Ero "laastarista" ja sattuu niin paljon

Tapasimme keväällä. Molemmat oltiin juuri erottu. Miehellä yli 10v suhde josta lapsia. Minulla 5v, ei lapsia. Nopeasti huomasin, että olin ollut todella vääränlaisen miehen kanssa aiemmin. Tämän uuden kanssa oli helppo keskustella kaikesta, rehellisesti. Ja vain olla. Lähellä, koskettaa. Kävellä käsi kädessä ja ympärillä, saada sitä mitä olin parisuhteelta kaivannutkin. Huomiota, kauniita sanoja, kukkia. Rakastuttiin, tai ainakin ihastuttiin syvästi - mitä rakkaus edes on? Aloin suunnittelemaana jopa muuttoa tuolle toiselle paikkakunnalle. Halusin niin kovasti yhteisen tulevaisuuden, liian kovasti - sekaannuin asioihin mitkä ei minulle kuuluneet. Myös mies puhui yhteisestä tulevaisuudesta, oikeastaan enemmän kuin minä, siksi siihen aloin uskomaankin?

Itse ensin jarruttelin suhteessa, mutta jotenkin imeydyin siihen täysillä mukaan. Tällä viikolla mies ilmoitti, että haluaa olla yksin eronsa jälkeen. Tuntuu niin pahalta, pahemmalta kuin tuosta 5v suhteen jälkeen jossa olimme olleet 6 kk asumuserossa ennen lopullista päätöstä. Miten tästä voi selvitä? 33v sinkkuna, lapsettomana, sattuu :(. Ymmärrän järjellä, että miehelle ja minullekin tekee hyvää olla "yksin", mutta en halua! Luulin, että me selviäisimme tästä "kasvattavan" laastarisuhteen muuttamisesta pitkäaikaiseksi suhteeksi, mutta olin väärässä. :( Sattuu.