Milloin miehen pitäisi teidän mielestä kosia (kolmikymppiset avoliitossa)
Ollaan seurusteltu 2,5 vuotta ja ollaan kolmikymppisiä. Vuosi ollaan nyt asuttu yhdessä ja kaikki mennyt hyvin. Koti on yhteinen omistusasunto. Yhdessäolo on ollut vakavaa ekan viikon seukkailusta asti ja mies varmisteli alkuaikoina omaehtoisesti, että haluanhan lapsia ja naimisiin.
Nyt kun mun mielestä aika olisi iän ja vakiintumisen puolesta, mitään ei kuulu. Oon vihjannut vuoden aikana pari kertaa tästä ohimennen ja hyväntahtoisesti, mitään vänkäämistä en ole asian tiimoilta aloittanut.
Kauanko tässä voi hyvällä tahdolla odottaa? Tietty mielessä siintää se, että viimeistään parin vuoden päästä pitäisi aloittaa lastentekohommatkin ja mielellään olisin ennen sitä naimisissa.
Onko arvon av-mammoilla viisaita neuvoa: miten asiaa voisi edistää, ja kauanko te jaksaisitte rauhassa odottaa, vai ottaisitteko kovemmat aseet käyttöön :)
Kommentit (44)
Miehen ei kannata koskaan kosia, eikä varsinkaan silloin jos siihen suuntaan naisen taholta vihjaillaan. Murheita tiedossa.
Miksi vihjailet? Miksi et keskustele asiasta miehen kanssa avoimesti?
Vihjaamisen ja vänkäämisen välillä on monta vaihtoehtoa. Minusta sinulla on oikein hyvät syyt odottaa kosintaa. Miehelle ei tosin kannata asiasta vihjailla vaan puhua ihan suoraan. Mies ei osaa lukea ajatuksiasi siitä, että toivot olevassa aviossa ennen esikoisen syntymää, minkä taas toivot olevan ajankohtaista parin vuoden sisään. Kerro tämä hänelle. Kerro myös, ettet kaipaa mitään yltiöromanttista kosintaa à la romanttinen komedia - ellet sitten juuri halua sellaista ;) Miehet yleensä arvostavat sitä, että heille kerrotaan suoraan, mitä heiltä odotetaan. Vihjailuista he tuskastuvat. Onnea matkaan! :)
Kosinta on mieleatäni aika vanhanaikaista tai se, että "mies päättää ja kosii". Moderni pari keskustelee ja sopii nämä asiat ihan avoimesti yhdessä. Vai haluatko, että mies vielä pyytäisi isältäsi lupaa? Ihme naisen alentumista tuollainen. Ota asia rohkeasti puheeksi.. Että haluaisit mennä naimisiin, mitä mieltä mies on? Jos sanoo, että joo, niin sit se on sillä selvä, alatte vaan suunnittelemaan. Jos sanoo, että ei, nii sit hyväksyt asian tai lähdet kävelemään.
Minusta se joka haluaa sitoutua, kosii. Me ei edes menty kihloihin, sovittiin vaan hääpäivä yhdessä ja avioiduttiin silloin.
Mielestäni miehen pitäisi kosia sitten kun hän on aidosti sitä mieltä että kumppani on hänelle oikea ja hän haluaa tämän kanssa naimisiin. Ennen tätä olisi myös hyvä että molemmat ymmärtävät mitä toinen haluaa parisuhteelta ja avioliitolta, että mitä ne merkitsevät. Jos kaikki nämä natsaa, niin sitten olisi hyvä kosia.
Kosiiko joku vielä nykypäivänä muualla kuin Yhdysvalloissa? Ei kosiminen kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Jos miehesi toimisi perinteisesti, hän menisi hieromaan naimakauppoja isäsi kanssa!
Musta ois kauheeta vaan odottaa miehen kosintaa :( Olenko jotenkin outo?
[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 15:02"]
Kosiiko joku vielä nykypäivänä muualla kuin Yhdysvalloissa? Ei kosiminen kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Jos miehesi toimisi perinteisesti, hän menisi hieromaan naimakauppoja isäsi kanssa!
