kiintymysvanhemmuus

[quote author="Vierailija" time="02.11.2014 klo 16:01"][quote author="Vierailija" time="02.11.2014 klo 14:16"]En pysty kantamaan lasta liinassa kuin satunnaisesti, koska selkä ei kestä eikä lapsi edes viihdy siinä sisällä (eikä todellakaan niin että saisin samalla kotitöitä tehtyä - täytyy kävellä ripeästi, mikään paikallaan hytkyttely pyykkiä ripustellessa ei riitä), perhepeti ei meillä toimi, koska vauva on niin äänekäs nukkuja etten saa itse ollenkaan unta hänen viereessään (nukkuu kyllä samassa huoneessa parin metrin päässä), rintamaito ei ole missään vaiheessa riitänyt vaikka olen kokeillut kaikki mahdolliset temput vaan osittaisimetyksellä on menty alusta asti. Kestovaippailu ei onnistu ennen kuin saadaan oma pesukone (kuinka ekoa se nyt sitten onkaan), koska ruuhkaisessa pesutuvassa ovat vuorot nytkin vähissä.

En sit vissiin voi olla kiintymysvanhempi vaikka lapsentahtisesti pyrinkin elämään?
[/quote] En sano pahalla tätä, mutta itse nukun vauvan kanssa perhepedissä vaikka vauva ääntelehtii tosi paljon.. Että kiintymysvanhemmat nukkuvat vaikka lapsi valvottaisi koko yön.
[/quote]
Ja mitähän helvetin järkeä tuossa on, valvoa ihan turhan takia jos paremmin saisi nukuttua erillään?

Vauvallenikin oma sänky tuntuu sopivan, nukkuu 6-8 tuntia putkeen yöllä, nukkunut useimpina öinä jo pariviikkoisesta. Perhepeti ei siis helpottaisi edes yöimetyksiä, kun niitä ei juuri ole ja toisekseen refluksin takia vauva täytyisi joka tapauksessa nousta röyhtäyttämään kunnolla.
Uskon että vauvalle on enemmän iloa hyvin nukkuneesta vanhemmasta joka jaksaa olla läsnä päivällä, helliä ja pitää sylissä kuin siitä, että pääsee viereen yöllä. Aamu-unille otan vauvan usein viereen torkkumaan, mutta silloinpa en itse yritäkään enää nukkua. Olen yh niin vauvan vuoksi minun täytyy erityisesti huolehtia jaksamisestani, hänellä kun ei ole toista vanhempaa takapakkina jos minä uuvun.

Miten sitten vauva-ajan jälkeen? Mitä sitten tapahtuu?
Missä iässä pois perhepedistä?
Mites rutiinit? Niitähän on luotava lapselle?
Miten ruokailu? Jos lapsi antaa syöttää niin syötetäänkö vai pitääkö itse syödä?
Miten vanhemmat jaksaa?

[quote author="Vierailija" time="02.11.2014 klo 12:26"]

Minä koen olevani kiintymysvanhempi, mutta aika hankala sitä on selittää. Minulla on erilainen suhtautuminen lapsiin kuin useimmilla, ei sen kummempaa. Konkreettisia asioita esim kantaminen, perhepeti, pitkä imetys. Nuo voi tietysti toteuttaa ilman kiintymysvanhemmuuttakin.

[/quote]

Mutta kiintymysvanhemmuutta ilmeisesti ei voi toteuttaa ilman noita käytäntöjä? En ole koskaan ymmärtänyt, että kiintymysvanhemmuutta kuvaillaan ensin puhumalla herkkyydestä kuunnella ja ymmärtää lapasen tarpeita jne. ja sen jälkeen tule pitkä litannia, mitä "pitää" tehdä, kantoliinasta kestovaippoihin ja pitkään imetykseen. Eikö ideana ole juuri vastata sen oman lapsen tarpeisiin ja toimia hänen parhaakseen, eikä tehdä jotain siksi että se on jonkun muun mielestä hyvä juttu? Eli siis nukutaan vaikka samassa sängyssä, vaikka lapsi selvästi häiriintyisi vanhemman kuorsauksesta ja yöllisistä vessakäynneistä ja olisi päivällä katkonaisten unien takia väsynyt, koska perhepedissä nyt vaan kuuluu nukkua, viis siitä että lapsi nukkuisi paremmin omassa sängyssä?

