Lue keskustelun säännöt.
Hoitajat: miksi helvetissä se on niin vaikeaa kertoa omaisille missä mennään?
15.12.2014 |
Minun 20-vuotias lapseni on sairaalassa. Ollut jo pari viikkoa. Kehossa on laaja tulehdus, jonka syytä ei tiedetä. Ei edes tiedetä onko kyseessä virus- vai bakteeriperäisestä taudista kyse. Lääkäri ja hoitaja kertovat lapselleni satunnaisesti jotain tietoa (esim. Oli tulehdusarvo noussut, laitetaan tätä) mutta esimerkiksi kokeiden tuloksista ei kerrota mutään. Eikä ylipäätään kerrota mitä kokeita otetaan!
Joten olen sitten itse yrityänyt kysellä hoitajilta missä mennään jotta saisin paikoittain hysteeristä lastani rauhoitettua.
Niin ei. Aina tulee sama äkäinen katse, ei kerrota kokeiden tuloksia. Ja kun tarpeeksi monelta on kysellyt niin yksi jaksaa sitten kertoa missä mennään ja siinähän sitä sitten pääsee korjailemaan myös vääriä tietoja. (Esim. Pienimpänä korjauksen aiheena että lapseni ei ole sairastanut A-hepatiittia, vaan hänet on rokotettu)
Ja sitten kun korjaa niin taas näytetään nyrpeää naamaa.
Siis miksi ei saa kysyä?
Jos potilas on itse niin heikossa hapessa tai muutoin vain tietämätön termeistä niin miten hän voi olla turvallisin mielin?
Ja se potilas tosiaan on jonkun lapsi, vanhempi, puoliso, paras ystävä, ainoa ihmiskontakti joten MIKSI sitä tietoa pitää pimittää jos on potilaan lupa kertoa?
Teette arvokasta työtä ja varmasti parhaanne potilaidenne eteen mutta oikeasti: olisi kiva tietää MITÄ te varsinaisesti teette!
Kommentit (89)
Mene aamukierrolle (jos lapsi sallii) ja kysy. Lääkäri kertoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä ihmeessä tunge lääkärienkierrolle. Sille on oma rajattu aikansa ja sen jälkeen on kiire tehdä passituksia, lähetteitä, epikriisejä ym, jotta asiat etenevät. Ei kesken kierron ole aikaa jäädä lätisemään omaisten kanssa, ei edes sitä viittä minuuttia.
Jätä soittopyyntö tytärtäsi hoitavalle lääkärille, niin hän soittaa kun on sopiva väli.
Joku tässä kyllä mättää. Tyttärelle eli potilaalle on tasan tarkkaan kerrottu kaikki ajankohtainen tieto ja mitä tutkimuksia otetaan jne. Jos kyse ei ole siitä, että hän olisi niin sekava ettei muista, niin sitten kyse on siitä ettei hän halua noita tietoja äitinsä kanssa jakaa. "Äiti kerro mikä mua vaivaa" - puhuuko kakskymppinen noin? Ja jos diagnoosiin ei ole päästy niin sitten ei ole, ei siinä omaisten meuhkaaminen auta yhtään. Niinkin yksinkertainen kuin vaikkapa myyräkuume, diagnoosin varmistavien kabrojen valmistuminen vie 2-3 viikkoa. Puhumattakaan jos lähdetään tutkimaan oikeasti harvinaisempia sairauksia jolloin vastaukset voivat tulla vasta kuukausien päästä.
[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 19:46"]
Joku varmaan ajatteli, että minä olen tehnyt tämän aloituksen. On nimittäin aivan tavallista, että henkilökunta suorastaan loukkaantuu tai peräti suuttuu, kun kun kysellään. Ihan kuin he ottaisivat jotenkin syytöksenä tavallisen kysymyksen esimerkiksi siitä, miksi on toimittu jollakin tavalla tai tehty joku toimenpide.
