Apua, tajusin just että haluan naimisiin

Olen elänyt tuon saman vaiheen 10 vuotta sitten. Edelleen avoliitossa saman miehen kanssa. Nyt on vaan puntit kääntynyt toisin päin: mies haluaisi avioitua, minä en. Tunnistan itsessäni katkeruutta asiaan liittyen

Auts! Keskustelitteko silloin asiasta mitenkään? ap

Niin ja 2, miksi et enää haluakaan avioitua? ap

Tein silloin itse aloitteen, kihlauduimme ja asia jäi siihen. Avioituminen ei ollut miehelle edes keskusteltavissa, joten purin sen myötä kihlatkin. Olemme siis pyörineet melkoisen myllyn mukana, rakkaus on riittänyt. Ja juuri niiden kokemusten ja koettelemusten vahvistamana(?) en enää halua edes ajatella paluuta siihen, että saattaisin ajatuksenkaan tasolla suunnitella vihkimistä tmv. Olen siis katkera kokemuksieni vuoksi, enkä tahdo enää samoja haavoja vuodattaa, joten EI avioliitolle!

Onpa harmillista :/

No, en minäkään varmaan kuole jos ei naimisiin mennä, mutta lähinnä mietityttää se että jos tämä tunne jatkuu niin kai tästä pitäisi osata jotenkin toiselle puhua. Mutta miten, ilman että varsinaisesti ehdottaa mitään, puhumattakaan painostamisesta? En missään nimessä halua painostaa, koska haluan että jos suhde sinetöidään, niin se tehdään todellakin molempien halusta.

Ja tämä asia on minulle tosiaankin pelkästään itse suhteeseen liittyvä, ei mihinkään sen ulkopuolisiin käytännön asioihin tms. Se tuntuisi vain henkisesti tärkeältä askeleelta, sellaiselta nimenomaan viimeiseltä sinetiltä sitoutumisessa. Ja aika uutta on, että sellainen ajatus tuntuisi minusta enemmänkin vapauttavalta kuin ahdistavalta. Olen ollut aika sitoutumiskammoinen. Ja kyllä se tavallaan pelottaa vähän vieläkin, mutta tietyllä tasolla tiedän, että voisi päinvastoin hälventää loputkin pelot ja nimenomaan tuoda sellaisen tunteen, että uskaltaa luottaa.

Muita joilla vastaavia kokemuksia/ajatuksia?

ap

Ja vielä yksi kysymys: teillä jotka olette naimisissa, miten olette avioitumaan päätyneet ja mitä se teille merkitse/merkitsee?

Nyt kun avioliittolakikin on niin pinnalla, niin kiinnostaa miten ihmiset avioliiton kokevat. Miksi se siis on tärkeä teille joille se on?

ap

hmm

sano miehelle että luit jotain lehtijuttua tms missä oi kertomus jostain avoparista joista toinen oli kuollut, ja perintö ym jutut oli ollut todella hankalia ja kalliita kun eivät olleet olleet naimisissa.

Vihjaa jotenkin, että eihän tässä kukaan elä ikuisesti, miten miehen mielestä pitäisi hoitaa nämä asiat/mitä ajattelee asiasta..

Minä olen 45 v ja seurustellut vuoden. Emme asu yhdessä.

joskus liki vuosi sitten mies kysyi, että oletko sinä sitä tyyppiä, joka menee naimisiin. Sanoin, että joo. Se jäi siihen. 

Keväällä hän halusi kihloihin, mutta minä en. En tajua mitä ideaa on kihloissa. Sitten hän kysyi, menenkö naimiaiin, niin sanoin joo. Mutta kihloihin en mene.... Olen tällainen kaikki tai ei mitään....mitä minä pelkällä sormuksella teen? Yhtä sitoutunut olen ilman sormustakin. Avioliitto puolestaan merkitsee minulle, että olen todella tosissani. Ja se osoittaa myös, että myös mies on tosiasaan. Siksi haluan naimisiin - tai sitten vain hengaillaan yhdessä. 

