Elämä filminauhana onnettomuustilanteessa tms.

Kyllä tuo filminauhajuttu on totta, olen kuullut ainakin parilta ihmiseltä. Ex-mies kertoi ajettuaan auton katon kautta ympäri nähneensä välähdyksiä lapsuudesta (kertoi jotain että ajoi kolmipyöräisellä jne.) ja sitä että ehti nähdä todella paljon sitä "filmiä" eli ilmeisesti aika hidastunut tuossakin.

Jossain dokkarissa oli sellainen teoria että äärimmäisessä henkeä uhkaavassa tilanteessa, jos ilmiselvää ratkaisumallia ei ole, aivot rupeaa kaivamaan pikakelauksella että löytyisikö menneisyydestä jotain keinoa selvitä. Siinä mielessä sellaisen joka voi tehdä jotain järkevää on turha odottaa mitään filmiä näkevänsä. Tuo edellinen jossa mennään katon kautta ympäri taas on sellainen täysin avuton tilanne.

Itse koin tuon "filminauha jutun". Kävin läpi elämäni tärkeät ihmiset muutamassa sekunnissa. Jokaisesta läheisestä ihmisestä tuli mieleen paras yhdessä eletty hetki. Eli äidistä joku lapsena koettu. Isästä joku muu hetki. Mieheen ensimmäinen rakastuminen yms. Siksi tuntui, että elämä vilahti kokonaisuudessaan ohitse, mutta se joka nähty hetki liittyi läheiseen, rakkaaseen ihmiseen. Omia ajatuksia siinä hetkessä kun odottaa kuolemaa, mutta ei voi tehdä mitään pelastuakseen. No en kuollut. Tipuin korkealta.

[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 22:05"] 

Toi hidastuminen mullekin tuttu. Auto lähti liukkaalla reilussa kasikympissä lapasista ja yllättävän paljon ehti siinä parissa sekunnissa kelata. Ei kuitenkaan mitään filmiä, päällimmäisenä jäi mieleen "Tää ei voi olla totta. Tätä ei voi just nyt tapahtua mulle." Ennen ku kosahti.

[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 22:01"]

Olen joskus pudonnut hevosen selästä niin, että aika on hidastunut ja matka maahan tuntunut tosi pitkältä. Mutta ei mitään elämänfilmiä mennyt.

[/quote]
[/quote]

Sama juttu, ajettiin kilpaa autoilla ja samalla kaistalla tuli vastaan iso pakettiauto.
Sain väistettyä ja autokin kesti vielä tiellä, mutta tapahtumat meni kuin hidastetussa elokuvassa ja edelleenkin muistan kaiken mitä tapahtui ja ajattelin tuossa silmänräpäyksessä vaikka aikaa kulunut jo reilusti yli 10v, nopeutta oli n:150kmh

Itse olen kokenut jo kolmesti tuon hidastumisen, kahdesti olisin voinut kuolla, en muista ajatuksiani, muistan ääniä ja sen mitä kerkesin nähdä ennen kuin rysähti.

Minulle on käynyt kerran. Ajoin autolla moottoritietä ja eteeni kääntyi sivutieltä auto. Nopeutta vähän alle 100 km tunnissa. Vastaan tuli autoja, tien reunassa oli pyöräilijä, jarruttaa ei voinut vetämällä liinoja kiinni, koska tie oli todella liukas. Tilenne kesti vain joitain sekunteja, mutta jonkin sortin pikakelausta meni ajatuksissa, en muista enää mitä siinä meni. Lisäksi ehdin jopa pohtia, ajanko kääntyneen auton perään, koska autoa ei saa pysähtymään vai yritänkö koukata sen ohi, jolloin menen joko pyöräilijän päälle tai vastaantulevien kaistalle jne. Tilanne oli todellakin niin pysäyttävä juuri tuon ajan pysähtymisen kannalta, että se oli todella mieleenpainuva. Kolaria ei lopulta tullut, en muista mitä siinä tapahtui, koska en kuitenkaan pystynyt järkevästi toimimaan mitenkään tietoisesti vaikka pystyin asiaa pohtimaan. Jotain tein ja olin lopulta lumipenkassa auton kanssa, kenellekään ei käynyt kuinkaan, autokin selvisi yllättävän pienin vaurioin.

Mulla on vähän sen tapainen kokemus ainakin. 11-vuotiaana olin lähellä hukkua, kun jäin kaulasta kiinni veden alla olleeseen köyteen. Menin niin paniikkiin, etten osannut toimia järkevästi päästäkseni irti vaan rimpuilin ja koitin uida ylöspäin kun köysi kiristyi ja veti toiseen suuntaan. Siinä vaiheessa kun tajusin, etten taida päästä tästä irti, niin mieleen tuli heti ensimmäisenä vanhemmat ja ihan hirveä olo siitä kun kuvittelin miten he reagoisivat asiaan. Hetki siellä veden alla tuntui oikeasti ikuisuudelta ja aloin jo toivoa että taju lähtisi ja pääsisin pois kun ahdisti niin paljon. Näin siis lähinnä flashbackeja lapsuudestani ja hetkistä perheen sekä läheisimpien ystävien kanssa ja myös "tulevaisuudesta" kun mietin vanhemmat surisivat kuolemaani. Jossain vaiheessa ajatukset loppuivat ja aloin vaan odottaa sen hetken päättymistä, tavalla tai toisella.

Sen fiiliksen muistaa kyllä ikuisesti, vaikka shokissa olinkin.