Meillä on kyse laitoshoidossa olevasta vanhuksesta, jolla on jo laajennettu edunvalvonta. Ongelma on kuitenkin sama. Esimerkiksi sairaala- ja lääkärikäynneistä ei ilmoiteta omaisille, vaan vasta jostakin taksilaskusta selviää, että on jossakin käytetty.
Sitäkin on sattunut, että joku on mennyt omaistaan katsomaan, mutta ei olekaan löytynyt. Sitten vasta on kerrotty, että on kuollut. Miksi ei ilmoitettu? Siksi kun ajattelivat, että tulette kuitenkin tänään käymään, oli vastattu.
[/quote]
Tämäpä juuri. Oma isäni oli siirretty toiseen sairaalaan omaisten tietämättä eikä siirrosta ilmoitettu mitään. Menin sairaalaan häntä katsomaan ja löysin tyhjän sängyn. Luulin jo, että hän oli kuollut. Hoitajat eivät kysyttäessäkään pystyneet vastaamaan, mistä lähden isääni seuraavaksi kyselemään, osasivat sentään kertoa, että on vielä hengissä. Ainoa informaatio, jonka sain, oli neuvo odottaa soittoa sairaalasta, johon isäni oli siirretty. Sitä ei koskaan tullut, äitini löysi sitten hänet, kun riittävän kauan soitteli numerosta toiseen.
57 jatkaa..
Kirjoitin tuon äskeisen kun olin lukenut vasta ekan sivun. Todella ihmeelliseltä kuulostaa tämä asenne, että lyö nyrkkiä pöytään ja kilju ja meuhkaa ja uhkaile niin saat tahtosi läpi. Missä junttilandiassa oikein elätte? Se SOITTOPYYNTÖ on kätevin tapa hoitaa asia ja se varmastikin tulee sivistyneelle ja järkevälle ihmiselle ensimmäisenä mieleen. Ei tarvi repiä pelihousujaan, raivota, kirkua, uhkailla lakimiehillä ja syytteillä, mennä osastolle väijyyn aamun pimeinä tunteina, jotta voi hyökätä kiertokärryä naputtavan lääkärin kimppuun.
Ystävällinen puhelu osaston numeroon, "Hei, olen Amelie Jessica Huuskosen äiti ja haluaisin keskustella häntä hoitavan lääkärin kanssa. Minulla on tyttäreni lupa saada tietoja koskien hänen hoitoaan, voitte tarkistaa asian potilaan papereista. Olisitteko ystävällinen ja välittäisitte soittopyyntöni lääkärille? Minut tavoittaa parhaiten iltapäivisin klo 14 jälkeen." ja HOMMA HOITUU. S-a-a-t-a-n-a-!
Itsellä on samanlaisia kokemuksia kuin ap:lla paitsi, että lapsi oli reippaasti alaikäinen. Jotenkin se koko kulttuuri on sairaalassa se, ettei maallikot tarvitse mitään tietoa ja lääkärit kammioissaan päättävät. Yksi ylilääkäri itse asiassa jopa ilmoitti, että vastustaa maallikoiden oikeutta saada epikriisit, että "mitä ne niillä tekee".
Itse sanon kyllä, että jos tieto lisää tuskaa, niin epätietoisuus pelkoa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Narkkari ja siitä johtuva tulehdus? Ehkä kieltänyt kertomasta vanhemmille asioitaan? Kysehän ei ole lapsestasi vaan läheisestä aikuisesta, jonka asioiden ohitaminen ei lähtökohtaisesti kuulu sinulle.
