Kilo suklaata kahden kuluneen päivän aikana, mistä apua syömishäiriöön?
28.01.2015 |
Olen syönyt kahtena edellisenä päivänä yhteensä kilon suklaata, sen lisäksi esim. eilen sipsejä, lähes kilon uunijuureksia, limua ja kaikkea mahdollista... Yhtenä päivänä saattoi mennä ainakin 4000 kcal ja tämä ei ole ollut viime aikoina mitenkään epätyypillistä. Minulla on diagnosoitu ahmimishäiriö, joka on kehittynyt alunperin enemmän anoreksia-tyyppisestä oireilusta varhaisteininä. Kävin psykoterapiassa lähes kolme vuotta (kahdessa pätkässä, samalla psykoterapeutilla), psykoterapeutti ei uskonut minun sairastavan syömishäiriötä diagnoosista huolimatta ja piti ahmimistani vain hedonistisena eikä uskonut, etten saa siitä nautintoa. En ole vielä onnistunut löytämään uutta psykoterapeuttia ja minulle painotetaan psykoterapeutin erikoisosaamista epävakaiden piirteiden hoidossa, mutta nämä eivät yleensä tiedä syömishäiriöistä mitään, ainakaan erillisenä ongelmana (ja on siis huolellisten tutkimusten jälkeen todettu, että minulla on ollut syömishäiriö kauemmin kuin epävakaat piirteet ja se on siis "erillinen" sairautensa). Lisäksi kahdellakaan terapeutilla ei voi käydä hoitolinjausten ja Kelan takia.
Siispä, mistä ihmeestä saisin apua? Tällä hetkellä hoitokontakti psykiatrian poliklinikalla, eivät kiistä diagnooseja, mutteivat kyllä puutukaan tähän. Syömishäiriö ei ole primaaridiagnoosi, mutta vaikuttaa vahvasti muuhun oireiluun ja usein pahenee esim. stressin yhteydessä. Lisäksi olen lihonut viimeisen vuoden aikana lähes 15 kg, painoindeksini ollessa nyt ~26,5. On valtaisa tuska yrittää pitää paino edes nykyisessä tilanteessa, puhumattakaan laihduttamisesta. Painoindeksini on korkeimmillaan ollut 30 ja ihanteeni olisi 21.
Koen hirvittävää tuskaa, syyllisyyttä ja huonoutta lihomisestani ja siitä, etten pysty kontroilloimaan tätä ollenkaan. Minulla on masennuslääke, jonka pitäisi vähentää ruokahalua (ja joka auttoikin ehkä vielä kaksi vuotta sitten laihtumaan), mutta muiden masennuslääkkeiden painoa lisäävä vaikutus vähintäänkin neutralisoi lääkkeen avun. Olen miettinyt laihdutuslääkkeiden kokeilemista ihan sen takia, että kaikki rasva tulisi silloin ulos lähes suoraan (tiedostan, ettei välttämättä kauhean miellyttävää, mutta olen aivan umpikujassa). Lisäksi laihdutuslääkkeiden käyttö ahmimishäiriön yhteydessä on yksi hoitoperusteista syömishäiriön erikoissairaanhoitoon, jonne en ole päässyt sen vuoksi, ettei nykyinen ahmimiseni välittömästi vaaranna somaattista terveyttä (eli en oksentele tarpeeksi, käytä laihdutuslääkkeitä, diureetteja, laksatiiviseja tai huumeita). Edellisestä lähetteestä lienee muutama vuosi aikaa, mutta lääkärit eivät vaivaudu yrittämään lähettämistä uudelleen vaikka oireiluni onkin pahentunut. Lisäksi ahmimisongelmani ei aiheuta mitään vakavaa terveysriskiä esim. elektrolyyttitason heittelyn vuoksi, vaan lääkkeeni ovat suhteellisen turvallisia.
Välillä kompensoin painoa totaalisella paastoamisella, ja laihdunkin kuussa esim. 7 kg, mutta lopetan yleensä n. viiden viikon jälkeen saadessani mm. rytmihäiriöitä.
