Mua niin harmittaa kun ei olla anopin kanssa läheisissä väleissä:(

Anoppi on jotenkin hankala luonne. Tai sanotaanko että hyvin erilainen luonteeltaan kuin minä. Jotenkin hän menee vaikeaksi aina kun puhutaan, tai kun hän vaikka kysäisee jotakin, kun saan ensimmäisen sanan suustani, toteaa hän kovaan ääneen "AI AHA", ja jatkaa päälle pälättämistä. Puhuu epäselvästi, tai mumisee siten, että on vaikea hänelle mitään järkevää vastailla:p Kun syödään hänen luonaan ja kiitän ruuasta, ei hän vastaa "ole hyvä" eikä mitään muutakaan. Vähän aikaa sitten pikkuveljeni oli hyvin sairas, joutui sairaalaan moneksi päiväksi. Mainitsin tästä ohimennen anopille, ja vastaukseksi sain jaa. Vaikuttaa ihan siltä että hän vihaisi minua, mutta kerran kun törmäsin häneen paikallisessa baarissa, (hän on siis n.50v, ei sen vanhempi) ja hän oli juonut muutaman juoman, sanoi hän minulle kuinka on onnellinen että poikansa on löytänyt minunlaiseni naisen. Tavallaan siis tiedän että olen ihan toivottu perheeseen, mutta jotenkin anoppi käyttäytyy todella etäisesti. Tulee vaan paha mieli kun lukee täältä esimerkiksi noita jouluketjuja joissa käy ilmi kuinka moni muu on todella läheisissä väleissä anoppiinsa, ja vaikka oma anoppini ihana ihminen onkin, käyttäytyy hän hyvin erilailla kuin kukaan muu tuntemani aikuinen. Huh, sainpahan pois sydämeltä