Kyllä on kajahtaineita tyyppejä ketju täynnä, älä heilu tässä ap, tässä ahdistuu näistä pahanilmanlinnuista. Juttele lääkärin kanssa, sairaanhoitajat pelkää lääkärien nuhteita niin eivät mielellään sano mitään, hirvee hierarkia sairaaloissa. Ja kyllä sairaana oleva ihminen tarvitsee omaisen tukea, että tieto kulkee ja asiat selviää, heikossa kunnossa ei jaksa olla skarppi. Voimia ja parantumista teille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on samanlaisia kokemuksia myös. Erona se, että olin itse potilaana. Rtg-kuvissa, verikokeissa yms tutkimuksissa näkyi selviä poikkeamia, mutta kukaan ei vaivautunut selittämään, mistä oli kyse. Vaivoja tutkittiin ja tutkittiin, eikä kukaan kertonut minulle tilannekatsausta: missään vaiheessa! Lopulta lääkärit totesitvat, etteivät tiedä mistä on kyse ja että voin ottaa yhteyttä, jos uusia oireita ilmaantuu tai vanhat voimistuvat. Tällainen kokemus siis kaksi kertaa, toinen polin tutkimusjaksolta ja toinen osastolla ollessani. Ja eri vaiva kyseessä. Yksityisellekö pitäisi seuraavan kerran mennä? Ehkä siellä jakavat uutterammin tietoa, kun potilas joutuu maksamaan jokaisesta tiedonjyväsestä.
[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 20:13"]
Narkkari ja siitä johtuva tulehdus? Ehkä kieltänyt kertomasta vanhemmille asioitaan? Kysehän ei ole lapsestasi vaan läheisestä aikuisesta, jonka asioiden ohitaminen ei lähtökohtaisesti kuulu sinulle.
[/quote
Tämä tuli heti ensimmäisenä mieleen. Nuori ihminen ja vaikea yleisinfektio, hepatiitti mainittu. Huumeidenkäyttäjältä kuulostaa ja sitä ei halua äidille kertoa. Äiti ehkä itsekin epävakaa / päihdetaustaa? Sairaalassa entuudestaan tuttu? Lääkkeiden perässä? Aika vaikea kommentoida, kun ei tiedä tilanteen taustoja. Tämä on muutenkin aika nurinkurinen asetelma, kun potilaat ja omaiset voivat huudella kaiken maailman valheita lehdistöä myöten, mutta terveydenhuollon ammattilaiset eivät voi koskaan asiaa kommentoida ja ilmaista omaa kantaansa. Kaikille meuhkaaville potilaille ja omaisille neuvoksi: asiat eivät hoidu lehdissä tai av:lla, vaan jos oikeasti epäilet hoitovirhettä, ota yhteyttä potilasasiamieheen ja tehkää asiasta kantelu. Tällöin asia on pakko selvittää perinpohjin ja kaikki osapuolet joutuvat antamaan tilanteesta selonteon. Kertoo minusta aika paljon ihmisestä, jos näin ei toimita, vaan mennään mustamaalaamaan oman tarinan kanssa ihmisiä milloin minnekin foorumeille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä on myös sellainenkin pointti, että omaiset/potilaat/maallikot saattavat takertua lääkärin puheesta johonkin pieneen yksittäiseen sanaan ja lauseeseen ja vetävät pienessä mielessään ja mielikuvituksen mahtavalla voimalla johtopäätöksen, että nyt kyllä salaillaan jotakin tai jätetään kertomatta tai nyt on kyseessä jokin mystinen sairaus tai jotakin elämää suurempaa jota ei haluta kertoa potilaalle tai omaiselle. Ja toisaalta paljon tietoa menee potilaalta ohi korvien ja ymmärryksen, vaikka hänelle olisi tietoa annettukin.
Ei hoitajilla tai lääkäreillä ole tarvetta salata mitään. Todennäköisesti ongelmia aiheuttaa se, että hoitohenkilökunta ja maallikot puhuvat "eri kieltä". Kun omainen ja/tai potilas on pihalla tilanteesta, alkaa mielikuvitus laukata ja asiat paisuvat mielessä hurjiin mittasuhteisiin, kunnes tilanne huipentuu yleensä omaisen räyhäämiseen. Hoitajille ja lääkäreille omaisen riehuminen tulee yleensä yllätyksenä. Räyhääminen yleensä loppuu ja omainen rauhoittuu, kun hänelle jaksaa rauhassa vääntää rautalangasta mikä on todellinen tilanne ja mitä on tulossa.
