Lue keskustelun säännöt.
Suuri huoli lapsesta.
14.08.2014 |
Lapsi nyt 11v ja ongelmat alkoivat kouluun mennessä.
Oppimisvaikeuksia, hahmotushäiriö. Saa tukiopetusta ja käynyt vuoden kuntoutuksessa. Nyt uutta kuntoutusjaksoa haetaan.
Joka aamuiset vatsakivut kun ei halua mennä kouluun.
Pientä kiusaamista ollut. Nyt kuulemma ei.
Jättää tahallaan kirjat kouluun jotta ei voi tehdä läksyjä. Viime vuonna sai tuplakirjat, eli toiset kirjat kotiin jotta läksyt tuli tehtyä. Läksyt myös ilmoitettiin Wilmaan. Silti vetkuttelua ja kiukuttelua.
Ei juurikaan kavereita.
Harrastuket piti lopettaa koska läksyjen teko on kestänyt niin kauan.
Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Lapsi ei avaudu ja kerro mitä mieltä painaa. Ei vaikka mitä tekisi. Suuttuu kun alkaa kyselemään mikä painaa mieltä.
Huoli on kova kun lasta ei voi auttaa, kun mikään ei hänen mukaan ole vialla. Miten saada lasta avautumaan?
Alan itse olla niin loppu tähän kaikkeen, että tekis mieli huutaa suoraa huutoa. Välillä tekis mieli antaa lapsi pois kun en vaan enää jaksa tätä rumbaa. Kuulostaa todella kamalalta, mutta valitettavasti tällaisia ajatuksia tulee mieleen. Itken kun tiedä lapsen kärsivän mutta en voi auttaa kun ei avaudu ja kerro mitään.
En edes tiedä miksi kirjoitin tän tänne. Pakko vaan purkaa sydäntään jonnekin.
Kommentit (30)
Ymmärrän hyvin huolesi. Ja ymmärrän myös syyn, miksi noista harrastuksista on aikoinaan luovuttu, mutta voisiko sitä asiaa harkita uudelleen? Ottaa yksi harrastus, johon pääsisi vaikka vaan 2x viikossa? Tällä hetkellä sun lapsi ei saa onnistumisen tunnetta mistään, kun koko elämä on tuota koulua ja se menee koko ajan tsempatessa ja silti penkin alle... rakkaassa harrastuksessa johon on motivoitunut olisi sentään muutaman kerran viikossa tunne, että mä oon hyvä + ympärillä ihmisiä, jotka eivät olemassa ololollaan muistuta siitä koulunkäynistä ja sen vaikeudesta vaan jostain muusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma poikani täyttää kohta kymmenen ja jotain vastaavaa on meilläkin ollut. Ei tosin noin rankasti. Poika ei ole innostunut koulusta, inhoaa suuria lapsiryhmiä ja on koulussa yksinäinen. Pientä kiusaamistakin on ollut viime vuonna.
Itse koetan etsiä pojan elämään myös iloisia ja onnea tuottavia asioita. Voi vain kuvitella miten henkisesti raskasta tuollainen on myös lapselle itselleen.
En osaa muuta sanoa kuin että etsi sitkeästi apua, tehkää myös jotain kivaa, kirjoitelkaa yhdessä ylös pieniä asioita mitkä olivat tänään hyvin ja koeta etsiä jotain voimaannuttavaa myös itsellesi. On se sitten juttuseuraa, harrastus tms jotta jaksat.
Voimia!
Voimia Ap!
Ihmislaji on käynyt koulua ja harjoittanut lukutaitoa vain pienen murto-osan koko olemassaoloajastaan, mutta silti nykyään lähes koko ihmisen arvo määritetään tämän yhden taidon perusteella. Toivottavasti poikasi löytää niitä asioita, jossa hän on hyvä.
t.kouluavustaja
Eikö poika pääsisi e-luokkaan pienempään ryhmään, jossa voidaan paremmin yksilöllisesti opettaa?
Aivan kohtuuton tilanne lapselle ja vanhemmille.
