"En saanut mieheltäni joululahjaa"
Miksi aikuiset naiset valittavat siitä etteivät saaneet mieheltään mieleistään joululahjaa tai "pahimmassa" tapauksessa ollenkaan. Oletteko tosissanne? Jos olette niin niiden lahjojen perään niin kertokaa niille miehillenne hyvissä ajoin mitä haluaisitte. Tyrkätkää varmuudeksi vielä lista käteen niin tulee varmasti mieleinen lopputulos. Toinen, ehdottomasti parempi vaihtoehto on pysähtyä miettimään mikä siinä joulussa on tärkeintä. Toivon todella ettei niiden mietintöjen lopputulos ole se että lahjat ovat joulussa tärkeintä...
Kommentit (79)
Joulussa on tärkeintä ilahduttaa toisia. Kaikkien miehet eivät tajua tätä.
Ei ne lahjat tietenkään ole tärkeintä, mutta jos minä kulutan joulukuun vähäisen vapaa-aikani siihen, että tarjoan muille ihanan joulun (siivoilen, valmistan ruuat, laittelen kortit, koristelen kodin joulukuntoon, ostan lahjat muille...) niin olisi se ihan kiva jos joku ajattelisi minuakin ja vaivautuisi antamaan minullekin edes yhden paketin
Mäkin olen aina luullut, että joulun tarkoitus on yhdessäolo perheen kanssa, hyvä ruoka ja lapsille muutama lahja. Nyt kun näitä viestejä lukee niin tuntuu, että oon ollut ihan väärässä - joulun tarkoitus lieneekin marttyyrius ja kalliit lahjat AIKUISILLE. Oikeestikko ootte niin lahjojen perään? Eikö siinä ole tarpeeksi iloa kun näette lasten iloitsevan lahjoista? Sinkkujen ja "vastarakastuneiden" napinan jotenkin ymmärrän, mutta perheellisillekin tärkeämpää tuntuu olevan se, että mies muistaa ja tajuaa ostaa lahjan, kuin että perhe viettää yhdessä ihanan rauhallista ja tunnelmallista aikaa?
Ja tosiaan, jos nyt ihan välttämättä on pakko saada lahjoja niin sanokaa se miehelle suoraan, ei ne kaikki tajua vääntämättä rautalangasta sillä kun moni mies ei lahjojen saannista välitä niin ajattelevat, ettei se puolisokaan niin välitä ja että hänellekkin tärkeämpää on ne lasten lahjat.
[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 10:56"]Ei ne lahjat tietenkään ole tärkeintä, mutta jos minä kulutan joulukuun vähäisen vapaa-aikani siihen, että tarjoan muille ihanan joulun (siivoilen, valmistan ruuat, laittelen kortit, koristelen kodin joulukuntoon, ostan lahjat muille...) niin olisi se ihan kiva jos joku ajattelisi minuakin ja vaivautuisi antamaan minullekin edes yhden paketin
[/quote]
Mikset sitten pyydä niitä lahjoja?
[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 10:56"]Ei ne lahjat tietenkään ole tärkeintä, mutta jos minä kulutan joulukuun vähäisen vapaa-aikani siihen, että tarjoan muille ihanan joulun (siivoilen, valmistan ruuat, laittelen kortit, koristelen kodin joulukuntoon, ostan lahjat muille...) niin olisi se ihan kiva jos joku ajattelisi minuakin ja vaivautuisi antamaan minullekin edes yhden paketin
[/quote]
Miksi teet kaikki yksin marttyyri-asenteella? Mies ja perhe mukaan hommiin niin kenenkään ei tarvii mököttää kun joutuu yksin tekemään eikä edes saa "vaivanpalkkaa" mistä joulussa,ei edes ole kyse.
Ihminen, joka välittää puolisostaan, muistaa häntä Jouluna lahjalla, se ettei vaivaudu edes yhtä lahjaa hankkimaan kertoo,ettet ole hänelle tärkeä. Ajattelen näin, rakkaintaan HALUAA MUISTAA. Olen aina saanut toivomani lahjat, mieheni haluaa muistaa, emme ole nuori pari, mies60+ ja minä 50+, muistamme ja hellimme toisiamme.