Häät eivät ole tärkeää, mutta häät pitää pitää symbolisessa merkityksessä. Ne osoittavat lapsille ja muille, että olemme tosissamme.

Minulla on takana 20-vuotinen avioliitto. Se oli ihan mukavaa aikaa, eikä se avioliitto mitään tuhoa, vaikka jotkut niin ajattelevatkin. Avioliiitto on ihan sama asia kuin avoliitto. En ymmärrä, mitä jotkut siinä pelkäävät?

[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 00:23"]

Se tuntuisi vain henkisesti tärkeältä askeleelta, sellaiselta nimenomaan viimeiseltä sinetiltä sitoutumisessa. Ja aika uutta on, että sellainen ajatus tuntuisi minusta enemmänkin vapauttavalta kuin ahdistavalta. [/quote]

Näin minäkin koen ja nelikymppisiä ollaan. Ajatus avioliitosta tuntuu todellakin enemmän vapauttavalta. Olen ehkä vanhanaikainen mutta en toivoisi avoliiton enää lähentyvän laillisesti yhtään avioliiton suuntaan. Toivoisin niiden pysyvän selkeästi erillään.

Itse työni puolesta suosittelen että ihmiset menevät naimisiin jos aikovat olla hamaan tulevaisuuteen yhdessä, niinkin raadollisen asian kuin perhe-eläkkeen takia. On tullut isona shokkina kun puoliso kuolee yllättäen työikäisenä ja talous on laskettu kahden ihmisen tulojen varaan. Naimisiin olisi mentävä viimeistään kun täyttää 45 vuotta, sen jälkeen ei perhe-eläkettä enåä saa.

[quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 21:17"]Itse työni puolesta suosittelen että ihmiset menevät naimisiin jos aikovat olla hamaan tulevaisuuteen yhdessä, niinkin raadollisen asian kuin perhe-eläkkeen takia. On tullut isona shokkina kun puoliso kuolee yllättäen työikäisenä ja talous on laskettu kahden ihmisen tulojen varaan. Naimisiin olisi mentävä viimeistään kun täyttää 45 vuotta, sen jälkeen ei perhe-eläkettä enåä saa.
[/quote]

Ja tottakai isoin shokki on kun puoliso kuolee, mutta aika pian tulee sekin murhe, että miten tästä eteenpäin.
Nro 12

Hei, ap! Tykkään tavastasi ajatella, olen pitkästi samoilla linjoilla kanssasi :) Ainoastaan sitä en ymmärrä, miksi et voisi edes puheeksi ottaa naimisiinmenoa? Ei miehesi ole ajatustenlukija, ja parisuhteessa kuuluu keskustella tulevaisuudesta ja yhteisistä tavoitteista.

Olemme 45+ nuoripari, juuri muuttamassa yhteen :) Ihan seurustelun alkuvaiheessa keskustelimme siitä, mitä suhteelta toivomme ja olisiko toinen vielä valmis solmimaan avioliiton. Itselleni oli tärkeä tietää, että ensimmäisestä liitostaan huolimatta mies olisi valmis yrittämään. Jos mies olisi tällä kohtaa sanonut ehdottoman ei:n avioliitolle, olisi se vaikuttanut vahvasti siihen, miten vakavalle pohjalle tämä suhde olisi omalta osaltani lähtenyt perustumaan.

Oma lyhyt liittoni väkivaltaisen, arvaamattoman ja luonnehäiriöisen miehen kanssa oli oikea avioliiton irvikuva. Siitä puuttui kaikki se hyvä, mitä avioliitolla ymmärrän: puolison kunnioitus, arvostus, tukeminen, hyväksyminen, etc. Haluaisin tämän kokea ja siksi avioliitto on minulle tärkeä.

[-Pahoittelut, jos kappalejako ei toimi edelleenkään.]