Koululiikunta tappaa liikunnan ilon

No kyllä tämä ongelma on yleinen ainakin alakoulussa. Opettajat ovat tämän lisäksi tietyille lajeille hyvin uskollisia, ja eivät välttämättä viitsi opetella itselleen vieraampien pallopelien sääntöjäkään.

Onhan tuo ihan totta. Kaikissa muissa aineissa opettajalla täytyy olla pedagogisia taitoja mukauttaa opetus niin, että se hyödyttää oppilaita, ja että erilaisetkin oppijat oppivat. Liikunnassa taas oppilaiden on mukautettava itsensä liikunnanopettajan tapaan opettaa, joka usein on liikaa vaadittu vielä sen ikäisiltä lapsilta. Jos lapsi ei opi matematiikkaa vaikka haluaa, vika on opettajan taidoissa, mut jos lapsi ei opi liikkumaan oikein vaikka haluaa, vika on lapsessa, joka on laiska ja tyhmä.

Joskus olen ajatellut, että jos jokainen tunti aloitettaisiin kuten liikuntatunti, eli että mitään kunnollista opetusta ja harjoittelua ei ole, mitään oppimisrauhaa ei ole, virheitä ei sallita ja kaikenlainen kiusaaminen olisi sallittua, oppilaista ei yksikään selviäisi koulusta järjissään, saati sitten että oppisi jotain.

No kyllä mun liikunnan ilo ainakin latistettiin jo ala-asteella. Koskaan ei kannustettu. Yläasteella opettaja sanoi kerran käsiäni naruiksi muidenkin oppilaiden kuullen. Niitä, jotka harrastivat jotakin urheilulajia vapaa-ajallaan jossain seurassa tms. suosittiin ja meitä muita väheksyttiin.

Kyllähän samaa kohtaa kaikissa aineissa vai miksi monet vihaavat matematiikkaa?

Ap vielä jatkaa sen verran, että oma opettajani oli parikymmentä vuotta sitten sellainen eläkeikää lähestyvä nainen enkä halua uskoa, että hän olisi ainoa liikunnan ilon asialla oleva liikunnanope. Toisaalta hän on ainoa positiivinen kokemus liikunnanopettajista minullakin :(

Itse muistan yläasteen liikuntatunneista vain sen että oppilaat laitettiin jatkuvasti kilpailemaan keskenään. Itselläni oli rasitusastma, josta syystä luulin lähes kuolevani cooperin testissä. Sen lisäksi, että se oli fyysisesti erittäin tuskaista, sain kuulla ilkkumista perään. Ja ei auttanut lääkärintodistus, vaan opettajan vastaus oli, että kaikkien pitää juosta ja jos en pysty juoksemaan niin kävele - ja sitten ilkkumiset perään, sen lisäksi, että oppilaat jo muutenkin laitettiin paremmuusjärjestykseen ja niille oppilaille, jotka olivat kävelleet edes osan matkasta, laitettiin miinusta opettajan muistiinpanoihin. Eli jos sait kouluarvosanan 6 cooperista ja olit kävellyt välissä, putosi numero 6-.

Koululiikuntahan on laillistettua koulukiusaamista ja liikunnanopettajat ovat entisiä koulukiusaajia. Itse vannoin aikoinaan, että kun tämä paska jonain päivänä on ohi, en liiku enää ikinä. Päätös on pitänyt. Omille lapsille käy samoin. Yläluokkien liikkaope oli mm. sanonut vanhimmalle tytölleni: "tuossa ajassa kun sinä juoksin 1500m, minä olisin kävellyt sen". Voitteko kuvitella, että kielten ope sanoisi "minä kyllä olisin osannut kirjoittaa tuon lauseen ilman kielioppivirheitä." tai matikanope: "minä kyllä olisin osannut sijoittaa luvut kaavaan oikein".

Mulla on hyvät kokemukset koululiikunnasta. Meillä tosin oli hyvä, innostunut ja nuori opettaja:) Opettaja loi hyvän tunnelman tunneille ja kilpailuhenkeä ei ollut. Coopperissakin kaikki yrittivät parhaansa kävellen) (vaikka sitten, vaikka yleensä aina löytyy joku vastarannan kiiski. Lisäksi kokeiltiin kivoja lajeja kuten curlingia ja muuta. Opettaja myös itse aina jakoi ryhmät/joukkueet, niin kukaan ei pystynyt valikoimaan joukkueensa jäseniä-vaikka omat ystäväni olivat toisessa liikunnan ryhmässä, en tuntenyt oloani ulkopuoliseksi.

Koululiikunta on mielestäni hyvä ja joillekkin se tosiaan on ainut liikunta mitä harrastetaan. Vain opettajien asenteisiin ja opetustapaan tulisi puuttua. 

Mulla on kaksi lasta, tyttöjä molemmat ja eri kouluissa. Jostain syystä kummallekin se liikunta on ihan suosikkiaine. Itse aikoinaan tykkäsin myös vaikka olin ihan tumpelo. Minulla oli todella kannustava opettaja.

Olen erimieltä.