Kärsinkö tästä hamaan loppuun saakka, pitääkö minun oikeasti lihoa liikuntakyvyttömästi tai muuten vaarantaa terveyteni ennen kuin voin saada mitään hoitoa? Vai onko minun vain pakko alistua tähän jatkuvana ongelmana huolimatta jatkuvasta kamppailustani tätä vastaan. Olen täydellisessä umpikujassa, enkä tiedä enää, mitä tehdä, joten jos kenelläkään olisi hoitovinkkejä (mistä saada hoitoa joko Kela-korvauksen piirissä, julkisella tai muuten kohtuuhintaisesti, minulla on vielä opiskelu kesken ja en sairauksieni vuoksi ole työkykyinen ja lisäksi koppi pääkaupunkiseudulla nielee huomattavan summan rahaa). Olisi hienoa pystyä edes kontrolloimaan tätä jotenkin, mutta pystyn korkeintaan lykkäämään ahmimisimpulsiota maksimissaan seuraavaan päivään, eikä se siltikään lievene missään vaiheessa mielessäni. Voin lisäksi käyttää vaikka viimeiset rahani ahmimiseen, lainata ihmisiltä rahaa siihen, etsiä pulloja tai käyttää hillittömän paljon mobiiliostamista jollain automaatilla jos rahani ovat loppu.
Tiedän, olen sairas, saankin varmaan holtittoman alapeukutuksen ja läskivihan niskaani, mutta kirjoitan silti jos edes yksi tietäisi jotain, mikä auttaisi. Tiedän psyykkisien ongelmien prosessoinnin olevan itsestään lähtöisin oleva prosessi, jossa ei etene ilman omaa halua ja sinnikkyyttä, mutta en myöskään tästä täysin omin avuin pääse eroon. Olisin myös hyvin kiitollinen vertaistuesta.
-Väsynyt & lopussa
Kommentit (10)
Niin ja olen kokeillut säännöllisesti syömistä, se helpottaa kyllä mielialan stabiloimiseen, muttei niin hyvin ahmimiseen. Lopputulos on yleensä, että lihon enemmän (normaali ruoka + ahmimiset päälle, ahmittavan ruoan määrän vähentymä on hyvin pieni).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todella surullista. Minulla on myös ahmimishäiriö mutta ei noin pahana. En ole ikinä hakenut siihen apua. Voin syödä yhden ison irtokarkkipussin (8-9€) päivässä ja siitä koituva hyvä olo ja rauhallisuus riittää. Muuten syön tavallista ruokaa normaalin kokoisena annoksena.
Ahmitko ennen lääkitystä? Itse lihoin 30kg vuodessa lääkkeellä. Paino pysyny kurissa kun lääkkeittä. (ainoastaan rauhoittavaa pari krt kk)
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 22:46"][quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 15:27"]
Eka pitäisi löytää syy ahmiselle? Onko tiettyä aikaa päivästä milloin iskee? Tekeekö mieli suolaista tai makeaa?
[/quote]
Alkaa heräämisestä ja loppuu nukahtamiseen. Unetkin ovat usein ahmimista. Yleensä makeita, mahdollisimman sokerisia asioita (ja mielellään rasvaisia), mutta sokerinpuutteessa vähemmän makeatkin menevät ihan yhtä hyvin. Mulla on epäilty kanssa tapahtuvan dissosiointia ajattelussa kun ahmin koska en oikein pysty muistamaan ollenkaan sen hetken tunteita tai ajatuksia :/
[/quote]
Mitä jos kirjoitat tunteitasi ylös siinä ahmiessa. Joudut väkisinkin ajattelemaan ja analysoimaan että saat paperille jotain.
Mä olisin niin onnellinen, kun osaisin kertoa miten itse pääsin eroon tuosta. Mä en vaan osaa. Se vaan loppui.