[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 20:10"]
57 jatkaa..
Kirjoitin tuon äskeisen kun olin lukenut vasta ekan sivun. Todella ihmeelliseltä kuulostaa tämä asenne, että lyö nyrkkiä pöytään ja kilju ja meuhkaa ja uhkaile niin saat tahtosi läpi. Missä junttilandiassa oikein elätte? Se SOITTOPYYNTÖ on kätevin tapa hoitaa asia ja se varmastikin tulee sivistyneelle ja järkevälle ihmiselle ensimmäisenä mieleen. Ei tarvi repiä pelihousujaan, raivota, kirkua, uhkailla lakimiehillä ja syytteillä, mennä osastolle väijyyn aamun pimeinä tunteina, jotta voi hyökätä kiertokärryä naputtavan lääkärin kimppuun.
Ystävällinen puhelu osaston numeroon, "Hei, olen Amelie Jessica Huuskosen äiti ja haluaisin keskustella häntä hoitavan lääkärin kanssa. Minulla on tyttäreni lupa saada tietoja koskien hänen hoitoaan, voitte tarkistaa asian potilaan papereista. Olisitteko ystävällinen ja välittäisitte soittopyyntöni lääkärille? Minut tavoittaa parhaiten iltapäivisin klo 14 jälkeen." ja HOMMA HOITUU. S-a-a-t-a-n-a-!
[/quote]
Toivottavasti en joudu sinun hoidettavaksi ikinä, arvon kiroilija. Ainoa, joka huutaa ja kiroaa olet sinä, emme me epätietoiset omaiset ja potilaat.
Luulisi hoitajienkin sisäistävän, että huojentuneet omaiset ovat yksi tärkeä lenkki ketjussa.
Laki määrää potilasasikirjojen salattavuudesta, vaan on se kumma, jos isä, tai äiti eivät saa tietoa lapsensa, vaikkakin täysikäisen sairauden laadusta ja hoidosta. Pitää vaan istua käkkiä ja odotella toivoen parasta.
Tällaisia viisauksia, joita me maallikot emme tietenkään ymmärrä, ovat laatineet arvoisat kansanedustajat ("asiantuntijoiden myötävaikutuksella), esim:
http://vsshp.fi/fi/potilaille-ja-laheisille/potilasasiakirjat/Sivut/default.aspx
Salassapito an demokratiaa, jota en ymmärrä, vaan viisaammat kyllläkin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ylipäätään asioiden selittäminen jää monesti puuttumaan. Se, että lääkäri tai hoitaja kertoo koe x:n tuloksen ei kerro potilaalle yhtään mitään. Esimerkiksi vastaus kalium oli 38. Niin entä sitten, onko se normaali arvo vai ei? Mitä se tarkoittaa? Ei potilaan näitä pitäisi arvuutella vaan lääkärin tai hoitajan selittää, miksi kaliumi on tutkittu, millainen vastaus on ja mitä se tarkoittaa
Aika usein nuoret aikuiset kieltävät luovuttamasta mitään tietoja vanhemmilleen. Ymmärrän vanhemman huolen ja tuskan, mutta valitettavasti sille ei voi mitään. Sitten huolesta sekaisin olevat vanhemmat tulevat lankoja pitkin, räyhäävät ja uhkailevat. Erittäin ikävä tilanne kaikkien kannalta. Monesti myös vakavasti sairaat potilaat ja heidän omaisensa eivät kykene ottamaan vastaan tietoa, eivät ymmärrä sitä tai eivät jälkeen päin muista, että mitään olisi kerrottu. Myös hoitajien ja lääkäreiden taidoissa antaa tietoa on eroja, kuten vaikkapa potilasohjausmateriaalien selkeydessä jne. Oma lapseni syntyi keskosena ja olin tietysti huolesta, väsymyksestä ja hormoneista sekaisin oleva omainen. En vaan pystynyt vastaanottamaan ja muistamaan minulle annettua tietoa. Pyysin hoitajaa kirjoittamaan minulle asioita ja ohjeita, labra-arvoja jne. lapulle ylös, mistä niitä sitten yritin kertailla. Kannattaa pysyä rauhallisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 20:54"]
[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 20:13"]
Narkkari ja siitä johtuva tulehdus? Ehkä kieltänyt kertomasta vanhemmille asioitaan? Kysehän ei ole lapsestasi vaan läheisestä aikuisesta, jonka asioiden ohitaminen ei lähtökohtaisesti kuulu sinulle.