Teillä on nyt jo varmaan myös murrosiän paineet alkamassa. Oma poikani oli hankalimmillaan 11-12-vuotiaana. Apua kannattaa todella pyytää sekä koulusta että muualta ja lääkitykseskokeilua pyytää, jos yhtään lääkärien mieletä voisi apua olla. Sun pitäis saada tukea keskusteluyhteyden säilyttämiseen poikaasi. Neuvoisin myös sanomaan pojalle, että rakastat häntä ja tykkäät hänestä, vaikka ei aina suju tai tulisi sujumaan kaikki koulussa tai muualla. Lapsesi ei ole kuolemansairas ja äntä voidaan auttaa. Pää pystyyn!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähin pienryhmä-erityisluokka on keskustassa hankalan matkan päässä. Poikaa ei voi laittaa menemään sinne julkisilla yksin. Taksikyytiä ei saa ilman ns. lääkärintodistusta. Tätä todistusta meillä ei ole. Joudumme siis itse ratkaisemaan/maksamaan kuljetuksen jos 'vapaaehtoisesti' haluamme siirtää lapsen erityisluokalle.
Aloittaa nyt harrastuksen joka on kerran viikossa viikonloppuna. Näin ei häiritse koulua niin paljon ja ehdimme viedä. Nää mieltymykset harrastuksen suhteen muuttuu päivästä toiseen. Tänään jalkapallo, huomenna joku muu ja ylihuomenna taas kolmas jne.
Itselläni eu juurikaan jää aikaa harrastuksille. Käyn joskus iltaisin myöhään kävelyllä tuulettamassa päätäni.
Keskustelukaveria ei ole. Kuulemma vaan valitan aina, tämä siis parin entisen kaverin kommentti. En pidä heihin enää yhteyttä juurikaan. Heidän ongelmia olen kuunnellut vuosia enkä ole sanonut mitään. Luokattu olo.
Miehen kanssa keskustellaan joskus. Yleensä tuuletan aivoni kävelylenkillä ja itken.
Itkua riittää jokaiselle päivälle. Tunnen olevani epäonnistunut kaikessa.
Ap
[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 10:11"]Teillä on nyt jo varmaan myös murrosiän paineet alkamassa. Oma poikani oli hankalimmillaan 11-12-vuotiaana. Apua kannattaa todella pyytää sekä koulusta että muualta ja lääkitykseskokeilua pyytää, jos yhtään lääkärien mieletä voisi apua olla. Sun pitäis saada tukea keskusteluyhteyden säilyttämiseen poikaasi. Neuvoisin myös sanomaan pojalle, että rakastat häntä ja tykkäät hänestä, vaikka ei aina suju tai tulisi sujumaan kaikki koulussa tai muualla. Lapsesi ei ole kuolemansairas ja äntä voidaan auttaa. Pää pystyyn!
[/quote]
Sanon pojalle joka päivä rakastavani ja että hän voi kertoa meille vanhemmille kaiken. Emme ikinä huuda hänelle vaan nätisti ja rauhallisesti yritämme selittää miksi läksyt pitää tehdä ja miksi kirjat pitää ottaa kotiin. Olemme myöskin selittäneet uudestaannja uudestaan miksi meille pitää kertoa jos jokin asia harmittaa, muuten me ei voida auttaa. On annettu myös mahdollisuus kertoa asiat mummolle tai kummille jos se olisi helpompaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko missään tutkimuksissa käyneet? Onko ongelmia ollut aina, vai ovatko ne alkaneet viimevuosien aikana? Miten koulu on asiaan suhtautunut? Onko teillä ollut palavereja, onko tukitoimia, vai pakottaminen on ainoa keino?
Meillä on 2 as- lasta joista toisella myös adhd. Toinen ei saanut aikanaan mitään tukea eikä mukautusta, tuloksena ahdistunut, yksinäinen, kouluun negatiivisesti suhtautuva lapsi. Vahinkoja on korjattu viimeiset 5 vuotta. Toisen kohdalla ollaan osattu vaatia. Läksyjä annetaan sen verran että niiden tekoon ei mene koko iltaa, lepo ja rentoutuminen on todella tärkeitä! Koulu ympäristönä on näille meidän lapsille todella raskas, vaikkei siellä tehtäisi mitään. Taksikuljetus on saatu hoitajan lausunnolla jne. No pointti on Se, että lapsesi saattaa olla enemmän avun tarpeessa. Tuollaisena tilanne ei voi jatkua. Koulu ei ole maailman tärkein asia, tärkeintä on pysyä terveenä ja valmentautua elämää varten.
