Lue keskustelun säännöt.
Meidän sisarukset eivät sopeudu toisiinsa. Onko näin käynyt muilla?
13.03.2006 |
Ikäeroa 1v10kk. Esikoinen hieman yli 3-vuotias. Siitä asti kun nuorempi syntyi on ollut enemmän ja vähemmän mustasukkainen. Nyt kun nuorempikin jo kävelee ja haluaa katsella esikoisenkin leluja on elämä yhtä taistelua.
Kuopus ei saisi koskea mihinkään. Tönitään, mätkitään, pyöritetään tukasta, huudetaan ja murjotaan. Esikoinen nuorempaa siis. Esikoinen on aina saanut paljon huomiota, koska on hyvin sosiaalinen lapsi. Nuorempi on rauhallinen ja sopeutuvainen, hiljaisempi, mutta esikoisen jatkuvilta kiukunpuuskilta häntä ei varjele mikään. En edes minä vaikka joka paikassa yhtä aikaa yritänkin olla.
Molemmat ovat olleet kotihoidossa ja aikaa on ollut. On puhuttu ja selitetty. Myös laitettu nurkkaan jäähylle ja pistetty sen jälkeen pyytämään anteeksi ym.
Mikään ei vain muutu. Toista vuotta olen toivonut että tilanne rauhoittuisi mutta ei vain rauhoitu. Mitä tässä pitäisi tehdä? Voiko käydä näin että esikoinen ei koskaan tule sietämään pikkuveljeään?
Kommentit (18)
t.ap
Vierailija:
Joskus siinä neljän ikävuoden jälkeen voit ruveta huolestumaan, jos ei mitään sopeutumista ole tapahtunut. Kolmevuotiaalla on itsensä kanssa niin " hankala olo" että se purkautuu just tolla lailla... Oisko mahdollista tarjota isommalle jotain " älyllistä" puuhaa, joka olisi ihan hänen ikioma juttunsa (esim. päiväkerho). Näin hän saisi olla oikeasti iso ja taitava jossain, missä ei pikkusisarus ole koko ajan mukana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kolmevuotias rauhoittui ihan silmissä kun aloitti päiväkerhon, ja pikkusiskon kiusaaminenkin väheni puolella.
T:6
Mutta voisiko olla että asikoinen on huomannu juuri veljeänsä kiusaamalla heti saamaan sinun huomiosi??
6 vuotta nuoremman veljen kanssa taas tultiin tosi hyvin toimeen. Nyt aikuisena välit molempiin hyvät.
Lapsuus tän toisen veljen kanssa oli yhtä tappelua.
Ikää meillä on nyt 30 ja 33 vuotta. Koko lapsuus oli tappelua tappelun perään, vaikka yritimme pysytellä mahdollisimman kaukana toisistamme. Sitten kun veli muutti pois kotoa välit rauhoittuivat, mutta yhteen otettiin aina, jos oltiin yli 2 päivää samassa paikassa. Ihanaa kyllä, veli on viimeisten parin vuoden aikana muuttunut valtavasti, ja nykyään tullaan toimeen!
Tämä ei ollut kauhean lohdullinen vastaus, mutta toisaalta kaikesta riidasta huolimatta veli on minulle tärkeä ja rakastan häntä kovasti, vaikka äitimme oli vuosikausia epätoivoinen huonojen väliemme takia. Nykyään olen tosi onnellinen veljestäni, ja onhan meillä tässä toivottavasti vielä muutama vuosikymmen aikaa nauttia hyvistäkin väleistä vaihteeksi :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö kukaan huomannut, että esikoinen on pahimmassa uhmaiässä. Esikoinen olisi luultavasti vaikea, vaikka ei olisi yhtään vauvaa ympärillä. Uhmiksella on tapana sanoa vastaan ja kiukutella tavalla tai toisella. Ihan normaalia elämää. On vain jaksettava sanoa vastaan aina, kun toinen kiukuttelee, eikä saa antaa periksi.
Meillä on kahdella pienemmällä ikäeroa 1 v 5 kk, ja taistelua on jatkunut kuopuksen syntymästä saakka. Välillä leikkivät 10 minuuttia keskenään, sitten taas tapellaan, sitten leikitään.