[/quote
Tämä tuli heti ensimmäisenä mieleen. Nuori ihminen ja vaikea yleisinfektio, hepatiitti mainittu. Huumeidenkäyttäjältä kuulostaa ja sitä ei halua äidille kertoa. Äiti ehkä itsekin epävakaa / päihdetaustaa? Sairaalassa entuudestaan tuttu? Lääkkeiden perässä? Aika vaikea kommentoida, kun ei tiedä tilanteen taustoja. Tämä on muutenkin aika nurinkurinen asetelma, kun potilaat ja omaiset voivat huudella kaiken maailman valheita lehdistöä myöten, mutta terveydenhuollon ammattilaiset eivät voi koskaan asiaa kommentoida ja ilmaista omaa kantaansa. Kaikille meuhkaaville potilaille ja omaisille neuvoksi: asiat eivät hoidu lehdissä tai av:lla, vaan jos oikeasti epäilet hoitovirhettä, ota yhteyttä potilasasiamieheen ja tehkää asiasta kantelu. Tällöin asia on pakko selvittää perinpohjin ja kaikki osapuolet joutuvat antamaan tilanteesta selonteon. Kertoo minusta aika paljon ihmisestä, jos näin ei toimita, vaan mennään mustamaalaamaan oman tarinan kanssa ihmisiä milloin minnekin foorumeille.
[/quote]
Just joo. Mitenkähän sinun lukutaitosi laita oikein on? Ap kertoi, että hepatiittivasta-aineet johtuivat hepatiittirokotuksesta. Ellet sattunut tietämään, joihinkin maihin matkustaessa on ihan oman edun mukaista ottaa mieluummin se hepatiittirokotus ennen matkaa kuin -tartunta matkan aikana. Eikä siihen tosiaankaan tarvita mitään huumetaustaa. Googlaa hieman, niin sinunkin maailmasi avartuu pikkuisen.
Sinä muuten vaikutat juuri siltä sairaanhoitajalta, joka epäsi minulta voimakkaamman kipulääkkeen heti avoleikkauksen jälkeen sillä perusteella, että minusta voisi vaikka tulla narkkari. Silti olisi pitänyt jaksaa kirmata jos ei nyt leikkauspöydältä niin heti heräämöstä tultua omin voimin vessaan ja takaisin, vaikka vatsa oli puukotettu hetki sitten auki. Minusta olisi tosiaankin tullut narkkari siitä yhdestä ainoasta särkylääkkeestä, jota tarvitsin. Onneksi paikalle tuli lääkäri ojentamaan sairaanhoitajaa lukutaidon puutteesta.
- 53 -
Menee muuten helposti hoitajilla sekaisin hepatiitti ja hepatiittirokotus labravastauksissa. Olin sairaalassa potilaana ja kerran hoitaja kävi tiuskaisemassa, että sulla on hepatiitti ja katsoi mua kuin paskakasaa. Sain siitä hirveän hysteerisen itkukohtauksen. Lääkäri vai toinen hoitaja kävi myöhemmin rauhoittelemassa ja selittämässä, että ei ole hepatiittia vaan se rokotus näkyy tuloksissa
Ap, et ehkä ymmärrä, että sairaahoitaja voi kyllä kertoa sinulle labravastaukset, mutta hän ei voi tulkita niitä sinulle vaikka osaisikin. Se on lääkärin tehtävä ja näin vältytään sekaannuksilta. Myös kaikki kokeiden otot ja diagnoosit ovat lääkärin kerrottava. Mitä se auttaa, että hoitaja kertoo sinulle että CRP oli 60? Jatkokysymyksesi on, tarkoittaako tämä sitä että antibiootit tehoavat? Ja hoitaja ei voi ottaa kantaa. Jne...
