Uskonnottomille

kirjoittelin äsken mutta sitten tuli laps ja paino esc ja kaikki hävis.

joten nyt vaan lyhyesti raamatusta.

Psalmit:

18:7 Ahdistuksessani minä rukoilin Herraa ja huusin avuksi Jumalaani; hän kuuli minun ääneni temppelistänsä, ja minun huutoni hänen edessään kohosi hänen korviinsa.

22:25 Sillä hän ei halveksi kurjan kärsimystä, ei katso sitä ylen, eikä kätke häneltä kasvojansa, vaan kuulee hänen avuksihuutonsa.

28:2 Kuule minun rukousteni ääni, kun minä sinua avuksi huudan, kun minä käteni nostan sinun kaikkeinpyhintäsi kohti.

99:6 Mooses ja Aaron hänen pappiensa joukossa ja Samuel niiden joukossa, jotka avuksi huusivat hänen nimeänsä, he huusivat Herraa, ja hän vastasi heille.

116:2 sillä hän on kallistanut korvansa minun puoleeni, ja minä huudan häntä avuksi kaiken elinaikani.





Roomalaiskirje:

10:12 Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.

10:13 Sillä " jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu."

Kyllä sellaisia on, paljonkin. Itse en usko yhtään mihinkään, sen lisäksi, että olen ateisti, olen myös skeptikko :) En kaipaa etenkään mitään jumalia, mutta enpä muutakaan yliluonnollista elämääni ja olen näin erittäin onnellinen.



Vastailen kyllä, jos jotain haluat tietää ja oikeasti kuunnella ;)

Luulisin että olisi vaikea löytää ihmistä joka ei usko " yhtikäs mihinkään" , sillä kai ihan joka ikinen JOHONKIN uskoo, vaikkapa evoluutioteoriaan, ja hyviin käytöstapohin. (eli vastaavasti luomisoppiin ja kymmeneen käskyyn vaikkapa kristityillä) Sillä eiköhän kaikkia askarruta uskonnosta tai uskonnottomuudesta riippumatta suurin piirtein samat kysymykset : mistä tulemme, minne menemme, mikä on oikein ja mikä on väärin. Uskovat löytävät ratkaisut pyhistä kirjoistaan, ateistit tieteestä, elämänkokemuksestaan, havainnoistaan, moraalista, etiikasta..

Ja aika paljon on varmaankin itseni kaltaisiakin, jotka ovat vähän siinä välimaastossa, eli että kyllä varmaankin joku suurempi voima (Jumalako??) on maailmankaikkeuden takana, mutta siihen uskoni suurinpiirtein jääkin. Miten Jumalaa voisi vähääkään kiinnostaa, jos juuri minä, yksi monesta miljardista samanlaisesta ihmisestä, vaikkapa varastaisin, tai pukeutuisin hieman liian paljastavasti..

Ja kristityt : onko teistä loogista, että jos nyt kuitenkin loppujen lopuksi olisin väärässä, ja Jumala tosiaankin lähetti ainoan poikansa meidän syntimme sovittamaan, joutuisin helvettiin vain sen takia, etten Jeesukseen uskonut? Siis vaikka hänenkin oppiensa mukaan olisin elänyt suht koht synnitöntä elämää. Ja toisaalta joku, joka olisi tehnyt paljonkin pahaa elämässään pääsisi taivaaseen, vain koska olisi (viime hetkellä) tullut uskoon ja katuisi kaikkia syntejään? Minun oikeudenmukaisuudentajuun tuo ei kyllä uppoa!

miten päädyit tähän uskonnottomuuteen? Onko muu perheesi myös uskonnoton?

No kun en vain usko mihinkään yliluonnolliseen; en näe mitään syytä tai todistetta, miksi pitäisi uskoa.



Luulen, että kuoltuamme ei tapahdu mitään ihmeellistä. Ruumis maatuu ja sen alkuaineet jatkavat kiertoaan. Muistot jäävät elämään niissä ihmisissä, joille olemme olleet tärkeitä.

Ihan ensimmäiseksi förstille, itse vastasin kysymykseen juuri palstan otsikon mukaisesti eli elämänkatsomuksesta. Pinon otsikko oli uskonnottomille, joten käsittelin siis uskontoa vastauksessani. En laajentanut sitä evoluutioon jne.



Harrietille:



Uskonnottomuuteen tai omalla kohdallani siis ateismiin päädyin kristinuskosta. Äitini kasvatti minut kristityksi ja nuorena olinkin sitä vahvasti (olen toiminut mm. pyhäkouluopettajana). Lukioaikana uskonto alkoi kuitenkin jollain tapaa ahdistaa, vaikea näin sanoin kuvata tunteita :) Omat ajatukseni alkoivat olla entistä enemmän eri raiteilla kristinuskon kanssa ja lopulta oivalsin, ettei koko uskonto ollut minua varten ollenkaan. Prosessi kesti vuosia, koska se alkoi vähitellen.



Jonkin aikaa etsiskelin ajatuksiani ja tunteitani vastaavaa uskontoa, lähimmäksi pääsi muistaakseni buddhalaisuus, mutta lopulta tajusin, että olin puhtaasti ateisti. Siinä vaiheessa onnellisuus astui elämääni ja löysin tietyllä tapaa rauhan itselleni.



Mieheni on agnostikko, jolle periaatteessa ei ole mitään väliä, onko jumalia vai ei. Hän ei oikeastaan ajattele asiaa tai lähinnä pidä sillä mitään merkitystä. Uskonnot ja uskonnollisuus eivät millään tavalla kuulu elämäämme. Lapsiamme ei kasteta.