Nyt ovat jo 4 ja 5, ja yhä sama jatkuu, mutta: yhteisrintama ulospäin on tullut kuvioihin mukaan eli jos ovat yhdessä pihalla muiden perheiden lasten kanssa, pitävät kyllä uskollisesti toistensa puolta. Ja välillä ovat jopa hellyttävän yhtenäisesti äidin komenteluja vastaa :)
Toiveissa siis elän minäkin, että tuo meno tuosta joskus tasaantuu ja pystyvät nahistelematta leikkimään ja toimimaan keskenään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni näissä supernanny-ohjelmissa on ollut loistavia vinkkejä juuri sisaruskateuden kitkemiseen.
Ei aikuisten tarivtse kotonaan sietää lasten jatkuvaa tappelua, kyllä siihen voi puuttua ja sen käytöksen kitkeä.
Yksi tapa ap. esim. teille olisi se, että se isompi lapsi ei saa mitään huomiota tekemästään pahasta teosta. Siis jos tekee pienemmälle pahaa, niin vain pienempi saa huomiota, häntä hellitään ja lohdutetaan, ja sen jälkeen hänen kanssaan tehdään jotain kivaa. Isompi pääsee mukaan, kun osaa käyttätyä kunnolla. Koska mustakin kuulostaa, että teillä isompi lapsi on keksinyt hyvän tavan saada äidiltä huomio, ja lapselle se huonokin huomio on huomiota.
Meillä on vain semmoisia kerhoja että maksimissaan 2 kertaa viikossa 3 tuntia. Rauhoittaako jo sellainenkin menoa?
Kolmas lapsi syntyy kohtapuoliin ja menolle toivoisin rauhoitusta, enkä mihinkään kokopäivähoitoonkaan haluaisi kumminkaan laittaa.
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina kun kiusasi, otin pienemmän syliin ja lepertelin sille tosi paljon ja isompaa en ollut huomaavinaankaan. lopetti kiusaamisen muutamassa päivässä. Sitä ennen olin kokeillut vaikka mitä, huutanut kurkku suorana ja rankaissut ja kiusaaminen vain yltyi. Aloin myös aina kehumaan esikoista kun ei kiusannut.
Vierailija:
Eikö kukaan huomannut, että esikoinen on pahimmassa uhmaiässä. Esikoinen olisi luultavasti vaikea, vaikka ei olisi yhtään vauvaa ympärillä. Uhmiksella on tapana sanoa vastaan ja kiukutella tavalla tai toisella. Ihan normaalia elämää. On vain jaksettava sanoa vastaan aina, kun toinen kiukuttelee, eikä saa antaa periksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta minä olen huomannut, että kun en mene väliin saa esikoinenkin " selkäänsä" pikku veljeltä... ja jos ovat keskenään yläkerrassa niin ei siellä tapella ollenkaan...
kauhulla mietin minun serkkujani, kaksosia jotka vielä 15v iässäkin tappelevat oikein kunnolla keskenään, oikeasti kuin pienet kakarat...
Eihän hänellä tuohon ole ollut vielä juuri ollenkaan aikaa sopeutua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isommalla iski päälle mustasukkaisuus nimenomaan silloin, kun pienempi lähti kävelemään, tuli siis isomman reviirille. Niin kauan kun toinen oli ollut " vauva" , elo oli suorastaan auvoista. :) Mutta pojat ovat nykyään (isompi 4 v.) ihan hyviä kavereita, kun se pahin mustasukkaisuus meni ohi. Yritä olla tasapuolinen ja reilu, kyllä tuo menee ohi.
jos eivät leikkiiässä toisiinsa sopeutuisi.
EN kyllä osaa vinkkejä antaa yksilapsisena...
Kahdenkeskeistä aikaa esikoisen kanssa, ehkä tuntee olevansa toissijainen ja purkaa tätä pikkuveljeensä.
Tuntuu että suurin osa ajasta menee hänen pitämiseen tyytyväisenä. Huomion puute ei syy voi olla. Tai sitten hän on niitä lapsia joille mikään ei riitä ja kaikki muut ovat uhkia.
ap.
Jos sillä olisi vähän isompien juttuja, niin ei tarttisi niin kauheasti päivystää vauva-asiaa. Kolmivuotias ymmärtää jo vähän leikkikaverin päällekin,.
Joskus siinä neljän ikävuoden jälkeen voit ruveta huolestumaan, jos ei mitään sopeutumista ole tapahtunut. Kolmevuotiaalla on itsensä kanssa niin " hankala olo" että se purkautuu just tolla lailla... Oisko mahdollista tarjota isommalle jotain " älyllistä" puuhaa, joka olisi ihan hänen ikioma juttunsa (esim. päiväkerho). Näin hän saisi olla oikeasti iso ja taitava jossain, missä ei pikkusisarus ole koko ajan mukana?