Ajatteleeko välinpitämättömältä tuntuva mies naisen puheita?
Erosimme exäni kanssa jonkun aikaa sitten ja mitä enemmän puin eroa, sitä varmempi olen, että ero oli virhe. En nyt pui eron syitä tässä sen enempää, sillä se ei ole juuri merkityksellistä. Puhuin exälleni suoraan asioista ja yritin perustella myös järjen kautta sitä, kuinka voisimme saada suhteemme toimimaan, jos vain yrittäisimme. Mies kuunteli keskittyneesti, mutta kun sain asiani sanottua, hänen vastauksensa oli tyyliä "aha, ok, taidan keittää kahvia". Tuntuu siis, että hänelle "puheeni" olisi ollut kuin mikä tahansa muu arkinen aihe.
Ajatteleeko mies tätä hänelle puhumaani asiaa, vai voiko hän oikeasti sivuuttaa sen mielessään samalla tavalla kuin minun seurassa? Puhuin niin syvällisesti, että miehen oli pakko tajuta, että olin tosissani/asiani oli vakava, jota ei voi mielestäni noin vain sivuuttaa.
Kommentit (21)
Jos saisin tuollaisin kahvinkeittovastauksen toiselta ihmiseltä siihen, että olisi puhunut jostain vakavasta ja tärkeästä, minä kyllä loukkaantuisin ja myös ilmaisisin sen. Mielestäni myös ehdottoman oikeutetusti. Tuohan on törkeää käytöstä. On ok, jos mies tuntee tarvitsevansa aikaa asian prosessointiin, mutta se pitää tietenkin ilmaista jotenkin paremmin kuin "taidan keittää kahvia". Kahvinkeittovastaus on sanotun halveeraamista ja mitätöintiä. Hän olisi voinut sanoa vaikka "mietitään".
Itse en pitäisi eroa tuollaisesta henkilöstä virheenä, vaikka tietysti en teitä tunne. Itselläni oli vastaava kommunikaatiorajoitteinen exä. Pidän raukkamaisena vastuunpakoiluna, että tärkeitä asioita jätetään sanomatta ja piiloudutaan jonkun mukamas miehille sallitun jurouden taakse. Tosin minun exälläni kyse ei edes ole juroudesta, vaan sadistisesta ja heikosta mielenlaadusta, joka jatkuu hänen suvussaan isältä pojalle/pojille.
[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 20:08"]Kyllä me miehetkin ajatellaan tunneasioita, enemmän kuin te naiset uskottekaan. Erojakin pohditaan monelta kantilta moneen kertaan, vaikkette sitä aina tahdokaan uskoa :)
[/quote]
Mutta ainakin allekirjoittanut mies nimenomaan ajattelee ja pohtii. Siinä on sellainen ero, että kun ajatellaan tai pohditaan niin silloin pidetään turpavärkki kiinni. Ehkä puuhastellaan jotain käsillä, vaikka kahvia. Tai vuoleskelee makkaratikkuja.
[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 20:44"]
[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 20:43"]Milloinkahan ihmiset saisivat sen verran itsetuntoa kasaan, ettei toisten tarvitsisi koskaan miettiä, että mitä se nyt ajattelee. Onhan tuollainen tyhmää ajan ja energia haaskaamista.
[/quote]
Varmaan sitten, kun kaikki ihmiset sanoisivat suoraan mitä ajattelevat ja osoittaisivat sen vielä käytöksellään.
[/quote]
Ei toimi naisten kanssa. Valitettavasti. "Kyllä, perseesi näyttää tuossa isolta ja se edellinen oli teltta, pistä ennemmin minihame ja korkokengät! Hei! Mennäänpä makkariin vähän paneskelemaan!"