Lahja on konkreettinen merkki välittämisestä ja arvostuksesta.
[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 11:08"]Mäkin olen aina luullut, että joulun tarkoitus on yhdessäolo perheen kanssa, hyvä ruoka ja lapsille muutama lahja. Nyt kun näitä viestejä lukee niin tuntuu, että oon ollut ihan väärässä - joulun tarkoitus lieneekin marttyyrius ja kalliit lahjat AIKUISILLE. Oikeestikko ootte niin lahjojen perään? Eikö siinä ole tarpeeksi iloa kun näette lasten iloitsevan lahjoista? Sinkkujen ja "vastarakastuneiden" napinan jotenkin ymmärrän, mutta perheellisillekin tärkeämpää tuntuu olevan se, että mies muistaa ja tajuaa ostaa lahjan, kuin että perhe viettää yhdessä ihanan rauhallista ja tunnelmallista aikaa?
Ja tosiaan, jos nyt ihan välttämättä on pakko saada lahjoja niin sanokaa se miehelle suoraan, ei ne kaikki tajua vääntämättä rautalangasta sillä kun moni mies ei lahjojen saannista välitä niin ajattelevat, ettei se puolisokaan niin välitä ja että hänellekkin tärkeämpää on ne lasten lahjat.
[/quote]
Kuka sanoi että kaivataan kalliita lahjoja? Itse olisin ihan tyytyväinen vaikka suklaarasiaan tai viiden minuutin hartiahierontaan. Jouluna on tarkoitus ilahduttaa muita ihmisiä ja osoittaa, että välittää toisista. Siksihän niitä lahjoja lapsillekin annetaan.
Ei ole ihme, että avioerotilastot kasvavat joulun jälkeen jos kaikki naiset on tuollaisia napisevia marttyyreita eivätkä osaa kommunikoida miehen kanssa edes lahja-asioista.
[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 11:10"][quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 10:56"]Ei ne lahjat tietenkään ole tärkeintä, mutta jos minä kulutan joulukuun vähäisen vapaa-aikani siihen, että tarjoan muille ihanan joulun (siivoilen, valmistan ruuat, laittelen kortit, koristelen kodin joulukuntoon, ostan lahjat muille...) niin olisi se ihan kiva jos joku ajattelisi minuakin ja vaivautuisi antamaan minullekin edes yhden paketin
[/quote]
Miksi teet kaikki yksin marttyyri-asenteella? Mies ja perhe mukaan hommiin niin kenenkään ei tarvii mököttää kun joutuu yksin tekemään eikä edes saa "vaivanpalkkaa" mistä joulussa,ei edes ole kyse.
[/quote]
Millä ihmeen marttyyriasenteella. Lapset 4- ja 2-vuotiaita, joista ei ole kyllä paljon apua ja mies tekee pitkiä työpäiviä. Pidän tuosta kodin järjestämisestä eikä se ole minulle mikään ongelma: nautin siitä kun voin tehdä muut iloisiksi hyvällä ruualla, puhtaalla ja kauniilla kodilla, mutta ei se poista sitä että olisi se kiva minustakin saada jotain "ekstraa"
[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 11:10"]Ihminen, joka välittää puolisostaan, muistaa häntä Jouluna lahjalla, se ettei vaivaudu edes yhtä lahjaa hankkimaan kertoo,ettet ole hänelle tärkeä. Ajattelen näin, rakkaintaan HALUAA MUISTAA. Olen aina saanut toivomani lahjat, mieheni haluaa muistaa, emme ole nuori pari, mies60+ ja minä 50+, muistamme ja hellimme toisiamme.
[/quote]
Niin, sinä oletkin osannut toivoa lahjoja mieheltä, nämä muut kun eivät tunnu saavan suutaan auki ja kertoa toivovansa joululahjoja!