Olin todella lihava, laihduin 90kg -> 55kg varmaan vuodessa kun tuo loppui. En tiedä tuliko vain raja vastaan? Nykyään ruoka on mulle aika neutraali asia, syön kolme kertaa päivässä hyvää ja terveellistä ruokaa, herkkuja jos mieli tekee.
En tiedä ahminko osittain johonkin ahdistukseen ja tekemisenpuutteeseenkin, koska en kyllä aikoinaankaan ahminut jos oli seuraa ja tekemistä. Nykyään en tosin yksin ollessanikaan.
Ap sanoit että sulla on ruokahalua nostavia lääkkeitä? Oletko jutellut lääkäreiden kanssa niiden poistamisesta tai vaihtamisesta, jos ne kerran peittää tuon ahmimista hillitsevän masennuslääkkeen vaikutusta? Olisin muutenkin aika kriittinen noista lääkkeistä, jos on kyseessä neuroleptit (hidastaa aineenvaihduntaa, lisää ruokahalua, turvottaa. Puhumattakaan lukemattomista painoon liittymättömistä haittavaikutuksista).
Entäs jos et osta kotiin mitään ahmittavaa etkä vain lähde kauppaan? Siis mulla oli aluksi kaapit täysin tyhjät, aina vain sen päivän ruoat kaapissa, ja jos illalla teki mieli mennä kauppaan, menin suihkuun, pesin hampaat, laitoin yöpaidan päälle ja aloin kirjoittamaan. Kirjoitin päiväkirjaa ja blogia sivutolkulla, että olisi jotain tekemistä.
Kun paino alkoi laskea, sain siitäkin lisää motivaatiota ja mieli piristyi :)
Tätä nykyistä oloa ei voita mikään, kun on terve, normaalipainoinen eikä ole riippuvainen ruoasta (nytkin on kaapit täynnä ruokaa ja pakkasessa jäätelöä, eikä kiusaa ollenkaan!). :)
Tsemppiä ap (ja muut asian kanssa painivat!), ja anteeksi etten osaa auttaa, kun oma juttu vaan lähti jostain napsahduksesta. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei täällä myös yksi ahmija. Minua on auttanut paranemisessa alkuun päiväkirja ja tosi säännöllinen syöminen. Kuulostaa yksinkertaiselta ja sitä se onkin. Kokeile, siinä ei ainakaan menetä mitään!
Kirjoita siis päiväkirjaan mitä mieleen juolahtaa, ajatuksia, mietteitä, päivän tapahtumia sivukaupalla tai vain yhdellä sanalla, se mitä kirjoitat on vain sinua varten. Alkuun tuntuu tyhmältä, ainakin itsestäni, mutta pikkuhiljaa aloin löytää niitä päässäpyöriviä ajatuksia, joista luulen ahmimisen johtuneen. Ei siis niinkään päivän tapahtuma, vaan joku näennäisesti hetkeen kuulumaton asia, joka kuitenkin nousi pintaan ennen ahmimista, ja josta en olisi saanut "kiinni" ilman kirjoittamista.
Esim. Pitäisi opiskella, ahdistaa sillä koulumenestys merkitsee minulle paljon, rima hurjan korkealla(niin korkealla, että tiedän luultavasti epäonnistuvani), sen sijaan että yritän, pelkään liikaa epäonnistumista, joten syön eli ahmin ja saan täten syyn epäonnistumiselleni:ahmiminen, sen sijaan, että yrittäisin ja epäonnistuisin..
Eli en nauti ahmimisesta sairautena, mutta hyödyn siitä, sillä sen avulla voin "epäonnistua luvan kanssa".. Vaikea selittää. Ajattelin ennen itsekin, että ahmiminen on pelkästään negatiivista mutta nyt olen ymmärtänyt että kaikessa hirveydessään se antaa luvan olla se joka oikeasti olen, eli ihminen joka ei aina onnistu kaikessa, ole tarpeeksi ahkera, miellyttävä..ym. Jos minulla ei olisi sairautta, minun pitäisi olla täydellinen koko ajan..siis sairaan mieleni mielestä. Se normaaliminä kyllä ymmärtää, että vähempikin riittäisi.