Meillä on tehty useimpia "kiintymysvanhemmuusjuttuja", mutta en kuvittele, että ne toimisivat kaikilla. Ja termi kiintymyysvanhemmuus on mielestäni kuvottava ja omahyväinen, ikään kuin kantoliinan sijaan vauvojaan vaunuissa työntelevät olisivat lapsiinsa jotenkin vähemmän kiintyneitä, huonompia.

Nauroin ääneen kun luin tuon kiintymysvanhemmuuden kuvailun. Tuntui niin lapselliselta itsensä jalustalle nostamiselta. Olen täydellisen kiintynyt lapseeni ilman hörhöilytermejä. Toimin myös luontaisesti kiintymyksellisesti. Ainoastaan kantoliinaa ja kestovaippoja ei ole tullut käytettyä. Kokeilin, mutta ei tykätty kumpikaan, lapsi enkä minä.

Miten vanhemmuus ja kestovaipat liittyvät toisiinsa?

VMP= vittu mitä paskaa

Kiintymysvanhemmuus, tästä tulee kyllä auttamatta mieleeni äidit, jotka sydänasiakseen nostavat itseään jalustalle kuvitellessaan olevansa ns. parempia äitejä.

Eiköhän jokainen vanhempi ole kiintynyt omaan lapseensa, joten ihmetyttää tälläinen vouhottaminen aiheesta.

Eikö esim. äiti, joka ei syystä tai toisesta voi imettää lastaan, ole mukamas kiintymysvanhempi?

Nostanpa tätä ketjua esiin kun on tullut vähän yhteentörmäystä anopin kanssa siitä miten vauvaa pitäisi hoitaa ja kasvattaa. Ihan alusta lähtien hän on yrittänyt saada minua laittamaan vauva nukkumaan eri huoneeseen, koska minun oli aluksi vaikea nukkua kun heräilin jatkuvasti vauvan ääniin. Minä en ole todellakaan raskinut laittaa pientä itsestäni silitysmatkaa kauemmaksi, vaikka perhepedissä emme nukukaan (kun ei mahdu 120 cm sänkyyn kunnolla). Pinnis on sivuvaununa siis meillä.

Vaikka olen useaan otteeseen sanonut mielipiteeni, niin aina hän tähän palaa. Kun vauvalla oli aluksi rytmi päälaellaan, niin häntä olisi kuulemma väkisin pitänyt pitää hereillä päivällä, että nukkuisi yöllä. Siis alle kuukauden ikäistä...

Nyt kuulemma 3kk ikäistä vauvaa pitäisi opettaa olemaan enemmän yksikseen, kun vauva ei jaksa olla kovin pitkiä aikoja ilman seuraa esim. lattialla. Minusta taas vauvaa ei voi liikaa pitää sylissä, ja seurustelen puheliaan vauvani kanssa niin paljon kuin hän itse haluaa. Minulle itsellenikin tuottaa mielihyvää olla mahdollisimman paljon vauvani seurassa, mutta joku ongelma tässä hänelle on. En kanna kantoliinassa, mutta suurimman osan ajasta hän on joko minun vieressäni korkeassa sitterissä (kun esim. puuhailen keittiössä) tai sitten olen hänen seuranaan lattialla.

Kaiken lisäksi hän on neuvolan terkka, joten miehenikin kuuntelee äitiään, ja yrittää sitten minulle sanoa että kyllä kai alan ammattilainen tietää...minä luulen yksi syy siihen että vauvamme on ollut todella vähäitkuinen ja tyytyväinen vauva on se, että hänen tarpeisiinsa on vastattu nopeasti, ja hän ei ole joutunut olemaan yksin.