[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 11:14"]
Ei ole ihme, että avioerotilastot kasvavat joulun jälkeen jos kaikki naiset on tuollaisia napisevia marttyyreita eivätkä osaa kommunikoida miehen kanssa edes lahja-asioista.
[/quote]
Kun rakastaa toista, ei tule mieleenkään että toinen ei tarvitse mitään muistamista. Rakkaintaan haluaa hemmotella, lahjan arvo ei ole tärkeä, liikutun omin käsin paketoidusta ruttuisesta paketista.
[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 11:14"]Ei ole ihme, että avioerotilastot kasvavat joulun jälkeen jos kaikki naiset on tuollaisia napisevia marttyyreita eivätkä osaa kommunikoida miehen kanssa edes lahja-asioista.
[/quote]
Ai että antaisin miehelle listan mitä minulle täytyy jouluna ostaa? Miksi ihmeessä? Voin ostaa itse sen mitä tarvitsen, mutta se lahja on osoitus välittämisestä ja ilahduttamisesta. Jos ei mies sitä itse ymmärrä, niin olkoon ymmärtämättä.
[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 11:16"][quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 11:10"][quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 10:56"]Ei ne lahjat tietenkään ole tärkeintä, mutta jos minä kulutan joulukuun vähäisen vapaa-aikani siihen, että tarjoan muille ihanan joulun (siivoilen, valmistan ruuat, laittelen kortit, koristelen kodin joulukuntoon, ostan lahjat muille...) niin olisi se ihan kiva jos joku ajattelisi minuakin ja vaivautuisi antamaan minullekin edes yhden paketin
[/quote]
Miksi teet kaikki yksin marttyyri-asenteella? Mies ja perhe mukaan hommiin niin kenenkään ei tarvii mököttää kun joutuu yksin tekemään eikä edes saa "vaivanpalkkaa" mistä joulussa,ei edes ole kyse.
[/quote]
Millä ihmeen marttyyriasenteella. Lapset 4- ja 2-vuotiaita, joista ei ole kyllä paljon apua ja mies tekee pitkiä työpäiviä. Pidän tuosta kodin järjestämisestä eikä se ole minulle mikään ongelma: nautin siitä kun voin tehdä muut iloisiksi hyvällä ruualla, puhtaalla ja kauniilla kodilla, mutta ei se poista sitä että olisi se kiva minustakin saada jotain "ekstraa"
[/quote]
Ootko tosissas, 4- ja 2-vuotiaista ei ole apua? Ootko koskaan ajatellut antaa heille edes mahdollisuuden auttaa? Meidän 2.5v hoiti hienosti tänä vuonna piparien leivonnan - annoin taikinan, kaulimen käteen ja näytin mitä pitää tehdä ja mihin vuokaan piparit laitetaan. Sillä aikaa tein muita hommia ja kun lapsi oli piparit tehnyt niin vietiin yhdessä uuniin ja syötiin masut täyteen valmiita pipareita. Voi sitä lapsen iloa kun sai ihan ite tehdä!
[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 11:10"]
[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 10:56"]Ei ne lahjat tietenkään ole tärkeintä, mutta jos minä kulutan joulukuun vähäisen vapaa-aikani siihen, että tarjoan muille ihanan joulun (siivoilen, valmistan ruuat, laittelen kortit, koristelen kodin joulukuntoon, ostan lahjat muille...) niin olisi se ihan kiva jos joku ajattelisi minuakin ja vaivautuisi antamaan minullekin edes yhden paketin [/quote] Miksi teet kaikki yksin marttyyri-asenteella? Mies ja perhe mukaan hommiin niin kenenkään ei tarvii mököttää kun joutuu yksin tekemään eikä edes saa "vaivanpalkkaa" mistä joulussa,ei edes ole kyse.