Taas joku joka luulee lääkäreitä tyyliin jumaliksi ja ollaan vaan vittumaisia kun ei kerrota mikä on. Se että on jotain tutkimuksia tehty ei vielä tarkoita että tiedetään totuus. Tarvitaan ehkä vielä monia muita ja se taas riippuu edeltävistä tutkimustuloksista -kunhan ne saadaan valmiiksi. Omaiset ovat aivan liian usein aivan liian työtä jarruttava tekijä. Yritetään tässä pelastaa ihmisiä, hei.
[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 20:33"]Mulla on samanlaisia kokemuksia myös. Erona se, että olin itse potilaana. Rtg-kuvissa, verikokeissa yms tutkimuksissa näkyi selviä poikkeamia, mutta kukaan ei vaivautunut selittämään, mistä oli kyse. Vaivoja tutkittiin ja tutkittiin, eikä kukaan kertonut minulle tilannekatsausta: missään vaiheessa! Lopulta lääkärit totesitvat, etteivät tiedä mistä on kyse ja että voin ottaa yhteyttä, jos uusia oireita ilmaantuu tai vanhat voimistuvat. Tällainen kokemus siis kaksi kertaa, toinen polin tutkimusjaksolta ja toinen osastolla ollessani. Ja eri vaiva kyseessä. Yksityisellekö pitäisi seuraavan kerran mennä? Ehkä siellä jakavat uutterammin tietoa, kun potilas joutuu maksamaan jokaisesta tiedonjyväsestä.
[/quote]
Lääkäri ei osannut sanoa mistä kyse niin mitä sen olis pitänyt siinä sitten lätistä sulle? Satuja??
[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 21:24"]
Menee muuten helposti hoitajilla sekaisin hepatiitti ja hepatiittirokotus labravastauksissa. Olin sairaalassa potilaana ja kerran hoitaja kävi tiuskaisemassa, että sulla on hepatiitti ja katsoi mua kuin paskakasaa. Sain siitä hirveän hysteerisen itkukohtauksen. Lääkäri vai toinen hoitaja kävi myöhemmin rauhoittelemassa ja selittämässä, että ei ole hepatiittia vaan se rokotus näkyy tuloksissa
[/quote]
Niin täyttä shaibaa. Hoitaja ei koskaan kerro potilaalle hivistä tai hepatiitista, lääkäri kertoo ensitiedon.
Joku varmaan ajatteli, että minä olen tehnyt tämän aloituksen. On nimittäin aivan tavallista, että henkilökunta suorastaan loukkaantuu tai peräti suuttuu, kun kun kysellään. Ihan kuin he ottaisivat jotenkin syytöksenä tavallisen kysymyksen esimerkiksi siitä, miksi on toimittu jollakin tavalla tai tehty joku toimenpide.
Meillä on kyse laitoshoidossa olevasta vanhuksesta, jolla on jo laajennettu edunvalvonta. Ongelma on kuitenkin sama. Esimerkiksi sairaala- ja lääkärikäynneistä ei ilmoiteta omaisille, vaan vasta jostakin taksilaskusta selviää, että on jossakin käytetty.
Sitäkin on sattunut, että joku on mennyt omaistaan katsomaan, mutta ei olekaan löytynyt. Sitten vasta on kerrotty, että on kuollut. Miksi ei ilmoitettu? Siksi kun ajattelivat, että tulette kuitenkin tänään käymään, oli vastattu.