Nyt sain tälle omalle kasvatusajattelulleni nimenkin ja ehkä teoreettisiakin perusteita joilla puolustaa näkemystäni. En tosin ymmärrä miten vauvantahtisuuteen kuuluvat jotkut kestovaipat? Minusta tässä on ennemminkin kyse ajattelutavasta kuin tietyistä tavaroista (kestovaipat, kantoliina)

Kiintymysvanhemmuus on mielestäni vähän sama, kuin vaistovanhemmuus. Kiintymysvanhemmuus ehkä enemmän sitä, että heittäydytään vauva-arkeen, pidetään lasta fyysisesti, henkisesti ja emotionaalisesti lähellä, sylissä, iholla. Viestitään lapsen kanssa ja vastataan nopeasti vauvan viesteihin ja tavallaan jätetään omat itsekkäät tarpeet taka-alalle ja nautitaan aidosti vauvan kanssa olosta. Itsekkäillä tarpeilla tarkoitan omia harrastuksia, tyttöjen iltoja ja oikeastaan kaikkea, mikä vaatii vauvasta erossa oloa. Omat menot tulevat vasta, kun poissaolo tuntuu luontevalta ja rennolta, eikä takaraivossa jyskytä ajatus itkevästä vauvasta ja puolison pärjäämisestä. Kiintymysvanhemmuus ei vaadi kestoja tai kantoliinoja, mutta kykyä pysähtyä ja nauttia hitaasta ja vauvantahtisesta elämästä. Se vaatii myös emotionaalista vahvuutta ja rohkeutta olla sellainen äiti tai isä, mikä itsestä tuntuu oikeimmalta. Paras puoli tässä on se, että kun luottaa itseensä ja toimii vauvantahtisesti, vauvakin on rauhallisempi ja arki helpompaa.

Eikö kukaan osaa avata minulle tätä termiä

Kiintymysvanhemmuus on lapsen tunteiden ja ajatusten kunnioittamista, hänen tarpeisiinsa vastaamista ja pyrkimystä ymmärtää lasta kokonaisvaltaisesti.

Minä koen olevani kiintymysvanhempi, mutta aika hankala sitä on selittää. Minulla on erilainen suhtautuminen lapsiin kuin useimmilla, ei sen kummempaa. Konkreettisia asioita esim kantaminen, perhepeti, pitkä imetys. Nuo voi tietysti toteuttaa ilman kiintymysvanhemmuuttakin.

Se tarkoittaa sitä, että on paria numeroa parempi vanhempi lapsilleen, kuin tyypillinen av-ämmä.

[quote author="Vierailija" time="02.11.2014 klo 12:26"]

Minä koen olevani kiintymysvanhempi, mutta aika hankala sitä on selittää. Minulla on erilainen suhtautuminen lapsiin kuin useimmilla, ei sen kummempaa. Konkreettisia asioita esim kantaminen, perhepeti, pitkä imetys. Nuo voi tietysti toteuttaa ilman kiintymysvanhemmuuttakin.

[/quote]

Olin tietämättäni kiintymysvanhempi. Tein niin mikä tuntui oikealta ja hyvältä vauvalleni. En antanut vauvan itkeä pitkään, mille moni äiti naureskeli. Vauva kuulemma pomotti minua. Imetin pitkään ja nukuimme perhepedissä. Kannoin vauvaani rintarepussa, jossa vauvan jalat olivat sammakkoasennossa ja vauvan kasvot minuun päin. Sitten lapsen ollessa taaperoikäinen luin jostakin lehdestä olevani kiintymysvanhempi. Olin siis sellainen luonnostani.

Miten kiintymysvanhempi suhtautuu, kun lapsi haluaa lopettaa harrastuksen?

Juuri näin, ei tämän ihmeellisempiä asioita kuulu siihen. Luontevasti nämä tulee ainakin siinä mielessä, että perhepedissä imettäminen on helpompaa, vauva ei aina viihdy vaunuissa-->kantaminen helpottaa liikkumista ulkona ja esim. kotitöiden tekemistä, imetyksellä on terveysetuja kummallekin, luo läheisyyttä ja on omalla tavallaan helppo ja halpakin tapa ruokkia vauvaa (niille, joilla se onnistuu).

FB:ssä on kiintymyssyhdevanhemmat tai -perheet -niminen ryhmä. Siinä oli aika tiivis kuvaus, mitä se tarkottaa. Ovat myös ilm. kirjottaneet oman käsikirjan, mikä on kai netistä ladattavissa. Mutta siis perhepeti, kantoliinat, sormiruokailu, kestovaipat jne. jne. Ja sit nokka pystyssä kaikille muille, jotka ei tee niin :)

[quote author="Vierailija" time="02.11.2014 klo 11:56"]Mitä tämä tarkoittaa? Mikä tässä on ideana? Miten se eroaa siitä, että ollaan tavallisia vanhempia? Tunnetko ketään tälläistä äitiä? Miten sellaisen arki toimii ja mitä ne tekevät lasten kanssa? En tajua tuota termiä!!!
Ei pitkiä lainauksia vaan kerro selkeästi omin sanoin.