[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 11:05"]Oletteko missään tutkimuksissa käyneet? Onko ongelmia ollut aina, vai ovatko ne alkaneet viimevuosien aikana? Miten koulu on asiaan suhtautunut? Onko teillä ollut palavereja, onko tukitoimia, vai pakottaminen on ainoa keino?
Meillä on 2 as- lasta joista toisella myös adhd. Toinen ei saanut aikanaan mitään tukea eikä mukautusta, tuloksena ahdistunut, yksinäinen, kouluun negatiivisesti suhtautuva lapsi. Vahinkoja on korjattu viimeiset 5 vuotta. Toisen kohdalla ollaan osattu vaatia. Läksyjä annetaan sen verran että niiden tekoon ei mene koko iltaa, lepo ja rentoutuminen on todella tärkeitä! Koulu ympäristönä on näille meidän lapsille todella raskas, vaikkei siellä tehtäisi mitään. Taksikuljetus on saatu hoitajan lausunnolla jne. No pointti on Se, että lapsesi saattaa olla enemmän avun tarpeessa. Tuollaisena tilanne ei voi jatkua. Koulu ei ole maailman tärkein asia, tärkeintä on pysyä terveenä ja valmentautua elämää varten.
[/quote]
Koulussa tukiopetusta.
Viime lukuvuonna kuntoutusta joka auttanut hieman. Nyt haetaan jatkoa
Palavereja koulussa eritysopen, open, neuropsykologin kanssa.
Koulu ei vaan tajua tätä ongelmaa ja mitä se tarkoittaa ja vaatii. Jos läksyt ei oo tehty vaikka kuinka yritetty mutta meni itkuksi ja pelleilyksi, tulee kauherta noottia kotiin. Näin vaikka olen laittanut viestiä kouluun asiasta. Eivät voi madaltaa vaatimuksia vaikka on pienryhmässä parissa aineessa.
Eivät tule vastaan yhtään vaikka kuinka pyytää ja selittää tätä ongelmaa.
Nyt vaihtui taas erityisope tälle vuodelle joten aloitetaan alusta. Taas uudet systeemit.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko käynyt toimintaterapeutilla?
Koululla liian suuri rooli tytön elämässä?! Muutakin pitää olla, joten mieti nyt vielä sitä harrastusta. Ei maailma niihin läksyihin kaadu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Autatko lasta läksyissä? Toimisiko jokin palkitsemis systeemi?
Onko koulun kanssa pidetty palaveri? Perheneuvola tms voisi auttaa?
Joku lasta vaivaa. Onko kotona päihteiden käyttöä tai väkivaltaa?
Toimintaterapeutilla ei ole käynyt, sai vain maksusitoumuksen neuropsykologiseen kuntoutukseen. Ei ole varaa maksaa sitä yksityisesti.
Jos harrastaa, niin läksyt niiltä päiviltä jää tyystin tekemättä. Ei siis tee lainkaan itsenäisesti läksyjä, vaan jompikumpi vanhemmista pitää olla vieressä. Siltikin mener pelleilyksi ja läksyjen teko voi kestää useampi tunti.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 09:07"]Autatko lasta läksyissä? Toimisiko jokin palkitsemis systeemi?
Onko koulun kanssa pidetty palaveri? Perheneuvola tms voisi auttaa?
Joku lasta vaivaa. Onko kotona päihteiden käyttöä tai väkivaltaa?
[/quote]
Mokdmmat vanhemmat auttaa läksyissä
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 09:10"][quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 09:07"]Autatko lasta läksyissä? Toimisiko jokin palkitsemis systeemi?
Onko koulun kanssa pidetty palaveri? Perheneuvola tms voisi auttaa?
Joku lasta vaivaa. Onko kotona päihteiden käyttöä tai väkivaltaa?
