Kuka päättää, mitä lomalla tehdän?
Piti varata kesälomaksi matka, ja koko perhe osallistui kohteen mietintään, varhaisteinit / teinit haluaa shoppailla ja uida, aikuiset tehdä retkiä, käydä nähtävyyksissä, shoppailla ja uida. Kohde löytyi, Nizza. Mutta nyt (jo) lapset vänkää, että eivät halua mitään nähtävyyksiä tai retkiä. Enkä siis itsekään koko ajan halua olla menossa, mutta vähän rantailun lisäksi. Eivät kuitenkaan halua jäädä isovanhemmille. Kannattaisiko sopia asiat etukäteen ihan tarkkaan, ettei tarvii kinastella lomalla? Tuleeko muilla kinaa, mitä lomalla tehdään? Kuinka pieniä uskallatte jättää yksin rannalle tai hotelliin?
Kommentit (7)
Tyhmä kysymys, tietenkin perheen vanhemmat päättävät mitä lomalla tehdään. Voi näitä nykyajan kaverivanhempia.
Ehkä 15-16vuotias voisi olla sisaruksen kanssa rannalle. Hotelliin vähän nuorempiakin. Nizzassa ja lähialueilla on kyllä paljon sellaisiakin nähtävyyksiä, jotka varmasti kiinnoatavat myös esiteinejä, kunhan ovat kokeilleet teitä kyllikseen. Toki lomasta pitäisi kaikkien nauttia, ja varmasti kompromissit ovat tarpeen.
Vanhemmat kyllä viime kädessä päättää, mitä tehdään. Toki itse ainakin kuuntelen lasten toiveita ja huomioin ne, mutta ei koko lomaa tarvitse/voi suunnitella lasten ehdoilla. Meillä suunnitellaan niin, että jokaiselle jotakin. Ja lapsetkin kyllä meilä mielellään retkeilevät ja käyvät katsomassa nähtävyyksiä, joten mitään riitoja ei ole tullut aiheesta. Ennemminkin niin, että lapsetkin ennen reissua lukevat kohteesta ja miettivät kiinnostavia käyntipaikkoja.
15-vuotias nyt voisi tietysti jäädä yksinkin uimarannalle tai hotellin altaalle niin halutessaan.
Vanhemmat päättää. Voihan sitä lasten mielipidettä kuunnella. Ja jos kyseessä teinit niin osaahan ne rannalla olla jo keskenään.
Minä päätän :) Kaikkia kuunnellaan ja toiveita otetaan huomioon, mutta mä päätän kohteen, ja sen, mitä siellä tehdään. Koskaan ei ole tarvinnut lomalla tapella, kaikki ovat viihtyneet.
Sitä saa mitä tilaa. . Sun lapset on saaneet kasvatuksen jossa mouruamisella vanhemmat antavat periksi.
Ne tahtoo lomalle, ne pääsee lomalle ja nyt istut koneella ja huokailet kun lapset määrittelee mitä lomalla tehdään.
Minä ilmottaisin kermaperseille että he eivät päätä mutta tehdään mitä jokainen tahtoo. Ei niin että vanhemmat maksaa kun lapset mouruaa.
Häpeisit.
Mies päättää.
Matti Nykänen--> Jos mies on lomalla, naiset pitää turpansa kiinni.