[/quote]
En ole lainaamasi kirjoittaja enkä myöskään tarvitse lahjoja vaan ilomielin ostan itse itselleni mitä haluan, mutta täytyy puuttua tuohon "mies ja perhe mukaan hommiin niin ei kenenkään tarvitse mököttää" -kommenttiin. Ainakin mun ajoittainen joulunlaittomarttyyriuteni kumpuaa nimenomaan siitä, miten sairaan VAIKEAA on saada miestä mukaan hommiin. Se haluaa että kaikki se tapahtuu: pöydät notkuvat herkuista, on vieraita ja juhlan tuntua, koti on jouluiseksi koristeltu ja lapsilla pakettivuoret jne, mutta se ei tee M-I-T-Ä-Ä-N oma-aloitteisesti. Joka jumalan tikku jonka se nostaa ristiin pitää erikseen käskyttää. On inhottavaa joutua komentamaan aikuista ihmistä joka askeleen suhteen sen sijaan että toinen ottaisi osan vastuusta.
Tuntuu, että joillekin se turha krääsäkin on parempi lahja kuin ei lahjaa ollenkaan. Mulle tärkeintä on, että saan viettää joulun perheeni kanssa rauhakseen ja nautin siitä kun lapset ovat innoissaan :)
[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 11:39"]
Tuntuu, että joillekin se turha krääsäkin on parempi lahja kuin ei lahjaa ollenkaan. Mulle tärkeintä on, että saan viettää joulun perheeni kanssa rauhakseen ja nautin siitä kun lapset ovat innoissaan :)
[/quote]
Tuntuu, ettet oivalla sitä, että jos on tärkeä, sinua huomioidaan ja muistetaan lahjalla, joka voi olla arvoltaan vaatimaton. Muistaminen on nro 1.
[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 11:16"]
[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 11:10"]Ihminen, joka välittää puolisostaan, muistaa häntä Jouluna lahjalla, se ettei vaivaudu edes yhtä lahjaa hankkimaan kertoo,ettet ole hänelle tärkeä. Ajattelen näin, rakkaintaan HALUAA MUISTAA. Olen aina saanut toivomani lahjat, mieheni haluaa muistaa, emme ole nuori pari, mies60+ ja minä 50+, muistamme ja hellimme toisiamme. [/quote] Niin, sinä oletkin osannut toivoa lahjoja mieheltä, nämä muut kun eivät tunnu saavan suutaan auki ja kertoa toivovansa joululahjoja!
[/quote]
Meillä ihan yhteisestä sopimuksesta ei osteta aikuisten kesken joululahjoja, koska pidämme tuota toivomussysteemiä ihan pointittomana. Että minä sanoisin miehelleni että toivoisin hänen ostavan minulle tavaran X ja mieheni sanoisi että haluaa minun ostavan hänelle tavaran Y? Sitten menisimme molemmat tahoillamme ostamaan sen tavaran maksaen ne yhteiseltä tililtämme ja antaisimme ristiin? Mikä sen harjoituksen tarkoitus olisi? Miksemme ostaisi kumpikin saman tien sitä mitä haluamme?
Jotta lahjojen antamisella olisi minulle mitään merkitystä, siinä pitäisi toisen osapuolen vähän vaivata päätään ja miettiä itse mikä voisi ilahduttaa minua, keksiä ehkä jotain mitä en ole itse ollenkaan tullut edes ajatelleeksi.
Mikä siinä on pointtina teille jotka pyydätte toisilta aikuisilta että he ostaisivat teille jonkun tietyn tavaran? En siis mitenkään paheksu tätä tapaa, en vain itse saa siitä mitään irti.
En saanut paketin pakettia tänäkään vuonna ja juuri niin halusinkin. Sain kuitenkin mukavan ja leppoisan joulun perheeni kanssa, jonka me kaikki muistamme pitkään. Vaikka olisin saanut kymmenen pakettia, en olisi niitä mitenkään välttämättä muistanut enää edes vuoden päästä. N40
Joulussa tärkeintä:
1. Vapaata töistä
2. Lahjat
3. Ruoka.
Siinä mietinnöt.