[/quote]
Mokdmmat vanhemmat auttaa läksyissä
[/quote]
Äh, lähti liian aikaisin.
Palkitsemissysteemi ollut käytössä, ei muutosta.
Kotona ei ole väkivaltaa eikä päihteiden käytyöä.
Ihan tavisperhe ollaan.
Niin ja kyseessä poika.
Ap
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 09:09"]
Toimintaterapeutilla ei ole käynyt, sai vain maksusitoumuksen neuropsykologiseen kuntoutukseen. Ei ole varaa maksaa sitä yksityisesti.
Jos harrastaa, niin läksyt niiltä päiviltä jää tyystin tekemättä. Ei siis tee lainkaan itsenäisesti läksyjä, vaan jompikumpi vanhemmista pitää olla vieressä. Siltikin mener pelleilyksi ja läksyjen teko voi kestää useampi tunti.
Ap
[/quote]
Tunette lapsenne ja ennen kun lähtee lapasesta pidätte tauon ja teette jotain kivaa ja sitten taas jatkatte. Jaksatko esim. sinä tehdä jotain sinulle veemäistä tunteja...
Meillä sama. Tuo kuntoutus on vähän auttanut. Toivoin itse, että kuntoutuksessa yritettäisiin vaikuttaa myös lapsen asenteeseen. Opettajien suhtautumisella näyttää olevan todella suuri merkitys. Lapseni voi välillä avautua vanhoista asioista varsinkin niin, että mikä oli ennen paremmin. Siitä voi tehdä oletuksia, mikä on nyt huonosti. Itse olen kyllä laittanut harrastukselle painoarvoa. Se näyttää olevan henkireikä lapselle. Eli välillä koulu kärsii, mutta lapsi voi paremmin.
Kauheaa taas katsoa, kun lapsi aloittaa uudella innolla lukuvuoden ja lannistuu pikkuhiljaa. Resurssipula eli koulun tuki on vähäistä. Ne tukitoimet joita suositellaan, ei toteudu. Lapsellani on nyrkkeilysäkki johon hän saa purkaa koulukiukkunsa. Sitä ei mihinkään muuhun kuikkuun olekaan tarvittu. Siinä usein kysyn mitä hän nyt hakkaa ja hän sattaa sanoa mikä ärsyttää. Tsemppiä teille.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 09:16"]Vaaditte liikoja!
[/quote]
Milä perusteella? Läksyt tehdään jotta pysyisi muun luokan mukana. Huippunumeroita ei vaadita. Vaikka ei pääsisi kokeesta läpi, niin ei toruta. Jos pääsee läpi niin palkitaan ja kehutaan. Kehutaan myös jos kirjat ilmaantuu kotiin ja tekee läksyt nätisti ilman pelleilyä. Emme rankaise koulutyöstä lainkaan.
Läksysessiot tauotetaan. 10 min keskittymistä ja sitten tauko.
Ap
Ap palailee aiheeseen. Tuossa 18 mainitsi add:n ja jäin sitä pohtimaan. Luin hieman aiheesta ja pojan käyttäytyminen todellakin täsmää.
Olemme menossa neuropsykologille uusintatesteihin, joten täytynee mainita hänelle tästä asiasta.
Viikko koulua takana ja mä olen nyt jo ihan loppu. Kaikki tyhmää ja tylsää, en muista mitään, en aio tehdä siellä mitään, en opi mitään kuitenkaan, olen tyhmä. Tänä aamuna oli taas sit vatsakivut ja oksettava olo, en voi mennä. Käskin tulla kotiin jos olo pahenee. Olo kuulemma pahenee vaan. Soitti bussipysäkiltä aivan paniikissa itkien huonoa oloaan.
Ei avautunut kun lampsi takaisin kotiin. Sulkeutui sohvan nurkkaan.
Mä en kestä enää tätä. En enää tiedä mitä tehdä. Työntää pois jos menen halaamaan. Mikään ei kuulemma vaivaa.
Olen nyt aamun itkenyt silmät päästäni. Mitä väärää olen tehnyt? Miksi lapseni on tällainen? Miksi ei anna auttaa? Miljoona kysymystä ja itsesyytöstä pyörii päässä.
Ap