[/quote]
No höps. Miksi olet noin kuivis? Onhan se romanttinen hetki elämässä ja siitä jää ihana muisto. Siitä pitää vaan puhua jossain vaiheessa suhdetta, että toinen haluaa toisen kosivan tai toisin päin. Minulle ainakin mies on ilmoittanut että jos joskus tuntuu siltä niin hän haluaa ehdottomasti kosia.
[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 15:05"]
Musta ois kauheeta vaan odottaa miehen kosintaa :( Olenko jotenkin outo?
[/quote]Et, koska minusta näin isot päätökset tehdään yhdessä keskustelemalla. Minusta nainen ei ole mikään avuton saalis, joka odottaa avuttomana ja aivottomana ja mies sitten valkealla ratsulla tulee ja noukkii matkaansa.
Avioliitossa on kyse juridisesta sopimuksesta omaisuusjakoineen. Mitään muuta yhtä isoa asiaa ihmiset ei päätä odottamalla kosintaa. Esim. testamenttia. Kukaan nainen ei kirjoita, että koska mies olisi valmis kysymään, että tehdäänkö testamentti.
Me olemme puolisoni kanssa olleet yli viisi vuotta yhdessä ja omistamme yhteisen asunnon.
Kihloistakaan emme ole puhuneet, saati naimisiin menosta. Itselleni riittää että asuntopapereissa on nimet niin sekin on itselleni riittävä paperi :D
Meillä arki rullaa ilman että vasemmassa nimettömässä olisi sormukset tai pappi sanoo aamen.
Onpas taas kovin negatiivisia ihmisiä liikkeellä. Älä välitä, ap. Minun ja monen muun tuttavapiirissä ainakin kositaan! :) Tiedänpä yhden miehen sanoneenkin, että jättäkää hyvät naiset edes kosinta miehen tehtäväksi kun kaiken muun jo olette omineet itsellenne! Ota asia puheeksi miehesi kanssa ja kerro, että sinusta tuntuisi hyvältä, kun mies kysyisi tuon tärkeän kysymyksen.
T. Täälläkin kosintaa odotteleva :)
Minusta sinun kannattaa käydä aikataulukeskustelu miehen kanssa. Naisena tosiaan on realismia se, että lasten yrittämistä ei voi lykätä loputtomiin. Joten informoin avomiestäni, että jos me pariskuntana halutaan yhdessä lapsia, niin sen eteen on pakko alkaa tehdä toimenpiteitä ennen kuin täytän XX vuotta. Ja toin myös esille sen, että haluan olla naimisissa ennen kuin lapsia harkitaan. Yleisemmällä tasolla olimme aikaisemmin puhuneet suuntaviivoista eli siitä, että molemmat haluavat myöhemmin naimisiin ja lapsia, joten ihan puskista ei tämä miehelle tietenkään tullut.
Tämän jälkeen jätin pitkälti asian miehen pohdittavaksi, sillä toisin kuin 7, ajattelen, että kosiminen saisi mielellään jäädä sille henkilölle, joka pidempään joutuu pohtimaan. Näin välttyy siltä, että painostaa toisen naimisiin/sitoutumaan enemmän kuin toinen haluaisi. (Henkilökohtaisesti mulle olisi katastrofi jos mies menisi naimisiin kanssani vain sen takia, että minä haluan naimisiin.)
Mutta koska en itsekään halua ihan loputtomiin odottaa, niin olin asettanut henkisen rajan itselleni sitä varten, että jos mies ei ole siihen mennessä miettinyt asiaa valmiiksi ja päätynyt kosimaan, niin kosin itse / keskustelemme asian yhdessä selväksi. Mies kuitenkin kosi ennenkuin rajani ylittyi.
Ap. Ihmettelen suunnattomasti kysymystäsi D: Kirjoitit "...ja mies varmisteli alkuaikoina omaehtoisesti, että haluanhan lapsia ja naimisiin."
Kosintahan on juurikin se hetki, kun kysytään toiselta, että haluatkos kanssani naimisiin. Vai miten se naimisiinmenohalun varmistaminen suoritetaan ilman kosintaa??? Ette sitten vain älynneet hakea kultakaupasta kihloja, jos kerran olet silloin vastannut myöntävästi.
Sinun on turha odottaa. Miehesi on kosinut sinua jo.