[quote author="Vierailija" time="04.12.2014 klo 19:17"]Koululiikuntahan on laillistettua koulukiusaamista ja liikunnanopettajat ovat entisiä koulukiusaajia. Itse vannoin aikoinaan, että kun tämä paska jonain päivänä on ohi, en liiku enää ikinä. Päätös on pitänyt. Omille lapsille käy samoin. Yläluokkien liikkaope oli mm. sanonut vanhimmalle tytölleni: "tuossa ajassa kun sinä juoksin 1500m, minä olisin kävellyt sen". Voitteko kuvitella, että kielten ope sanoisi "minä kyllä olisin osannut kirjoittaa tuon lauseen ilman kielioppivirheitä." tai matikanope: "minä kyllä olisin osannut sijoittaa luvut kaavaan oikein".

 
[/quote]

Sorry, vahinko alapeukku ; )

Armeijassa simputus on kielletty, mutta ei koulun liikuntatunneilla. Näin se vaan on.

Samaa mieltä!
Toissapäivänä tuli kuudesluokkalainen tyttö itkien kotiin kun olkapäähän sattui (Ennestään jo sijoiltaan, opettajille ilmoitettu) Kuulemma opettaja sanoi, että siitä vaan ei se paljon satu, kun tytön piti koittaa kipeällä olkapäällä tehdä linnunpesää tms.
En ymmärrä mikä tämän idea on! Ei varmasti huvita aikuisena liikkua kun ilo suorastaan lytätään.

Se riippuu niin paljon opettajasta. Hyvin sen näki poikani ala-asteella, missä open vaihduttua kaikki luokassa alkoivat tykätä liikunnasta, jopa ne hitaat ylipainoiset. Kun toinen huusi sekä vaati ja toinen tsemppasi yrittämään, ero oli valtava. Liikunnalliset lapset liikkuvat muutenkin, joten kilpailut voisi jättää samalle tasolle kuin matikkakilpailut ja vastaavat Vapaaehtoiseksi. Tai ehkä jossain kouluissa noihin pakotetaan, mutta ei meidän lasten kouluissa. 

Itse olen aina tykännyt liikunnasta, mutta koululiikuntaa inhonnut. Meillä ainakin ongelma oli yksipuolisuus. Aina vaan sitä pesäpalloa, lentopalloa tai koripalloa. Muutamia poikkeuksia oli kerran vuodessa jos sitäkään, kuten suunnistusta taisi olla yläasteaikana kerran (koulu hyvän metsän vieressä), hiihtoa ja luistelua nyt oli talvella kuitenkin aika usein. Yleisurheilukentällä käytiin kerran syksyssä ja sinnekin oli 200 metriä, eikä mitään estettä sen käyttämiselle olisi päivällä ollut, kun ei pienellä paikkakunnalla siellä ruuhkaa ollut. Mielestäni koululiikunnna tulisi tutustuttaa eri lajeihin, eikä kilpailuttaa harvassa lajissa, kuten tuon poikani ensimmäinen opettaja teki ja kuten minun opettajani teki. 

Totta. Jos olet tosi lahjakas ja/tai harrastat jotain urheilulajia, opettaja usein suosii ja se näkyy muillekin.

Kaikki eivät myöskään  ole luonnostaan motorisesti kovin lahjakkaita eivätkä urheilullisia, ja vaikka monissa muissa kouluaineissa ahkeralla harjoittelulla voi lahjattomampikin päästä pitkälle, liikunnassa se on hankalampaa. Kuntoa voi toki kohottaa ja lihaksia kasvattaa, lajien säännötkin voi opetella, mutta kehonhallintaa ja esim. monissa joukkuelajeissa tarvittuja taitoja ja käsi-silmä-koordinaatiota on vaikeampi kehittää (tai ainakin siihen menee todella paljon aikaa).

Kyllä siinä liikunnan ilo katoaa, kun pakotetaan nolaamaan itsensä muiden edessä, valitaan aina viimeisenä joukkueeseen ja naureskellaan epäonnistumisille. Ja vaikka yrittäisi osallistua, sitä ei kuitenkaan arvosteta, vaan arvosana on joka tapauksessa surkea.

Ja varsinkin jos opettaja on sekopää, jonka pimahtamista pitää pelätä, niin ei ole kyllä kovin hyvät eväät jatkoa ajatellen.

Mä oon nyt 7lk ja koululiikunta yhtä tuskaa. En oo lihava, mut oon tosi huono liikunnassa. Liikuntatunneilla kiusataan ku ei osaa mitään. Opettaja ei sitä tunnu huomaavan, päin vastoin, on oikeestaan itse siinä mukana. Pakotetaan tekemään muiden tuijottavien silmien edessä tekemään kaikkea mihin EI PYSTY. Ja siinähän vasta hupia muille. Ja jos yrittää parhaansa, niin silti saa kuulla miten huono on ja miten pitäisi edes yrittää. Pitää vaan yrittää pidätellä itkua. Itsetuhoisuus on mulle tuli liikkatuntien myötä, itsetunto myös hävinnyt kokonaan.