Meinasin nuorena tukehtua karkkiin. Kun tukehtuminen alkoi niin kaikki hidastui ja en kuullut enää puhetta. Muistan vain kun isäni riuhtaisi minut jaloista ilmaan, taputti selkääni voimakkaasti ja ne tummanruskeat karkkilimat, jotka valuivat suustani. Isäni oli siis puhunut koko ajan, mutta en kuullut mitään ja hetki tuntui hyvin pitkältä.

Ystäväni koki tuollaisen aikavääristymän saadessaan aivoinfarktin. Ajan taju katosi ja muistoja menneisyydestä kulki nauhana mielessä.

Olen kokenut tuon filminauhan vaara tilanteessa "lähes" jäädessä autolla junan alle. Elämä vilahti hetkessä mielessä kuvina aina lapsuudesta lähtien. Ei edes erikoisia tapahtumia vaan aivan arkipäiväisinä asioina. Totta on, liekö lähtö ollut hiuskarvan päässä mutta ainakin veturin keula oli ihan lähellä...

[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 09:46"]

Meinasin nuorena tukehtua karkkiin. Kun tukehtuminen alkoi niin kaikki hidastui ja en kuullut enää puhetta. Muistan vain kun isäni riuhtaisi minut jaloista ilmaan, taputti selkääni voimakkaasti ja ne tummanruskeat karkkilimat, jotka valuivat suustani. Isäni oli siis puhunut koko ajan, mutta en kuullut mitään ja hetki tuntui hyvin pitkältä.

[/quote]

Paniikkitilahan tuo on.

[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 09:35"]Mulla on vähän sen tapainen kokemus ainakin. 11-vuotiaana olin lähellä hukkua, kun jäin kaulasta kiinni veden alla olleeseen köyteen. Menin niin paniikkiin, etten osannut toimia järkevästi päästäkseni irti vaan rimpuilin ja koitin uida ylöspäin kun köysi kiristyi ja veti toiseen suuntaan. Siinä vaiheessa kun tajusin, etten taida päästä tästä irti, niin mieleen tuli heti ensimmäisenä vanhemmat ja ihan hirveä olo siitä kun kuvittelin miten he reagoisivat asiaan. Hetki siellä veden alla tuntui oikeasti ikuisuudelta ja aloin jo toivoa että taju lähtisi ja pääsisin pois kun ahdisti niin paljon. Näin siis lähinnä flashbackeja lapsuudestani ja hetkistä perheen sekä läheisimpien ystävien kanssa ja myös "tulevaisuudesta" kun mietin vanhemmat surisivat kuolemaani. Jossain vaiheessa ajatukset loppuivat ja aloin vaan odottaa sen hetken päättymistä, tavalla tai toisella.

Sen fiiliksen muistaa kyllä ikuisesti, vaikka shokissa olinkin.
[/quote]

Miten pääsit irti?

[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 22:01"]

Olen joskus pudonnut hevosen selästä niin, että aika on hidastunut ja matka maahan tuntunut tosi pitkältä. Mutta ei mitään elämänfilmiä mennyt.

[/quote]

Vähän sama fiilis liikenneonnettomuudesta,siis tuo ajan hidastuminen. Ei taida tuota filminauhajuttua tapahtua tosielämässä,joku stand-up koomikko heittikin siitä läppää että kuinkakohan  kauan ennen varsinaista kuolinhetkeä sen filmin pitäisi alkaa että ehtisi katsoa koko elämän läpi.

[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 10:26"]

[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 22:01"]

Olen joskus pudonnut hevosen selästä niin, että aika on hidastunut ja matka maahan tuntunut tosi pitkältä. Mutta ei mitään elämänfilmiä mennyt.

[/quote]

Vähän sama fiilis liikenneonnettomuudesta,siis tuo ajan hidastuminen. Ei taida tuota filminauhajuttua tapahtua tosielämässä,joku stand-up koomikko heittikin siitä läppää että kuinkakohan  kauan ennen varsinaista kuolinhetkeä sen filmin pitäisi alkaa että ehtisi katsoa koko elämän läpi.

[/quote] Se käy todella nopsaan ja ihmeellistä siinä vielä on, että se todellakin näyttää koko elämän.

Oon kanssa kuullut että jotkut näkee. Jään seuraan. Sori oft

Olen joskus pudonnut hevosen selästä niin, että aika on hidastunut ja matka maahan tuntunut tosi pitkältä. Mutta ei mitään elämänfilmiä mennyt.

Urbaanilegendaa. 

Tuosta ajan hidastumisesta luin jostain, että se on joku aivojen suojamekanismi joka menee tavallaan "päälle".

Toi hidastuminen mullekin tuttu. Auto lähti liukkaalla reilussa kasikympissä lapasista ja yllättävän paljon ehti siinä parissa sekunnissa kelata. Ei kuitenkaan mitään filmiä, päällimmäisenä jäi mieleen "Tää ei voi olla totta. Tätä ei voi just nyt tapahtua mulle." Ennen ku kosahti.

[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 22:01"]

Olen joskus pudonnut hevosen selästä niin, että aika on hidastunut ja matka maahan tuntunut tosi pitkältä. Mutta ei mitään elämänfilmiä mennyt.

[/quote]

En muista mitään filmiä nähneeni, mutta kaikki tapahtumat ennen onnettomuutta muistan järkyttävän yksityskohtaisesti. Saatan muistaa yksittäisiä sanoja ja lauseita, jopa jonkun ihmisen tuoksun tai millaisia eväitä joku tuntematon ihminen oli sinä päivänä syönyt, mutta itse onnettomuudesta en muista mitään.