Useimmiten ei ajattele. Olen joutunut sen huomaamaan monien vuosien ja eri miesten kanssa että jos hän ei itse puhu eikä asioita ota esiin, ei vastaa kysyttäessä eikä keskustele niin on todellakin väinpitämätäön eikä kykene edes niitä asioita päässään jsentelemään. Välttelee vastaamista koska kysymys on jotenkin epämiellyttävä eikä osaa vastata siihen kauniisti mutta silti valehtelematta. Menee siis keittämään kahvia jotta asia "unohtuisi" tai pääsisi muuten tilanteesta pois. Usein miehet myös yrittävät kuitenkin miellyttää viimeiseen asti jotta saisivat sinut silti pysymään käytettävissä, ettet lähtisi kokonaan pois. "Pyydetään tulemaan tarvittaessa" lienee sopiva ilmaisu tähän. Itse mietin eroa juuri tuollaisesta siasta joka ei puhu yhtään mistään, raha-asiat hoitamatta kun ei mistään puhu eikä kerro. Salailee, valehtelee, kaunistelee. Huoh.
Sama juttu kuin 21:llä. Mies ehkä ajattelee, mutta se ei selviä koskaan, jos ei puhu ja toimi. Odotin turhaan monta vuotta, sitten lähdin. Helpotti.
Rakastaa on muuten verbi eli teonsana! Tekemättä ja sanomatta jättäminen on teko myöskin. Kuka haluaa miehen, joka vastaa noin ja juo vain kahvia. Ainoa, jos olisitte sitten kahvia juodessa selvittäneet asian alusta asti ja tehneet pari tulevaisuudensuunnitelmaakin. Kävikö niin? Mutta tuskin sitten joutuisit kyselemään täällä ja ihmettelemään. Kyllä miehen olisi pitänyt selvittää tilanne eikä jättää sinua epävarmuuteen.
Asiasta viidenteen, mun läheinen kaveri on tuommoinen. Kun puhuu jotain vakavampaa, se ei osaa ottaa sitä vastaan / kommentoida vaan pakenee tilanteesta / vaihtaa puheenaihetta. Se jotenkin pelkää erimielisyyttä.
[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 20:08"]Kyllä me miehetkin ajatellaan tunneasioita, enemmän kuin te naiset uskottekaan. Erojakin pohditaan monelta kantilta moneen kertaan, vaikkette sitä aina tahdokaan uskoa :)
[/quote]
Niinpä. Vielä kun kertoisitte ne ajatukset ääneen niin ei tarvitsisi leikkiä ajatustenlukijaa.
Kyllä se mies sitä pohtii. Miehet eivät kestä sitä, että kuulisivat totuuksia muilta, joten odotappa vaan, mies puhuu sinulle samoista asioista kuin sinä hänelle ja esittää ajatukset ominaan.
En tiedä liikuttiko sanat hyvässä vai pahassa, mutta ainakin ne kolahti exääsi. Mielestäni kyseinen käytös viestii siitä.
Milloinkahan ihmiset saisivat sen verran itsetuntoa kasaan, ettei toisten tarvitsisi koskaan miettiä, että mitä se nyt ajattelee. Onhan tuollainen tyhmää ajan ja energia haaskaamista.
[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 20:43"]Milloinkahan ihmiset saisivat sen verran itsetuntoa kasaan, ettei toisten tarvitsisi koskaan miettiä, että mitä se nyt ajattelee. Onhan tuollainen tyhmää ajan ja energia haaskaamista.
[/quote]
Varmaan sitten, kun kaikki ihmiset sanoisivat suoraan mitä ajattelevat ja osoittaisivat sen vielä käytöksellään.
Minulla on mies, joka osaa sulkea pois täysin kaiken kuulemansa niin halutessaan. Jos esim. aihe on ikävä, hän vain siirtyy tekemään jotain muuta tai sulkee korvansa.
Mies tarvitsee aikaa sulatella eikä osaa vastata sinulle heti.
Jotkut ajattelevat, jotkut eivät. Tutuimmankin ihmisen sielu on arvoitus.
Itse olen syönyt tänään kanssa juotavan jogurtin, kaksi omenaa ja juonut paljon vissyä. Aina olen pieniruokainen, mutta tänään on kuvottanut ajatuskin syömisestä.
Oho, mitä voi anteeksi! :D nyt tuli 15 kommentti aivan väärään ketjuun :D
No jos tuollaisesta asiasta on kyse, mies ajattelee aivan taatusti sanojasi. Ehkä kyseessä oli vain niin arka tms aihe, että mies yritti peittää häkellystään tuollaisella kommentilla.
Up