Vanhemmistani ja sisaruksistani tiedän sen verran, että äitini ja yksi sisareni ovat uskovaisia kristittyjä, kahdesta nuoremmasta en tiedä, koska ovat vielä sen verran nuoria, ettei asia ole tullut puheeksi, loput eivät taida pitää asiaa mitenkään merkityksellisenä ja edesmennyt siskoni taisi olla myös ateismiin kallellaan, hän oli ohellani toinen sisarusparvestani, joka erosi kirkosta.

aika harppaus pyhäk.opesta --ateistiksi :)



Mites muut??



P.S onko nikilläsi jokin tarkoitus, kun jotenkin jännä toi Porenn.

Olen saanut uskonnottoman kotikasvatuksen. Isäni erosi kirkosta aikapäiviä sitten, äitini ei uskaltanut, koska (aiheellisesti) pelkäsi työpaikkansa puolesta. Osa sisaruksistani on käynyt rippikoulun, osa ei (minäkään en).



Olen siis käynyt koulussa uskontotunnit ja pakolliset jumalanpalvelukset. Koulun kautta sain kristinuskosta aika ahdasmielisen kuvan, joka on sittemmin onneksi muuttunut.

Nikkini on varmasti tuttu kaikille fantasiaa lukeville. Porenn on Drasnian kuningatar David Eddingsin kahdessa ensimmäisessä tarussa ;) Ja kyseinen kirjailija yksi lempikirjailijoitani.

En kuulu mihinkään seurakuntaan, olen eronnut ev.lut. seurakunnasta lähes 10 vuotta sitten. Uskonto on yhdentekevää. Pidän vastenmielisinä kaikenlaisia julistajia ja toitottajia. Sen sijaan arvostan kovasti ihmisiä, jotka uskovat, mutta hiljaa omassa sydämessään ja antavat tilaa myös muille, tuomitsematta ja jakelematta helvetin menolippuja.

Omatunto ei kaipaa taakseen jumalanpelkoa. Omatunto on sitä, ettei tee pahaa toisille eikä itselleen.

Vaikka olekin käynyt rippikoulun ja osallistunut koulussa uskonnon tunneille, en ole koskaan uskonut kristinuskon Jumalaan. Syitä siihen on monia, mutta en niitä viitsi alkaa täällä erittelemään koska ne varmasti loukkaavat monia.



Tunnen pystyväni elämään täyttä ja onnellista elämää ilman jumalia ja uskonnollista ohjausta. Luotan omatuntooni ja moraalisiin periaatteisiini siinä, että pystyn tekemään elämästäni jatkossakin hyvän.



Vaikka en itse uskokkaan, kunnioitan silti jokaisen henkilön omaa uskoa.

harriet_:

Miten voi olla niin, että ei usko mihinkään? Onko siis aivan näin, että ei siis usko yhtikäs mihkään:) Kertokaas, kun ois ihan kiva kuulla.

Tähän vastaa loistavasti tunnettu sitaatti, jonka lausujaa en tähän hätään muista: " Olemme molemmat ateisteja, minä vain uskon yhteen jumalaan vähemmän kuin sinä. Kun ymmärrät, miksi et usko muihin jumaliin, ymmärrät miksi minä en usko sinun jumalaasi."

En ole nyt ihan täysin uskonnoton, sillä kuulun luterilaiseen kirkkoon. Mutta uskoni olen menettänyt. Kun teini-ikäisenä ja vanhempanakin kamppailin uskon asioiden kanssa, toivoin hartaasti että voisin uskoa niin kuin muutkin uskovaiset. Kuuluin yhteisöön joka oli turvallinen ja rakastava ja mielestäni paras paikka elää. En vaan uskonut. Yritin pitkään uskotella itselleni uskovani niin kuin muutkin ja ajattelin, että joku päivä asiat selkenee. Sitä päivää ei vaan kuulunut, joten rehellisenä uskovaisena tunnustin etten usko enää. Erosin yhteisöstä, mikä oli pahempi kokemus kuin osasin arvata, vaikka tiesin siitä jotain maksavani..

Eroni jälkeen minulla kesti kauan aikaa, että uskalsin tehdä mitään synniksi luettavaa, koska pelkäsin että ilman Jumalaa ja raamattua ja uskonveljiä en pystyisi kontroloimaan itseäni. Vanhat ystäni kyselivät, että " no mihin sinä nyt uskot?" . Aivan kuin minun olisi pitänyt keksiä uusi uskonto. Olin muutenkin hukassa itseni kanssa, kun siihen asti elämäni tärkeintä asiaa ei ollut olemassakaan. Vaikken Jumalaan kyennyt uskomaan, olin siihen asti rukoillut paljon. Mun piti etsiä elämälle uusia merkityksiä ja ihmisiä ja oppia uskomaan itseeni. Nyt monien vuosien jälkeen voin sanoa pärjääväni ilman Jumalaa.

elikkä jos elämä on yhtä peetä siitä asti kun on syntynyt niin pitäskö uskoa?itse olen menettänyt elämässä yhden lapsen huoltajani ollut lastenkodissa huumekierteessä ja vielä kaiken huipuksi alkoholistivanhempien kiusattavana pitäskö mun muka uskoo johonkin pelastajaa?hah sitten vielä pisteeksi iin päälle näen enneunia eli tiedän aina etukäteen kun joku läheinen/tuttu kuolee,etenkin tämän takia olen aikanani rukoillu ja paskat mitä aoua ei tule en usko jumalaan enkä saatanaan tai enempi saatanaan on tämä elämä niin paskamaisesti kohdellu mua ettei tosikaan.jos olis ollu edes normaalia elämää niin uskoisin jumalaan heti.jumala on ankara julma kurittaja!!!!!!!!!!