Toinen esimerkki voisi olla joku tapahtuma, joka muistuttaa jostain kipeästä asiasta lapsuudessa. Asia voi aikuisen näkökulmasta olla vähäpätöinenkin, mutta on jäänyt tunnetasolla "isoksi, käsittelemättömäksi möykyksi". Ja koska mieli ei edelleenkään osaa käsitellä liian kipeää asiaa, sen(tunteen jonka se herättäisi) ahmii selviytyäkseen pois. Siitä mielestäni johtuu se, että ahmiessa tuntuu kuin koko maailma pysähtyisi eikä tarvitse ajatella mitään. Ja niinhän siinä käykin, tarpeeksi mielihyvähormoneja tai muuta ahmimalla, niin hankala tunne "väistyy" hetkeksi ainakin kunnes tulee entistä hurjempana takaisin.
Asiat ja päätelmät siis tulevat ajan kuluessa, alkuun on pääasia että kirjoitat vaikka yhden lauseen joka päivä siitä miltä tuntuu. Jos ei tunnu miltään, kirjoita ettei tunnu miltää, tuntuu tyhjältä etc.
Sitten syömisasiaan. Kolmen tunnin välein jotain. Itse söin ensin ateriakorvikkeita, sillä niillä pääsin ketoosiin jonka avulla pahin himo pysyi poissa. Nyt olen kuitenkin jättänyt korvikkeet, ja huomaan että ahmiminen nostaa heti päätään jos päästän itseni nälkäiseksi. Sen jälkeen mikään syöminen ei auta.
Tässä siis oma kokemukseni. Ahmin itse yli 15 vuotta joten omakohtaista kokemusta kaikesta mahdollisesta on.
Usko itseesi ja tee elämästä oman näköistä askel kerrallaan. Tästä on mahdollista parantua vaikka tuntuisi kuinka mahdottomalta. Tsemppiä ja halaus!
Pitääkö sieltä kaupasta raahata niitä herkkuja sun muuta kaappeihin niin paljon ja sitten ne syödään hetkessä? Ehkä kannattaa lopettaa ylimääräisen ruuan ostaminen ja ostaa vain tarpeeseen. Ette te mitään terapiaa tarvitse, pikemminkin opastusta kaupassa käymiseen ja taloudenhallintaan, niin ei tule tuhlattua turhiin ruokiin rahaa. Kyllä mä sanon, että jos kilokaupalla raahaa suklaata kotiin, niin ei kovin fiksu ihminen ole. Ja se, että vielä syö ne hetkessä, niin ei mitään itsehillintää löydy. Huh huh... Vai että ahmimishäiriö ym., syömishäiriö, tuskin. Lopetatte sen pelleilyn ja "sairauden" taakse piiloutumisen, oikeasti haluatte vaan mässäillä, mutta hyvä syyttää "sairautta", kun ei kehtaa totuutta kertoa ja onhan se noloa mussuttaa tuolla tavoin. Häpeäisin itsekin, mutta onneksi on järki päässä ja en ryhdy moiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oho, anteeksi pitkästä viestistä, mutta toivottavasti joku jaksaa lukea ja kiitos jo siitä etukäteen!
Eka pitäisi löytää syy ahmiselle? Onko tiettyä aikaa päivästä milloin iskee? Tekeekö mieli suolaista tai makeaa?
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 15:27"]
Eka pitäisi löytää syy ahmiselle? Onko tiettyä aikaa päivästä milloin iskee? Tekeekö mieli suolaista tai makeaa?
[/quote]
Alkaa heräämisestä ja loppuu nukahtamiseen. Unetkin ovat usein ahmimista. Yleensä makeita, mahdollisimman sokerisia asioita (ja mielellään rasvaisia), mutta sokerinpuutteessa vähemmän makeatkin menevät ihan yhtä hyvin. Mulla on epäilty kanssa tapahtuvan dissosiointia ajattelussa kun ahmin koska en oikein pysty muistamaan ollenkaan sen hetken tunteita tai ajatuksia :/