Juicen elämänkerta; surullista luettavaa

Nosto

Odottaa yöpöydällä. Edellinen kirja kesken.

No mistä nämä alapeukut?

Up eikö kukaan ole lukenut

Minulla on kirja kesken, olen päässyt Juicen lukiovuosiin eli aikaan, jolloin Jussista tuli Juice. Eivät olleet Juicen kasvuvuodet kovin hääppöisiä: isä oli juoppo ja huithapeli, joka liehui kaikkien mahdollisten hameenhelmojen perässä eikä kotona viihtynyt ollenkaan. Sisaruksia kuoli kolme vauvoina tai pikkulapsina, ilmeisesti sydän oli kaikilla heikko. Lyhyt aika äidin ja pikkuveljen kanssa tuntui olevan suht onnellista aikaa, mutta sitten äidin piti mennä todella karmivan äijän kanssa naimisiiin. Mies vaikuttaa olleen psykopaatti ja narsisti ja ainakin väkivaltainen juoppo. Ei ollut Juicella nuorena miehenä helppoa, ei.

Muuten tunnen kummaa ja jotenkin haikeaa hengenheimolaisuutta nuoren Jussin kanssa: hän oppi lukemaan nelivuotiaana, minä olin vielä pikkuisen vaille. Jussi oli kiinnostunut aakkosista kuten minäkin; muistan, miten pyysin äitiä: tehdäs aakkossi, ja sitten istuimme keittiön pöydän ääressä vierekkäin ja äiti kirjoitti erivärisillä puukynillä isoja aakkosia leivinpaperille. Molemmilla meillä koulunkäynti oli sellaista keskinkertaista, kunnes englanti alkoi ja kumpikin meistä alkoi loistaa. Jussista tuli pian pätevä jopa opettajan neuvomiseen; minun englannin opettajani ei ollut antanut koskaan täyttä kymppiä todistukseen kenellekään ennen kuin minulle viidennen luokan keväällä. Tapasimme äitini kanssa opettajan seuraavana kesänä keskellä kaupungin toria, ja opettaja totesi, että kymppi oli pakko antaa, koska X osaa englantia paremmin kuin hän (on muuten ollut elämäni tähtihetkiä, muistan aina sen hetken). Jussi oli kyllä minua parempi laulussa: hän sai kaseja, minä seiskoja, koska en pysynyt nuotissa. :D Yhtä huono näkökin meillä on ollut, silmälasien saaminen on kummallakin viivästynyt aivan tarpeettoman kauan. Jussi oli pitkä, joten hänen laitettiin aina luokan perille, minä lyhyenä sain istua sentään etupulpetissa, joten hiukkasen sentään näin, mitä taululle kirjoitettiin.

Tästä, kun kirjaa jatkan, mukaan tulee sitten muutto Tampereelle ja sitten musiikkimaailma. Muistan, miten lauloin kolme vuotta nuoremman sukulaistyttöni kanssa Marilyniä mökin saunassa (hän pysyi nuotissa, minä en :D) ja siitä sitten jatkoimme Jyrki boyihin. Kesä 1974 vai 75?

Kirjan kirjoittaja Antti Heikkisestä sen verran, että siinä on mies, jolla on sana hallussaan. Aivan kaikkia itäsuomalaisperäisiä murresanoja en lounaissuomalaisena ole ymmärtänyt, mutta sujuvaa ja mukaansa tempaavaa kieltä on ilo lukea.

Ainakin sen lapsuus oli ihan hirveä.

No kiva että löytyy muitakin lukeneita! Totta puhut hänen lapsuudestaan. Hyvä kirja.

Aika samoja asioita kerrottu vain vähän eri katsantokannalta kirjassa Juicen äeti, Eini Kuikka. Hieno kirja, tuota risaista elämää en ole vielä kokonaan lukenut.