No miksi pitää toisaalta asettaa jokin takaraja. Kiva sitten kun kosintaa ei tulisikaan. Olisit ne vuodet turhaan odottanut sitä. Minusta on turvallisempaa ottaa asia puheeksi ja edetä sen mukaan. Jos toista ei kiinnosta niin enpähän olisi vain odotellut.
Onhan se tietty sama kuin suhteessa jossa asiasta puhutaan ja toinen sanoo, ettei ole vielä valmis. Jäähän se toinenkin siihen odottelemaan jos toisen mieli muuttuisi, mutta hassua sekin on erota siksi, ettei toinen halunnut naimisiin ja odottaa sitä ensin monta vuotta.
Miksei sitten saman tien vain eletä avoliitossa aina vaan??
16 tässä jatkaa vielä.
Tulipas tästä mieleen se juttu, kun vaimoni (jolle olin elämänsä ensirakkaus) kertoi, ettei ole koskaan eläessään ollut treffeillä! Kysyin häneltä sitten, että mitäs ne illat olivat, kun silloin sinkkuaikoinamme tapailimme toisiamme kahdestaan kaupungilla, kävimme kävellyllä, ravintoloissa, piknikillä? Ja sovittiin aina puhelimitse, koska ja missä tavataan. Hän ei ollut siis pitänyt niitä treffeinä!? Olin ihan äimänä.
Vedin tästä johtopäätöksen, että naiset katsovat aivan liikaa amerikkalaisia ja brittiläisiä romanttisia elokuvia ja sarjoja... Eivät enää tiedä mitä ovat treffit tai kosiminen, jos se ei mene kuten suuressa ämöriikassa.
[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 14:41"]
Minusta se joka haluaa sitoutua, kosii. Me ei edes menty kihloihin, sovittiin vaan hääpäivä yhdessä ja avioiduttiin silloin.
[/quote]
Olittehan te siis kihloissa, jos te olette sopineet hääpäivän. Lain mukaan: "Nainen ja mies, jotka ovat sopineet menevänsä avioliittoon keskenään, ovat kihlautuneet."
[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 15:17"]
Me olemme puolisoni kanssa olleet yli viisi vuotta yhdessä ja omistamme yhteisen asunnon.
Kihloistakaan emme ole puhuneet, saati naimisiin menosta. Itselleni riittää että asuntopapereissa on nimet niin sekin on itselleni riittävä paperi :D
Meillä arki rullaa ilman että vasemmassa nimettömässä olisi sormukset tai pappi sanoo aamen.
[/quote]
Mitä tapahtuu asunnolle, jos puolisosi kuolee? Onko teillä keskinäinen testamentti? Jos ei ole, kuka perii puolisosi osuuden asunnosta? Mitä teet, jos perilliset vaativat asunnon myymistä? Onko sinulla varaa ostaa puolisosi puolikas?
[quote author="Vierailija" time="25.08.2014 klo 23:20"]
Ollaan seurusteltu 2,5 vuotta ja ollaan kolmikymppisiä. Vuosi ollaan nyt asuttu yhdessä ja kaikki mennyt hyvin. Koti on yhteinen omistusasunto. Yhdessäolo on ollut vakavaa ekan viikon seukkailusta asti ja mies varmisteli alkuaikoina omaehtoisesti, että haluanhan lapsia ja naimisiin.
Nyt kun mun mielestä aika olisi iän ja vakiintumisen puolesta, mitään ei kuulu. Oon vihjannut vuoden aikana pari kertaa tästä ohimennen ja hyväntahtoisesti, mitään vänkäämistä en ole asian tiimoilta aloittanut.
Kauanko tässä voi hyvällä tahdolla odottaa? Tietty mielessä siintää se, että viimeistään parin vuoden päästä pitäisi aloittaa lastentekohommatkin ja mielellään olisin ennen sitä naimisissa.
Onko arvon av-mammoilla viisaita neuvoa: miten asiaa voisi edistää, ja kauanko te jaksaisitte rauhassa odottaa, vai ottaisitteko kovemmat aseet käyttöön :)
[/quote]
Älä odota, kosi!
Kosi itse. Sillähän tuo selviää.