[/quote]
- imettävät imettämästä päästyään
- kantavat lasta koko ajan kaikkialle, oman piirin trendikantamuksessa
- eivät sano ei lapselle
- pukeutuvat maanläheisiin väreihin ja tiettyihin, melko kalliisiin ekovaatteisiin
- kestoilevat ja ostavat tiettyjä, kalliita, kestoja (ehkä ompelijalta)
- kuukuppeilevat
- ihannoivat sateenkaariväkeä ja erityisesti polyamoriaa
- ovat tiedostavia, "sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi"
- antavat lapsille maanläheisiä nimiä, kuura, urpu, sirppi, kuunsäde tai muuten outoja kuten oihonna, jalmuri, välkähdys, ponsiva
- lapset sormiruokailevat luomua ja juovat kaura-riisi-soijamaitoa
- eletään ekosti paitsi sitten kun lennetään maailman ympäri kaukokohteisiin
- joogaavat tai joikhaavat mindfullnessin tahdissa

Kyseessä on siis kokonaisvaltainen aate.

En pysty kantamaan lasta liinassa kuin satunnaisesti, koska selkä ei kestä eikä lapsi edes viihdy siinä sisällä (eikä todellakaan niin että saisin samalla kotitöitä tehtyä - täytyy kävellä ripeästi, mikään paikallaan hytkyttely pyykkiä ripustellessa ei riitä), perhepeti ei meillä toimi, koska vauva on niin äänekäs nukkuja etten saa itse ollenkaan unta hänen viereessään (nukkuu kyllä samassa huoneessa parin metrin päässä), rintamaito ei ole missään vaiheessa riitänyt vaikka olen kokeillut kaikki mahdolliset temput vaan osittaisimetyksellä on menty alusta asti. Kestovaippailu ei onnistu ennen kuin saadaan oma pesukone (kuinka ekoa se nyt sitten onkaan), koska ruuhkaisessa pesutuvassa ovat vuorot nytkin vähissä.

En sit vissiin voi olla kiintymysvanhempi vaikka lapsentahtisesti pyrinkin elämään?

Mun mies on kiintymysvanhempi, mä en. Mä en tavallaan ole mikään vanhempi, ts. mulla ei oikein ollut hyvää ajatusta siitä, miten olla lasten kanssa niin, ettei siitä jää heille traumoja. Oma äitini kun kyllä jätti traumoja. Jouduin terapiaankin sen takia, että vanhemmuus on ollut minulle niin rankkaa, kun pitää ottaa lasten tarpeet huomioon ( ja haluanhan mä, että ne otetaan, se on vain rankkaa) koska kun olin lapsi niin ei tehty ja vielä revittiin mun selkänahasta äitini pahan olon purku ja lievitys. 

Eli mallini on: lapsi on roskakorisi enkä halua jatkaa sitä eteenpäin. Nostan hattua kaikille kiintymysvanhemmille, koska uskon, että se on oikea tapa. Ainakin päätellen siitä, millainen tasapainoinen ihminen mieheni on.

Eikä kiintymysvanhemmuus tarkoita noita ulkokultaisia juttuja, joita jotkut vitsaillen luettelevat, mutta saattavat kyllä kuulua kiintymysvanhempien toimintaan. Ei mun mies ole kantanut, eikä suosinut kestoja (käytimme niitä silti ja mies marisi joskus, että kertis tuntuisi vauvasta varmaan kuivemmalta :)  ) , perhepedissä nukuimme mutta lähinnä siksi, etten jaksanut nousta yöklä imettämään. 

Kyllä kiintymysvanhemmuus näkyy mieheni toiminnassa edelleen vaikka lapet on jo 5- ja 7-vuotiaita. Minulle rankinta on se lapseen suhtautuminen, lapsi otetaan huomioon ja vie tilaa (ei silti määräile) ei mikään tuollainen "toiminta" sinänsä.

 12